Opettajuuden palautus

Joskus viikko sitten Twitter-tilini uutisvirtaan ilmestyi ruotsalaisen opettajan tviitti, johon hän oli kopioinut erään ystävänsä Facebook-statuksen liittyen kokemuksiin Suomen kouluvierailulta. Kokemukset Suomesta olivat todella positiivisia ja oman kokemukseni mukaan myös pääasiassa allekirjoitettavissa lukuun ottamatta 12-14 oppilaan ryhmiä, jota kommentoinkin tviitin vastausketjuun.

Anonyymi ruotsalaisopettaja vastasi statuksessaan kollegoidensa kysymykseen, miten koulu Suomessa eroaa ruotsalaisesta. Opettajan mukaan “niiin paljon”, mutta hän listasi joitain olennaisia kohtia:

• Opettaja on ehdoton auktoriteetti.
• Oppitunti on pyhä. Oppilaat eivät kysy, koska tunti loppuu, eivät mene vessaan tunnin aikana, eivät juttele merkittävästi kavereiden kanssa , eivät käy kuraattorilla jne. Oppilaat kuuntelevat ja seuraavat!
• Jos oppilas väärinkäyttää aikaansa  erityisopettajan luona, hän ei jatkossa pääse sinne. Läksyt ja koulutyö ylipäänsä on hoidettava, jos haluaa erityisopettajan tunneille.
• Läksyjen olemassaoloa ei kyseenalaisteta.
• Kun on välitunti, oppilaat eivät löhöä sohvilla, vaan menevät ulos pelaamaan jotain ja aktivoivat itseään raittiissa ilmassa.
• Pienet ryhmät. Tapasimme lähes pelkästään 12-14 oppilaan ryhmiä (poikkeuksena yksi oppitunti viikon aikana)
• Ei hyppytunteja.
• Ei peruttuja tunteja.
• Vain päteviä opettajia, myös sijaiset.

Lopuksi hän vielä mainitsi:

On varmasti erilaisia kouluja, mutta näin oli siinä koulussa, jossa vierailimme. Kyseessä oli kaiken lisäksi iso koulu, noin 600 oppilasta.

Kaikki, jotka itse työskentelevät koulussa tai joilla on lapsia, tietävät toki, että noin ihanteellinen ei totuus aina ja joka paikassa ole. Siitä kertoo myös tämä Yle Jyväskylän kysely. Anonyymin opettajan havainnot kertovat silti, kuinka suuri koulukulttuurien ero Suomen ja Ruotsin välillä on. Opettaja ei ole innostunut hienoista metodeista tai materiaaleista, vaan siitä, miten koulussa ollaan.

Opettajuus, opettajan rooli ja koulujen tilanne ylipäänsä ovat muutenkin puhututtaneet viime aikoina. Lärarnas Riksförbundin selvityksen mukaan neljäsosa ruotsalaisopettajista on altistunut työssään uhkatilanteille, väkivallalle, seksuaaliselle ahdistelulle tai loukkauksille. 40 prosenttia opettajista on uhkailtu ilmoituksen tekemisellä Skolinspektioneniin. Ilmoituksen tekemisellä uhkailu johtaa siihen, että osa opettajista ei uskalla puuttua riita- ja tappelutilanteisiin. Enemmän kuin 3/4 opettajista on Skolvärldenin kyselyn mukaan miettinyt opettajan ammatista luopumista ja 50 000 opettajaa on jo lopettanut. Ei siis ihme, jos anonyymi Suomen vierailija oli vaikuttunut suomalaisen opettajan auktoriteettiasemasta, vaikka itse joskus koemme sen heikentyneen vuosien mittaan.

Opettajan auktoriteetti ja oppilaan osallistaminenhan eivät ole toisensa poissulkevia vaan toisiaan täydentäviä asioita. Jostain kumman syystä Ruotsin kouluissa näyttää tilanne menneen siihen, että Skolinspektionin myötämielisellä tuella opettajilta on otettu viimeisetkin auktoriteetin rippeet pois ja annettu ne oppilaille ja vanhemmille ja siitä tilanteesta näyttävät monessa koulussa kärsivän kaikki.

