Tallinnassa käynnistyy kahden viikon mittainen elokuvajuhla, josta moni ei tiedä – Näitä viittä elokuvaa odotan

Oscar-menestyjäksi povatun Jojo Rabbitin voi nähdä ennakkoon Tallinnassa.

Syksyn kotimaisen elokuvafestivaalikartan tärkeitä tapahtumia ovat tietenkin syyskuun R&A ja marraskuun lopulla järjestettävä Night Visions, mutta ainakin Etelä-Suomessa asuvien kannattaa harkita matkaa myös Suomenlahden eteläpuolelle. Tallinnassa käynnistyy tänään 15. marraskuuta reilun kahden viikon mittainen Pimedate Ööde Filmifestival, eli tuttavallisemmin PÖFF (tai englanniksi Black Nights Film Festival).

Kyseessä on Pohjoismaiden ja Baltian alueen ainut elokuvafestivaali, jolla on kansainvälisen tuottajien yhdistysten liiton FIAPF:n myöntämä lisenssi. Se tarkoittaa, että paperilla festari lukeutuu samaan kategoriaan Cannesin, Berlinalen, Karlovy Varyn ja muiden kansainvälisten suurfestivaalien kanssa.

Käytännössä tapahtuman profiili on toki moninkertaisesti edellä mainittuja pienempi. FIAPF-lisenssi on tähän paradoksaalisesti osasyyllinen. Tapahtuman kilpasarjaan valittavien elokuvien tulee liiton säännösten mukaan saada Euroopan ensi-iltansa PÖFFissä. koska kukaan kansainvälisesti merkittävä ohjaaja ei halua elokuvansa ensiesitystä Tallinnaan, on ohjelmisto pääkilpailun osalta vaatimaton.

Kilpasarjan 21:stä elokuvasta on vaikea nostaa esiin oikein mitään, sillä ohjaajat ovat joko uriensa alkutaipaleilla tai tulevat alueilta, joiden elokuvateollisuus ei ole globaalisti kovassa huudossa. Ohjelmistossa ei myöskään ole suomalaisväriä, toisin kuin vuosi sitten, kun Juha Lehtolan Ihmisen osa kilpaili 10 000 euron pääpalkinnosta.

Muissa sarjoissa suomalaiselokuvia sen sijaan on! Rebels with a Cause -kilpasarjassa esitetään Rax Rinnekankaan ohjaama draama Once Upon a Time in a Sad Hill. Suomessa elokuva sai teatteriensi-iltansa viime syyskuussa.

Lyhytelokuvapuolella esitetään Elli Vuorisen Still Lives – kiirehessä liikkumatoinJarno Lindemarkin Rakkaudella, MattiJorma Kaulasen Jail LullabyTeemu Nikin All Inclusive sekä Ilja Rautsin Helsinki Mansplaining Massacre.

Dokumenttielokuvista löytyvät vielä Tonislav Hristovin ohjaama Veeran maaginen elämä sekä Iiris Härmän Outouden laakso.

Vaikka PÖFFin profiili on pieni, painii se numeroiden valossa hyvinkin R&A:n tasolla. Festivaalin omat nettisivut kertovat tapahtuman houkuttavan vuosittain 80 000 kävijää (R&A:ssa kävi tänä syksynä 11 päivän aikana 57 000 kävijää), yli tuhat vierasta ja noin 160 journalistia.

Jälkimmäisistä yksi olen minä. Kolmen yön aikana yritän nähdä muutaman hartaasti odottamistani kansainvälisistä nimikkeistä ja tankata mahdollisimman paljon venäläistä ja baltialaista elokuvaa. Niiden katsomiseen PÖFF tarjoaa suomalaiselle aika ainutlaatuisen tilaisuuden.

Poimin ohjelmistosta alle muutaman elokuvan, joita tiedän odottaa. Näiden lisäksi Tallinnassa voi nähdä jo aiemmin vinkkaamani, Suomessa piakkoin teattereihin saapuvat The Lighthousen (ensi-ilta tänään 15.11.) ja Nuoren naisen muotokuvan (ensi-ilta 27.12.). Ohjelmistossa on myös Terrence Malickin pitkä ja komea A Hidden Life, jonka Suomen-ensi-iltaa ei ole vielä varmistettu.

