Ammatti: rikollinen (sisältää spoilereita)

Kuten muutaman viikon takaisessa bloggauksessani kirjoitin, oli Salon arvokuljetusryöstöyrityksessä selkeitä yhtymäkohtia juuri lukemani kirjan Sista rånet kanssa. Poliisilla oli varmasti samat asiat tiedossa, joten ei tullut suurena yllätyksenä, että jutussa on kytkös Ruotsiin ja että kiinnijääneiden joukossa oli aiemmista ryöstöistä tuttuja suomalaisnimiä.

Toimittaja Lasse Wierup on kertonut, että Tukholmassa oli vuosituhannen vaihteessa porukkaa, joiden voi sanoa olleen ammatiltaan rikollisia. He eivät yleensä olleet minkään rikollisjengin jäseniä, vaan yksityisyrittäjiä, jotka verkostoitumisen avulla tekivät yhdessä keikkoja. Toimintansa systemaattisuuden ja kurinalaisuuden takia voidaan sanoa, että he olivat ammatiltaan rikollisia. He suhtautuivat keikkojen suunnitteluun ja toteuttamiseen niin perusteellisesti, että se vastasi projektiluontoista rehellistä työtä. Anders Adali kuvaa Sista rånet –kirjassaan seikkaperäisesti, mitä työhön sisältyi.

Ennen menestyksekästä Turun ja epäonnistunutta Liedon keikkaa Adali oli onnistunut pysyttelemään epäilysten ulkopuolella kymmenisen vuotta, vaikka oli sinä aikana osallistunut useisiin ryöstöihin vähintään suunnittelelijana. Poliisin loitolla pitämiseksi hän ei hengaillut rikollisporukoissa, eikä yleensä levitellyt rahoja ympäriinsä juhlimalla ravintoloissa tai ostamalla kalliita autoja. Asuntona oli pimeältä välittäjältä hankittu asumisoikeusrivari. Siviilityö oli sekä Adalilla että avovaimolla, ettei kukaan ihmettelisi, mistä elämiseen käytettävät rahat tulivat. Pari etelänmatkaa oli tehty, mutta ilman luksusta. Kotona ei ollut nettiyhteyttä, eikä kännykkänumeroa annettu rikostovereille. Yhteydenpito hoitui kerran viikossa sähköpostin lukemisella nettikahvilasta käsin. Sen jälkeen mahdolliset puhelut soitettiin prepaid-liittymillä.

Kun keikan suunnittelu eteni siihen pisteeseen, että oli aika tavata, Adali liikkui sovitulle kohtaamispaikalle julkisilla kulkuneuvoilla bussi- tai metrolinjaa useaan kertaan vaihtaen ja lähiöstä toiseen ristiin rastiin Tukholmaa matkustaen. Kohtaamisen jälkeen pidettiin taas hetki hiljaiseloa. Suunnittelussa olennaista oli se, että mitään epäilyttävää ei saanut sattua. Siksi esim. sopivia autoja oli hankkimassa kavereita, jotka työskentelivät autovuokraamoissa, eivätkä olleet autojen hankkimista lukuunottamatta mukana rikollisessa toiminnassa. Suomessa oli omat miehet varastamassa sopivat autot itse ryöstöä varten.

Ensimmäinen tiedustelumatka Suomeen tehtiin Haaparannan kautta. Mukaan pakattiin eväitä, kahvia ja efedriinipillereitä sekä varakanistereita auton tankkaamista varten. Huoltoasemakäyntejä piti välttää, ettei heistä jäisi valvontakamerakuvia. Matkalla erityisesti Suomen puolella Adali kavereineen tarkkaili huoltoasemien ohi ajaessaan, näkyikö kameroita ja millä puolella huoltoasemaa ne olivat. Näin suunniteltiin tulevat levähdyspaikat kiinnijäämisriskin välttämiseksi. Huvittavaa on, että kaverit olivat haltioissaan ABC-asemista niiden suuren koon ja valikoiman takia. Ensimmäisellä tiedusteluretkellään he jättivät auton Tampereelle ja menivät loppumatkan junalla Turkuun.

Tiedustelu- ja valmisteluretkiä tehtiin useita. Suomen linkki hoiti asiat ja yhteydenpidon apulaisiin Suomessa ja Ruotsista tulleet rosvot käyttivät eri kulkuneuvoja. Osa lensi Helsinkiin, osa ajoi Haaparannan kautta ja Adali yhden kaverinsa kanssa matkusti laivalla väärillä henkilöpapereilla, mutta varmuuden vuoksi auton takakontissa  laivaan sisään ja ulos.

Vaikka ennakkovalmistelut olivat perusteellisia, osa ennakkotiedosta oli virheellisiä ja Suomen Pankin keikkakin meni siksi osittain pieleen. Suomalainen sisäpiirin mies ei ollut koskaan ollut pakkaamassa rahalähetyksiä ja antoi siksi väärää tietoa rahalaatikoista. Adali kumppaneineen oli tästä johtuen hankkinut vääränlaiset laukut saaliille: rahojen kaataminen laatikoista laukkuihin ei onnistunut suunnitellulla tavalla ja osa rahoista levisi pihalle. Miljoonasaalista huolimatta miljoonia myös menetettiin sen takia.

Suomen Pankin ryöstösaalista ei koskaan saatu takaisin. Adalin kannalta surkuhupaisaa oli, että rosvoille epäonnisella Liedon keikalla hän ei ollut edes itse mukana. Osallistui vain suunnitteluun ja odotti kotona soittoa onnistuneesta keikasta, kun näki poliisi-tv:stä, että kaverit olivatkin jääneet kiinni. Tuomio tuli ja lakimies valitti kirjan jälkipuheessa, että Suomen oikeuslaitos oli epäreilu ja runttasi syytteet läpi heikoin perustein. Jälkikäteen sillä ei liene merkitystä. Sen verran tarkasti Adali kaiken kirjassaan kertoo.