Breaking bad vs. runonlaulanta
Kielentutkija Janne Saarikivi on Helsingin Sanomien tiedekolumnissaan huolissaan suomen kielestä ja suomalaisesta kulttuurista globalisaation puristuksessa. Kirjoitus sisältää mielenkiintoisia oivalluksia kielen ja kulttuurin kehityksestä mutta myös kohtia, joita taloustieteilijän on vaikea ymmärtää. Köyhtyykö kulttuuri globalisaation myötä?
Koska oikea maailma on monimutkainen, tarkastellaan kysymystä maailmassa, jossa on vain kaksi maata, jotka eivät ole missään tekemisissä toistensa kanssa (monipuolisempi ja asiallisempi pohdinta löytyy esimerkiksi täältä). Toisessa maassa on taidemaalareita, kun taas toisessa sävelletään musiikkia. Maailmassa on siis kaksi täysin erilaista ja omaleimaista kulttuuria.
Mitä jos nyt päästetään globalisaation peikko häkistään ja avataan rajat? Maiden asukkaat voivat vaihtaa ajatuksia ja käydä kauppaa keskenään tai jopa muuttaa maasta toiseen. Nyt molemmissa maissa kulutetaan maalaustaidetta ja musiikkia, eikä omaleimaisia maalari- ja säveltäjäkansoja enää ole. Nyt maailma on Saarikiven mukaan ilmeisesti kulttuurisesti köyhempi, koska molemmat maat ovat samanlaisia.
Vaihtoehtoinen tapa mitata monimuotoisuutta on tarkastella, mitä kulttuurinmuotoja maailman asukkaat voivat kuluttaa. Rajojen avaamisen myötä kaikki maailman asukkaat voivat halutessaan kuluttaa sekä maalaustaidetta että musiikkia. On vaikea nähdä, miten tämä maailma on kulttuurisesti köyhempi, vaikka täysin omaleimaisten kulttuurien määrä on vähentynyt.
Entä jos esimerkissämme globalisaation myötä maalaustaide häviää kokonaan? Jos kuluttaja valitsee musiikin kuuntelun taulujen ihastelun sijaan, voimme päätellä, että hän pitää enemmän musiikista. Vastaavasti jos oikeassa maailmassa kuluttuja katsoo mieluummin Breaking Badia, kuin kuuntelee runonlaulantaa, voimme päätellä samoin. Mitä arvoa on runonlaulannalla, jota kukaan ei halua kuulla?
Suhtaudun aiheeseen ristiriitaisesti. En välitä rajoittaa ketään kuluttamasta ja tuottamasta juuri sellaista kulttuuria kuin itse haluaa. Mikään kulttuuri ei myöskään synny tyhjiössä. Kulttuurit lainaavat vapaasti toisiltaan. Uusi rakentaa vanhan päälle.
Siitä huolimatta vanhan perinteen katoamisessa on mielestäni aina jotain traagista, vaikka se tapahtuisi aivan luonnollisesti, yksilöiden vapaan valinnan seurauksena.
Väitän myös, että on ihan perusteltua väittää erillisten kulttuurien korvautumista yhtenäiskulttuurilla köyhtymiseksi. Se ei ole köyhtymistä yksilön kannalta, mutta jos otetaan kokonaan ulkopuolinen perspektiivi, niin kuva on erilainen.
Ulkoavaruuden vierailija varmaan pitäisi erilliskulttuurien määrää rikkautena, vähän samalla tapaa kuin me arvostamme monimuotoisuutta luonnossa. On rikkautta, että maapallolla on paljon täysin erillisiä ekosysteemeitä. Ne ovat usein sitä oudompia ja ihmeellisempiä, mitä eristyneempinä ne ovat päässeet kehittymään. Sama pätee kulttuuriin ja kieleen.
Vapaus valita ja kommunikoida on itseisarvo, mutta jotain siinä menetetään. Tämä on hyväksyttävä tradeoff, mutta se, että saamme enemmän takaisin ei tarkoita sitä, ettei voisi ikävöidä sitä, minkä joudumme antamaan pois.
Ajattele, että tarkoituksena on kuvata monimutkaista, 3D esinettä. Mikään 1 näkökulma ei riitä. Täydellisen tavoitteleminen on hulluutta.
Toiseksi: eri taiteenlajit voivat kyllä elää rinnan, mutta monta kulttuuria ei voi elää yhden kulttuurin sisällä: niistä tulee vain sen erilaisia tulkintoja.
H