Miksi tiedämme niin vähän asuinalueiden eriytymisen vaikutuksista?

Hesarissa julkaistiin hiljattain kaksi juttua pääkaupunkiseudun eriytymisestä ja sosiaalisen sekoittamisen politiikan toimivuudesta. Ensimmäisessä kerrottiin uudesta Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä julkaistusta tutkimuksesta ja toisessa virkamiehiltä pyydettiin kommenttia tuloksista.

Jutut olivat kummallisia, koska niissä ei puhuttu oikeastaan lainkaan siitä, onko asuinalueella jokin vaikutus siellä asuviin ihmisiin. Tämä on outoa, koska vain ihmiset voivat voida huonosti, olla onnellisia tai menestyneitä elämässään, eivät asuinalueet. Kummassakaan jutussa ei kuitenkaan siteerata yhtään tutkimustulosta liittyen siihen, miten asuinalue vaikuttaa asukkaisiin.

Sosiaalisen sekoittamisen yhteydessä asuinalueen tai naapuruston vaikutuksella ei tarkoiteta asuinalueen viihtyvyyttä (kukapa ei haluaisi asua mahdollisimman viihtyisällä alueella), vaan nimenomaan sitä, miten naapuruston sosioekonominen rakenne tai kirjo vaikuttaa alueella asuvien ihmisten menestykseen elämässä. Onko esimerkiksi niin, että köyhien perheiden lapset menestyvät paremmin koulussa, jos luokkakavereiden sosioekonominen tausta on mahdollisimman kirjava? Tai paranevatko työmahdollisuudet, jos työttömät eivät ole keskittyneet tietyille alueilla vaan ovat jakautuneet tasaisemmin eri alueille? Jos näin on, sosiaalisella sekoittamisella voidaan parantaa ihmisten elämää.

Tällaisiin naapurustovaikutuksiin liittyy useita mielenkiintoisia kysymyksiä. Keskitymme tässä kirjoituksessa kuitenkin vain yhteen niistä eli siihen, miksi eriytymisen vaikutuksista tiedetään niin vähän. Tähän kysymykseen keskittyminen voi tulla joillekin yllätyksenä, koska miten ihmeessä naapurustolla muka ei olisi vaikutusta, jos kerran sosiaalinen sekoittaminen on niin keskeinen osa kaupunkisuunnittelua ja asuntopolitiikkaa.

Joka tapauksessa kysymystä on hedelmällistä lähestyä Asiattoman tyyliin tarinan avulla.

Ajatellaanpa, että kirkasotsainen yhteiskuntatieteen väitöskirjan tekijä on kiinnostunut autoilun yhteiskunnallisesta merkityksestä. Hän on erityisen kiinnostunut siitä, onko automerkillä vaikutusta ihmisen menestykseen, kuten tuloihin (esimerkin viesti ei muutu, vaikka tulojen sijaan katsottaisiin työttömyyttä tai muita sosiaalisia ongelmia). Tutkija on myös kiinnostunut autoilun ylisukupolvisista vaikutuksista eli siitä, onko perheen automerkillä vaikutusta lapsen menestykseen aikuisiällä. Tutkijaa ei siis kiinnosta, onko Mersulla mukavampi ajaa kuin Ladalla, vaan nimenomaan se, miten automerkki vaikuttaa tuloihin.

Yksinkertaistetaan tarinaa vielä siten, että maailmassa on vain kaksi automerkkiä: Lada ja Mersu. Väitöskirjan tekijä tekee huolellisen tilastotieteellisen tutkimuksen, joka perustuu suureen satunnaisotokseen autoilijoista. Lisäksi hän kerää taustatietoja autoilijoiden tuloista, koulutuksesta ja ennen kaikkea nykyisestä automerkistä sekä perheen automerkistä silloin, kun autoilija oli itse lapsi.

Tutkimuksen tulokset ovat selkeät: ladakuskien tulot ovat selvästi pienemmät kuin mersukuskien. Tutkija havaitsee myös, että ladakuskien lapset ovat aikuisiällä pienituloisempia kuin mersukuskien lapset. Tulokset uutisoidaan laajalti, eivätkä ne jää poliitikoilta huomaamatta. Syntyneen poliittisen paineen myötä liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaakin uutta politiikkaohjelmaa, jossa valtio ostaa Mersuja ja myy niitä Ladojen hinnalla, jotta mahdollisimman moni perhe pystyy hankkimaan Mersun ja siten takaamaan lapsilleen paremman tulevaisuuden.

Palataanpas sitten takaisin todellisuuteen. Kukaan ei tietenkään ajattele, että automerkki vaikuttaa ihmisten menestymiseen elämässä. Jokainen ymmärtää, että vain hyvätuloisilla on varaa Mersuun. Korkeat tulot siis aiheuttavat sen, että joku ajaa Mersulla, ei toisin päin.

Miksi sitten tämä melko lapsellinen ja pitkä esimerkki? Siksi, että naapurustovaikutusten arvioinnissa törmätään täsmälleen samanlaisiin ongelmiin. Kuten automerkit, myös asuinalueet eroavat toisistaan. Jotkut alueet ovat lähempänä keskustan palveluita tai merenrantaa, jotkut kauempana. Melkeinpä kaikki perheet haluaisivat asua hyvällä asuinalueella, mutta suurituloiset voivat maksaa asunnoista enemmän ja pääsevät asumaan hyville alueille. Koska asunnon hinta toimii pääsylippuna hyvälle asuinalueelle, alueiden laatuerot johtavat asuinalueiden eriytymiseen tulojen mukaan täsmälleen samalla tavalla, kuin automarkkinat eriytyvät rikkaisiin mersukuskeihin ja köyhiin ladakuskeihin.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö asuinalueella voisi olla vaikutusta ihmisten menestykseen. Erilaisia mahdollisia mekanismeja esitellään esimerkiksi täällä, täällä ja täällä. Tämän kirjoituksen pointti on yksinkertaisesti se, että vaikutusten löytämiseksi tutkimusasetelman täytyy olla erityisen hyvä. Vertaamalla köyhillä ja rikkailla alueilla asuvien menestystä ei voida luotettavasti sanoa mitään asuinalueen vaikutuksesta. Kirjoitimme jo aiemmin vastaavanlaisesta ongelmasta muussa yhteydessä, mutta kerrataan asia lyhyesti eriytymisen tapauksessa.

