Cannes’n valkokankailla nähtiin Adam Sandlerin tähdittämä Netflix-elokuva, ja se sai neljän minuutin seisovat aplodit

En olisi uskonut, että Adam Sandler voi olla näin hyvä. Vaikka Paul Thomas Anderson (Punch-Drunk Love) ja Judd Apatow (Funny People) ovat aiemminkin hyödyntäneet häntä vakavammissa rooleissa, onnistuu Cannes’n kilpasarjassa esitetty The Meyerowitz Stories (New and Selected) yllättämään. Noah Baumbachin ohjauksessa Sandler löytää itsestään uuden tason ja tekee valkokankaalle hillityn, pinnan alla kytevän kuvan miehestä, josta ei koskaan tullut veljensä kaltaista menestyjää, ja jonka ainut saavutus – tytär Eliza (Grace Van Patten) – tuntuu hänkin lipuvan pois.

Sandler on Dannyna hyvä, mutta vain palanen elokuvantekijän sommittelemassa mosaiikissa, joka tuntuu tutulta baumbachinsa nähneille. The Meyerowitz Stories on pienistä vinjeteistä koostettu kertomus newyorkilaisesta taideperheestä, jota johtaa melko menestyksekkään, mutta kollegansa rinnalla ikävästi kalpenevan uran kuvanveistäjänä tehnyt isä Harold (Dustin Hoffman). Harold on ulkomuodoltaan vakuuttava – karvaisessa, joka puolelta harmaantuneessa ukonretaleessa on jotain liki rodinmaista – mutta sisältään vain mies, jota painaa katkeruus ja kyvyttömyys jakaa omaa rajallista rakkauttaan tasaisesti. Hoffman, 79, ottaa suuren pienen Meyerowitz-patriarkan roolista kaiken irti.

Pidin Baumbachin edellisestä While We’re Youngista enemmän kuin useimmat. Se käsitteli ikääntymistä ja sukupolvien välistä kuilua älykkäästi ja itseironisesti, jamesmurphymaisella eetoksella. X-sukupolven yhden ikonin, Ben Stillerin (Reality Bites), roolittaminen siihen oli täydellinen veto.

The Meyerowitz Storiesissa Stiller on Dannyn veli Matthew, kiireinen bisneshai, joka on jäänyt Meyerowitzien taideperheessä mustaksi lampaaksi. Hän ja Danny kisaavat paitsi isän, myös Dannyn tyttären Elizan huomiosta. Jälkimmäinen kisa on tosin enemmän Dannyn pään sisäinen, sillä Matthew’lla on myös oma eskari-ikäinen lapsi, joka kyselee isältään Facetimessa kysymyksiä kuten ”kuolisitko mieluummin vanhuuteen vai tappaisit itsesi?”

While We’re Youngiin tai vaikka Suomessa vain festareilla nähtyyn Mistress Americaan verrattuna Baumbachin uutuus on skaalaltaan isompi, ja ensimmäisen puoliskon ajan se tuntuu hajanaiselta. Välillä tuntuu, että Baumbach on kiinnostuneempi hyvästä dialogista ja kohtausten sisäisestä dynamiikasta kuin isommasta tarinankerronnasta – eikä siinä ole mitään vikaa. Varsinkaan, kun elokuvantekijä kirjoittaa niin huikeaa dialogia kuin liukuhihnalta.

Parhaat palat on varattu Emma Thompsonin alkoholisoituneelle äitipuolelle sekä Elizabeth Marvelin epäsosiaaliselle siskolle Jeanille, jonka lapsuuden trauma avataan yllättäen ja pyytämättä kuin lahja, jonka sisältä purkautuu confettia ja pahaa mieltä. Lopuksi hän toteaa: “I could smash every car in this lot and burn the hospital down and it still wouldn’t un-fuck me up.”

The Meyerowitz Storiesille taputettiin Cannes’n gaalanäytöksessä eilen seisten neljän minuutin ajan. Sunnuntaina nähdään, saako elokuva Ranskasta palkintoja mukaansa (#teamsandler, anyone?). Netflix julkaisee sen myöhemmin tänä vuonna, ja siitä voi tulla suoratoistopalvelun isoimpia hittejä.