Onko talouspolitiikka vain arvovalintoja? Plus lukukausimaksut!

Ylopistojen lukukausimaksuista on syntynyt varsinainen jupakka. Jupakasta on puolestaan seurannut sivukeskustelu talouspoliittisten suositusten arvopohjasta. Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta kokonaisen jutun. Jutussa väitettiin, ettei taloustieteilijöiden poliittisuudesta osata Suomessa puhua. Lukukausimaksuja käytettiin jutussa esimerkkinä politiikkasuositusten ideologisuudesta.

HS:n jutusta syntyi käsitys, että taloustieteilijät teeskentelevät tai luulevat olevansa objektiivisia. Näin politiikkasuositusten pohjimmainen arvoriippuvuus jää havaitsematta.

Osa ekonomistin tittelillä esiintyvistä ihmisistä edustaa etujärjestöjä, yrityksiä ja lobbareita. Heidän suosituksiinsa täytyy tietenkin aina suhtautua kriittisesti.

Mutta myös riippumattomien tutkijoiden talouspoliittiset suositukset perustuvat arvovalintoihin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että suositukset olisivat mielivaltaisia tai makuasioita. Joissakin tapauksissa on myös mahdollista antaa yleisiä politiikkasuosituksia. Nihilistiseen kaikki on vaan arvovalintaa ja politiikkaa -ajatteluun ei ole syytä.

HS:n jutussa ei myöskään mainittu, miksi juuri ekonomistien ammattikunta on altis ideologialle. Omasta näkökulmastani esimerkiksi sosiaalitieteilijöiden ja kansanterveystieteilijöiden ammattikunta kärsii samasta ongelmasta vähintään yhtä paljon. Yhteiskuntatutkimuksen yleinen heikko laatu on Suomessa myös pahempi ongelma kuin mahdollinen ideologia.

Huomasin muuten tätä julkaistessani, että Niku Määttänen oli ehtinyt jo kirjoittaa osittain samasta aiheesta Akateemisessa talousblogissa. Rohkenen silti tarjota omia vaatimattomia näkemyksiäni täydennykseksi Nikun hyvälle kirjoitukselle.

Taloustiede on arvovalintojen ja subjektiivisuuden tiede

Hauskaa taloustieteilijöiden syyttämisessä objektiivisuuden teeskentelystä on se, että taloustiede on olennaisesti subjektiivisuuden tiedettä. Taloustieteilijät toki ymmärtävät, että politiikkasuositukset riippuvat suosittelijan arvoista, siis siitä millaista yhteiskuntaa suosittelija pitää hyvänä.

Suurin osa taloustieteilijöistä lienee (toki omiin arvoihinsa ja utilitaristiseen filosofiaansa nojautuen) sitä mieltä, että hyvä yhteiskunta on sellainen, jonka jäsenet itse pitävät elämäänsä hyvänä. Jokaisen ihmisen käsitys siitä, millainen on hyvä elämä on luonnollisesti täysin subjektiivinen arvokysymys.

Hyvää politiikkaa tässä ekonomistien yleisessä katsantokannassa on sellainen, joka edistää ihmisten hyvinvointia. Hyvinvoinnilla tarkoitetaan tässä juuri ihmisen mahdollisuuksia tehdä niitä asioita, joita hän itse pitää hyvinä.

Mutta eri politiikkavaihtoehdot, kuten maksuton ja maksullinen yliopisto vaikuttavat eri tavalla eri ihmisiin. Jos politiikkavaihtoehtoja halutaan vertailla, täytyy myös päättää miten ihmisten hyvinvointia vertaillaan ja kuinka paljon yhden henkilön hyvinvointia arvostetaan verrattuna toisen henkilön hyvinvointiin. Vasemmistolainen saattaa esimerkiksi painottaa köyhien hyvinvointia enemmän kuin oikeistolainen.

Nämä ovat jälleen isoja, täysin subjektiivisia arvovalintoja.

Mutta subjektiivisuus ei jää tähän. Talousteoria lähtee siitä, että myös tosiasiauskomukset ovat subjektiivisia. Ihmiset muodostavat käsityksensä maailmasta saamansa tiedon perusteella. Jos ihmisillä on käytössään eri tietoa, heidän tosiasiauskomuksensa voivat olla erilaisia.

Itse asiassa tämäkään ei riitä. Täysin rationaaliset ihmiset voivat myös päätyä aivan erilaisiin uskomuksiin maailmasta, vaikka he olisivat nähneet täsmälleen saman todistusaineiston. Näin voi tapahtua, jos heidän lähtöolettamuksensa ovat erilaisia.

Subjektiivisuus ei tarkoita mielivaltaisuutta

Taloustiede on siis arvovalintoja ja subjektiivisuutta pinottuna arvovalintojen ja subjektiivisuuden päälle. Se ottaa nämä asiat hyvin vakavasti.

Jännittävää on se, että kaiken subjektiivisuudesta ei seuraa mielivaltaisia asioita, päinvastoin.

Subjektiivisessa, mutta rationaalisessa päätöksenteossa on selvä rakenne, olipa kysymys yksilöiden tekemistä valinnoista tai politiikka-arvioinnista. Lopputulos kyllä riippuu aina arvoista ja muista subjektiivisista asioista, mutta tämä riippuvuus ei ole mielivaltaista vaan säännöllistä. Kun arvot ja muut subjektiiviset asiat on kiinnitetty, niistä seuraavat (rationaaliset) päätökset riippuvat täysin säännönmukaisesti ja “objektiivisesti” havaitusta todellisuudesta.

Esimerkin tästä tarjoaa keskustelu itsestään ajavan auton etiikasta. On arvovalinta, millaista etiikkaa auto ohjelmoidaan noudattamaan. Mutta kun tämä arvovalinta on tehty, auton käyttäytyminen kaikissa tilanteissa riippuu vain sen tekemistä ympäristöä koskevista havainnoista.

Samanlainen rakenne koskee kaikkea päätöksentekoa. Politiikka-arviointia varten täytyy päättää, mihin eettisiin periaatteisiin arviointi perustuu. Mutta kun nämä periaatteet on kiinnitetty, on empiirinen (sivuutetaan tässä khrhm, kysymys subjektiivisista uskomuksista) kysymys mitkä politiikkavalinnat ovat hyviä näiden periaatteiden näkökulmasta. Kun periaatteisiin on sitouduttu, liikkumavaraa ei enää ole. Arvovalinnat lakkaavat olemasta vapaita, kiinnostavaa on enää se mikä on empiirisesti totta.

Tyypillisesti politiikka-arvioita tehdään ekonomistien suosiman hyvinvointianalyysin näkökulmasta, kuten jo mainitsin. Lähestymistapaa voi karkeasti luonnehtia utilitaristiseksi, vaikka filosofit ovatkin vuosisatojen saatossa kehittäneet huomattavasti tarkemman nimistön. On luonnollisesti merkittävä arvovalinta valita tämä lähestymistapa.

Lähestymistapa on kuitenkin aika laajalti hyväksytty myös ekonomistipiirien ulkopuolella. Esimerkiksi lainvalmistelussa edellytetään taloudellisten vaikutusten arviointia juuri tästä näkökulmasta.

Hyvinvointianalyysiä varten täytyy päättää, kuinka eri ihmisten hyvinvointia arvostetaan ja verrataan. Vasemmistolaiset esimerkiksi asettavat köyhien hyvinvoinnille tyypillisesti suuremman painon kuin oikeistolaiset. Vasemmistolainen on valmis uhraamaan esimerkiksi suuren määrän hyvätuloisten varallisuutta tai hyvinvointia saadakseen köyhien asemaa parannettua edes vähän. Oikeistolainen ei ole valmis yhtä suuriin uhrauksiin. Yleistän tässä tietenkin aika lailla.

Toisin sanoen vasemmistolainen hyvinvointilaskelma voi johtaa aivan erilaisiin politiikkasuosituksiin kuin oikeistolainen. Vasemmistolaisesta näkökulmasta paras mahdollinen veropolitiikka voi esimerkiksi olla jotakin aivan muuta kuin oikeistolaisesta. Mielenkiintoisen esimerkin näistä pohdinnoista tarjoaa tämä tutkimus. Siinä on laskettu, kuinka optimaalinen tuloverotus Isossa-Britanniassa vaihtelee valitun eettisen lähtökohdan mukaan.

Lukukausimaksukonsensus ja arvovalinnat

Vasemmistolaisten ja oikeistolaisten poliittiset suositukset voivat siis poiketa, vaikka käsitys tosiasioista olisi sama. Tämän korostaminen on tärkeää, ja siinä Helsingin Sanomien juttu puhui aivan totta. Mutta yhtä tärkeää on huomata, että johdonmukaisten vasemmistolaisten ja oikeistolaisten politiikkasuositukset eivät voi poiketa mielivaltaisesti.

Samoin olisi ollut tärkeää korostaa, että johdonmukainen päättely eri lähtökohdista voi joissakin asioissa päätyä myös samanlaiseen lopputulokseen.

Juuri näin on käynyt lukukausimaksujen tapauksessa. Ekonomistien yksimielisyys ei johdu aatteen lakaisemisesta maton alle. Yksimielisyyden syy on se, että ekonomistit pitävät maksutonta yliopistoa hyvinvointimielessä huonona, tarkastelipa asiaa  johdonmukaisesti tutkimustiedon valossa maltillisen vasemmistolaisesta tai oikeistolaisesta näkökulmasta.

Kysymyksessä ei siis ole piilotettu arvovalinta, vaan aito usko siihen, että lukukausimaksut ovat hyvä asia olennaisesti arvopohjasta riippumatta.

Ekonomisteja syytetään usein erimielisyydestä, mutta itse asiassa on aika paljon asioita, joista ekonomistien keskuudessa vallitsee samanlainen yksimielisyys kuin lukukausimaksuista. Nämä asiat ovat tyypillisesti juuri sellaisia, ettei johtopäätös olennaisesti riipu arvoista.

Lopuksi

Kun taloustieteilijät siis liki yksimielisesti kannattavat lukukausimaksuja, se ei johdu heidän piilotetusta oikeistolaisuudestaan. Yksimielisyys johtuu siitä, että maksuton yliopisto ei useimpien ekonomistien mielestä ole hyvä asia, olipa lähtökohtana oikeastaan mikä tahansa johdonmukainen ihmisten hyvinvointiin perustuva arvojärjestelmä.

Toisin sanoen maksuttomuuden vaatimusta on mahdotonta johtaa mistään sellaisista hyvinvointitavoitteista, vasemmistolaisista tai oikeistolaisista, joiden perusteella politiikkaa yleensä arvioidaan.

Jos siis haluaa kannattaa maksutonta yliopistoa johdonmukaisesti, on kaksi vaihtoehtoa.

Voi joko hylätä hyvinvointiin perustuvan utilitaristisen politiikka-arvioinnin. On ihan okei olla ei-utilitaristi, ei-welfaristi ja mitä näitä nyt on. Mutta jos kannattaa jotakin muuta eettistä näkökulmaa, täytyy kertoa mitä. Ja ei, “maksuton koulutus on arvo sinänsä” ei kelpaa. Vakavasti otettava arvojärjestelmä perustuu joukolle yleisiä periaatteita, josta yksittäisten politiikkatoimenpiteiden arviointi johdetaan. “Kaikki mitä minä satun milloinkin haluamaan on arvo sinänsä” ei ole vakavasti otettava arvojärjestelmä.

Ja jos valitsee ei-utilitaristisen etiikan, voi varautua vahvaan utilitaristiseen kritiikkiin. Kritiikissä tullaan kiinnittämään huomiota siihen, että ei-utilitarismi johtaa helposti kannattamaan esimerkiksi kaikkia kansalaisia köyhdyttäviä tai näiden itsensä mielestä epämiellyttäviä yhteiskunnallisia järjestelyjä.

Toinen vaihtoehto on hyväksyä utilitarismi, mutta kiistää lukukausimaksujen taustalla oleva ajattelu empiirisellä eli tosiasiaväittämien tasolla. Mutta tässä tapauksessa hyväksyy, että kysymys ei ensisijaisesti ole arvoista vaan tieteellisestä näytöstä. Ja kun kysymys on ensisijaisesti tieteellisestä näytöstä, niin laajan tutkijakonsensuksen sivuuttaminen vaikuttaa aika helposti denialismilta tai vähintään kaiken maailman dosentit -ajattelutavalta.

Taloustiede on perimmäiseltä olemukseltaan subjektiivisuuden tiedettä. Kaikkea uskomuksista henkilökohtaisiin ja yhteiskunnallisiin tavoitteisiin kohdellaan taloustieteessä subjektiivisina ja yksilökohtaisina. Taloustieteen kuuluisimpia tuloksia ovat esimerkiksi yhteisen edun olemassaolon mahdottomuuteen liittyvät teoreemat. Yksi tyypillinen taloustieteen kritiikki onkin ollut sen syyttämistä “liiallisesta” tai jopa äärisubjektiivisuudesta.

Siksi on aika hupaisaa nähdä ekonomisteja syytettävän samanaikaisesti objektiivisuuden teeskentelystä. Ammattikunnalla on varmaankin syytä pohtia, onko politiikkasuositusten taustalla olevia arvoja korostettava nykyistä enemmän. Mutta silti tärkeintä asiaa ei pidä unohtaa.

Politiikkasuositukset ovat arvovalintoja, mutta se ei tee niistä mielivaltaisia. Valintojen arvosidonnaisuus ei tarkoita, että jokainen saa olla joka asiasta mitä mieltä huvittaa. Johdonmukaisia arvopäätelmiä tekevä henkilö sitoutuu tiettyihin eettisiin periaatteisiin. Taloustiede voi auttaa tässä kertomalla esimerkiksi kuinka yhteiskunnallista hyvinvointia koskevat eettiset periaatteet voidaan muotoilla täsmällisesti.

Sitouduttuaan periaatteisiin henkilö ei enää ole vapaa esittämään mitä tahansa mielipiteitä esimerkiksi lukukausimaksuista. On täysin mahdollista, että tiedeyhteisö osoittaa enemmän tai vähemmän kiistattomasti että hänen periaatteensa velvoittavat häntä kannattamaan lukukausimaksuja.

Tiedeyhteisö voi myös osoittaa, että maksutonta yliopistoa voi kannattaa ainoastaan henkilö, joka on sitoutunut hyvin poikkeuksellisiin eettisiin periaatteisiin. Sellaisiin, joita ei yleensä oteta huomioon muutakaan politiikkaa arvioitaessa. Tällaisessa tapauksessa ei ole aivan pöyristyttävää ja tavatonta, jos tutkijat antavat aika yksimielisiä politiikkasuosituksia.

Helsingin Sanomien juttu nosti esille sinänsä ihan tärkeän asian arvojen vaikutuksesta politiikkasuosituksiin. Juttuun olisi kaivannut kuitenkin myös tässä hahmottelemaani näkökulmaa. Politiikkasuositukset eivät aina vaihtele arvojen mukaan. Niiden arvoriippuvuus ei ole myöskään ole mielivaltaista, vaan säännöllistä.

Politiikkasuositukset eivät siis ole pelkkä makuasia. Asiantuntijamielipidettä ei voida sivuuttaa vain sanomalla, että tämä on poliittinen tai arvokysymys.

Kehotan lukijaa vielä kerran perehtymään Niku Määttäsen kirjoitukseen, joka käsittelee lukukausimaksukysymystä huolellisesti.