Välitodistus

Muutin lasten kanssa Stenungsundiin lauantaina 10. lokakuuta. Maanantaina kävimme tutustumassa tulevaan kouluun ja tiistaina 14.10. alkoi tytärten koulutie ruotsalaisessa yläkoulussa.

Kouluun tutustuminen meni mukavasti. Rehtori ja apulaisrehtori toivottivat tervetulleiksi ja mentorit (vastaa luokanvalvojaa) esittelivät koulua ja kertoivat joistain käytänteistä. Itsellenikin tarjottiin heti erityisopettajan töitä huolimatta heittämistäni parista tyhmästä vitsistä. Kaiken kaikkiaan vierailusta jäi hyvä fiilis ja tyttöjen epävarmuus tulevasta ei näkynyt ainakaan päällepäin. Jännitin silti ensimmäistä koulupäivää, sillä tiesin, että kouluviihtyvyys olisi ratkaisevassa asemassa vastahakoisten maahanmuuttajien sopeutumisessa. Tuntuikin todella hyvältä, kun kotiin marssi ensimmäisen koulupäivän jälkeen kaksi iloista teiniä.

Stenungsundissa kaikki 6.-9.luokkalaiset saavat käyttöönsä iPadin. Ihan kiva juttu. Paitsi että kesti 5 viikkoa ennen kuin tytöt saivat omansa. Ei paras alku koulunkäynnille, sillä ainoastaan matematiikassa käytettiin vain kirjaa ja vihkoa. Tytöt siis työskentelivät perinteisesti ja tekivät muistiinpanot vihkoon tai konseptipaperille ja aineopettajat kyselivät kyllästymiseen asti “etkö vieläkään ole saanut pädiäsi”. Kun iPadit sitten tulivat, meni vielä viikko ennen kuin he saivat kaikki tarvittavat tunnukset koulun käytössä oleviin opiskelualustoihin ja Apple-id:t Eivät tosin saaneet käyttökoulutusta itse laitteeseen tai sovelluksiin ja joskus viikkoja myöhemmin minulle selvisi, että ei heidän pädeilleen ollut edes asennettu yhtä olennaista (Fronter), maksullista sovellusta. Onneksi luokkakaverit auttoivat ja latasivat sen joskus aiemmin saamillaan koulun tunnuksilla.

Suomessa puhutti syksyllä Wilma ja miten sitä pitäisi käyttää. Ruotsissa on käytössä Unikum, jota osasin jo aiemmin käyttää vatsakatkerona, mutta koulun ja huoltajien välisenä kommunikointivälineenä se oli outo. Tutustumista ei helpottanut se, että meille vanhemmille ei kukaan muistanut luoda tunnuksia sinä aikana, kun tytöt odottelivat iPadejaan. Toivottavasti emme missanneet mitään tärkeää. Lopulta tunnukset kuitenkin tulivat ja pääsin harjoittelemaan vaativan ja kärkkään vanhemman roolia ruotsiksi. Ihan ensimmäiseksi piti ystävällisesti pyytää, että hoitavat lasten tunnukset kuntoon. Sitten piti pyytää, että hoitavat vaimon tunnuksen kuntoon.  Seuraavaksi ihmettelin, miksi nuorempi tytär oli saanut matematiikan kokeen helpon version. Kun sain pahoittelut ja selittelyt, vastasin ymmärtäväni, koska olenhan itsekin opettaja ja sekoilen papereiden kanssa. Ennen joulua ehdin vielä esittää vastalauseeni erään opettajan viestiin, jossa hän ilmoitti, ettei voi arvostella kurssia, koska työ on palauttamatta. Vastalause oli aiheellinen, sillä työ oli palautettu ajallaan, mutta puuttuvan sovelluksen takia sähköpostitse niin kuin opettajan kanssa oli sovittu. Tosin opettaja oli unohtanut antaa sähköpostiosoitteensa ja tytär joutui onkimaan sen kaveriltaan.

