Talouspolitiikka ja Syksy kosmoksessa

Helsingin Sanomien tiedesivuilla ilmestyi maanantaina Syksy Räsäsen mielipidekirjoitus “Talouspolitiikkamme perustuu uskomuksille”. Kolumnin yhteydessä kommentaattori Räsäsen ammatiksi ilmoitetaan kosmologi. Kosmologi Räsänen on katsonut tähtiin ja löytänyt sieltä vastauksia talouspolitiikan ongelmiin. Tähdet ovat kertoneet seuraavaa: nykyinen finanssikriisi ja sitä koskeva politiikka osoittavat, että talousteoria on väärässä. Vielä pahempaa, finanssikriisin hoito osoittaa, että toisin kuin luonnontieteissä (jossa tietenkin kiihkeät näkemyserot ja väittelyt ovat tuntemattomia) taloustieteessä ei hylätä teorioita, jotka ovat ristiriidassa havaintoaineiston kanssa.

Kosmologi Räsäsen kirjoitus on aika lapsellinen eikä todennäköisesti kovin vaikutusvaltainen. Siinä esiintyvät kuitenkin monet niistä sekoiluista, jotka leimaavat lähes kaikkea kotimaista taloustiedettä koskevaa lehtikirjoittelua. Räsäsen kolumni tarjoaa mainion tilaisuuden käsitellä näitä tulkintoja, joten sille kannattaa kenties uhrata muutama minuutti.

Sekoilu 1: Taloustieteilijöiden keskeinen tehtävä on ennustaa ja jos tässä ei onnistuta, talousteoria on virheellistä.

Yksi keskeisistä taloustieteen tuloksista on se, että markkinoiden liikkeitä (esimerkiksi erilaisia kriisejä tai romahduksia) on erittäin vaikea ennustaa. Tämä johtuu siitä, että kaikki ennustamisessa hyödyllinen tieto on jo sisältynyt nykyiseen markkinatilanteeseen.

Valaistaan asiaa esimerkin avulla. Kukaan ei ensin tiedä, mitä Kreikan velkakirjojen hinnoille tapahtuu ensi viikolla. Sitten saadaan uutta tietoa, jonka perusteella voidaan ennustaa, että velkakirjojen arvo romahtaa ensi viikolla. Kaikki tiedon saaneet haluavat tietenkin myydä velkakirjansa pois jo tänään. Romahdus tapahtuukin välittömästi eikä ensi viikolla. Markkinat sopeutuivat välittömästi uuteen tietoon, eikä tästä tiedosta ole enää mitään hyötyä tulevaisuuden ennustamisessa. Kukaan ei taaskaan tiedä mitä velkakirjojen hinnoille tapahtuu ensi viikolla.

Samoin jos voidaan ennustaa, että pankista X loppuvat rahat viimeistään ensi kuussa, kaikki haluavat rahansa pois heti, ja rahat loppuvatkin saman tien. Kukaan ei taaskaan tämän jälkeen tiedä mitä ensi kuussa tapahtuu. Sama logiikka pätee yleisesti: jos saataville tulee uutta tietoa, jonka perusteella tulevaisuutta voidaan ennustaa, markkinat sopeutuvat uuteen tietoon heti, jonka jälkeen tulevaisuutta on taas mahdotonta ennustaa.

Tämä ilmiö ei myöskään vaadi sitä, että esimerkiksi kaikkien kreikkalaisten velkakirjojen omistajien on oltava yhtä viisaita. Riittää, että markkinoilla toimii edes joitakin rationaalisia ja taitavia sijoittajia, jotka käyttävät kaikki tuottavat mahdollisuudet hyväkseen (Lisää tästä ns. tehokkaiden markkinoiden hypoteesistä ja sen kritiikistä täältä ja täältä, erittäin hyvä esitys myös Stephen Landsburgin kirjassa The Armchair Economist, luku 20).

Toisin sanoen talousteoria itse asiassa ennustaa, ettei rahoituskriisejä voida ennustaa. Niinpä se, ettei nykyistä rahoituskriisiä voitu ennustaa, ei mitenkään tarkoita sitä että talousteoria on jotenkin periaatteessa väärässä.

