Pekkarispäivät

Kalevan verkkoversiossa 19.10. ilmestyneessä artikkelissa Mauri Pekkarinen kertoi olevansa huolissaan siitä, että tehtyjen työtuntien määrä on vähentynyt Suomessa. Työtuntien määrä on artikkelin mukaan vähentynyt 554 miljoonalla työtunnilla vuodesta 1989. Artikkelissa todetaan: “Pekkarisen mukaan luvut kuvaavat sitä, kuinka dramaattisesti talouden tuottavuus on työpanoksen osalta vähentynyt.”

Asia on tietenkin juuri päinvastoin. Jos vähemmällä työllä saadaan enemmän tuotantoa, tuottavuus kasvaa eikä vähene.  Pekkarisen lukujen mukaan työtuntien määrä on laskenut dramaattisesti samaan aikaan kun bruttokansantuote on kasvanut noin puolella. Työn tuottavuus on siis parantunut merkittävästi.

Kenties ei olekaan ihme, että lehdistökatsastajanne palatessa jutun pariin seuraavana päivänä, maininta tuottavuuden laskusta oli hävinnyt. Tilalle oli tullut lause: “Pekkarisen mukaan luvut kuvaavat sitä, kuinka dramaattisesti työnteon määrä on Suomessa vähentynyt.” Hetken aikaa katsastajanne ajatteli kuvitelleensa aiemman lausunnon.

Onneksi internet-arkistosta löytyi myös vanha versio. Kiinnostunut lukija löytää vanhan version täältä ja uuden täältä. Asiattomassa ei ole tietoa, oliko ajatusvirhe alkuperäisessä versiossa toimittajan vai Pekkarisen.  

Tuottavuudesta ei enää puhuta uudessa versiossa mitään. Pekkarinen ei halua muistuttaa siitä, että nykyisin tehdään vähemmän töitä ja silti tuotetaan ja kulutetaan enemmän kuin vuonna 1989. Siis asiaintilasta, jonka voisi kuvitella herättävän enemmän riemua kuin huolta. Ilmiöstä on jo aiemmin puhuttu Asiattoman artikkelissa Se on työ, joka lämmittää. Jostain syystä työllistämisinnon sähköistämät poliitikot unohtavat, että työnteko ei ole hyvä asia. Vapaa-aika on hyvä asia. Työtä tehdään, jotta saadaan leipää. Jos saadaan enemmän leipää vähemmällä työllä, sitä parempi.

Hienommin sanottuna vapaa-aika on arvokasta ihan samalla tavalla kuin työn tuloksena saatavat hyödykkeetkin. Jos joku tekee enemmän työtä, saadaan enemmän työn hedelmiä. Mutta samalla menetetään arvokasta vapaa-aikaa: kalastusta lasten kanssa ja oopperan kuuntelua ja sen sellaista. Kun tämä unohtuu, seuraa hassuja juttuja. Seuraavassa muutama Pekkarisen ja häntä peesaavien ajattelijoiden näkemys, kaikki samasta Kalevan artikkelista.

-Suomi ei selviydy ja kestävyysvajetta ei saada kuntoon ellei työpanoksen määrää kyetä radikaalisti nostamaan.

Voi olla että näin on, mutta Pekkarisen esilletuoma näyttö ei mitenkään tue tätä näkemystä. Hänhän on juuri todennut, että viime vuosikymmenten merkittävä BKT:n kasvu on tapahtunut samaan aikaan työtuntien laskun kanssa.

-Työaikojen pidentäminen olisi “kivutonta”, koska “ostovoima ei laskisi”.

Ajatuksena on ilmeisesti luoda uusi käytäntö: entisten pekkaspäivien vastakohta pekkarispäivä. Pekkaspäivänä saa palkkaa, muttei tarvitse tehdä työtä. Pekkarispäivinä työskennellään mutta ei saada palkkaa. Kenties pekkarispäivien luominen on hyvä idea, mutta se ei missään tapauksessa ole kivutonta. Kaikki ne työntekijät, joiden työaika lisääntyy, mutta joiden palkka pysyy ennallaan, toki kärsivät. Kuten jo todettiin, työntekijöiden menetetty vapaa-aika on aivan samanlaista yhteiskunnallista hyvää kuin heidän tuottamansa hyödykkeetkin. Työajan pidentämisen hyöty on lisääntynyt tuotanto, kustannus vähentynyt vapaa-aika.

– Työkyvyttömyyseläkeläiset on saatava töihin. He muodostavat “reservin”, josta puolet voitaisiin työllistää ja hyödyt olisivat suuret.

On todella vaikea uskoa, että puolet työkyvyttömyyseläkeläisistä saataisiin helposti työllistetyiksi.  Työkyvyttömyyseläkeläisten työpanoksen arvo ei lisäksi ole kovin suuri verrattuna näiden vapaa-ajan arvoon. Muutenhan nämä eivät varmaankaan olisi työkyvyttömyyseläkkeellä. Työllistämällä saavutettavat yhteiskunnalliset hyödyt eivät siis välttämättä olisi kovin suuria. Paljon lupaavammalta reserviltä kuulostavat korkeasti koulutettujen pitkät lomat. Jos puoletkin tästä reservistä saataisiin käyttöön, niin missä olisimmekaan?

– Suomalaisten “pitäisi olla valmiita yhteiskuntasopimukseen, jossa kaikki sitoutuisivat tekemään enemmän ja entistä useampi, joka ei ole työelämässä, olisi valmis töihin”.

On erittäin vaikea uskoa että tällaisia sopimuksia voitaisiin tehdä saati että ne olisivat hyvä asia. Jos, niin minä kannattaisin seuraavanlaista yhteiskuntasopimusta. Sovitaan yhdessä, että yritysten omistajat myyvät tästedes tuottamansa tavarat ja palvelukset aikaisempaa huomattavasti halvemmalla. Ainakin meidän perheelle.