O-Ringen

Suomessa käytännössä kaikki ihmiset tietävät Jukolan viestin ja yhä useamman ei-suunnistajankin kesätraditioihin kuuluu nykyään Jukolan seuraaminen televisiosta. Tänä vuonna Jukolan seitsemää ja Venlojen viestin neljää osuutta juoksi yhteensä n. 17500 suunnistajaa.

Ruotsissa Jukolaa vastaava viestisuunnistuskilpailu on Tiomila, jonka nimi tarkoittaa kymmenen peninkulman 10-osuuksista viestiä. Naisille on 5-osuuksinen viesti ja nykyään myös omat sarjat 12- ja 16-vuotiaitten sekajoukkueille. Tiomilan osanottajamäärät jäävät kuitenkin alle puoleen Jukolan määristä ja se on ylipäänsä useampine ja pimeämpine yöosuuksineen liian rankka kisa noustakseen kuntoilijoiden suosioon samassa mittakaavassa kuin Jukola. Tänä vuonna Tiomilan osallistujamäärä oli jossain 7000-8000 välillä. Ruotsin suunnistuksen instituutio onkin 5-päiväinen rastiviikko O-Ringen, jonka toinen perustaja Peo Bengtsson on maailmankuulu suunnistuslähettiläs, johon itsellänikin on ollut kunnia tutustua.

Ensimmäinen O-Ringen vuonna 1965 keräsi vain 156 osanottajaa, mutta suosio kasvoi  vuosi vuodelta ja vuonna 1973 päästiin jo yli 10000 osallistujaan. 20000 osallistujaa oli ensi kerran mukana 1981 ja kaikkien aikojen huippu 25021 saavutettiin vuonna 1985 Falunissa. 1990 Göteborgin viikon (20700 os.) jälkeen alkoi jonkinlainen suunnistuksen ja O-Ringenin suosion hiipuminen ja osanottajamäärät ovat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta pyörineet 10000-15000 välillä ja 20000 osallistujan raja on ylittynyt vuosien 1991 ja 2016 aikana vain neljä kertaa, joista viimeisin oli tänä vuonna Sälenissä.

Oma O-Ringen-urani on lyhyt. Ensimmäisen kerran olin mukana 1990 Göteborgissa, jolloin juoksin sarjassa H19-20E eli vanhimpien juniorien pääsarjassa, eliitissä. Viikon saldo oli yksi huippujuoksu (3.), kaksi hyvää ja kaksi huonoa juoksua, joilla irtosi loppusijoitus kymmenen sakissa, muistaakseni 8. Seuraavan kerran olin mukana 1994 Örnsköldsvikissä ja silloin kilpailin maailmanhuippuja vastaan sarjassa H21E eli kaikkein kovimmassa joukossa. Tuloksena kohtalaisia ja huonoja suorituksia, joilla ei kärkisijoituksista taisteltu.  Tuon O-Ringenin jälkeen into juosta rastiviikkoja väheni, koska 5 kisaa viikossa tuntui miesten sarjan ratapituuksilla liian kovalta urakalta omalle kunnolleni, jota kesän siitepölykausi vielä sopivasti heikensi. Eikä luontoni taas sallinut ilmoittautumista lyhyille radoille. Jotain Suomen rastiviikkoja juoksin yleisen sarjan vuosinanikin (1992-2005), mutta O-Ringenille paluu venähti.

 

Tänäkään vuonna O-Ringen ei ollut alkuperäisessä kesäsuunnitelmassa, vaan parin vuoden ajan suunnittelimme matkaa Slovenian rastiviikolle, jossa olisi päässyt kisaamaan kolmessa maassa (Slovenia, Italia, Itävalta). Muutto Ruotsiin kuitenkin mutkisti matkasuunnitelmiamme ja uusien seurakaverien hehkuttamana alkoivat Sälenin tunturimaastot kiinnostaa. Eikä jälkeenpäin ole kaduttanut, vaikka koko perhe oli suorituskyvyllisesti pahasti alamaissa sekä ennen kisoja että myös niiden aikana. Itse lepäsin edeltävät kolme viikkoa kipeän polven takia, yksi tytär sairastui muutama päivä ja vaimo päivä ennen kisojen alkua ja toinen tytär joutui aluksi kunnon tunturisiitepölyhyökkäyksen uhriksi, josta olo sitten meinasi kääntyä kuumeiseksi, mutta välipäivä lopulta pelasti. Kaikista krempoista huolimatta minä ja toinen tytär taistelimme yli 200 osanottajan sarjoissamme 20 joukkoon pääsemisestä tytön ollessa lopulta 19. Itse putosin kahden viimeisen kisan hapuilujen takia sijalle 24 ja loputkin perheestä saivat hyväksytyt suoritukset.

