Putin, Soini ja Halla-aho ovat nyt silmissäni vähän parempia ihmisiä. Se ei ole hyvä

Kun Donald Trump valittiin USA:n presidentiksi, diktaattori Vladimir Putin alkoi melkein tuntua kaikessa tyrannisuudessaan leppoisalta naapurin sedältä. Ja lähes nerolta.

Kun Jussi Halla-ahosta tuli persujen puheenjohtaja, ykskaks Timo Soini kuulostikin harmittomalta huuliveikolta. Ainakin melkein.

Kun Halla-aho tuoreeltaan pui tv-uutisille puolueensa ja sen nuorisojärjestön vallanneiden etnonationalistien välirikkoa, Jussi näyttäytyi silmissäni lähes inhimilliseltä luojan luomalta.

Pelästyin omaa ajatustani.

Näinkö se siis tapahtuu? Opimme sietämään pienempää pahuutta suuremman kohdatessamme.

Kuten sata vuotta sitten. Silloinkin aivan tavallisista ihmisistä sukeutui natseja, kuten voimme lukea esimerkiksi toimittaja Katariina Baerin kirjasta hänen avoimen kansallissosialistisista isovanhemmistaan.

Tai suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori Janne Saarikiven Ylekolumnista hänen pullantuoksuisesta fasistimummostaan.

He oppivat sietämään pahuutta ja hiljalleen siirtyivät pahan puolelle.

Mutta mikä tekee tavallisesta hyvästä ihmisestä pahan? Mitä pahuus on?

Tieteen termipankin mukaan etiikassa pahuus tarkoittaa ihmisen tahallisesta toiminnasta seuraavaa vahinkoa.

Filosofiassa paha jaetaan luonnolliseen ja moraaliseen. Luonnollinen paha seuraa esimerkiksi luonnonkatastrofeista, sellaisista kuten maanjäristykset, tulvat jne.

Moraalinen paha on seurausta ihmisen tahallisesta toiminnasta. Jälkimmäistä tutkii etiikka.

Juuri tuo jälkimmäinen pahuus kiinnostaa meitä.

Tarkoituksellista, irrationaalista pahaa on tutkittu filosofiassa yllättävän vähän, mutta filosofi Emmanuel Levinas (1906-1995) julkaisi vuonna 1935 artikkelin Hitlerismistä. Julkaisu pyrki analysoimaan irrationaalisuutta natsismissa ja siihen liittyvää itsetarkoituksellista pahaa. Natsismin lähisukulaiseen fasismiin pätevät pitkälle samat synkät lainalaisuudet.

Millaista ihmisten pahuus sitten on?

Norjalainen filosofi Lars Svendsen jakoi teoksessaan Ondskapens filosofi neljä tavallisilla ihmisillä esiintyvää pahuuden lajia näin:

1. Demoninen pahuus. Tässä pahuuden lajissa väärintekeminen antaa tekijälle tyydytystä. Esimerkiksi parisuhde-, koulu- tai työpaikkakiusaaja voi aidosti nauttia toiselle aiheuttamistaan kärsimyksistä.

2. Välineellinen paha. Oma etu on joskus niin tärkeä, että olemme valmiita tekemään vääryyttä toisia kohtaan saavuttaaksemme itse jotain haluamaamme. Tähän pahuuden lajiin saatamme törmätä päivittäin vaikkapa työelämässä.

3. Ajattelemattomuuksissa tehty paha. Tällaisen pahan tekemiseen ihminen saattaa syyllistyä silkkaa typeryyttään.

4. Idealistinen pahuus. Idealistinen pahantekijä luulee tekevänsä hyvää. Esimerkiksi uskontojen tai poliittisten ääriliikkeiden nimissä harjoitetaan idealistista pahuutta.

Tätä pohdin: ovatko viime aikoina ilmaantuneet pahan puolestapuhujat demonisesti pahoja? Saako fasistiksi eli totalitarismin kannattajaksi ja etnonationalistiksi tunnustautuvat henkilöt nautintoa siitä, että he voivat tai haluavat voida aiheuttaa kärsimyksiä kanssaihmisille? Aiheuttavatko rasistiset puheet tai teot heissä orgastista mielihyvää?

Vai riivaako heitä sittenkin idealistinen pahuus? Että he vilpittömästi luulevat ajavansa hyviä, ihmiskuntaa onnellistavia asioita? Voivatko edes he ajatella näin naiivisti?

Niin tai näin, jos ihminen ei itse koe omia edesottamuksiaan pahoiksi, ei lain tai sääntöjenkään noudattaminen ole hänelle tärkeää. Hän kokee ylevien ajatustensa nostavan itsensä lain yläpuolelle. Hän kokee saavansa oikeutuksen pahuudelleen.

Tämä on pelottava ajatus.

Pahuus ei siis katoa maailmasta lainsäädännöllä, ei moraalisella kauhistelulla eikä yleisellä paheksunnalla.

Ja yleistä paheksuntaa kuuluu yhä vähemmän, sillä kauhistelijat tottuvat pahaan, pienen pahan jälkeen suuretkin julmuudet ja niiden tekijät alkavat tuntua siedettäviltä.

Tämäkin on pelottava ajatus.

Toivon totisesti, että en ala sietää Toni Jalosta ja hänen puheitaan. Toivon, että joku päivä hän ei ala tuntua minusta harmittomalta kylähullulta. 

Sillä silloin keskuudessamme olisi jotain vielä pahempaa. Sellaista, jota en nyt halua ajatella.

Keskustelu pahuudesta jatkuu täällä.

Pahat mielessä kohti alkavaa viikkoa.

Anzio

puheenaiheet politiikka historia kolumnit
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *