Kuta arvostetumpi ammatti, sitä huonompi palkka

Ammattien arvostuksen ja palkan yhteys on jatkuva keskustelunaihe. Keskustelu arvostuksesta liittyy erityisesti nais- ja miesvaltaisten alojen palkkaeroihin. Aika yleinen näkemys tuntuu olevan, että naisvaltaisilla aloilla maksetaan miesvaltaisia aloja huonompaa palkkaa.

Usein tarjottu selitys alemmalle palkkatasolle on naisvaltaisten alojen liian vähäinen yhteiskunnallinen arvostus. Väite siis on, että näillä aloilla maksetaan niiden alhaisen arvostuksen vuoksi huonommin kuin muilla. Väitteen yhteyteen kuuluu usein myös vaatimus alojen arvostuksen ja samalla palkkojen nostamisesta.

Aihe on nyt erityisen ajankohtainen, kun Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL vaatii naisvaltaisille aloille oletetun palkkakuopan vuoksi muita suurempia palkankorotuksia.

Asia ei tietenkään ole todellisuudessa aivan yksinkertainen. Eri alojen ja ammattien palkkaukseen vaikuttavat arvostuksen ja työntekijöiden sukupuolijakauman lisäksi monet muut tekijät. Arvostuksen ja sukupuolen vaikutuksen erottelu muista asioista on vaikea tutkimuskysymys. Empiirinen työn taloustiede on niin pirullisen vaikeaa juuri tästä syystä.

Mutta asiaan liittyy mielenkiintoisia piirteitä, joka voidaan havaita jo hyvin yksinkertaisen tarinan avulla.

Ensiksi, yhteiskunnallista arvostusta nauttivista töistä maksetaan yleensä vähemmän palkkaa kuin muuten samanlaisista, mutta vähemmän arvostetuista töistä. Sama pätee kutsumustyöhön. Toiseksi, yhteiskunnalliseen arvostukseen liittyviä palkkaeroja on vaikea poistaa politiikkatoimenpiteillä. Kolmanneksi, pienet erot ihmisryhmien välillä voivat johtaa työmarkkinoiden voimakkaaseen eriytymiseen eli hienommin sanottuna segregaatioon.

Siirrytään satujen ihmemaa Asiatonlandiaan, jossa asiat ovat tunnetusti aavistuksen yksinkertaisempia kuin monimutkaisuuden riivaamassa todellisuudessa.

Asiatonlandian ammattinvalinta

Asiatonlandiassa on kaksi täysin samanlaista ammattia. Ammatit vaativat täsmälleen saman koulutuksen, samat taidot ja niin edelleen. Se onkin hyvä, koska kaikki Asiatonlandian työntekijät ovat aivan samanlaisia. Kutsutaan ammatteja paremman puutteessa vaikka myynti- ja hoivatyöksi. Asiatonlandiassa vallitsee täystyöllisyys: työpaikkoja on yhtä paljon kuin työntekijöitä.

Sanoimmeko, että ammatit ovat aivan samanlaisia? Eivät sittenkään aivan samanlaisia. Asiatonlandiassa työtä ei tehdä vain palkan takia, vaan työstä saa myös muunlaista tyydytystä. Työ tuo mukanaan yhteiskunnallista arvostusta. Työ antaa elämälle merkitystä.

Nämä palkasta riippumattomat ominaisuudet ovat erilaisia myyntityössä ja hoivatyössä. Hoivatyö nauttii korkeampaa arvostusta ja antaa enemmän sisältöä elämään kuin myyntityö. Siksi asiatonlandialaiset ovat valmiita tekemään hoivatyötä, vaikka siitä maksettaisiin vähemmän palkkaa kuin myyntityössä. Palkka ei ole kaikki kaikessa Asiatonlandiassakaan.

Jotta asioista saataisiin kouriintuntuvia, sovitaan että asiatonlandialaiset ovat valmiita tekemään hoivatyötä, vaikka palkka olisi 500 euroa kuussa alhaisempi kuin myyntityössä. Kuten sanottua, kaikki asiatonlandialaiset ovat samanlaisia, myös tässä suhteessa.

