Roope-setä ja rahareformi

Keskiviikkona julkaistiin erikoinen talouskirja: Raha – mitä se on ja mitä sen tulisi olla. Kirjoittajasta oli hiljattain myös iso henkilöjuttu Helsingin Sanomissa. Hän on esiintynyt useilla radiokanavilla. Kirjassa vaaditaan “rahareformia”. 

Docventuresin toimittaja Riku Rantala pyysi antamaan “pointteja” kirjasta ja sen yhteydessä julkaisusta toimittajan tärppilistasta. Tein työtä käskettyä. Homma meni yötyöksi, ja tuloksena oli aika pitkä juttu. Kommentoin asiaa melko sekavasti myös Yle Puheen radio-ohjelmassa. 

Pointtien kirjoittamisesta oli sen verran vaivaa, että julkaisemme sen nyt tässä. Kirjoitus on aika lailla editoimaton, ja siksi ei kenties kaikilta osin vastaa Asiattoman tavanomaista, täydellisen huoliteltua kirjoitustyyliä. Sen ei ole tarkoitus olla viimeinen, vaan ensimmäinen sana asiassa. Tärppilistakin kannattaa lukea ennen kuin lukee kirjoituksen.

1 Kukaan ei halua rahaa. Rahan tuijottaminen on hassua

1.1 Ihmiset haluavat arvokkaita asioita, eivät rahaa

Ihan ensimmäinen asia, joka kannattaa tajuta on se, ettei kukaan halua rahaa. Ketään ei kiinnosta raha sinänsä, paitsi ehkä Roope Ankkaa. Raha on paperia tai numeroita verkkopankin ruudulla. Ihmisiä kiinnostaa se mitä rahalla saa. Rahalla saa asioita, joita ihmiset haluavat. Rahan avulla saa ihmiset antamaan itselle tavaroita ja muut tekemään juttuja joita haluaa tehtävän. 

Kun ajattelee taloutta ja yhteiskuntaa, kannattaakin ensin unohtaa raha kokonaan. Tärkeintä ei suinkaan ole se, miten raha kulkee taloudessa. Tärkeää on se, kuka maailmassa joutuu tekemään mitäkin työtä ja kuka saa mitkäkin hyvät asiat. Tärkeää on se, kuka joutuu ajamaan bussia, kuka kaivamaan kaivoksissa, kuka tarjoilemaan kahvilassa, kuka saa syödä ruoat, kuka katsoa elokuvat ja kuka saa asua missäkin, kuka näkee nälkää, kuka kuolee nuorena, kenen lapset voivat hyvin kenen huonosti, mitä tavaroita tuotetaan, mitä ja mihin rakennetaan, millaista tutkimusta ja millaisia keksintöjä tehdään, millä tavalla energia tuotetaan, mihin saasteet lasketaan. 

Ihmisten yksityiset ja ihmiskunnan mahdolliset yhteiset tavoitteet liittyvät näihin asioihin. Tavoitteena on saada mahdollisimman paljon hyviä asioita, kuten tavaroita, palveluita, terveyttä, ruokaa, taidetta, luontoa, aikaa perheen kanssa jne. niin että joudutaan tekemään mahdollisimman vähän ikäviä duuneja ja käyttämään mahdollisimman vähän arvokkaita resursseja. 

Rahan olemassaolo toki vaikuttaa siihen, miten hyvät ja huonot asiat jakautuvat maailmassa. Mutta raha itsessään ei ole tässä mielessä kiinnostavaa. Jos täsmälleen sama hyvien ja huonojen asioiden jakautuminen saavutettaisiin aivan toisenlaisella rahojen jakautumisella tai toisenlaisella rahajärjestelmällä, tai vaikka kokonaan ilman rahaa, ihmiskunnan asiat olisivat ihan yhtä hyvin tai huonosti kuin ne ovat nyt. Rahalla itsessään ei ole väliä.