Näin ikämiehelle eivät sijoitukset ole pääasia, vaan O-Ringenilla kiehtovat muut jutut, joita Tytti Kirvesmies on Venla-blogissaan kattavasti listannut. Se mistä eri vuosina innostuu, riippuu paljolti kisan sijainnista. Joskus oheisohjelmassa on kaupunkiturismia, joskus rantaelämää ja joskus luontokohteita. Tämän vuoden tunturimaisemissa monet innostuivat kisapäivinäkin ajamaan illalla maastopyörälenkkejä. Kisatorilla Lindvallenilla oli hyvät fasiliteetit kaikenlaiseen pikkupuuhailuun kylpylästä elokuviin ja lasten maastoesterataan. Itse en jaksanut, enkä kipeän polven takia oikein kyennytkään mihinkään lisäliikuntaan, mutta välipäivänä sentään kävimme Hundfjälletin Trollskogenissa.

Monen mielestä parasta O-Ringenilla on seurojen yhteisöllisyys. Meidänkin seurassa yksi kova pikkujuniori voitti kaksi osakilpailua, joita tietysti juhlittiin koko seuran yhteisillä kakkukesteillä ja viikon päätteeksi vielä jäätelöllä, koska kaveri vei myös kokonaiskilpailun voiton. Hauskaa olikin se, että suuri osa eri seurojen  jäsenistä jäi kisojen jälkeen Säleniin vielä yhdeksi illaksi  ja yöksi pitämään hauskaa. 13-17-vuotiaille oli disko ja täysi-ikäisille omat kekkerinsä, jotka monelle ovat viikon kohokohta. Muutama reilu parikymppinen seurakaverikin oli reissussa vain tämän Kuudenneksi etapiksi nimetyn päätösjuhlan takia. Kisoja he olivat juosseet vain pari kappaletta kuntosarjassa. Me keski-ikää lähestyvät yli 40-vuotiaat emme päätösbileisiin suurella joukolla rynnänneet, koska lapsiakin pitää hoitaa ja yleensä alkaa nukuttaa jo silloin, kun bileet vasta alkavat. Todella monet seurat kuitenkin järkkäsivät omat bileet esim. grillauksen tai muun yhteisen päivällisen muodossa ja lähtivät kotimatkalle vasta seuraavana päivänä.

Niistä sijoituksista vielä. Entisenä kilpaurheilijana haluan tehdä aina parhaani ja menestyä, mutta olen myös realisti ja tiedän omat nykyiset rajoitteeni, joten itse olen tyytyväinen, jos suunnistussuoritus on virheetön ja saan sen irti fysiikastani, joka kunakin päivänä on mahdollista. Sitten katsotaan tuloslistalta, kuinka korkealla se riittää. Näin sen pitäisi varsinkin ikämiehissä ollakin, mutta valitettavan varjon tämänvuotiselle O-Ringenille toi tapaus, jossa H55K-eli lyhyen sarjan kilpailija oli hyödyntänyt omassa sarjassaan ollutta vapaan lähtöajan mahdollisuutta epärehellisellä tavalla. Hän oli nimittäin ilmoittautunut kisaan kahdella eri nimellä. Sivupersoonansa nimellä hän kävi aikaisin aamulla hölkyttelemässä radan läpi ja opettelemassa rastien sijainnit tarkasti. Noin neljän tunnin levon jälkeen hän starttasi omalla nimellään ja osatessaan radan lähes ulkoa sorvasi päivä toisensa jälkeen huippuaikoja, joilla olisi johtanut rastiviikkoa neljän etapin jälkeen ylivoimaisesti, ellei olisi sortunut pieneen virheeseen, joka sai järjestäjät hänen peräänsä ja vilppi paljastui. Tapauksesta voi lukea tarkemmin vaikka Kestävyysurheilu.fin sivuilta. Omaa viikkoa tämä ei pilannut, sillä päällimmäisenä mielessä ovat mahtavat maastot ja maisemat ja yli 24000 rehellistä kanssakilpailijaa.