Menovinkki: Tallinnassa on käynnissä kansainvälinen elokuvafestivaali, josta harva on Suomessa edes kuullut

Et ehkä tiennyt, mutta Helsingistä 82 kilometriä etelään järjestetään Pohjoismaiden ja Baltian alueen ainut elokuvafestivaali, jolla on kansainvälisen tuottajien yhdistysten liiton FIAPF:n myöntämä lisenssi. Sen myötä Pimedate Ööde Filmifestival, eli tuttavallisemmin PÖFF, lukeutuu samaan kategoriaan Cannesin ja Berlinalen kanssa.

11.–27. marraskuuta järjestettävä PÖFF on Viron mittapuulla valtava tapahtuma. Ohjelmistossa on 200 elokuvaa, ja kutsuvieraita saapuu kaupunkiin tänä vuonna yli 1000. Viime vuonna tapahtuma houkutteli teatterikävijöitä yli 80 000. Vertailun vuoksi Suomen suurin festivaali Rakkautta & Anarkiaa tavoitti tänä vuonna noin 57 000 kävijää. Ohjelmistossa oli 180 pitkää ja vajaat 180 lyhyttä elokuvaa.

FIAPF-lisenssissä on hyvät ja huonot puolensa.

Hyvät ensin. Lisenssi nostaa PÖFFin kansainväliselle kartalle ja paperilla samaan sarjaan Cannesin, Berlinalen ja Karlovy Varyn kaltaisten alan merkittävien tapahtumien kanssa. Festivaalin puitteetkin ovat periaatteessa samat: on pressinäytöksiä aamusta iltaan, lehdistökonferensseja, punaisen (tai tässä tapauksessa mustan) maton tilaisuuksia, asiantuntijaseminaareja ja verkostoitumiscocktailhelvettejä.

On myös oma kilpasarja, ja siihen liittyy lisenssin huono puoli (jos sen sellaiseksi haluaa mieltää). Kilpasarjaan valittavien elokuvien tulee saada Euroopan ensi-iltansa PÖFFissä, mutta koska kukaan kansainvälisesti merkittävä ohjaaja ei halua elokuvansa ensiesitystä Tallinnaan, on ohjelmisto pääkilpailun osalta vaatimaton.

Tänä vuonna parhaan elokuvan Grand Prix’sta ja 10 000 euron rahapalkinnosta kilpailevat Florian Hoffmeisterin The Have-Nots (Saksa), Igor Cobileanskin Eastern Business (Romania/Liettua/Moldova), Roderick Cabridon Tuos (Filippiinit), Stefan Hauptin Dark Fortune (Sveitsi), Vassilis Mazomenosin Lines (Kreikka), Eduard Cortesin At Your Doorstep (Espanja), Zhang Lun A Quiet Dream (Etelä-Korea), Rolando Collan 7 Days (Sveitsi/Italia), Pavel Lunginin Queen of Spades (Venäjä/Italia), Narges Abyarin Breath (Iran), Eitan Annerin A Quiet Heart (Israel) sekä Viestur Kairishin The Chronicles of Melanie (Latvia/Tšekki/Suomi).

Kuulostavatko tutuilta? Niinpä.

En tietenkään sano, etteikö listalta voisi löytyä erinomaisia elokuvia, mutta yhtäkään kansainvälisen elokuvan suurta auteuria siellä ei ole. Pois lukien ehkä Pavel Lungin, joka on kilpaillut Cannesissa useampaan otteeseen. Tekijästä kertoo jotain se, että Queen of Spadesia on ollut käsikirjoittamassa Oscar-draama Kuninkaan puheesta (2010) muistettu David Seidler.

Toinen suomalaisittain kiinnostava poiminta kilpasarjasta on kokeneen latvialaisen elokuva- ja oopperaohjaaja Viestur Kairishin uusi elokuva, jonka on leikannut Hymyilevästä miehestäkin vastannut Jussi Rautaniemi ja maskeerannut Mari Vaalasranta (Jättiläinen, Tyttö nimeltä varpu). Rahoittajien joukossa ovat Suomen elokuvasäätiö ja Yle.

Adam Driver näyttelee bussikuskia Jim Jarmuschin draamassa Paterson. Elokuva nähdään PÖFF:n Panorama-sarjassa.
Adam Driver näyttelee bussikuskia Jim Jarmuschin draamassa Paterson. Elokuva nähdään PÖFFin Panorama-sarjassa.

Kilpasarjan ulkopuolella Tallinnassa on mahdollista nähdä useampi elokuva, joita ei meillä ole valkokankailla nähty. Ohjelmistosta löytyvät muun muassa kollegani kehuma ja Anton Yelchinin viimeiseksi indierooliksi jäänyt Porto, Ewan McGregorin debyyttiohjaus American Pastoral, jättirahalla Sundancessa ostettu orjuuseepos The Birth of a Nation, aina kiinnostavan François Ozonin Frantz, sekä Jeremy Gillespien ja Steven Kostanskin genretietoinen kauhuelokuva The Void. 

Viimeinen on mahdollista nähdä IMAX-versiona, mikä on olennainen osa Tallinnan vetovoimaa elokuvakaupunkina.

Omista vuoden top 2 -elokuvistani PÖFFissä pyörivät sekä Kelly Reichardtin Certain Women että Paul Verhoevenin Elle.

Ehdin itse festivaalille vain pariksi päiväksi tulevana viikonloppuna, joten suurin osa kaikesta kiinnostavasta menee ohi. Ohjelmastani löytyvät The Voidin lisäksi ainakin Kelly Fremonin ohjaama “2010-luvun Breakfast Clubiksi” kutsuttu The Edge of Seventeen sekä Jim Jarmuschin Paterson, jossa on Adam Driver ja Golshifteh Farahani ja koira, ja joka jäi viime hetkellä mystisesti pois R&A:n ohjelmistosta.

Niiden ohella luvassa on kilpasarjan elokuvia sekä toivottavasti ainakin kaksi virolaista elokuvaa The Spy and the Poet (Luuraja ja luuletaja) ja Pretenders (Teesklejad).

Olikohan tässä riittävästi listausta?

Näkemistäni elokuvista lisää tuonnempana.

PÖFF järjestetään Tallinnassa, parin tunnin lauttamatkan päässä Helsingistä, 11.–27. marraskuuta. Tutustu ohjelmistoon täällä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *