Tuttavani saa taas kohta kenkää

Näin viime viikolla nimitysuutisen.

Tuntemani henkilö oli kutsuttu vaativaan tehtävään.

Jälleen kerran.

Titteli oli trendikkäästi C-leveliä. C ja pari versaalia kirjainta perässä.

Nimityksen yhteydessä kerrottiin, että tyyppi raportoi suoraan toimitusjohtajalle.

Johtoryhmäpaikkakin mainittiin.

Annettiin ymmärtää, että tyyppi olisi maineikkaan asiantuntijaorganisaation asiantuntevuutta johtava taho.

WOW!

Ja kuvakin oli. Siinä mairea hymy.

Tyypin työhistoriaa ei kerrattu.

Se on ymmärrettävää, sillä cv on pitkä.

Paljon pidempi, kuin hänen ikäisellään ja niinkin pitkälle opiskelleella pitäisi olla.

Näin, koska ansiolista on täynnä lyhyitä, mutta toinen toistaan komeammilta kalskahtavia pomotason pestejä.

Tämä oli ainakin viides kerta viimeisen vajaan kymmenen vuoden sisällä, kun tämä samainen tyyppi nimitetään huomattavaan toimeen.

Ja jokaisesta hän on saanut potkut.

En suoranaisesti pidä yhteyttä häneen, mutta elinpiirimme risteävät siinä määrin, että törmäämme toisiimme säännöllisen epäsäännöllisesti: milloin missäkin kekkereillä, milloin ruokakaupassa, milloin spårapysäkillä.

Noiden tapaamisten yhteydessä olen kuullut toinen toistaan uskottavammiksi käsikirjoitettuja selityksiä sille, miksi tyypin aina “fantastisena uutena mahdollisuutena” esittämä työsuhde päättyi taas kohta alkamisensa jälkeen.

Nämä muistan:

2011

“Mulla oli vähän näkemyseroja hallituksen kanssa. Mut huh huh. Istunut koko viikon headhunttereiden kanssa, kun ne kuuli että mä oon vapaata riistaa. Saas nähdä, minkä homman valitsen…”

2014

 “No toimari oli omistajien metsästyskaveri. Ja kun tj ei suostunut mun kehitysideoihin, arvaa kumpi silloin lähtee… Heh, mut ei tässä mitää, uutta putkeen.”

 2016

 “Maajohtaja pelkäsi, että ulkomaalainen omistaja huomaa, että olen pomoa fiksumpi. Sen oli pakko päästä musta eroon. Mut ei tässä mitään, kohta kuulet uutisia…”

Epäilen totuudenmukaisimmaksi kuitenkin sitä selitystä, jonka sain yhdeltä tyypin jo koeaikana erottaneelta toimitusjohtajalta.

Hän sanoi, että yhteinen tuttavamme on sekoittanut pari asiaa.

“Hän myy persoonaansa, ei kompetenssiaan.”

Ja loistavasti myykin.

Ei ole mukavampaa seuramiestä.

Ei parempaa jutunkertojaa.

Ei kohteliaampaa gentlemania.

Sanalla sanoen:

Ei parempaa hurmuria.

Mikään edellä mainituista ominaisuuksista ei ole synti.

Päinvastoin.

Tyyppimme ei siis ole tehnyt mitään väärää.

Hän on porskutellut kyvyillään, niin kuin hänen kuuluukin.

Mutta niitä tahoja, jotka hänet toistuvasti rekrytoivat täydellisen vääriin toimiin, arvostelen kyllä.

Jos asiantuntijaorganisaation johtoon palkataan kerta toisensa jälkeen epäonnistumaan henkilö, jonka avut ovat jossakin täysin muualla kuin asiantuntevuudessa, tapahtuu fataali virhe.

Rekrytoijien ei pitäisi hurmaantua rekryytin sellaisista kyvyistä, joita tulevan tehtävän mallikas suorittaminen ei edellytä.

Vaan jopa haittaa.

Rekrytoivien tahojen pitäisi tunnistaa introvertit, ekstroverit sekä ambivertit ja rakentaa niistä oikean kaltaiset tiimit.

Introvertti-ekstrovertti-asetelmaa on arvosteltu ja määreiden katsottu kuuluvan jo menneisyyteen.

Onneksi jossakin vaiheessa joku tajusi lisätä noiden väliin vielä ambivertin.

Ei se kaikkea pelasta, mutta helpottaa hieman.

Minäkin tunnistan itseni ambivertin määritelmästä. Löydät sen tästä.

Sen sijaan ruotsalainen konsultti-kirjailija Linus Jonkman diagnosoi itsensä introvertiksi.

Hän tekee sen julkisesti kirjassaan Introvertit – Työpaikan hiljainen vallankumous.

Jonkman on sitä mieltä, että introverttien kehno asema näkyy erityisesti työmarkkinoilla.

Hän kirjoittaa, että nykyään jokaisen tulisi rakastaa ryhmätyötä sekä nauttia avokonttoreiden pauhusta, eli “keskustelumahdollisuuksista”.

Tulisi ihastella työpaikkojen “luovaa ilmapiiriä” ja vannoa “brainstormauksen” nimeen.

Että kimpassa harjoitettu positiivinen ajattelu olisi avain onneen.

Ja että työhuoneisiin ei avaimia tarvittaisi.

Että ovet olisivat aina kaikille avoimet.

Introvertit kavahtavat moisia.

Ja se olkoon heille sallittua.

Introverttejä ei pitäisi pakottaa suorittamaan työtään olosuhteissa, joissa he ahdistuvat.

Se on seuraamus, jos he joutuvat esittämään roolia, jota ei ole heille kirjoitettu.

Jonkmanin mukaan introverteillä on ongelmia nykypäivän työelämässä, koska he ovat herkempiä häiriöille kuin ekstrovertit.

Hänen mukaansa introverttien aivot ovat alttiimpia omaksumaan informaatiota kuin ekstroverttien.

Siksi introvertin aivot myös ylikuormittuvat helpommin.

Introvertit ovat parhaimmillaan työtehtävissä, jotka vaativat luovuutta, itsenäisyyttä ja rauhallista ajatustyötä.

Ekstrovertit taas loistavat tehtävissä, joissa ollaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa.

Kun näitä asioita ei sekoiteta, myös kekkeri-, ruokakauppa- ja spåra-tuttavani työsuhteiden kesto voisi pidentyä.

Ja sekös olisi kaikista oikein mukavaa.

Vertikästä alkavaa viikkoa.

 

Anzio

Keskustelu jatkuu täällä.

 

Ps. Tapasin tyypiksi kutsumani “Vertin” eilen Stadin keskustassa. Onnittelin häntä nimityksen johdosta. Hän myös piti kirjoitukseni aihetta hyvänä ideana.