Pelkän rahan tuijottaminen on siis aivan hassua puuhaa, siinä unohtuvat ne asiat jotka ovat tärkeitä. Siis ne oikeasti hyvät asiat, jotka meistä ovat arvokkaita. Taloustiede puhuu tässä yhteydessä hyödykkeistä. Hyödykkeet sisältävät kaikki hyvät asiat, siis asiat jotka ovat arvokkaita jollekin ihmiselle jossain joskus. Raha on tärkeää vain siinä mielessä kuin se vaikuttaa hyödykkeiden tuotantoon ja jakautumiseen.

1.2 Hyvien asioiden virrat ovat kiinnostavia, eivät rahavirrat

Kun ihmiset harjoittavat vaihdantaa, vaikka tekevät työtä tai ostavat asioita, se miten raha liikkuu, ei ole tärkeintä. Tärkeää on se, miten vaihdettavat hyödykkeet liikkuvat. Kuka saa pitkässä, pitkässä vaihtokauppojen ketjussa lopulta mitäkin ja mitä työtä joutuu tekemään nuo hyvät asiat saadakseen. Raha tietenkin mahdollistaa suuren osan vaihdannasta, mutta sen saaminen ei ole kenenkään lopullinen tavoite. 

1.3 Verotuksessa ei ole kysymys rahasta

Aivan sama pätee valtion toimintaan ja rahoitussektoriin. Ei kannata ajatella että valtio verottaa meiltä rahaa ja käyttää sitä julkiseen tuotantoon ja tulonsiirtoihin. Verotus on hyvien asioiden eli hyödykkeiden siirtämistä ihmisiltä joko julkiseen kulutukseen tai toisille ihmisille tulonsiirtoina. 

Ajatellaan vaikka että valtio ottaa sinulta satasen tuloveroa, antaa sen tulonsiirtona jollekulle joka käyttää sen ruokaan. Täsmälleen sama lopputulos olisi voitu saada aikaan ilman rahaa vaatimalla, että sinä teet sen verran työtä ruokapalkalla, että saat tuon verran ruokaa ja annat ruoan tulonsiirron saajalle. Tämä on verotuksen todellinen luonne, rahan siirto on vain kirjanpitoa. Valtio siis ottaa sinulta oikeita hyödykkeitä, so. työsi arvon ja siirtää sen toiselle. 

Raha tietenkin helpottaa suuresti tämän vaihdannan tekemistä, eikä nykyisen kaltainen verotus olisi suuressa mittakaavassa mahdollista ilman rahaa. Mutta silti ihmisten hyvinvoinnin kannalta rahan siirtyminen ei ole olennaista vaan se, että sinä teet työtä jonkun toisen ruoan eteen. Tai joku tekee sinun, riippuen kummalla puolella satut olemaan, saama- vai maksajapuolella. 

Sama pätee siihen, jos valtio vaikka rakentaa verorahoilla tien. Valtio siirtää sinulta ei rahaa, vaan todellista varallisuutta, eli työsi arvon, tien rakentamiseen. Ennen vanhaan verotus tapahtuikin usein suoraan työnä, eli ihmiset pantiin rakentamaan tietä. Raha mahdollistaa sen, että teet jotain muuta työtä ja se vaihdetaan tien tekemiseksi.

Ilman rahaa asiat olisivat toki hankalia. Jos olisit töissä lapiotehtaassa saisit palkkasi lapioina ja valtio joutuisi verottamaan sinulta lapion ja etsimään jonkun tientekijän joka tarvitsee lapion ja suostuisi tekemään vähän tietä lapion saadakseen. 

Mutta silti verotuksessa olennaista ei ole se, että raha vaihtaa omistajaa vaan se, että verotuksen kautta teet työtä valtion rakentaman tien hyväksi. Tärkeää on se, että todelliset hyvät asiat vaihtavat omistajaa. Sinun vapaa-aikasi tai hyödykkeet, jotka olisit työlläsi ostanut vaihdetaan tiehen.

