Puolitin työaikani. Puolita sinäkin

Vähensin työaikaani syyskuun alusta lähtien reippaalla kädellä. Reilusti enemmän kuin Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin tohti taannoin unelmoida.

En kuitenkaan tehnyt ratkaisuani demariministeri Marinin avauksen innoittamana. Inspiroiduin Yoneji Masudan, japanilaisen sosiologin ja informaatioyhteiskunnan isäksikin kutsutun tiedehenkilön ajatuksista.

Mutta ministeri puhui utopiasta, miksi siitä tuli omalla kohdallani totta?

Pohditaanpa hetki.

Palkkaa maksetaan perinteisesti aikaperusteisesti. Eli että työntekijä myy aikaansa eikä työllään tuottamaansa arvoa.

Vielä runsaat sata vuotta sitten työntekijä myi tavallisesti 16 tuntia eli kaksi kolmannesta vuorokaudestaan työnantajalle. Eikä viisipäiväistä työviikkoa oltu säädetty, lomiakaan ei juuri ollut, kuten HS kirjoittaa.

Nykyään työntekijän kauppatavara on tyypillisesti kahdeksan tuntia vuorokaudesta. Kahdeksantuntinen työpäivä ja viisipäiväinen työviikko perustuvat puhtaasti sopimukseen.

Mitään optimaalisuutta työntekijän hyvinvoinnin tai työn tuottavuuden kannalta kahdeksan tunnin työpäivällä ei ole tieteellisesti todistettu olevan.

Kahdeksan tuntia lieneekin perustunut ajatukselle, että vuorokausi jaetaan kolmeen osaan: 1/3 lepoa, 1/3 vapaa-aikaa ja 1/3 työtä.

Käytäntö on jäykkä ja vanhentunut.

Kahdeksan tunnin työpäivät perustuvat teollisuusyhteiskunnan vaateisiin. Mutta siirtymä tietoyhteiskuntaan on tullut jo siihen vaiheeseen, jossa ihmisiä vapautuu koko ajan enemmän mekaanisesta työnteosta itsensä toteuttamiseen ja asiantuntijatyöhön luomaan arvoa yksin ja ryhmissä, kuten Turun kauppakorkeakoulun tutkimusjohtajan, dosentti Jari Kaivo-ojan ansiokas pohdinta antaa ymmärtää.

Ja kuten meistä moni kokemuksesta tietää, asiantuntijatyössä vapaa-ajan ja työajan raja on perin häilyvä.

Työsopimuksessa määritellyllä työajalla ei ole todellisen työhön käytetyn ajan kanssa paljoakaan tekemistä. Ja asiantuntijan tuottaman arvon kanssa vielä vähemmän.

Pekka Pohjakallio on toinen Työkirja – Työelämän vallankumouksen perusteet -teoksen kirjoittajista. Hänenkin mielestään olisi järkevää siirtyä ajan mittaamisesta aikaansaamisen eli luodun arvon mittaamiseen, kuten voit lukea tästä mielenkiintoisestä HS:n artikkelista.

Pohjakallio summaa: ”Paljon olennaisempaa kuin se, kauanko töitä tehdään, on se, että saa sovitut asiat aikaan.”

Ja asiantuntija saa sovitut asiat aikaiseksi, jos hänellä on intohimoinen suhde työtään kohtaan. Jos sen sijaan asiantuntija kykenee rajaamaan työnsä tekemisen kahdeksaan tuntiin kubiikkelissaan kyhjöttäen, hän ei tee työtä, jonka loisteliaaseen suorittamiseen hänellä on vimmainen palo.

Tällaiselle työntekijälle ei voi povata kovin ruusuista tulevaisuutta ihmiskunnan siirtyessä vinhaa vauhtia kohti itsensä toteuttamisen yhteiskuntaa: Maslowin tarvehierarkian korkeimpien tasojen tarpeiden tyydytystä, kuten Kaivo-oja asian ilmaisee.

Kaivo-oja kirjoittaa ihmisten keskittyvän yhä enemmän omien erityisvahvuuksiensa toteuttamiseen.