Tyypillisesti tutkimuksissa ei vain vertailla eri naapurustoissa asuvien tuloja, vaan yksilöiden omat ominaisuudet pyritään kontrolloimaan tai vakioimaan mahdollisimman hyvin. Tavoitteena on siis vertailla mahdollisimman samankaltaisten, mutta eri naapurustoissa asuvien tuloja. Jos tutkijan havaitsemien ominaisuuksien suhteen muuten samanlaisten ihmisten tulot eroavat riippuen esimerkiksi naapuruston tulotasosta, voidaan päätellä, että tuloerot johtuvat eroista naapurustoissa eli naapurustolla on itsenäinen vaikutus ihmisten tuloihin.

Tähän lähestymistapaan liittyy useita ongelmia, kuten se, mitä yksilön ominaisuuksia tutkijan pitää kontrolloida ja mitä ei. Suurin ongelma on kuitenkin se, että tutkija ei voi havaita kaikkia ihmisten tuloihin vaikuttavia tekijöitä. Voi esimerkiksi olla, että ihmiset, jotka ovat taitavia työpaikkojen etsinnässä ovat myös taitavia asunnonetsijöitä. Tai joillakin ihmisillä on enemmän sosiaalisia kontakteja ja siten tietoa hyvistä työpaikoista ja asunnoista. Tällaiset ihmiset löytävät paitsi paremmin palkattuja töitä myös päätyvät hyville asuinalueille muiden suurituloisten seuraan. Jos tutkija ei havaitse, eikä siten pysty kontrolloimaan näitä ominaisuuksia tulojen vertailussa, näyttää siltä, että paremmassa naapurustossa asuminen aiheuttaisi myös korkeammat tulot. Kolmas sekoittava mekanismi voi olla vaikkapa se, että kahdesta muuten samanlaisesta perheestä se, jolla on turvatumpi työpaikka, saa suuremman asuntolainan ja pääsee siten paremmalle alueelle. Jos toisen perheen työttömyysriski myöhemmin realisoituu, huonommassa naapurustossa asuvalla on alhaisemmat tulot, mutta tuloeroilla ei tässäkään tapauksessa ole mitään tekemistä naapuruston kanssa.

Ei ole sinällään tärkeää, mikä näistä tutkimustuloksia mahdollisesti vääristävistä tarinoista on totta. Tärkeää on se, että on olemassa uskottavia vaihtoehtoisia selityksiä sille, miksi yksilön ja naapuruston tulotasot ovat korreloituneet. Naapurustovaikutuksia tutkivan tutkijan vastuulla on osoittaa, että hänen tutkimuksessaan näitä harhalähteitä ei ole.

Näistä ongelmista johtuen esimerkiksi lääketieteessä lääkkeiden vaikutuksia tutkitaan satunnaistettujen koeasetelmien avulla. Satunnaistaminen takaa sen, että oikeaa lääkettä saaneet ovat kaikilta (tutkijan havaitsemilta ja havaitsemattomilta) ominaisuuksiltaan keskimäärin samanlaisia kuin lumelääkettä saaneet. Näin ollen, jos oikeaa lääkettä saaneet paranevat ja lumelääkettä syöneet eivät, voidaan paraneminen lukea lääkkeen ansioksi. Samaan pyritään yhä useammin myös taloustieteen (katso tämä tai tämä) ja muiden yhteiskuntatieteiden puolella (katso tämä tai tämä).

Useimmiten joudutaan tyytymään asetelmiin, joissa tutkija ei ole pystynyt satunnaistamaan perheiden asuinpaikkaa, mutta joissa perheetkään eivät ole voineet vaikuttaa asuinvalintaansa täydellisesti. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi kaupungin vuokrataloihin sijoittumisessa, jos perheet joutuvat jonottamaan asuntoa ja ottavat vastaan ensimmäisen vapautuvan asunnon. Joskus, ei toki aina, tällainen tilanne on tarpeeksi lähellä aitoa koeasetelmaa ja siten tuottaa luotettavia tuloksia naapurustovaikutuksista.

Suomen osalta tiedossamme ei kuitenkaan ole yhtään tutkimusta, jossa olisi käytetty näin uskottavaa tutkimusasetelmaa. Luotettavaa tietoa naapurustovaikutuksista Suomessa tai Helsingissä ei siis kerta kaikkiaan ole, eikä tätä tiedon puutetta voida mitenkään korvata kertomuksilla yksittäisistä ikivanhoista tapahtumista jossain muussa maassa.

Tämä puute tulisi tiedostaa nykyistä paremmin asuinalueiden eriytymistä ja sosiaalista sekoittamista koskevassa julkisessa keskustelussa ja päätöksenteossa. Oudoksi tilanteen tekee se, että nykyään lakien vaikutusanalyysiä vaaditaan joka suunnalta, mutta jostain syystä sosiaalisen sekoittamisen osalta näin ei tehdä.