Vaikka kritisoitavaakin riittää, on yleisvaikutelma ruotsalaisesta koulusta ollut hyvä. Ilmapiiri koulussa on positiivinen, vaikka tytöt valittavat, että työrauha on huono ja oppilaat huonosti motivoituneita, eikä opettajilla ole kuulemma otetta oppilaisiin. Sijaisia on usein ja heitä kohtaan kunnioitus on nolla. Näinhän se on usein Suomessakin, mutta tytöt ovat kai tottuneet liian hyvään (Tack Borgå och Gammelbacka och Strömborska skolor). Ruotsalaisen koulun väitetty helppouskaan ei ole yksiselitteistä. On totta, että koulupäivät voi käytännössä surffailla läpi. IPadien ansiosta monet keskittyvät tunnilla pelaamiseen ja tsättäilyyn, eivätkä tee vaadittuja tehtäviä. Koska ainakin Stenungsundissa oppilaat tekevät paljon ryhmätöitä, on totta kai opiskelua häiritsevää, jos osa ryhmän jäsenistä vain pelaa. Mutta itse oppisisällöt ovat mielestäni riittävän vaativia matematiikkaa  ja ehkä kieliä lukuunottamatta. Omat ysin tyttönikin ovat olleet alussa jopa pienissä vaikeuksissa, koska opiskelu ei ole niin faktapainotteista kuin usein Suomessa, vaan pääpaino on perustelussa, tiedon soveltamisessa ja suunnittelussa, mikä on mielestäni pelkästään positiivista, sillä kaikki tietohan löytyy netistä. Miten tietoa käyttää, onkin sitten haaste.

Mobiilioppiminen ei kerää tytöiltä pelkästään kehuja. He ovat useaan otteeseen sanoneet, että kirjoittaisivat mieluummin käsin. Johtuu ehkä siitä, että ovat Suomessa tottuneet siihen, eivätkä löydä kirjaimia näppäimistöltä tarpeeksi nopeasti. Tai sitten ovat liian laiskoja liittämään bluetooth-näppäimistön pädiin ja kirjoittaminen on siksi epämukavaa. Tai bluetooth-näppäimistökin on liian kömpelö  työskentelyyn. Muutenkin tuntuu siltä, että pädi on teinien mielestä viihdelaite ja on vaikea mieltää, että sitä käyttäisi työskentelyyn.

Maarit Korhonen ravisteli ennen joulua suomalaista koulua ja nykymuotoista todistusta oikein kunnolla. Ruotsissa systeemi muuttui viimeksi vuonna 2011, eikä se ihastuta yhtään enempää. Göteborgs-Tidningenin Sofia Dahlström kritisoi niin ikään joulun alla nykyistä todistusta ja syytti, että rima arvioinnissa on vedetty niin korkealle, että huipputodistuksen saaminen vaatii kohtuutonta satsaamista ja ajaa yläkoululaiset burn outiin heidän tavoitellessaan lukion korkeakoululinjoja. Ruotsissa todistuksen arvosanat parhaasta huonoimpaan ovat A, B, C, D, E ja hylätty F eli Suomen 4-10 -asteikkoon verrattuna portaita on yksi vähemmän.  Ensimmäinen todistus tulee kuudennella luokalla ja sen jälkeen joka vuosi, mutta 7.- ja 8. luokan todistuksilla ei ole merkitystä. Käytännössä yläkoulun kaksi ensimmäistä vuotta voi siis hengailla, mutta riskinä on, että ysillä ei saa opiskelurytmistä kiinni. Omat kokemukset eivät riitä vielä arvioimaan Dahlströmin väitteen todenmukaisuutta, mutta joitain outouksia tyttöjen välitodistuksissa oli heidän itsensäkin mielestä. Osa ihmettelyn aiheista selittynee sillä, että he aloittivat koulun kesken lukukauden ja näyttöjä ei ehkä ehtinyt tulla. Mutta selvää epäloogisuuttakin arvosanoissa on. Esimerkiksi se, että ruotsista on toisella tytöllä jopa A, mutta suomesta molemmilla B, vaikka suomi molemmilla varmasti paremmalla tasolla kuin riikinruotsi. Eri aineiden arviointia ei voi kuitenkaan ihan sellaisenaan verrata toisiinsa, joten liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei kannata tehdä. Tai uutena aineena alkanut espanja, jota luokkakaverit ovat lukeneet kuudennelta alkaen. Vanhempi tytär on siis yli kaksi vuotta muita jäljessä opinnoista ja nuorempi vuoden. Silti vanhempi ehti 2,5 kuukaudessa saavuttaa osaamisessaan D-tason, mutta nuorempi jäi E:hen. Duolingosta antamiani ennakkotehtäviä tekivät molemmat. Tytöillä tosin on eri opettaja, joten on todennäköistä, että arvostelukriteerejä on sen siitä syystä tulkittu vähän eri tavalla. Laitetaan todistuksen epäloogisuudet siis lyhyen koulussaoloajan piikkiin. Eri aineiden kaikista osa-alueista ei ole ehtinyt kertyä näyttöä ja osa opettajista on antanut sen vaikuttaa ja osa ei. Kevätlukukaudella tilanne selkiytyy myös opettajille. Pääasia, että tytöt viihtyvät koulussa ja ovat saaneet kavereita.