Anzion mukaan
Anzion mukaan

Avainsana: sipilän hallitus

Keskustalainen vastuunkanto voisi ottaa oppia sonkajärveläisestä eukonkannosta

Sonkajärvi on pieni yläsavolainen kunta. Sonkajärven naapurikunnista kukoistava Iisalmi on tunnettu esimerkiksi Olvin maittavista panimotuotteista sekä maailmallakin tiuhaan palkituista Genelec-kaiuttimistaan. Toinen naapurikunta, vetreä Vieremä on taas maailman parhaiksikin kutsuttujen Ponsse-metsätyökoneiden synnyinsija. Sonkajärvi on puolestaan tyypillinen muuttotappiokunta. Kunnan…

  • 0

Vuoden 2018 päättyessä Suomi on taas vähän parempi paikka. Aika vähän.

Kirjoitin vuonna 2018 Imageen kaikkiaan nelisenkymmentä Anzion mukaan -blogia. Sivusin useammassakin maamme ihmisoikeustilannetta, onhan meillä Suomessa ihmisoikeuksien polkemisessa pitkät ja kunniattomat perinteet. 10.12. juhlitun YK:n ihmisoikeuksien 70-vuotispäivän kunniaksi ajattelin kerrata muutaman kirjoituksen kautta, miten ihmisoikeustilanteemme…

  • 0