Nyt on helppo päätellä, millaiseksi arvostetun hoitotyön ja vähemmän arvostetun myyntityön välinen palkkaero muodostuu. Myyntityöstä maksetun palkan täytyy olla täsmälleen 500 euroa kuussa hoivatyöstä maksettavaa korkeampaa. Jos ero olisi vähemmän kuin 500 euroa myyntityön hyväksi, kaikki haluaisivat hoivatyöhön. Kukaan ei suostuisi myyntihommiin. Jos ero olisi enemmän kuin 500 euroa myyntityön hyväksi, kaikki haluaisivat myyntityöhön.

Vain jos ero on täsmälleen 500 euroa, kumpaankin työhön on mahdollista saada tekijöitä. Palkkaeron ollessa tämän suuruinen kaikille asiatonlandialaisille on aivan sama, kummanlaisissa hommissa he ovat.

Yhteiskunnallista arvostusta nauttivasta työstä saa siis vähemmän, ei enemmän palkkaa. Syynä on se, että hoivatyössä osa palkinnosta tulee arvostuksena ja elämänsisältönä. Tätä palkintoa ei ole myyntityössä, joten se täytyy korvata rahalla. Ilmiö on tunnettu taloustieteessä jo kauan.

H. Oivasen kampanja

Asiatonlandialainen poliitikko H. Oivanen pitää tilannetta kohtuuttomana. Hän kampanjoi hoivatyön arvostuksen ja palkan lisäämisen puolesta.

Mitä tapahtuu, jos kampanja onnistuu lisäämään hoivatyön arvostusta? Hoivatyö on nyt entistäkin tyydyttävämpää myyntityöhön nähden. Palkkaeron myynti- ja hoivatyön välillä täytyy siis kasvaa entisestään, jotta ihmisiä saadaan suostumaan myyntityöhön.

Entä jos kampanja onnistuu hoivatyön palkkojen nostamisessa, mutta töiden arvostus jää ennalleen? Silloin myyntityön palkkatason pitää nousta täsmälleen saman verran kuin hoivatyön. Ellei palkkaero pysy ennallaan 500 eurossa, ihmisiä ei saada myyntityöhön.

H. Oivasen kampanjan vaikutukset ovat siis kiinnostavia, mutta eivät lainkaan sellaisia kun hän olisi toivonut.

Työmarkkinat eriytyvät

Eriytymisen tarkastelemiseksi on luovuttava työntekijöiden täydellisestä samanlaisuudesta. Mutta luopumisen ei täydy olla kovin dramaattista. Sovitaan, että asiatonlandialaisia on kahta sorttia. Kutsutaan näitä vaikka M- ja H-tyypeiksi, myynti- ja hoivatyön mukaan.

Kumpikin asiatonlandialaistyyppi saa tyydytystä hoivatyön nauttimasta arvostuksesta ja merkityksellisyydestä. Mutta M-tyypin saama tyydytys on pikkiriikkisen pienempi kuin H-tyypin. H-tyyppi on valmis tekemään hoivatyötä, vaikka palkka olisi 500 euroa alempi. Aiemmassa esimerkikssä kaikki asiatonlandialaiset olivat siis tyyppiä H.

M-tyyppi on valmis tekemään hoivatyötä vain, jos palkka on enintään 499 euroa alempi kuin myyntityössä. Ero arvostuksissa on siis aivan mitätön.

Mutta pienellä erolla on suuret seuraukset. Oletetaan aluksi, että hoivatyöpaikkoja on enemmän kuin myyntityöpaikkoja. Mitä työmarkkinoilla tapahtuu? Palkkaeron on tässäkin tapauksessa oltava sellainen, että kumpaankin työhön riittää ihmisiä. Koska hoivatyöpaikkoja on enemmän, täytyy hoiva-alalla työskennellä kummankinlaisia ihmisiä. Se tarkoittaa, että myös M-tyyppien on haluttava työskennellä hoiva-alalla.