Äsken esittämästäni seuraa myös muuta. Kosmologiystävämme väittää, että niihin henkilöihin, joiden ennusteet osuvat oikeaan, pitäisi suhtautua vakavasti. Mutta jos rahoitusmarkkinoiden tulevaisuutta ei voida ennustaa, ovat oikeaan osuneet ennustajat oikeassa sattumalta. Näin ollen mihinkään ennustajiin ei pidä suhtautua vakavasti: ei niihin, jotka olivat väärässä, muttei myöskään niihin, jotka olivat oikeassa.

Vielä: suurin osa taloustieteilijöistä tekee jotakin aivan muuta kuin ennustaa makroilmiöitä tai tutkii suhdannepolitiikkaa. Ei ole olemassa mitään yleistä “talousteoriaa”, jonka keskeinen tehtävä on ennustaa suhdanteita ja jonka epäonnistuminen saattaisi koko tieteen kyseenalaiseksi. Suurin osa ekonomisteista tutkii esimerkiksi työmarkkinoita, yritysten toimintaa, kuluttajien käyttäytymistä jne. jne.  

Sekoilu 2: Poliitikot taloustieteilijöinä

Kosmologimme mukaan Suomessa sovelletaan sumeilematta virheelliseen talousteoriaan perustuvaa politiikkaa. Samantyyppisiä väitteitä esitetään usein myös muualla. Mutta tietenkään asia ei ole näin. Poliitikot eivät ole taloustieteilijöitä, eikä Suomen tai minkään muunkaan maan politiikassa sovelleta suoraan mitään talousteoriaa. Poliittisen päätöksenteon logiikka on sellainen, että päätökset hyvin harvoin perustuvat mihinkään hyvin määriteltyyn tai tieteellisesti hyväksyttyyn teoriaan. Päätöksenteko perustuu  kompromisseihin, jossa poliitikkojen omat ja heidän edustamiensa väestöryhmien edut määräävät lopputuloksen. Kukaan taloustieteilijä ei kannata maataloustukia, mutta silti niitä esiintyy.

Viime vuosina paljon kehittynyt poliittinen taloustiede itse asiassa osoittaa, että järkevän talouspolitiikan harjoittaminen on monesti vaikeaa poliittisen prosessin ominaispiirteiden vuoksi. Ei siis ole yllättävää, vaan täysin taloustieteen käsityksen mukaista, että talousvaikeuksiin ajautuneessa maassa on hankalaa ja tuskallista saada aikaan hyviä päätöksiä, siinäkin tapauksessa että joku tietäisi mitä nämä ovat.

Räsänen vertaa talouspolitiikkaa lentokoneen suunnitteluun. Kukaan täysijärkinen ei rakentaisi lentokonetta väärien ilman virtausta kuvaavien mallien perusteella, hän toteaa. Mutta talouspolitiikka ei ole lentokone. Jos lentokoneen suunnittelijat ovat samaa mieltä siitä, millaisella mallilla ilman virtausta kannattaa kuvata, kaikki ovat samaa mieltä siitä, millaisia lentokoneita pitää rakentaa. Politiikka on eri asia: vaikka kaikki olisivat samaa mieltä siitä, mitkä ovat kunkin mahdollisen talouspolitiikan seuraukset, kaikki olisivat silti eri mieltä siitä, millaista politiikkaa tulisi harjoittaa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että eri politiikat vaikuttavat eri ihmisten etuihin eri tavalla. Tyypillisesti ihmiset esimerkiksi kannattavat politiikkaa, joka hyödyttää heitä tai heidän tärkeinä pitämiään asioita ja vastustavat muita. Talouspolitiikasta ei siis vallitsisi yksimielisyys edes silloin kun kaikki olisivat yksimielisiä talousteoriasta.

On siis älytöntä syyttää tai kiittää taloustiedettä harjoitetusta talouspolitiikasta. Taloustiede vaikuttaa toki talouspolitiikkaan, mutta ei määritä sitä. Kukaan supertiedemies ei ole suunnitellut Euroopan talouspolitiikkaa omien virheellisten malliensa perusteella. Poliittinen päätöksenteko ei myöskään ole lentokoneen rakentamista, koska kaikki ovat eri mieltä siitä millainen talouspolitiikka pitäisi rakentaa, vaikka olisivatkin samaa mieltä talousteoriasta.