1.4 Pankeissa ja rahoitusmarkkinoissa ei ole kysymys (pelkästään) rahasta

Samoin rahoitussektori voidaan ihan hyvin ymmärtää ilman rahaa. Säästämisen ajatus on, että ihmiset eivät kuluta hyviä asioita nyt, että voisivat (tai heidän lapsensa voisivat) kuluttaa enemmän hyviä asioita joskus tulevaisuudessa.

Yritysten rahoittamisen ajatus on, että yritys tarvitsee resursseja projekteihin nyt, vaikka niiden hedelmät ovat vasta tulevaisuudessa. Hyvä esimerkki on rakennusprojekti. Rakennustarvikkeet, työkalut, työmiehet tarvitaan nyt, vaikka rakennus on valmis vasta tulevaisuudessa. Rahoitusmarkkinoiden tehtävä on hoitaa tarvikkeet ym. paikalle nyt vastineeksi osuudesta tulevaa taloa. 

Tämä tietysti tapahtuu rahan, pankkien, osakkeiden ja joukkovelkakirjalainojen avulla. Mutta periaatteessa kysymys on siitä, että jotkut ihmiset suostuvat olemaan töissä tai antamaan rakentajalle tarvikkeita siitä hyvästä että saavat myöhemmin osuuden valmiin talon arvosta. Tämä on rakennusprojektin rahoituksen todellinen sisältö, ei se, millaisia rahoitusinstrumentteja käytetään. Rahoitusinstrumentit vain tekevät tämän kaiken mahdolliseksi tai ainakin helpommaksi. 

Pankkien tehtävä ei siis ole välittää rahaa, vaan pankkien tehtävä on välittää todellisia hyviä asioita, esimerkiksi rakennustarvikkeita nyt, vastineeksi tulevista hyvistä asioista, kuten taloista tulevaisuudessa. Kysymys ei tässäkään ole rahasta. 

Toinen rahoitusmarkkinoiden tehtävä on siirtää riskiä niiltä jotka eivät sitä halua niille jotka haluavat. Riskikään ei ole rahaan liittyvä asia. Riski on sitä, että tulevaisuudessa saatavien hyvien asioiden määrä on epävarma. Varmasti saatavat hyvät asiat ovat arvokkaampia kuin epävarmat hyvät asiat. Taaskaan tulevaisuudessa saatavan rahan määrä sinänsä ei ole kiinnostavaa, vain se, mitä hyviä 
asioita tulevaisuudessa saadaan. 

2 Mitä tästä seuraa tärppilistan ja kirjan kannalta

Miksi tämä älyttömän pitkä johdanto, joka vielä tuntuu itsestäänselvältä? Sen vuoksi, että nämä itsestäänselvyyksiltä kuulostavat jutut riittävät kumoamaan suurimman osan tärppilistan kohdista. Seuraavaksi käydään tärppilista kohta kohdalta läpi. Kommentit perustuvat suureksi osaksi tärppilistaan, mutta selasin myös kirjaa jonkin verran.

Luku 1: Hämmentävä raha 

Kirjassa ja tärppilistassa esitellään rahaan liittyviä “harhakäsityksiä”. “Harhakäsityksistä” merkittävin näyttää olevan se, että pankkien tehtävän sanotaan olevan rahan välittäminen tallettajilta lainarahoituksen tarvitsijoille. Todellisuudessa, näin kirjassa väitetään, pankit tuhoavat ja luovat rahaa.

Mutta kuten äsken toin esiin, kukaan ei väitäkään, että pankkien tehtävä on välittää rahaa. Pankkien tehtävä on välittää todellista varallisuutta, todellisia hyviä asioita, kuten rakennustarvikkeita joita tarvitaan nyt, vastineeksi tulevista hyvistä asioista. Tallettajat ovat niitä, jotka ovat valmiita luopumaan rakennustarvikkeiden arvoisista hyödykkeistä nyt saadakseen tulevaisuudessa enemmän hyviä asioita. Vain lapsellinen ajattelija tai arkikielen huolimaton käyttäjä ajattelee, että kysymys on rahan välittämisestä. Raha on kirjanpitoa, siirtyvät rakennustarvikkeet asian ydin. 

