Progressivismiko pilasi ruotsalaisen koulun?

Olen blogissani aiemmin jo todennut, että Ruotsin Pisa-tulokset ovat laskeneet samaa tahtia Suomen mäkimiesten menestyksen kanssa. Varsinkin maahanmuuttokriittinen skene on mielellään selittänyt tason laskua yksinkertaisesti maahanmuutolla. Väite ei ole kokonaan vailla perää, mutta monimutkaisesta luonteestani johtuen en ole suostunut nielemään noin mustavalkoista ja yksinkertaista selitystä, vaan epäillyt taustalla olevan jonkun koululaitoksen rakenteissa olevan seikan, joka osaltaan vaikuttaa myös maahanmuuttajien koulumenestykseen. Vahvistusta näkemyksilleni tarjoaa Pasi Sahlberginkin kanssa aiemmin bättlännyt Gabriel Heller-Sahlgren, joka vuodenvaihteessa kirjoitti Göteborgs-Posteniin artikkelin progressivismin merkityksestä Ruotsin kouluongelmiin. Heller-Sahlgren vaikuttaa arrogantilta ja hän provosoi, enkä ole kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan, mutta referoin tähän hänen ajatuksiaan GP:n kolumnista, jossa hän sivuaa myös maahanmuuton merkitystä Pisa-tuloksiin.

Ruotsin koulu on Heller-Sahlgrenin mukaan vapaapudotuksessa. Entisestä tietoyhteiskunnan johtajasta on tullut yksi Euroopan heikoimmin pärjäävistä maista. Pudotuksesta on käyty intensiivistä keskustelua, mutta se on keskittynyt ideologisiin seikkoihin ja syvällinen, valideihin tutkimuksiin perustuva analyysi on puuttunut. Siksi on riski, että syytä haetaan väärästä paikasta ja merkityksellisiä ratkaisuja ei osata tehdä.

Mitkään suosituista selityksistä eivät Heller-Sahlgrenin mielestä vastaa todellisuutta. Esimerkiksi [segregaation lisäämisestä syytetyt] vapaakoulut ovat pikemminkin vähentäneet laskun jyrkkyyttä, eikä kunnallistamisen ja voitontavoittelun syyttämisellekään löydy pohjaa. Siten monien kouludebatöörien vihaama New Public Management eli uusi julkisjohtamisoppikaan ei todennäköisesti ole syypää pudotukseen.

Heller-Sahlgren on itse osoittanut, että maahanmuuton myötä muuttunut oppilaskoostumus selittää 29 prosentin osuuden Pisa-tulosten heikkenemisestä. Skolverket (koulutoimi) ja OECD eivät ole tätä huomioineet, mutta se todistaa Heller-Sahlgrenin mielestä vain sen, että kyseiset elimet ovat merkityksettömiä ratkottaessa koulutuskriisiä ja sen ratkaisua.

Maahanmuutto ei kuitenkaan voi selittää koko Pisa-surkeutta, sillä sen vaikutukset kansainvälisissä tutkimuksissa ovat vähäisempiä. Pääasiallinen selitys näyttäisi olevan uusi koulukulttuuri ja pedagogiikka.

Toisesta maailmansodasta lähtien on progressivismi pitänyt koulutuspolitiikkaa kuristusotteessa. Faktapohjaisen opiskelun  ja perinteisen opettaja-oppilas -suhteen on katsottu estävän syvempien tietojen oppimista ja tappavan ilon koulusta. Lääke tähän on luonnollisesti ollut se, että opettajan täytyy perääntyä ja antaa oppilaan itse etsiä tietoa. Kaikki oppilaiden välistä kilpailua lisäävät elementit, kuten läksyt ja todistukset on poistettava. Kuriin ja tottelevaisuuten keskittymistä on vähennettävä. Ruotsissa progressivismin suosio kasvoi tasaisesti sotien jälkeen ja saavutti huippunsa vuoden 1994 opetussuunnitelmauudistuksessa, jossa oppilaan vaikutusvalta opetuksessa kasvoi. Omasta työstä tuli standardi ja opettajan rooli pieneni.

