Onko köyhällä varaa opintolainaan?
Olemme Asiattomassa kirjoittaneet aiemminkin yliopisto-opinnoista ja niiden rahoituksesta. Opiskelijoiden lobbaus on onnistunut niin hyvin, että kaikkea tähän liittyvää käsitellään julkisessa keskustelussa useimmiten aika yksipuolisesti. Yleisradion Yle kioski -ohjelma on kuitenkin omaa luokkaansa. Sen nettisivut ovat täynnä opiskelijajärjestöjä myötäilevää propagandaa ilman edes yritystä teeskennellä journalismia, ks. esim tämä ja tämä.
Viimeksimainitussa jutussa käsitellään opintolainaa. Siinä väitetään, että jos opinnot pitäisi rahoittaa lainarahalla, vain rikkailla olisi varaa opiskella. Näinhän asia ei suinkaan ole, kuten yksinkertainen esimerkki osoittaa. Varoitus kirjaimellisestiottajille: esimerkkiä ei tälläkään kertaa ole tarkoitettu täydelliseksi kuvaukseksi kaikesta opintoihin liittyvästä.
Seitsemän meren takana, korkeiden vuorten tuolla puolen Asiatonlandiassa asuu kaksi Niilo-nimistä nuorukaista. Kuten Andersenin sadussa, heitä kutsutaan Isoksi-Niiloksi ja Pikku-Niiloksi. Ja kuten sadussa, nimet viittaavat Niilojen varallisuustasoon, eivät ruumilliseen kokoon. Iso-Niilo on perinyt 500 000 euron omaisuuden vanhemmiltaan. Pikku-Niilolla ei ole varallisuutta. Niilot ovat paitsi samankokoisia, myös muilta ominaisuuksiltaan täysin identtisiä. Heitä siis erottaa toisistaan vain peritty varallisuus.
Niilot ovat lahjakkaita nuorukaisia. Molemmat suunnittelevat yliopisto-opintoja, sanotaan nyt vaikka lääketieteen alalla. Asiatonlandian kuningas on määrännyt, että opinnot pitää rahoittaa valtion takaamalla lainalla tai omalla rahalla.
Pikku-Niilolla on vaikea pohdinta edessään. Hänen pitää miettiä, kannattaako ottaa lainaa ja hankkia tutkinto vai mennä suoraan töihin. Suoraan töihin mennessään Niilo saisi palkkaa 10 000 euroa vuodessa. Opinnoista on hyötyä. Valmistumisen jälkeen palkka on 20 000 euroa. (Se, joka haluaa, voi ajatella, että 20 000 euroa on palkanlisä plus muut koulutuksen mukanaan tuomat hyvät asiat kuten arvostus ja mukava työ.)
Valmistuminen tuottaa siis 10 000 euroa vuodessa lisää hyvinvointia. Ongelma on se, että tätä varten pitää ottaa 150 000 euron suuruinen laina. Kannattaako lainan ottaminen? Se riippuu lainan korosta. Jos korko on 5 %, niin lainan ottaminen toki kannattaa. Korkoa joutuu maksamaan 7 500 euroa vuodessa, kun taas palkan tai hyvinvoinnin lisäys on 10 000 euroa. Jos korko on 10 %, niin opiskelu ei kannata. Korkomeno on 15 000 euroa vuodessa, joten opiskelu tuottaa 5 000 euroa tappiota.
Isolla-Niilollahan asiat ovat aivan toisin, vai mitä? Hän voi käyttää perintörahojaan opintoihin, eikä lainanmaksua tarvitse ajatella. Isolla-Niilolla on kuitenkin omat, tosin mukavammat murheensa. Hänen täytyy päättää, mihin perintörahansa sijoittaisi. Iso-Niilo voi toki helposti sijoittaa 150 000 euroa omiin opintoihinsa ja olla ottamatta lainaa. Tällöin hänkin saa palkanlisää 10 000 euroa vuodessa.
Mutta toisaalta Iso-Niilo voi sijoittaa 150 000 euroa johonkin muuhun, esimerkiksi pääomamarkkinoille. Yksi mahdollinen sijoituskohde siellä ovat valtion takaamat opintolainat. Jos opintolainojen korko on 5 %, sijoituksen tuotto on vain 7 500 euroa vuodessa. Ison-Niilon kannattaa sijoittaa rahat mieluummin opintoihinsa, jotka tuottavat kymppitonnin. Jos taas korko on 10 %, opintolainamarkkinoilta saa 15 000 euron vuosituoton. Ison-Niilon kannattaa siis mieluummin sijoittaa rahat kuin mennä opiskelemaan. Iso-Niilo toimii siis täsmälleen samalla tavalla kuin Pikku-Niilo.
Olipa korkotaso mikä tahansa, Ison-Niilon ja Pikku-Niilon opiskelupäätös on sama. Tutkinnon hankkiminen ei siis riipu lainkaan heidän varallisuustasostaan.
Mitenkä muuttuisi tilanne jos olisikin kuten Briteissä.
Takaisin maksu alkaa vastaa vaikkapa 25 000€ tulon jälkeen?
Muuttaisiko riskiarviota niin että ei olisikaan enään suurta väliä?
Olisiko mahdollista Suomessa vai maksetaanko vain mieluummin tukea?
You start repaying when when you earn over £21,000.
https://www.gov.uk/repaying-your-student-loan
Eikö riskiä olisi syytä tarkastella jos halutaan tehdä analogia todelliseen maailmaan?
Oletetaan, että molemmat Niilot uskovat, että todennäköisyys työllistyä koulutusta vastaavalle alalle on 80 %. Tällöin opiskelun odotettu tuotto molemmille on 0,8*10000=8000. Jos korko on 5% ja molemmat Niilot ovat riskin suhteen neutraaleja, molemmat kouluttautuvat. Jos Niilot kuitenkin ovat riskiä kaihtavia, niin koulutuspäätös voi olla erilainen, koska työttömyyden koittaessa Iso-Niilolla on likviditeettiä kun taas Pikku-Niiloa uhkaa maksukyvyttömyys. Tällöin ei ole välttämättä väärin sanoa, että Iso-Niilolla on varaa opiskeluun ja Pikku-Niilolla ei.
Työllistymisnäkökohta on hyvä pointti. Se nimittäin vaikuttaa opintosuunnan valintaan. Pikku-Niilo on todennäköisesti taipuvaisempi valitsemaan sellaisen opintosuunnan, jossa työllistymistodennäköisyys on hyvä. Isolle Niilolle tällä ei ole niin suurta merkitystä, koska hänellä on varaa ottaa taloudellisia riskejä.
Hyvä huomio, mutta nyt kun yhteiskunta maksaa opiskelun jolloin myös riskikin on yhteiskunnalla niin opiskelijat valitsevat aloja jotka eivät työllistä. Tätä kun seuraa julkisessa keskustelussa niin havaitaan että jokaisen pitäisi päästä opiskelemaan mitä haluaa. Mutta entä sitten jos opiskelu ei takaa työpaikkaa, pitäisikö opiskelupaikkoja rajoittaa nykyisestä?
Toinen mikä on niin etenkin korkeakouluissa on että opiskelijat käyvät katsomassa koulutusta tai viettävät "välivuotta" opiskellemalla alaa minkä vaihtaa heti kun tulee mahdollisuus. Tällöin myös kärsivät ne jotka haluavat opiskella kyseistä alaa. Tämä takaisi että paremmin opiskelijoiden motivaation valmistua koulutusohjelmastaan.
Vaikka Isolle Niilolle onkin "varaa hävitä rahaa" niin epäilen vahvasti että myös todellisuudessa laskee riskin minkä on valmis ottamaan. Ilmaista rahaa ei ole olemassa.
Täällä Skinnarilan vapaa-valtiossa on nähnyt monenlaista ratkaisua. Aikoinaan oli iki-opiskelijoita jotka vielä nelikymppisinäkin olivat koulun kirjoilla. Hyvin yleistä oli yhteen aikaan pohtia kouluun hakiessaan, mille opintosuunnalle pääsisi helpoiten. Alan vaihtaminen oli tehty helpoksi ja tottahan se on, ettei nuori heti ehkä tiedä mitä elämältään haluaa. Samalla järjestelmää väärinkäytettiin ja alanvaihtajia alkoi olla turhan paljon.
Vanhempien varallisuus vaikuttaa jo nyt (jos he ovat avokätisiä lapsilleen) opiskelijoiden kouluelämään. Joskus se passivoi, joskus antaa eväät opiskella vailla stressiä ja ottaa isojakin riskejä esim. alanvalinnassa. Köyhän täytyy tarkemmin miettiä, mihin resurssinsa pistää, varsinkin jos joutuu ottamaan opintolainaa.
Ehkä reiluin ratkaisu olisi "pakottaa" opintolaina kaikille korkean asteen opiskelijoille. Järjestelmä toimisi siten että kun aletaan ansaita, palkasta pidätetään lyhennyksiä automaattisesti, kunnes laina on maksettu. Opiskeluvuosi maksaisi tietyn verran ja mitä nopeammin valmistuisi, sitä pienemmillä kuluilla selviäisi. Lainan maksu taas alkaisi vasta, kun ihminen alkaa ansaita verotettavaa tuloa.
Se on vaarallinen tie, jos aletaan mahdollistaa koulutus vain rikkaille ja maksukykyisille – kuten jossain päin maailmaa on tapana.