Tiedekolumnisti haaskaa elämäämme

Asiattoman toimituksessa oli jo tehty vakaa päätös olla enää kirjoittamatta Helsingin Sanomien tiedekolumneista. Ajatus kulki jokseenkin niin, että ei niitä kuitenkaan kukaan lue. Kolumni Haaskaamme elämää satumaisen rikkauden keskellä pakotti kuitenkin meidät muuttamaan mielemme.

HS:n “esseeksi” kutsuma pitkä kolumni alkaa kaunokirjallisella “kuvaelmalla” Lampedusan saarella tapahtuvasta veriteosta. Kaksi miestä hakkaa kivellä rannalle ajautuneen afrikkalaisen miehen kuoliaaksi. Kysymyksessä on jonkinlainen armomurha. Se tehdään, koska Eurooppaan pyrkineelle miehelle ei “löydy ihmisarvoista tulevaisuutta”. Eurooppaan pyrkivien afrikkalaisten kohtalo on oikea huolenaihe. On todellista ihmiselämän haaskausta, että Eurooppaan muuttaminen on tehty niin vaikeaksi. Tiedekolumnistin veriset maalailut olisivatkin olleet hitusen ymmärrettävämpiä, jos kolumnissa olisi seuraavaksi vaadittu rajojen avaamista ja afrikkalaisten maahanmuuton helpottamista.

Mutta tätä kolumnisti ei tee. Itse asiassa koko kirjoituksessa ei enää palata Eurooppaan haluavien ihmisten ongelmiin. Alun kuvaelma jää irralliseksi väkivaltafantasiaksi, joka ei liity mihinkään. Sen tarkoitus on vain luoda uhkaava, pahuutta tihkuva tunnelma, jotta lukija olisi vastaanottavaisempi sille, mitä on tulossa.

Kolumnisti siirtyy nopeasti toiseen visioon. Miljoonat ihmiset Euroopassa ovat työttöminä ja jäljellä on työpaikkoja vain vähittäiskaupassa ja puhelukeskuksissa. Ihmisarvoinen elämä ei ole mahdollista. Aika elitistä meininkiä. Vähittäiskaupassa työskentelevätkö eivät voi elää ihmisarvoista elämää? Ja miksi juuri vähittäiskauppa? Onko tukkuportaassa ihmisarvoisempaa? Kolumnisti ei tarkenna millä toimialoilla työskentelevät kykenevät ihmisarvoiseen elämään.

Johdonmukaisuuden vaatimukset eivät hidasta kolumnistin menoa. Miksi afrikkalaiset vaarantavat henkensä Eurooppaan päästäkseen, kun odotettavissa on vain ei-ihmisarvoista työtä vähittäiskaupan alalla? Tosiasiassa on pöyristyttävää edes verrata Euroopan nykyisiä talousvaikeuksia afrikkalaisten köyhyyteen. Työskentely eurooppalaisessa vähittäiskaupassa olisi unelmien täyttymys monelle maailman todelliselle köyhälle.

Mutta kolumnistia eivät tällaiset asiat kiinnosta. Hän kylläkin kertoo, että “haaskaamme elämää keskellä satumaisinta rikkautta mitä maailma on nähnyt”. Mutta rikkaudella hän ei tarkoita eurooppalaista elintasoa, jota merta henkensä kaupalla ylittävät ihmiset tavoittelevat. Elämän haaskauksella hän ei tarkoita sitä, että nämä ihmiset oikeasti kuolevat yrittäessään päästä Eurooppaan. Kolumnistin mielestä haaskaamme elämää, koska Isossa-Britanniassa on niin monta miljardööriä.

Kolumnisti kertoo, miten poliittinen retoriikka (joka on hänelle itselleen luonnollisesti täysin vierasta) on peittänyt alleen sen, että maailmassa on paljon rikkaita ja lisää tulee koko ajan. Ihmisten rikastuminen on kolumnin maailmassa huono asia, mikä on tietysti outoa kun köyhyydelle haetaan ratkaisua. Kolumnisti siteeraa erilaisia tilastoja ja yrittää väittää, että tuloerot maailmassa kasvavat. Toisin kuin hän esittää, maailmanlaajuinen tuloerotutkimus on vaikeaa. Mutta alan tutkimukset viittaavat siihen, että maailman tuloerot eivät ainakaan kasva, ja kenties pienenevät. Köyhyys, joka on luonnollisesti tuloeroja tärkeämpi asia, on vähentynyt huomattavasti, vaikka tietenkin edelleen valtava ongelma. Tiedekolumnistin väitetyt tosiasiat ovat siis tuulesta temmattuja.