Expressenin Ann-Charlotte Marteukselle mitta on tullut niin täyteen, että hän otsikoi 20.4. julkaistun pääkirjoituksensa Kränkthetskulturen hotar hela skolan  eli Loukkaamis- tai loukkaantumiskulttuuri uhkaa koko koulua. Siinä hän viittaa LR:n ja Skolvärldenin kyselyihin ja nimeää Skolinspektionenin loukkaustoimistoksi, joka tulisi lakkauttaa tai muuten opettajiksi ryhtyvät vain masokistit ja typerykset. Marteus kokee, että oppilailla ja vanhemmilla on jättimäinen ylivalta opettajiin. Jos heitä ei kohdella heitä miellyttävällä tavalla, he uhkaavat koulunvaihdolla (joka ei minua opettajana haittaisi) tai loukkausilmoituksen tekemisellä. Sen voi tehdä helposti nettikaavakkeella. Marteuksen mielestä aivan liian helposti.

Ymmärrän Marteusta. Skolinspektionenin lapsi- ja oppilasasiamiehen (BEO) 10-sivuisessa esitteessä on mainittu kränkningar (loukkaus, häpäisy, “kiusaaminen”) 29 kertaa. Niin monta kertaa, että Marteus ihmettelee, mitä sana edes tarkoittaa. Koululaissa se mainitaan 27 kertaa ja määritellään siellä näin: “Loukkaava kohtelu: käytös, joka loukkaa lapsen tai oppilaan arvokkuutta”. Loukkaaminen siis määritellään loukkaamiseksi. Ja koska määritelmä on epämääräinen, mikä tahansa voidaan kokea loukkaavaksi. Luottamusmies kertoo, että ilmoituksen tekemisellä uhkailuun tai sen tekemiseen voi riittää, että oppilas ei ole tyytyväinen siihen ryhmään, mihin opettaja on hänet ryhmätöissä laittanut, opettaja pyytää laittamaan puhelimen pois, pyytää olemaan hiljaa tai huomauttaa siitä, jos oppilas on unohtanut työvälineensä. Osa opettajista ahdistuu kaikesta tästä niin paljon, että menee tuntien välillä koulun ulkopuolelle, etteivät joutuisi kohtaamaan oppilaita.

Mitään uhkailuun viittaavaa en onneksi ole omien lasten koulusta kuullut. Ilmapiiri siellä on pääosin hyvä ja opettajat mukavia ja ystävällisiä. Mutta se on kuulemma normaalia, että osa opettajista ei puutu oppilaiden tekemisiin. Toisen tyttären suomalainen kaveri oli käymässä ja lähti yhtenä päivänä kouluun mukaan. Osa opettajista ei edes kysynyt, kuka olet ja mitä teet täällä. Kaveri ihmetteli myös sitä, että osa oppilaista tuli ja meni kesken tunnin ilman, että siihen puututtiin. Yksi opettaja oli tyttäreltä kysynyt, miten koulu ja opettajat eroavat Suomeen verrattuna ja tytär sanoi, että ainakin vanhassa koulussa suurin osa opettajista otti henkilökohtaisempaa kontaktia ja oli kiinnostunut myös vapaa-ajan tekemisistä. Ruotsalainen opettaja myönsi, että näin se on ja lukiossa kuulemma vain pahenee eli siellä suurin osa opettajista vain tulee pitämään tunnin ja häipyy sen jälkeen. Ei mitään ylimääräistä ja henkilökohtaista. Veikkaan, että tähänkin on syynä ilmoitusten pelko. Ei uskalleta mennä yhtään oppilaan lähelle, koska pelätään, että se tulkitaan väärin ja taas lähtee ilmoitus Skolinspektionenille.

Ann-Charlotte Marteus haluaa, että valtatasapaino kääntyy taas opettajan eduksi. Pois oppilaiden, vanhempien ja Skolinspektionenin käsistä. Niin, että opettaja uskaltaa taas olla opettaja, eikä tarvitse pelätä, että normaalia työtä tekemällä joutuu ilmoituksen tai kantelun kohteeksi. Opettajuuden vahvistuessa vahvistuu myös lasten oppiminen, koska erilainen häirintä ja sekoilu ei enää häiritse oppimistilanteessa.