Henkilökohtaisia ”superpowereja” määritellään ja niiden mukaan eletään niin vapaa-aikana kuin työssäkin.

Esimerkki omalta alaltani: markkinointiviestinnän suurvalloissa, kuten esimerkiksi USA:ssa ja useissa Länsi-Euroopan sekä Aasian kehittyneissä talouksissa, mainostoimistot räätälöivät nykyisin tiimejä pitkälle erikoistuneista itsensä työllistäjistä ratkomaan asiakkaidensa toimeksiantoja.

Tiimit kootaan sellaisista freelancer-pohjalta toimivista erikoisasiantuntijoista, jotka eivät toteuta projektia täyttääkseen työsopimuksen aikavelvoitteet. Ei, sillä sellaisia heillä ei ole.

Suunnitteluryhmät kootaan lahjakkuuksista, jotka ottavat vastaan vain sellaisia toimeksiantoja, joiden toteuttamiseen heistä jokaisella on poikkeukselliset tiedot ja taidot.

Sekä palava intohimo.

Meillä Suomessa tyydytään vielä usein osoittamaan asiakkaille resurssivarastossa peukaloitaan pyörittävistä tietotyöläisistä ne, joilla sattuu olemaan aikaa, jota parhailla ei yleensä ole.

Näin toimitaan, koska tuo aika on jo ostettu. Ja maksettavalle korvaukselle pitää saada vastinetta.

Siksi pomosi ei välttämättä halua kuulla sinun ehdottavan, että suoritat tästedes vain kivoja tehtäviä. Ja että näin ajattelit puolittaa työaikasi, mutta liksaasi et.

Mutta entäpä jos ehdotatkin, että tuplaat tuottavuutesi keskittymällä tehtäviin, joiden virtuoosina organisaatiosi ja työnantajasi asiakkaat tuntevat sinut. Ja että tämä on mahdollista, koska käytät noihin tehtäviin kapasiteettiasi, joka säästyy tehtäviltä, joissa et oikein ole omimmillasi. Tehtäviltä, joissa olet rehellisesti sanoen kehno.

Kun vielä ehdotat pomollesi, että et halua palkkaa lainkaan, mutta että laskutat suoritteistasi niiden todellista arvonmuodostusta vastaavan summan, hän todennäköisesti kiinnostuu ideastasi.

Ainakin hänen pitäisi.

Edellä mainittu edellyttää enemmän kuin usein peräänkuulutettua yrittäjähenkisyyttä.

Se edellyttää yrittäjyyttä.

Sitä että uskoo erityisosaamisensa tuottaman lisäarvon arvoketjussa olevan asiakkaalle – eli entiselle työnantajalle – hyvä kauppa.

Omalla kohdallani siis sitä, että yhdistettynä muiden taitajien nerokkaisiin tuotoksiin panoksestani syntyy jotakin niin arvokasta ja ainutlaatuista, että asiakkaani asiakas on valmis maksamaan siitä käyvän korvauksen.

Että asiakkaani asiakas kokee tuotokseni loistavaksi investoinniksi.

Koska voin nyt keskittyä täydellisesti siihen, missä olen parhaimmillani ja motivoitunut, palkkani ei puolitu sen perusteena käytetyn työajan lailla.

Kaiken järjen mukaan tuottavuuteni ja sen myötä ansioni kasvavat reippaasti työhön käyttämääni aikaan suhteutettuna. Absoluuttisestikin.

Sillä voinhan käyttää vapautuneita resurssejani myös minulle uusien tahojen minua kiehtovien, vastustamattoman mielenkiintoisten toimeksiantojen suorittamiseen.

Sellaisten, joiden suorittamiseen minulla on intohimo.

Pohdipa näitä alkavalla työviikolla.

Etenkin, jos sinusta tuntuu, että työpäiväsi täyttyy vääristä asioista.

Sellaisista, jotka eivät sinua kiinnosta ja joissa et voi toteuttaa itseäsi.

Tai siltä, että myymääsi aikaan perustuva työsopimus ei anna oikeutta tuottamallesi arvolle.

Niin.

Anzio 

Keskustelu työstä, työajasta ja siitä saatavasta korvauksesta jatkuu täällä.