Kolumnisti kehottaa meitä ajattelemaan näitä ns. tosiasioita ja sitä, että rikkaita on niin paljon. Ja koska Suomessa on niin vähän rikkaita ettei niitä kannata ajatella, meidän pitää ajatella Ison-Britannian rikkaita. Kolumnisti korostaa, että Ison-Britannian rikkaat ovat tosi rikkaita. Esimerkkinä siitä kuinka rikkaita nämä ovat, kolumnisti kertoo meille lukuisia tapoja, joilla Ison-Britannian julkinen sektori voisi käyttää rikkaiden omaisuuden. Esimerkiksi Ison-Britannian terveydenhoitomenot imaisisivat miljardöörien rahat neljässä vuodessa. Kolumnisti kysyy, “haistaako kukaan tässä ratkaisun makua”. Riippumatta siitä, voiko makuja haistaa, kolumnisti siis aivan tosissaan sanoo, että Ison-Britannian valtion pitäisi ottaa miljardööriensä kaikki varallisuus ja käyttää ne budjetin tilkkeeksi.

Monet järkevät ihmiset ovat varmasti sitä mieltä, että kenelläkään ei tarvitse olla kymmentä miljardia ja jos on, siitä voisi vähän rokottaa. Mutta järkevät ihmiset havaitsevat, että Ison-Britannian menestys ja asukkaiden hyvinvointi perustuu siihen, että valtio on uskottavasti sitoutunut noudattamaan tiettyjä sääntöjä. Monet näistä säännöistä liittyvät ihmisten omaisuuteen ja sen suojaamiseen muilta, myös julkisilta toimijoilta. Äkillinen päätös ottaa miljardöörien varat toisi kenties yhden vuosibudjetin verran lisätuloa. (Tämä ei ole ollenkaan varmaa, koska omaisuus on usein arvokkaampaa omistajansa kuin valtion taskussa. Ajatelkaa Ilkka Kanervaa Koneen johtajana.)

Mutta entä kun vuosi on kulunut? Nyt täytyisi vakuuttaa kaikki siitä, että kysymys oli kertaluonteisesta toimenpiteestä ja joka ei koske muita kuin nykyisiä miljardöörejä. Historia osoittaa, että tällainen on vaikeaa. Kun ihmiset huomaavat, ettei valtio noudata sääntöjä, seurauksena on sekasorto, joka taatusti köyhdyttää ihmisiä enemmän kuin miljardööreiltä saadun varallisuuden verran. Kiinan taloudellinen kehitys, joka on nostanut miljoonia ihmisiä köyhyydestä perustuu paljolti sille, että Kiina lopetti kolumnistin haikaileman politiikan ja siirtyi brittityyliseen.

Kolumnisti siis kehottaa brittejä tuhoamaan maansa varallisuuden. Mutta hän ei ole vieläkään lopettanut. Hän toteaa, että taloustiede sai alkunsa moraalifilosofiasta, ja siitä erkaneminen oli huono juttu. Onko hän sitä mieltä, että kemiankin pitäisi palata takaisin juurilleen alkemiaan? Taloustieteen erkaneminen moraalifilosofiasta oli välttämätöntä, jotta taloustieteestä saattoi tulla tiede. Tieteen tehtävä on tarkastella asioita sellaisina kuin ne ovat, eikä pohtia loputtomasti oikeaa ja väärää. Syöpätutkimusta ei mitenkään edistä se, että tutkijat koko ajan toistelevat, miten paha asia syöpä on. Aivan sama pätee yhteiskunnallisten kysymysten, kuten sodan tai köyhyyden tutkimukseen.

Kolumnisti väittää, ettei taloustiede kysele lainkaan tuloerojen, rikkauden tai köyhyyden syitä ja alkuperää. Tämä osoittaa täydellistä tietämättömyyttä siitä mitä taloustieteessä tutkitaan. Tiedekolumnissa edes tämän pitäisi olla kohdallaan. Itse asiassa julkinen tuloerokeskustelu on suurimmaksi osaksi vain pula-ajan versio asiaa koskevasta taloustieteellisestä debatista. Taloustieteessä on tutkittu huolellisesti esimerkiksi tuloeroja, talouskasvua, kehityspolitiikkaa ja köyhyyttä, johtajien palkkoja ja ylimmän tuloprosentin tuloja.

Kolumnisti säästää kummallisimman ajatuksensa viimeiseksi. Hänen mukaansa väite siitä, että hyviin asioihin käytettävissä olevat varat ovat rajoitettuja, onkin vain “savuverho” jollekin “häijymmälle tavoitteelle”. Asiayhteydestä irrotettuun Warren Buffet -sitaattiin perustuen kolumnisti vihjailee, että jossakin kähmii pääomapiirien salaliitto. Tämä kolumnistin mielikuvituksessa elävä salaliitto lienee niitä samoja, joita on esiintynyt useimpien lähihistorian epämiellyttävien poliittisten aatteiden kuvastossa. On jokseenkin käsittämätöntä, että siitä täytyy lukea HS:n tiedesivuilla.