Ota sinä Herlinit niin minä otan tehtaat

Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun kolumnissa puhuttiin sitoutuneen omistamisen tärkeydestä. Kolumnissa oli paljon mielenkiintoisia piirteitä. Journalismin etiikasta kiinnostuneet kiinnittivät kenties huomiota siihen, kuinka HS:n pääkirjoitussivulla ylistettiin lehden emoyhtiön merkittävimpiä omistajia ja heidän sukulaisiaan. Kolumnistin arviot Erkkojen ja Herlinien upeudesta olivat nimittäin uskomattoman hunajaista luettavaa.

Mutta varsinaiseen asiaan. Kolumnissa esitettiin useita käsittämättömiä väitteitä. Puhutaan niistä.

– Suuryrityksen “sitoutunut omistaja on paljon tehtaita arvokkaampi asia”.

Toivottavasti pääsemme joskus jakamaan pääkirjoitustoimittajan kanssa jonkun suuryrityksen, vaikkapa Koneen. Kiistaa ei nimittäin tule, annan mielelläni Herlinit toimittajalle ja pidän itse Koneen tehtaat.

– Suomen sokerin myynti ja Alkon pilkkominen 1980-luvulla olivat huonoja asioita.

Sääntelytaloudessa ja tullimuurien takana 1970- ja 1980-luvulla viihtyneet monopolit ja liki monopolit eivät olleet hyviä, vaan pahoja asioita. Monopolit hyödyttävät niiden omistajia ja haittaavat kaikkia muita. Esimerkiksi kaikkia, jotka joutuvat maksamaan sokerista liikaa. Elintarvikealan monopolien, sääntelyn ja tullien poistuminen on ollut merkittävä suomalaisten hyvinvointia lisäävä tekijä. Jokainen joka muistaa miltä 1980-luvun alun K-marketissa näytti, ymmärtää tämän.

– Kun Nokia 1980-luvun lopussa oli kriisissä, Yhdyspankki ja Pohjola toimivat avainomistajina, joilta yhtiön johto sai suojaa ja tukea. Ja todellista valvontaa. Tämä oli hyvä asia.

Voiko todella olla niin, että joku kaipaa 1980-luvun talouselämää, jossa valta oli keskittynyt ja jossa pankkileirit ristiinomistusten kautta hallitsivat suurta osaa taloudesta? Tämäkin järjestely hyödytti muutamia sisäpiiriläisiä kaikkien muiden kustannuksella. Se että pankit antoivat suojaa ja tukea kannattamattomille yrityksille, joiden johtajat olivat kavereita, oli pöyristyttävä, ei hyvä asia.
 
– “Suomi on kasvottomien omistusten maa.” Tämä on huono asia.

Kasvoton omistaminen tarkoittaa samaa kuin hajautettu omistaminen. Ennen maailmassa omistus Suomessa oli kasvollisempaa, koska muutamat henkilöt ja suvut omistivat lähes kaiken tai ainakin määräsivät lähes kaikesta. Kasvollinen omistaminen on nykyisinkin tyypillistä maissa, joissa taloudellinen määräysvalta on keskittynyt. Esimerkiksi entisen Neuvostoliiton alueella on useita kasvollisen omistamisen kärkimaita.

Ei voi myöskään välttyä vaikutelmalta, että “kasvoton” on toimittajalle usein synonyymi “ulkomaalaisen” kanssa. On paljon syitä miksi kansainvälinen omistus on hyvä asia. On paljon syitä miksi ulkomaalaisiin kohdistuva epäluulo on epämiellyttävää. Tyydytään tässä huomauttamaan, että toimittajan ihaileman Koneen omistajat tehdessään yrityskauppoja ulkomailla ovat siellä ihan yhtä kasvottomia kuin ulkomaalaiset täällä.

-Jo muutama vuosikymmen Suomessa on jouduttu näkemään, että toimiala toisensa jälkeen on annettu pois.

En tiedä miten tämä on tarkoitettu ymmärrettäväksi, mutta tietenkään toimialoja ei ole annettu pois. Yritysten myynnistä saadaan aina vastineeksi varallisuutta. Yleensä saman verran kuin pois annetun yrityksen arvo. Tästä on jo ehdittyä puhua Asiattoman kirjoituksessa Ulkomaiset sijoitukset ja perheen autokaupat. Kun toimittaja luettelee poismyytyjä yhtiöitä, hän ei ota huomioon, että niitä ei ole annettu pois, vaan vaihdettu johonkin muuhun varallisuuteen. Jokaista myytyä yritystä vastaa jokin toinen, suomalaisten omistama yhtä arvokas varallisuus.

Kolumnissa ylistettiin myös perheyrittäjyyttä, mutta perheyrityksistä tulee erillinen kirjoitus myöhemmin. Watch this space.