Ongelma vain on siinä, että Heller-Sahlgrenin mukaan progressivismi on hölynpölyä. Kansantaloustieteellinen tutkimus osoittaa, että se voi johtaa voimakkaasti heikkeneviin tuloksiin. Myös kognitiivinen psykologia vastustaa progressiivista ajatusta oppimisesta. Progressivismi oli huono teoria, jota ei koskaan vahvistettu empiirisesti. Sen puolestapuhujat ovat kuitenkin onnistuneet huijaamaan poliitikkoja oikealta vasemmalle.

Progressivismin suosio johtuu Heller-Sahlgrenin mielestä siitä, että ruotsalainen yhteiskunta on vaurastumisen myötä tullut laiskaksi ja progressivismin ideat kolahtivat siksi. Vanhemmat eivät enää halunneet, että lapset joutuvat ponnistelemaan koulussa. Oli houkuttelevampaa vain painostaa opettajia antamaan parempia todistuksia kuin vaatia omilta lapsiltaan. Ongelma on se, että paine ja stressi mielletään vain negatiiviseksi asiaksi. Ne kuitenkin kuuluvat elämään ja siksi myös toimivaan kouluun.

Jotta ruotsalainen tietopohjainen koulu saataisiin jälleenrakennettua vuoteen 2050 mennessä, vaaditaan radikaaleja muutoksia. Opettajankoulutuksen on pohjauduttava ankaraan käytännön tutkimukseen, eikä teoreettiseen hölynpölyyn. Vaatimus oppilaan vaikutusvallasta on poistettava. Opiskeluun kannustavat valtakunnalliset kokeet on otettava käyttöön, mieluiten uuden todistuskäytännön kanssa. Koulutuspolitiikassa on noustava nykyistä valittamisen kulttuuria vastaan. Progressivismi lupasi ruotsalaisille sekä iloiset että osaavat oppilaat. Se johti kuitenkin heikentyneeseen työmoraaliin, alasajettuun opettajan auktoriteettiin ja huonoihin opiskelutuloksiin. Vain täysipainoisella hyökkäyksellä näitä ideoita ja taustalla olevaa kulttuuria vastaan on mahdollista luoda ruotsalainen tietokoulu uudestaan.

Kovaa tekstiä ja kovalta kuulostavia arvoja Heller-Sahlgrenilta varsinkin siinä valossa, että Suomessa tehdään paraikaa opetussuunnitelmatyötä ja suuntaus näyttäisi olevan entistä enemmän oppilaan vaikutusvallan lisäämiseen ja itsenäisen tiedonetsinnän suuntaan ja samalla opettajajohtoisuuden vähentämiseen. Eli ollaan menossa siihen suuntaan, jota Heller-Sahlgren pitää täysin epäonnistuneena. En annakaan hänen ajatuksilleen tilaa siksi, että haluaisin Suomen jatkavan entiseen malliin. Päinvastoin; olen Ruotsissa vaikuttunut nimenomaan itsenäisen opiskelun ja ajattelun asemasta ja oppiaineiden rajat ylittävästä työskentelystä. Luulenkin, että Ruotsin epäonnistuminen ei johtunut ideologiasta, vaan sen huonosta toteutuksesta. Ei oppimisen ja vaikutusvallan siirtäminen lapsille tarvitse tarkoittaa sitä, että eletään kuin pellossa ja annetaan kaikkien tehdä mitä haluaa. Oppimista täytyy ohjata ja johtaa ja saada se motivoitumattominkin aines kiinnostumaan. Vanhempien kanssa on tehtävä yhteistyötä, mutta ei saa antaa vanhempien sanella, miten asiat tehdään. Kannatan itsekin selkeitä rajoja ja järjestystä, mutta niiden puitteissa voi oppia myös uudella, vähemmän ulkoa opettelua vaativalla tavalla. Ääripäiden välissä on yleensä joku keskitie, jossa voi hyödyntää ääripäiden parhaat ideat. Siksi Suomessa kannattaakin muistaa, että koko pakettia ei tarvitse laittaa uusiksi. Korjatkaa vain ne huonosti toimivat osat ja säilyttäkää Pisa-mallimaan vahvuudet.