Uusi dokumentti kertoo Diego Maradonan kunnian vuosista ja romahduksesta – Amyn ohjaajan uutuus jää pituudestaan huolimatta vähän etäiseksi

Diego Maradona on yksi jalkapallomaailman suurista sankareista ja ikoni, jota vaikeudet addiktion, rikollisuuden ja yleisen säätämisen kanssa ovat riivanneet 1980-luvulta lähtien.

Minulle hän on ennen kaikkea meemi. Synnyin vuonna 1988, ja ensimmäiset seuraamani jalkapallon MM-kisat olivat Ranskassa vuonna 1998. Maradona oli päättänyt uransa vuotta aiemmin kaukana kotimaansa Argentiinan liigassa. Boca Juniorsissa, josta hän oli aikanaan lähtenyt FC Barcelonaan.

Tiesin hänen uroteoistaan, mutta minulle paljon tärkeämpiä pelaajia olivat David Beckham, Zinedine Zidane ja Ronaldo.

Varttuessani näin Maradonasta lähinnä sen puolen, jota harva haluaa muistella. Lihoneen, huumeita käyttävän hasbeenin, joka heiluttelee keskisormiaan ja nukahtelee katsomoon.

Asif Kapadian ohjaama Maradona sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla myöhään sunnuntai-iltana. Yli kaksi tuntia kestävä elokuva suhtautuu päähenkilöönsä ymmärtäen, mutta mistään sankarikuvasta ei ole kyse. Kapadia on erinomaisen etevä poimimaan ihmisestä olennaisen arkistomateriaalien ja haastatteluiden kautta, kuten Senna (2010) ja Amy (2015) osoittivat.

Maradona keskittyy lähes yksinomaan pelaajan glorian vuosiin SSC Napolissa. Maailman kallein pelaaja saapui yhteen Italian köyhimmistä kaupungeista vuonna 1984 ja johdatti seuransa kahteen Serie A -mestaruuteen sekä UEFA-cupin voittoon.

Dokumentti kertoo, että Maradona kaipasi jo ensimmäisen mestaruuden jälkeen jonnekin, missä olisi hiljaisempaa, mutta seurajohto eväsi pyynnön. Maradona jäi vangiksi Napoliin ja alkoi juhlia rankasti.

Huippufutaajia ei ole elokuvaan haastateltu. Maradona ei ole dokumentti, jossa argentiinalaiset Lionel Messi ja Gonzalo Higuain kertoisivat Maradonan perinnöstä, tai jossa Englannin Gary Lineker muistelisi legendaarista puolivälieräottelua Meksikon MM-kisoissa 1986. Vaikka Kapadia sanoo olevansa jalkapallofani, on hän paljon kiinnostuneempi Maradonasta ihmisenä.

Päähenkilö itse on äänessä jonkin verran, mutta vaikuttaa siltä, ettei hänen anneta ohjailla dokumentin narratiivia. Kapadia on puhunut haastatteluissa siitä, kuinka epäluotettava Diego Maradona on, joten ratkaisu tuntuu oikealta. Ääneen pääsevät hänen läheisensä, exänsä ja muutamat kollegat.

Rajauksista johtuen Maradona jää ihmisenä yhä vähän etäiseksi. Tämä ei ole varsinaisesti elokuvantekijän puute, Maradona nyt vaan on enigma. Mutta kieltämättä jotain kertoo se, että Ayrton Senna ja Amy Winehouse tulivat kuolleinakin Maradonaa tutummiksi.

Itse pelaajan rinnalla Maradona kuvaa rapistunutta Napolia, jonka sydämeen jokainen jalkapalloilijan uroteko pumppasi verta. Ensimmäistä mestaruutta juhlittiin kaksi kuukautta. Hautausmaalle vietiin kyltti, jossa luki: “He eivät tiedä, mitä menettivät.”

Elokuvan ehkä kiehtovin hetki on vuoden 1990 MM-kisojen välierä, jossa Argentiina haastoi isäntämaa Italian juuri Napolissa. Osa paikallisista aikoi kaiken järjen vastaisesti kannattaa Argentiinaa, koska kotikaupungin seuralla oli maajoukkuetta isompi paikka sydämessä.

Argentiina pudotti Italian finaalista, mutta ymmärtäjiä ei sittenkään juuri löytynyt. Diego Maradonasta tuli Serie A:n vihatuin pelaaja.

Aivan elokuvan lopussa nähdään Maradona lähempänä nykyhetkeä. Tämä on se pullukka-Diego, jolle olen viime vuodet naureskellut. Enää ei naurata. Televisiohaastattelussa vuodelta 2004 täysin erinäköinen Maradona puhuu vaikeuksistaan ja puhkeaa kyyneliin.

Maradona, joka valmentaa nykyään Meksikon 2. divarissa, ei päässyt Cannesiin juhlimaan dokumentin ensi-iltaa. Kapadian mukaan hän on huonossa kunnossa ja valmistautuu leikkaukseen.

Kapadia sanoi elokuvan gaalanäytöksen päätteeksi toivovansa voivansa järjestää elokuvasta Meksikossa pian näytöksen, johon päähenkilökin pääsisi paikalle.