Ammatti- ja peruskoulun oppikirjojen kirjoittajat (joita kirjassa siteerataan) ovat kenties joskus huolimattomia asiasta puhuessaan. Mutta kukaan ammattitaloustieteilijä ei tee tätä virhettä. On itse asiassa huvittavaa, että seuraavassa tärpissä 2 taloustiedettä syytetään (täysin perusteetta tosin) rahan unohtamisesta. Tämä ilmeisesti siksi, että monesti taloustieteessä keskitytään juuri olennaiseen, eli todellisen varallisuuden, oikeiden hyvien asioiden siirtymiseen, eikä roopeankkamaiseen rahan vahtaamiseen.

Jos vielä epäilet, ettei pankkien keskeinen tehtävä ole hyvien asioiden välittäminen nyt vastineeksi tulevista hyvistä asioista, mieti omaa asuntolainaasi. Sait asunnon heti ja vastineeksi joudut antamaan pois osan työpanoksestasi joka kuukausi. Jos haluat ajatella vielä konkreettisemmin, joudut antamaan pankille ne hyödykkeet jotka voisit muuten ostaa työlläsi. Annat pankkiin joka kuukausi taulu-tv:n tai jotain sellaista riippuen lyhennysten koosta. Tämä ei tarkoita, että kannat telkkarin pankkiin, vaan sitä, että joudut luopumaan telkkarista lainaa lyhentääksesi.

Pankin olemassaolo mahdollistaa tämän järjestelyn. On ilmeistä, että pankin tehtävä sinun elämässäsi on juuri tämä: antaa sinulle varallisuutta nyt vastineeksi osuudesta tulevasta varallisuudestasi. On ihan sama liittyykö tähän rahan välittämistä vai sen tuhoamista ja luomista. Kysymys ei ole rahasta, vaan todellisista hyvistä asioista: asunnostasi ja työsi arvosta. 

Itsestäänselvyydenkin uhalla sanon vielä sen, että pystyivätpä pankit luomaan ja tuhoamaan rahaa halutessaan tai eivät, ne eivät voi luoda mielivaltaisesti todellista varallisuutta. Voit itse todeta tämän empiirisesti vaikkapa perustamalla pankin ja kirjaamalla omalle tilillesi omassa pankissasi esimerkiksi triljoona euroa. Katsotaan tuleeko sinusta maailman rikkain mies. Voit myös ihmetellä sitä, miksi Björn Wahlroos on niin köyhä. Miksei hän vain kirjaa omassa pankissaan omalle tililleen sitä triljoonaa?

Luku 2: Vallitsevat harhaluulot

Tärppilistan kohta 2 kuuluu: “Valtavirtaisessa taloustieteessä ajatellaan, ettei rahalla itsellään ja sen määrällä ole sen suurempaa merkitystä. Velan ajatellaan olevan vain rahan siirtymistä yhdeltä ryhmältä toiselle. Pankkien ajatellaan olevan vain väylä, jota pitkin raha tällöin siirtyy. Näiden harhakäsitysten vuoksi taloustieteen malleista ei yleensä löydy sen enempää pankkeja, velkaa kuin rahaakaan.”

Yksikään lause ei pidä paikkaansa. Taloustieteessä rahan merkitystä pidetään tietenkin erittäin suurena. On ilmeistä, että nykyisen kaltainen historiallisesti uskomattoman monimutkainen yhteiskunnallinen työnjako ei olisi mahdollista ilman rahajärjestelmää. Asiasta on runsaasti korkeatasoista tutkimusta.

Velan ei ajatella olevan rahan siirtymistä. Kuten yllä on todettu, velassa on kysymys oikeiden hyvien asioiden siirtymisestä. Velallinen saa jotain itselleen arvokasta nyt ja joutuu luopumaan jostain itselleen arvokkaasta tulevaisuudessa. Velkoja luopuu jostakin arvokkaasta nyt ja saa jotain arvokasta tulevaisuudesta. Raha on kirjanpitoa, ei pääasia.

Täytyy vielä huomauttaa, että vaikka oikeiden hyvien asioiden jakautuminen on ihmisten hyvinvoinnin kannalta se tärkeä asia, raha tietysti vaikuttaa siihen. Rahan rooli on toimia vaihdon välineenä, mutta kukaan järkevä ihminen ei ajattele, että raha olisi “täysin neutraali”, kuten kirjassa väitetään. Manipuloimalla rahaa voidaan manipuloida hyvien asioiden jakaumaa. Tätä on rahapolitiikka. Kukaan ei kiellä rahapolitiikan mahdollisuutta. Mutta rahapolitiikankin arvioinnissa keskeistä on se, kuinka se vaikuttaa hyvien asioiden jakautumiseen, ei se kuinka se vaikuttaa rahan jakautumiseen.

Pankkeja, velkaa ja rahaakin löytyy taloustieteen malleista toki hyvin paljon.

Valitettavasti tästä tuli jo aika pitkä, enkä voi käsitellä kirjan lukua 2 tarkemmin. Mutta sanon ihan suoraan, että siinä esitetty karikatyyri “valtavirtaisesta” taloustieteestä kertoo paljon enemmän kirjoittajasta kuin taloustieteestä.

Luku 3: Velka ei ole valinta

En oikeastaan ymmärrä juuri mitään tästä kohdasta, siinä ei näytä olevan oikein mitään järkeä. En ehtinyt katsoa varsinaista kirjaa hirveän tarkkaan. Kirjassa tunnutaan väittävän, että kun kerrytämme itsellemme rahaa, se samalla kerryttää jonkun toisen velkaa. Ja tätä tunnutaan pitävän oikein pahana. Sivun 80 perusteella ajatus on, että yritämme koko ajan lisätä omaa rahamääräämme ja samalla tulemme lisänneeksi jonkun toisen velkamäärää ja tästä johtuu jonkinlainen velkaantumiskierre.

Mutta tietenkään kukaan ei yritä kasvattaa omaa rahamääräänsä, vaan jokainen yrittää kasvattaa omistamiensa oikeiden hyvien asioiden määrää. Vain Roope Ankka haluaa lisää rahaa. On siis aika yhdentekevää, vaikka kirjan (sinänsä epäilyttävä) väite rahan velkaluonteesta olisi totta (ovatko bitcoinit rahaa, onko niiden synnyttäminen aiheuttanut velkaa, en tiedä). Ratkaisevaa ei ole raha, vaan ihan muut asiat. Ja tämä tekee koko luvusta tosi vaikean käsittää.

Analyysiä kriiseistä ja niiden syistä on myös todella vaikea käsittää näin nopealla lukemisella. 

2.4 Luku 4: Valtionvelan mielettömyys

Tärppilistassa väitetään, että valtion kulutuksen rahoittaminen velalla on kallista. Tämä ei pidä paikkaansa. Valtion kulutuksessa, kuten omassasikaan, rahoitus ei ole tärkein asia. Kun menet kaupan kassalle maksamaan ostoksiasi kortilla, kassahenkilö kysyy maksatko pankkikortilla vai luottokortilla. Et joudu miettimään vastaustasi loputtomiin, koska se ei ole niin kovin olennainen. Jos maksat luotolla, tilillesi jää enemmän rahaa kasvamaan korkoa, mutta joudut maksamaan luoton myöhemmin korkoineen. Jos maksat pankkikortilla, tililläsi on heti vähemmän rahaa kasvamassa korkoa. 

Et voi juurikaan rikastua tai köyhtyä valitsemalla pankkikortin tai luottomaksun. Ratkaisevaa on, ovatko ostoksesi järkeviä suhteessa varallisuuteesi ja työsi tuottavuuteen (palkkaan). 

Ihan samalla tavalla valtion menoissa ei ole keskeistä verotetaanko varat niihin nyt vai vähän ajan päästä. Jos otetaan velkaa, tarvitsee verottaa nyt vähemmän, mutta tulevaisuudessa joudutaan verottamaan korkojen kanssa. Valtion kannalta, kuten sinun kaupan kassalla, pankkikortti vai luottokortti ei ole mikään elämän ja kuoleman kysymys. 

