Berlinale 2016: Gay-auteur Ira Sachs teki elokuvan, joka pitäisi näyttää kaikissa peruskouluissa
Berliinin elokuvajuhlat menivät itseltäni voittopuoleisesti ohi, mutta yhden mestariteoksen onnistuin näkemään. Ira Sachs, jonka edelliset Keep the Lights On (2012) ja Love is Strange (2014) ovat upeita, palasi taas festivaalille uuden elokuvansa kanssa. Nuortenelokuvaan keskittyvässä Generation-sarjassa esitetty Little Men hiljensi valtavan, festarikävijöistä, kriitikoista ja kouluryhmistä täyttyneen Zoo Palastin täysin.
Little Men on poikkeuksellinen elokuva siksi, että luulen sen puhuttelevan täydellisesti sekä lapsia että aikuisia. Päähenkilöt ovat 13-vuotiaat Jake (Theo Taplitz) ja Tony (Michael Barbieri), jotka tutustuvat, kun ensinmainitun perhe muuttaa Tonyn lähiöön Brooklyniin. Tonyn imigrantti-yh-äiti (tv-sarja Narcosista tuttu Paulina García) pitää vaatekauppaa Jaken vanhempien (Greg Kinnear ja Jennifer Ehle) omistamassa liiketilassa.
Konflikti syntyy, kun Jaken isä haluaa nostaa liiketilan vuokraa niin korkeaksi, ettei Tonyn äidillä ole siihen varaa. Kiinteistö ja sen yläpuolella sijaitseva asunto ovat peruja isoisältä, jonka hautajaisista elokuva alkaa.
Ira Sachs ja toinen käsikirjoittaja (sekä Sachsin elämänkumppani) Mauricio Zacharias kertovat paitsi Brooklynin gentrifikaatiosta – aihe, joka samalla alueella asuville tekijöille on tuttu, ja jota Sebastián Silva kuvasi vuosi sitten samalta naapurustolta tuoksuneella Nasty Babylla – myös pidemmälle siitä, miten sosiaalinen status rakentuu ja mihin kaikkeen se vaikuttaa. Jaken perhe on kaikessa Tonyn perhettä vähän edellä. He ovat valkoista keskiluokkaa jonka kamppailu tapahtuu oman kulttuurikuplan sisällä. Isällä on mahdollisuus tehdä harrastelijateatteria, koska äiti työskentelee psykiatrina ja tienaa hyvin.
Ja sitten on kiinteistöjä, jotka takaavat perustoimeentulon. Jaken perhe omistaa, Tonyn perhe asuu ja työskentelee vuokralla.
Jake ja Tony haluavat molemmat esittävän taiteen high schooliin LaGuardiaan. Little Men näyttää kitkerin sävyin, kuinka toiselle tuo polku on paljon helpompi ja todennäköisempi kulkea.
Tämä kaikki on pintatasoa, sillä Little Menin ydin on universaali. Kyse on siitä, miten aikuisten teot ja valinnat vaikuttavat jälkipolviin, lapsiin. Jaken isä kinastelee vuokrasta siskonsa (Talia Balsam) ja Tonyn äidin kanssa. Kiistakapula on yksi säälittävä paperi, jolla muutama nimi ja numero. Tuolla paperilla on valta muuttaa kaikki.
Nuoret yrittävät ymmärtää mistä on kyse, mutta vanhempien kinat ovat ihan toisesta maailmasta eikä niiden setvimiseen ole oikeita työkaluja. Esimerkiksi mykkäkoulua kannattaa silti yrittää. Sachs kertoi minulle näytöstä seuraavana päivänä, että yhtenä esikuvana Little Menille oli Carol Reedin ohjaama Valheitten talo vuodelta 1948. Elokuvassa nuori Philippe yrittää suojella hovimestariaan, jonka tämä epäilee syyllistyneen rikokseen, ja samalla selvittää, mitä oikein on tapahtunut. Philippe on kuitenkin lapsi, eikä lasten ole tarkoitus ymmärtää näitä asioita.
Ohjaajana Ira Sachs on kehittynyt huimasti. Little Menissä on jo vahva käsitys kuvakompositiosta, se näyttää kauniimmalta kuin Sachsin aiemmat elokuvat. Kuvaaja Óscar Durán on entuudestaan aika tuntematon, cv:stä löytyy espanjalaisia ja kolumbialaisia elokuvia. Näyttelijöistään Sachs saa myös alati enemmän irti. Erityisesti Kinnear on suruisine kasvoineen ja riippuvine silmäpusseineen tässä kaikkein parhaimmillaan, ja García tarjoaa tälle mahtavan vastavoiman. Ehle kuvataan etäämpää – ehkä miehiin keskittyneellä ohjaajalla ei ole samanlaista sananvaltaa äidin ja naisen kokemuksista.
Lapsinäyttelijät tekevät upeaa työtä. Taplitz on itsensä hillitsevä ja taiteellisen viisas tuleva älykkö, Barbieri taas Al Pacino -maneereilla briljeeraava showmies. Kaksikon suhde on alusta asti uskottava ja kutkuttava. Olennainen elementti siinä on nuorten heräilevä seksuaalisuus. Ei ole sattumaa, että Sachs on saattanut kaksi varhaismurrosikäistä poikaa yhteen. Heidän välillään on suurta ja vahvaa rakkautta – sekä lupaus halusta, jonka suunta ei ole vielä täysin lukittu.
Otaksun Little Menin löytävän tiensä Orionin ohjelmistoon, mutta uskon sen puhuttelevan katsojia siinä määrin, että laajempi levityskin olisi mahdollinen. Ihan vähintään suosittelen, että viet lapsesi, kaverisi, serkkusi tai koululuokkasi elokuviin heti kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Jos minä tekisin elokuvan omille lapsilleni, se näyttäisi tältä.