Sekoilu 3: Kolumnit ovat tiedettä

Lehtimiehet usein mieltävät Paul Krugmanin tai Joseph Stiglitzin kolumnit tieteelliseksi debatiksi. (Jostakin syystä muut bloggaavat ekonomistit kuten John Cochrane tai Tyler Cowen eivät kelpaa). Tämän voi kenties antaa anteeksi journalisteille, jotka eivät tiedä paremmasta, mutta ei kosmologin ammattia harjoittavalle. Kosmologiaa käsittelevät kolumnit eivät ole kosmologiaa, eikä kosmologisiin teorioihin voida ottaa kantaa kolumnien tai popularisointien perusteella.

Räsänen siis siteeraa Krugmania ja Stiglitziä kolumnisteina, mutta on tuskin perehtynyt näiden tieteellisiin tuotoksiin saati moderniin taloustieteelliseen kirjallisuuteen yleensä. Hänen talousteoriaa koskevat kannanottonsa ovatkin yhtä kiinnostavia kuin minun näkemykseni kosmologiasta (olen käynyt planetaariossa ja luin kerran Freeman Dysonin haastattelun, vaikka se saattoi olla kyllä se pölynimurikeksijä Dysonkin).

Hyläten täysin tiedemiehen kriittisyyden Räsänen sortuu samaan ansaan kuin suurin osa journalisteista: tekee johtopäätöksiä taloustieteestä muutaman omiin ennakkoluuloihinsa sopivan rocktähtiekonomistin lehtikirjoitusten tai populaarikirjojen perusteella.

Sekoilu 4: Taloustieteessä ei testata teorioita havaintoaineistolla

Räsänen kertoo, että luonnontieteissä malleja verrataan havaintoaineistoon, ja ne mallit jotka eivät ole sopusoinnussa havaintoaineiston kanssa, hylätään. Näin ei hänen kosmologin näkemyksensä perusteella tehdä taloustieteessä. Samaa väitettä toistetaan usein julkisessa keskustelussa. Taloustieteilijät ovat markkinauskovaisia, jotka pitävät kiinni virheellisistä teorioistaan, vaikka havaintoaineisto sanoisi mitä.

Tässä Räsänen mielipidekavereineen on yksinkertaisesti väärässä. Jos jokin kehityskulku leimaa taloustiedettä viime vuosikymmeninä, se on nimenomaan empiirisen lähestymistavan voimakas korostuminen. Suurin osa taloustieteessä tehtävästä tutkimuksesta perustuu tavalla tai toisella empiirisen havaintoaineiston käyttöön. Kaikki taloustieteessä esitettävät kiinnostavat hypoteesit joutuvat erittäin voimakkaan empiirisen testauksen kohteeksi. Taloustieteen keskeisenä ongelmana on ollut kokeellisen aineiston puute, ja viime aikoina asetelmat, joilla pyritään selvittämään syy-seuraussuhteita ei-kokeellisesta aineistosta ovat kehittyneet nopeasti yhtäaikaa kokeellisen tutkimuksen lisääntymisen kanssa. Empiirisessä tutkimuksessa on otettu edistysaskeleita lähes jokaisella taloustieteen alueella.

Empiirisen tutkimuksen merkityksen voi havaita helposti selaamalla taloustieteen johtavia julkaisufoorumeita.

Räsäsen kolumni on siis lyhyydestään huolimatta hyvin opettavainen. Lähes jokainen lause sisältää jonkinlaisen virhetulkinnan. Virhetulkinnat eivät myöskään kumpua Räsäsen kosmologitaustasta, vaan ovat täsmälleen samoja, joihin monet löysästi kirjoittavat suomalaiset journalistit syyllistyvät. Räsäsen itsensä kannattaisi luultavasti tulevissa kolumneissaan keskittyä kosmologian mittakaavan kysymyksiin ja jättää talousasioiden pohdinta vaatimattomammille henkilöille.