Tietenkään et voi loputtomiin elää yli varojesi, siis et voi kuluttaa enempää kuin mikä todellinen varallisuutesi on. Mutta tämä ei ole rahoituskysymys. Aivan samalla tavalla valtiokaan ei voi kuluttaa enempää kuin se pystyy pitkällä tähtäyksellä verottamaan (siis ei rahaa, vaan oikeita hyödykkeitä). Ja lopulta velkojatkin tämän huomaavat. Mutta kysymys ei ole siitä, että velka olisi rahoitusvälineenä jotenkin kalliimpi kuin verotus. Velka on (olennaisesti) vain verotuksen viivästämistä. 

Tätä asiaa olemme yrittäneet joskus blogikirjoituksessakin tuoda esiin. Paljon kaunopuheisemmin asiasta kertoo kenties paras kansantajuinen taloustiedekirja Stephen Landsburgin The Armchair Economist, jonka Kindle-versio on halpa. Sen luvussa 11 käsitellään tätä kysymystä.

2.5 Luku 5: Kilpailu rahasta

”Kaikki valtiot tavoittelevat vaihtotaseen ylijäämää”, tärppilistan kohta 5 aloittaa itsevarmasti. Väite olisi totta, jos puhuttaisiin 1600-luvun valtioista. Tämä colbertilainen / merkantilistinen ajattelu hylättiin 300 vuotta sitten. Kukaan ei tavoittele vaihtotaseen ylijäämää, siinä ei ole mitään järkeä. Vaihtotaseen pysyvä ylijäämä (jos se olisi mahdollinen, mitä se ei ole) tarkoittaisi, että maasta vietäisiin koko ajan enemmän tavaraa kuin sinne tuotaisiin. Kukaan ei halua tätä.

Päinvastoin haluamme tietenkin, että tänne saadaan mahdollisimman paljon tavaraa ja vastineeksi joudutaan viemään pois mahdollisimman vähän tavaraa. Ei vienti ole ulkomaankaupan tavoite, se on ulkomaankaupan hinta. Vienti on hyödykkeitä, joita me emme voi kuluttaa, siis jotka joudumme antamaan pois, että saamme tuontihyödykkeitä. Tuonti on ulkomaankaupan tavoite.

Kun järkevät ihmiset puhuvat viennin tärkeydestä, he tarkoittavat, että jos me osaamme valmistaa hyödykkeitä, joita muu maailma pitää arvossa, muu maailma lähettää meille paluupostissa paljon arvokkaita hyödykkeitä. Jos osaamme tehdä vain tavaroita, joita muu maailma ei arvosta, meille tulee paluupostissa vähemmän hyödykkeitä. 

Jos siis se olisi mahdollista, ikuinen vaihtotaseen alijäämä olisi onnellinen asiaintila. Saisimme arvokkaampaa tavaraa kuin mistä joutuisimme luopumaan. Esimerkiksi henkilökohtaisessa elämässäni toivoisin, että pystyisin ylläpitämään elämänaikuisen henkilökohtaisen vaihtotaseeni alijäämän.

Kohdassa 5 ei siis ole järkeä.

2.6 Luku 6: Loputon talouskasvu

Talouskasvu (oikein määriteltynä, ei siis välttämättä bkt:n kasvu) tarkoittaa sitä, että ihmiset saavat enemmän arvostamiaan hyviä asioita ja joutuvat tekemään vähemmän ikäviä asioita. Talouskasvua tarvitaan maailmaan kipeästi lisää ja paljon, meidän täytyy pelastaa miljardeja ihmisiä köyhyydestä. Kuka tahansa joka toivoo talouskasvun vähenemistä, toivoo, että ihmiset pysyvät köyhinä. 

Kasvua tavoitellaan siis siksi, että saataisiin ihmisille lisää kaikkea jota he pitävät arvossa, kuten vaikkapa ruokaa, terveyttä ja oleskelua perheen kanssa. Ei jonkin ihmeellisen velkakierteen ylläpitämiseksi. Jälleen kerran: kasvussa on kysymys oikeista hyvistä asioista, ei rahasta.

2.7 Luku 7: Kriisistä kriisiin

Tässä tärppilistan kohdassa toistellaan aika paljon aiempia juttuja. Ehkä kannattaa vielä muistuttaa pankkitalletusten ja yleensä säästöjen riskeistä. Kuten sanottua, säästäminen on sitä, että ei kuluta jotain hyvää asiaa nyt siinä toivossa että voi tulevaisuudessa kuluttaa enemmän hyviä asioita. Tähän liittyy aina riskejä, koska tulevaisuus on epävarma. Riskit eivät siis liity rahaan vaan tulevaisuuden epävarmuuteen. 

”Rahareformin” yhtenä seurauksena ilmeisesti olisi, että joidenkin talletusten talletussuoja olisi täydellinen siinä mielessä, että rahaa saisi aina ulos yhtä paljon kuin on pankkiin laittanut. Nykyisinhän näin ei ole, pankki voi mennä konkurssiin. Mutta tietenkään kiinnostavaa ei ole saako kaikki rahansa ulos, vaan se saako ulos yhtä paljon hyviä asioita kuin on jättänyt kuluttamatta säästäessään. Tätä ei mikään rahajärjestelmä voi taata. Jos asiat menevät huonosti ja talous romahtaa, säästöille käy huonosti riippumatta saako pankista ulos yhtä paksun setelipinkan kuin sinne kiikutti. 

2.8 Luku 8: Rahan valta ja demokratia

”Kyky kirjoittaa numeroita kirjanpitoon niin, että ne ovat uutta rahaa, on maailman suurin ja samalla huonoiten ymmärretty vallan lähde”, tärppilistassa kirjoitetaan. Toivon, että tähän asti esittämäni kritiikki on jo osoittanut, ettei näin ehkä kuitenkaan ole. Kuten totesin, rahan kirjoittamisella kirjanpitoon ei voi luoda uutta todellista varallisuutta, vaikka rahaa voisikin. Muuten voisimme tosiaan perustaa oman pankin ja laittaa omalle tilille triljoona euroa ja alkaa elää herroiksi.

Koska rahanluonti ei siis olekaan niin kova juttu, ei se taida olla niin suuri uhka demokratiallekaan. Pankit eivät voi päättää yhteiskunnan suunnasta, eivät ainakaan rahanluonnin kautta. 

Lopuksi mainitut EU:n finanssipoliittiset säännöt ovat kenties tyhmiä, kenties viisaita. Niillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä rahareformin kanssa.

2.9 Luku 9: Uusi raha, uusi maailma

Kirja sisältää aika paljon ihan suoraan virheellistä taloudellista analyysiä. Raha ei ole niin tärkeää kuin kirjassa väitetään, eikä myöskään rahanluonti. Kirja ei siis pysty myöskään perustelemaan reformia uskottavasti. Kirjassa ei ole pintapuolisesti nähtynä viittauksia uskottavaan tieteelliseen teoreettiseen, saati empiiriseen tutkimukseen.

Poikkeuksena viittausten puutteeseen on kohdan tärppilistan kohdan 9 väite, että ”IMF on mallintanut” ehdotuksen mukaisen reformin ja todennut sen edulliseksi. Ensiksikin, siteerattu juttu on ilmestynyt IMF:n työpaperisarjassa, jossa julkaistaan kaikenlaista, ei mitenkään IMF:n hyväksymää eikä vielä myöskään tiedeyhteisön hyväksymää kamaa. Paperin kannessa sanotaan, siis täsmälleen päinvastoin kuin kirja väittää:

Eli rahareformi ei ole mitenkään IMF:n hyväksymä. Paperissa, joka kuvailee kuivakkaan makrosimulaation, ei muuten myöskään mitenkään hyväksytä suurinta osaa kirjan väitteistä.