Vastoin ministerien odotuksia vietän tipattoman maanantaiaamupäivän. Mutta sitten: pitkä lounas!

Jussi Pullinen kirjoitti Helsingin Sanomissa osuvasti, että koronaviruspandemian aikana tarina valistuksesta ja sen perusteella viisaasti valitsevista kuluttajista on ollut hänellä koetuksella.

Olen täysin samaa mieltä.

Pullinen käytti esimerkkinä sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas) helmikuista kehotusta Ylellä, että aikuiset välttäisivät ravintoloita, jotta lapset voivat harrastaa.

”Se että meillä on ravintolat auki, ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi mennä ravintolaan”, Pekonen sanoi.

Kyllä se sitä tarkoitti.

Pullinen oli iltakävelyllään ihmetellyt Vaasankadun oluen latkijoista täysiä ravintoloita. Minä tein saman havainnon Helsingin keskustassa ravintolasulkua edeltäneenä perjantai-iltana. Lopunajan meininki. Sodoma ja Gomorra.

Ihmiset ajattelevat, että kaikki mikä ei ole kiellettyä, on mahdollista, ja kaikki mikä on mahdollista, on käytännössä suositeltavaa.

Maanantaista 19.4. alkaen ravintoloissa hilluminen on rajattu anniskelun osalta työpäivän mittaiseksi rupeamaksi, eli klo 9.00 – 17.00 väliselle ajalle. Vaikka etätyö tuokin itse kunkin työaikoihin ja työskentely-ympäristöjen valintaan joustavuutta, tuntuisi ehkäpä vähän yliampuvalta olla paikallisen baarin ovenripaa nykimässä maanantaiaamuna heti ysiltä ja vetää viikon ensimmäiset Teamsit ja Zoomit ja Meetit vaahtoa suupielissä ja tuoppi kourassa.

Vaikka se mahdollista olisikin. Eli siten käytännössä jopa suositeltavaa.

Ravintola-aukiolojen sääntely ei nyt siis suoranaisesti tue tipattomia aamupäiviä. Iltapäivien tipallisuuteen uudet rajoitukset jopa houkuttelevat, sillä illalla ilonpito anniskeluravintolassa jo myöhäistä.

Eli jospa vetäisi pitemmän viivan allakkaan puolilta päivin alkaen ja houkuttelisi vaikkapa jonkun samanmielisen yhteistyökumppanin mukaan vähän fiksumpaan paikkaan lounastamaan.

Eli pitkälle lounaalle!

Minulla on syytä uskoa, että merkittävä joukko lukijoistani ei ollut pitkien lounaiden kulta-aikaan 1970- ja  80-luvuilla vielä työelämässä. Kuten en minäkään. Tai jos olikin, niin tuskin vielä silloin ainakaan niin herraskaisissa tehtävissä, että olisi päässyt kokemaan pitkien lounaiden autuutta.

Siksi pikainen katsaus pitkien lounaiden historiaan:

Pitkien lounaiden aikakaudella merkittävät päätökset tehtiin lounailla. Mitä vaikeampia päätöksiä, sitä pitempiä lounaita. Kohtuullisen usein palaverit jatkuivat lounaalta baariin, joskus Palacen tai jonkun muun hotellin hyväksi koettuun saunaan. Tai sitten lounastakin kosteammalle illalliselle ja yökerhoon.

“Kellon ympäri mentiin ja ympäripäissämme oltiin”, kuten eräs itseään säästelemätön kaiken nähnyt kauppamies aikaa muisteli.

Pitkät – ja kosteat – lounaat olivat erittäin suomalainen ilmiö liike-elämässä. Viinan kanssa läträäminen osana neuvottelukulttuuria oli saanut alkunsa idänkaupasta. Vodkalla oli ollut oma vankkumaton asemansa Neuvostoliiton kanssa käytävän bilateraalisen kaupankäynnin vauhdittajana.

Alkoholihuuruinen palaverikulttuuri ei kuitenkaan ollut vain kauppamiesten ja -naisten yksinoikeus. Myös journalistit, poliitikot, virkamiehet ja työmarkkinaneuvottelijat olivat ahkeria lasin ääressä juonittelijoita.