Ai niin, ja onhan Tallinnan ohjelmistossa myös Quentin Dupieux’n hillitön nahkatakkikomedia Deerskin!

Hirokazu Kore-eda: Fabiennen muistelmat (The Truth / La Vérité)

Japanilainen Hirokazu Kore-eda tunnetaan kansainvälisesti ennen kaikkea reilun vuoden takaisesta Shopliftersistä (vuoden 2018 paras elokuva!), joka palkittiin Cannesin kultaisella palmulla. Fabiennen muistelmat on Kore-edan ensimmäinen Japanin ulkopuolella ohjaama elokuva. Venetsiassa avanneen draaman vastaanotto on ollut positiivinen, jos ei haltioitunut.

Cathernie Deneuven, Juliette Binochen ja Ethan Hawken tähdittämä elokuva saa Suomen-ensi-iltansa 3. tammikuuta, joten tämä on erinomainen tilaisuus nähdä leffa ennakkoon.

Taika Waititi: Jojo Rabbit

Trailerin perusteella olin valmis julistamaan Jojo Rabbitin vuoden varmimmaksi feel good -elokuvaksi. Kyseessä on toiseen maailmansotaan sijoittuva komedia nuoresta natsipojasta (Roman Griffin Davis), joka juttelee mielikuvituystävälleen Hitlerille (ohjaaja Waititi) ja jonka äiti (Scarlett Johansson) piilottelee ullakollaan juutalaistyttöä (Thomasin McKenzie). Kriitikoiden vastaanotto on jakautunut kahtia, mutta yleisö tuntuu rakastavan. Toronton elokuvajuhlilla Jojo Rabbit vei yleisöpalkinnon, mikä ennakoi Oscar-menestystä.

Suomessa Jojo Rabbit saa ensi-iltansa 10. tammikuuta.

Fabrice du Welz: Adoration

Vuoden 2004 Calvairella läpimurtonsa tehneen belgiohjaaja Fabrice du Welzin ura on epätasainen, mutta kiehtova. Kuolemaa kauheampi (2008) oli puuduttavaa haahuilua Myanmarin viidakoissa, Alléluia (2014) puolestaan melkein liiankin kiero true crime -sarjamurhaajakuvaus. Molemmat olivat silti visuaalisesti tyylikkäitä ja parhaimmillaan piinaavia. Adoration seuraa kahta mielisairaalasta pakenevaa nuorta ja vaikuttaa arvioiden sekä trailerin perusteella jälleen kauniilta, kiinnostavalta ja epätäydelliseltä.

Elfar Adalsteins: End of Sentence

Isä ja poika löytävät toisensa uudelleen islantilaisohjaaja Elfar Adalsteinsin lämminhenkisessä draamassa. Vaikuttaa yhdentekevältä, mutta arvostamani kriitikko Guy Lodge kehui Varietyssa Adalsteinsin kerrontaa ja pääroolien näyttelijöitä John Hawkesia sekä Logan Lermania.

Aaron Moorhead & Justin Benson: Synchronic

Olen nähnyt Night Visionsissa kaikki Moorheadin ja Bensonin aiemmat elokuvat ja yrittänyt parhaani mukaan pitää meteliä siitä, kuinka lahjakkaita he ovat. Kaksikon elokuvat ovat parasta mahdollista DIY-tieteisfiktiota, jossa ideat kannattelevat silloinkin, kun budjetti tulee vastaan. Synchronicissa rahaa on vihdoin ollut ainakin sen verran, että pääosiin on saatu kiinnitettyä kaksi Hollywood-tähteä (Anthony Mackie ja Jamie Dornan). Juonesta en tiedä, mutta ilmeisesti tuttujen kauhu-sci-fi-elementtien päälle on ympätty murhamysteeri. Kelpaa.

Jos et pääse Tallinnaan, Synchronic esitetään (tietenkin) myös Night Visionsissa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *