Kansakuntien koko

Jo nyt lienee selvää, että kesän suurin uutinen on Ison-Britannian kansanäänestyspäätös erota EU:sta. Moni ehkä ajattelee, että EU-politiikka tulisi jättää kansainvälisen politiikan tai maailmanpolitiikan asiantuntijoiden huoleksi, mutta myös taloustieteellä on paljon sanottavaa valtiollisten asioiden järjestämisestä.

Heti alkuun on syytä todeta, että esimerkiksi valtioiden kokoa tai valtioiden välistä yhteistyötä voidaan tarkastella järkiperustein ja jättää epämiellyttävä nationalismi taka-alalle. Valtion koon kasvattamiseen liittyy hyötyjä ja haittoja, eikä maailman muuttuessa mikään takaa sitä, että valtioiden nykyiset rajat olisivat erityisen järkeviä. 

Tämä selviää ehkä parhaiten tarkastelemalla tarujen Asiatonlandian viimeaikaisia jännittäviä tapahtumia. Asiatonlandian naapurivaltio Sakligland on nimitäin ehdottanut valtioiden yhdistämistä ja että molemmissa maissa asiasta tulisi järjestää kansanäänestys. Mitä asioita asiatonlandialaisten tulisi miettiä äänestyspäätöstä tehdessään?

Ensinnäkin yksittäisen veronmaksajan näkökulmasta valtion koon kasvu pienentää valtionhoidosta syntyviä kiinteitä kustannuksia. Aina kun kiinteät kustannukset voidaan jakaa useamman kesken, yksittäisten veronmaksajien taakka pienenee. Esimerkiksi verojen keräämisen kustannukset puolittuisivat, koska verojen keräämiseen riittäisi vallan hyvin vain toisen maan veroviranomaiset. Kaikenlaisiin hallintotehtäviin ja esimerkiksi maanpuolustukseen liittyy vastaavia kokoetuja.

Toinen etu valtioiden yhdistymisestä liittyy politiikan koordinointiin. Usein esiin nostettu esimerkki koordinoinnin puutteesta on yritysverotus. Kun Asiatonlandia alentaa yritysverotustaan houkutellakseen maahan pääomaa, se ei välttämättä ota huomioon naapurimaahan kohdistuvia haittoja. Asiatonlandian veronalennus nakertaa Sakliglandin veropohjaa, jolloin sen puolestaan kannattaa alentaa omaa yritysverotustaan. Vaarana on liian alhaiseen verotukseen johtava noidankehä (vaarana siis siinä tapauksessa että verorahat käytetään johonkin järkevään). Taloustieteilijät kutsuvat tätä ulkoisvaikutukseksi, jossa yhden toimijan päätös vahingoittaa toista ilman, että vahingonkärsijä saa korvausta. Yhdistymällä ulkoisvaikutukset voidaan sisäistää.

Yhdistyminen myös todennäköisesti pienentää keskinäisen sodan uhkaa ja isompi valtio on myös vahvempi ulkoisten uhkien edessä. Vanhoina pahoina aikoina suurempi valtio helpotti myös merkittävästi kaupankäyntiä ja mahdollisti työntekijöiden erikoistumisen, mutta ulkomaankaupan vapautumisen myötä nämä hyödyt ovat pienentyneet.

Valtion koon kasvattamisesta on siis ilmiselviä hyötyjä. Miksi kukaan äänestäisi yhdistymistä vastaan?

Ehkä tärkein syy säilyttää itsenäisyys on se, että maiden kansalaiset ovat erilaisia. Ilman yhteistä kieltä yhdistyminen voi käydä kalliiksi. Vaikka kieli ei muodostuisikaan ongelmaksi, voi olla, että asiatonlandialaiset haluavat erilaisia julkisia palveluja kuin sakliglandilaiset. Kun valtiot ovat itsenäisiä, julkiset palvelut voidaan helpommin räätälöidä vastaamaan kansalaisten mieltymyksiä. Pienissä homogeenisissa maissa on myös helpompi löytää yhteisymmärrys sopivasta verotuksen tasosta ja uudelleenjaon määrästä.

Itsenäisenä säilymisen hyvänä puolena mainittakoon vielä se, että maiden välinen kilpailu voi olla hyödyllistä. Mikäli poliitikoilla on taipumusta verorahojen väärinkäytöksiin, on tärkeää, että äänestäjillä on tietoa myös muiden maiden politiikasta ja veroasteista. Kun äänestäjät voivat käyttää naapurimaata eräänlaisena mittatikkuna, on poliitikkojen selittättävä veronrahojen käyttö paljon huolellisemmin ja verorahojen väärinkäytös vaikeutuu.

Yhdessä blogikirjoituksessa on mahdotonta listata kaikkia hyötyjä ja haittoja, mutta järkevä yhdistymispäätös syntyy joka tapauksessa näiden vastakkaiseen suuntaan vaikuttavien voimien tuloksena.

Entä johtaako kansanäänestys järkevään lopputulokseen? Ei välttämättä. Voi käydä niin, että yhdistyminen jätetään tekemättä, vaikka maiden kokonaishyvinvointi lisääntyisi yhdistymisen myötä.

Tämäkin on eräänlaisen ulkoisvaikutuksen syytä. Kuten todettua, yhdistymisen myötä kiinteiden kustannusten hoitamisesta tulee yksittäisen veronmaksajan näkökulmasta halvempaa. Asiatonlandialaiset tietenkin ottavat tämän huomioon omalta osaltaan, mutta eivät välttämättä Sakliglandin veronmaksajien osalta. Voi siis käydä niin, että Asiantonlandia äänestää yhdistymistä vastaan ja Sakligland puolesta. Päätös on huono, jos sakliglandilaiset jäisivät voitolle, vaikka maksaisivat asiatonlandialaisille korvausta siitä, että yhdistyminen tapahtuisi.

Asiatonlandian poliitikot eivät millään haluaisi luopua itsenäisyydestä, mutta ymmärtävät toki yhdistymisen hyödyt. He ehdottavatkin Sakliglandille, että yhdistymisen sijaan äänestettäisiin itsenäisyyden ja yhdistymisen välimuodosta. Tässä vaihtoehdossa tehtäisiin yhteistyötä joillakin politiikan osa-alueilla ja päätettäisiin itsenäisesti muista asioista. Yhdessä kannattaisi hoitaa sellaiset asiat, joihin liittyy koordinointiongelmia tai kokoetuja. Itsenäisesti kannattaisi puolestaan järjestää ne asiat, joissa kansalaisten mieltymykset eroavat merkittävästi ja joiden yhdessä järjestämiseen ei liity etuja.

Itsenäisyyden ja suuren valtion parhaat puolet voitaisiin siis saavuttaa yhteistyöllä. Kuulostaako tutulta? EU:han on kaikkine puutteineen pitkälti yritys tehdä juuri näin.

Myös Brexit-päätöstä (tai vaikkapa Skotlannin mahdollista itsenäistymistä) voidaan analysoida tämän ajatuskehikon avulla. Taloustieteilijän mieleen tulee ainakin seuraavat kysymykset. Noudattaako EU:n ja kansallisvaltioiden työnjako edellä kuvattua jaottelua? Mitä kustannuksia EU-jäsenyys aiheuttaa brexitin puolesta äänestäneille? Jos Britannian jääminen EU:hun aiheutaa enemmän hyötyjä kuin kustannuksia, miksi hyötyjät eivät voi korvata haittoja kärsijöille? Mitä transaktiokustannuksia näiden korvausten tiellä on ja miten niitä saataisiin alennettua? Näihin kysymyksiin taloustieteilijät hakevat koko ajan myös vastauksia.

J.K. Jos dekkarit tuntuvat liian kepeältä kesälukemiselta,  voi tässä esitettyihin ajatuksiin tutustua syvällisemmin tämän kirjan avulla.