Perussuomalaisten nykyinen ”työmies”, entinen demari ja Metalliliiton viestintäjohtaja Matti Putkonen muistelee asiaan kuuluvia ruokajuomia näin:

“Vielä 1990-luvulla työmarkkinalounas olisi alkanut gintonicilla. Ruoan kanssa olisi juotu pari litraa kaljaa tai viinejä sekä useat snapsit. Kahvin kanssa otettiin sitten 3-4 konjakkia ja loppuun muutamat pitkät, gintonicia tai viskiä”.

Jos näillä eväillä ei metallityöläisten asema työmarkkinapöydässä parantunut, niin ei sitten minkäänmoisilla.

Kostea palaverikulttuuri yleistyi, ja sen lieveilmiöistä alettiin olla huolissaan. Kankkuspäivät olivat riesa, kävipä joillekin ahkerille lounastajille kehnosti ja viina vei ennenaikaiseen hautaan. Ja jotkut siltojen alle.

Alkon johto pohdiskeli vakavissaan 1980-luvun alussa ravintoloille jopa lounasajan jälkeistä muutaman tunnin anniskelukieltoa, tietää Työsuojelurahaston ja Työturvallisuuskeskuksen julkaisema Telma kertoa.

Ehdotuksen mukaan anniskelu olisi kielletty 2–3 tunniksi lounaan jälkeen, jottei edustus- ja virkalounaat venähtäisi kellon ympäri.

Erikoinen ehdotus juonsi juurensa historiaan. Vuosina 1942–1949, kun työviikko päättyi lauantaisin klo 12, ei palkkapäivänä saanut keskipäivällä anniskella. Kiellon tavoitteena oli, että duunarit ennättäisivät kiikuttaa tilipussinsa kotiin ennen kapakkaan hakeutumista.

Pitkiä lounaita on haikailtu takaisin ennenkin.

Kymmenisen vuotta sitten Scandic Continental Helsingin Lastu-ravintola otti listoilleen perinteisen pitkän lounaan kunnioittaakseen silloin 40 vuotta täyttäneen hotellin menneitä vuosikymmeniä, muistelee Taloussanomat

Interin Pitkä Lounas oli yhdeksän ruokalajin lounas, jonka nimi oli ollut 80-luvun alussa totuudenmukaisemmin Kostea Lounas.  Sen äärellä neuvoteltiin ja aterioinnin edistyessä soperreltiin tyypillisesti jopa 6–7 tuntia.

Menneinä vuosikymmeninä jotkut työnantajat jopa tukivat johtajistonsa kosteahkoa lounastelua. Yksi tällainen avarakatseinen taho oli Yleisradio.

Pitkän uran Yleisradiossa tehnyt taloustoimittaja Seppo Konttinen muistelee kolumnissaan, että yhtiön pääkonttorin kattokerroksissa oli vain ja ainoastaan johtajien käyttöön varattu ravintola. Sinne työntekijät eivät päässeet häiritsemään kosteita ja hilpeitä ”työpalavereja”. Tirehtöörien ravintolassa kelpasivat yhtiön omat erikoishalvat ruokaliput, joilla sai paitsi nauttia edullisia aterioita myös laadukkaita alkoholijuomia.

Poliittisesti valitut johtajat tapasivat hyödyntää saavutetun etunsa täysimääräisesti. Kuvaileepa Konttinen pitkien lounaiden nauttimista jopa ”päivittäiseksi” huviksi.

Ja kun kerran vauhtiin oli päästy, miksi painaa jarrua. Pääkonttorin alakerran aulassa odotti oma kuljettaja ja pihalla musta edustusauto valmiina viemään pirskahtelevan mediajohtajan jatkamaan antoisaa työpäiväänsä edustustehtäviin lupamaksun maksajien piikkiin jossakin maineikkaassa ravitsemisliikkeessä.

”Mutta sitten yhtiön johtoon valittiin epäonneksi julkisuuskipeä johtaja, joka lopetti tämän erinomaisesti toimivan järjestelmän”, kuvailee Konttinen sarkastisesti ilonpilaaja Mikael Jungerin astumista Ylen johtoon.

Nyt saattavat ilon pilata laskevat koronaluvut ja ravintolarajoituksista luopuminen jo pahimmassa tapauksessa ennen lomia!

Sitä ennen: kuka lähtee kanssani pitkälle lounaalle? Jos se kerran on mahdollista, se on käytännössä suositeltavaa.

Tarjoukset yv:nä, kiitos.

Anzio

Keskustelu hilpeästä pitkä lounas -kulttuurista jatkuu täällä.