Toisin sanoen palkan täytyy hoivatyössä olla 499 euroa alempi kuin myyntityössä. Tällöin M-tyypille on aivan sama, työskenteleekö hän hoiva- vai myyntityössä. Mutta näin pienellä palkkaerolla kaikki H-tyypit haluavat työskennellä hoiva-alalla. Työmarkkinat siis eriytyvät voimakkaasti. Kaikki H-tyypin ihmiset työskentelevät hoiva-alalla. Joitakin M-tyyppejä työskentelee siellä myös. Mutta myyntityössä on vain M-tyyppejä.

Eriytymisestä ei seuraa mitään erityisen haitallista. Kukaan ei esimerkiksi haluaisi vaihtaa alaa tällä palkkatasolla. Tarkkaavainen lukija havaitsee, että H-tyypit saavat pienen edun M-tyyppeihin verrattuna.

Vastaavalla päättelyllä havaitaan, että jos myynnissä on enemmän työpaikkoja kuin hoiva-alalla palkkaeroksi muodostuu 500 euroa. Tällöin hoiva-alalla työskentelee ainoastaan H-tyyppejä ja kaikki M-tyypit työskentelevät myynnissä muutaman H-tyypin kanssa.

Jos työpaikkoja on yhtä paljon kummallakin alalla, eriytyminen on täydellistä. Palkkaero on jotakin 499 ja 500 euron välissä. Tällöin kaikki H-tyypit ovat hoivatyössä ja M-tyypit myyntityössä.

Toisin sanoen mitättömän pienet erot arvostuksissa johtavat työmarkkinoiden mahdollisimman suureen eriytymiseen.

Jos M- ja H-tyypit ovat tasaisesti jakautuneet väestössä, tätä eriytymistä on vaikea huomata. Ulospäin ihan samanlaisia ihmisiä työskentelee kummallakin alalla. Mutta jos tyyppi on korreloitunut jonkun havaittavan ominaisuuden kanssa, niin tilanne on toinen. Jos esimerkiksi M- ja H-tyyppien osuudet vaihtelevat sukupuolen mukaan työmarkkinat ovat vahvasti eriytyneet nais- ja miesvaltaisiin aloihin. Samoin jos tyyppien osuudet vaihtelevat etnisen ryhmän, ikäryhmän, vanhempien sosioekonomisen aseman tai syntymäpaikan mukaan, työmarkkinat ovat vahvasti eriytyneet näiden tekijöiden mukaan.

H. Oivasen kampanjointi on eriytyneillä työmarkkinoilla yhtä tehotonta kuin aiemminkin. Jos H. Oivanen onnistuu nostamaan palkkoja naisvaltaisilla aloilla, palkkojen on noustava yhtä paljon miesvaltaisilla aloilla. Muuten työntekijöitä ei riitä molempiin töihin. Onnistunut naisvaltaisten alojen yhteiskunnallisen arvostuksen nostaminen alentaa palkkoja naisvaltaisilla aloilla.

Tarinalla on useita opetuksia. Palkkaeroista ei voida päätellä työntekijöiden hyvinvointieroja silloin kun työt ovat erilaisia.  Toimialakohtaisten palkkaerojen muuttamisyritykset politiikkatoimenpiteillä ovat helposti tehottomia. Palkkaerot ovat välttämättömiä työmarkkinoiden tasapainottamiseksi, siksi niistä on mahdotonta päästä eroon. Pelkkä yrittäminen on vahingollista.

Työmarkkinoiden eriytyminen ja alojen väliset palkkaerot eivät välttämättä ole merkki epätasa-arvosta tai ylipäänsä ongelmista. Täysin syrjinnästä vapaat työmarkkinat voivat olla voimakkaasti eriytyneitä. Luonnollisestikaan emme halua väittää tarinan osoittavan, ettei syrjintää ole työmarkkinoilla. Mutta tarina opettaa, että tasa-arvon edistämisessä on järkevää keskittyä poistamaan vapaan ammatinvalinnan esteitä sen sijaan, että tavoitteena olisi poistaa työmarkkinoiden eriytyminen.