Top 5 Netflixistä löytyvät sarjat, joita et kuitenkaan ole katsonut (mutta kannattaisi)

Uuden sarjan valitseminen käy helposti ahdistamaan. Ensinnäkin sarjat vievät aikaa, eikä niihin halua sitoutua ellei ole aivan varma. Toisekseen Netflixin ja HBO Nordicin tarjonta on niin huimaava, että kirjastojen selailuun voi käyttää kokonaisen työpäivän.

Tänään keskitytään palveluista kevyempään, Netflixiin. Kokosin alle viisi sarjaa, jotka kannattaa katsoa, kun et kuitenkaan niin ole tehnyt. Bonuksena yksikään ei ole neljää kautta pidempi, joten mistään puolen vuoden savotasta ei ole kyse.

Koska lukijoissani oletettavasti on sekä suomalaisen että yhdysvaltalaisen Netflixin käyttäjiä, ja koska palveluiden tarjonta eroaa aivan olennaisesti toisistaan, tein listat molemmille. Jostain syystä painotus on selkeästi komediassa.

Suomi-Netflixistä löytyvät sarjat, joita et kuitenkaan ole katsonut (mutta kannattaisi):

1. Party Down (2009–2010)

Wannabe-näyttelijät ja -kirjoittajat työskentelevät catering-firmassa ja yrittävät samalla edistää uraansa Hollywoodissa. Ricky Gervais’n ja Stephen Merchantin komiikasta vaikutteita ottanut briljantti komediasarja peruttiin 2. kauden jälkeen alhaisten katsojalukujen vuoksi. Päätökseen saattoi vaikuttaa myös Jane Lynchin lähtö Gleehen ja Adam Scottin pesti Puisto-osastossa (Parks and Recreation). Tekijätiimissä on mukana Paul Rudd, ohjaajana mm. David Wain (heidän nerouttaan hehkutin muuten vastikään), ja keskeisissä rooleissa Lynchin ja Scottin lisäksi mm. Lizzy Caplan (Mean Girls, True Blood), Martin Starr (Freaks and Geeks, Silicon Valley) sekä Megan Mullally (Will & Grace). Davidbrentmaisena pomona nähdään nerokas Ken Marino.

2. Extras (2005–2007)

Alkuperäinen Konttori (The Office) on varmasti monelle tuttu – jos ei, sekin löytyy Netflixistä. Paljon harvempi on kuitenkaan katsonut Ricky Gervais’n ja Stephen Merchantin sitä seurannutta, edeltäjänsä tapaan kaksikautista sarjaa. Extrasissa Andy Millman (Gervais) yrittää päästä statistista elokuvatähdeksi. “Apunaan” hänellä on saamaton agentti (Merchant) ja vähän vatipäinen, mutta sydämellinen Maggie (Ashley Jensen). Konttorin myötä Gervais nousi vauhdilla liki messiaaniseksi suurkoomikoksi, joten on luontevaa, että Extras käsittelee kuuluisuutta. Jokaisessa jaksossa julkkisvieras tekee ivaa itsestään, sekä usein vielä sarjan päähenkilöstä. Ehkä ihan ensimmäistä Ben Stiller -jaksoa lukuunottamatta kukin luku on ihan maagisen hyvä. Ensimmäisenä mieleen tulevat Kate Winsletin törkypuheet nunnan asussa ja David Bowien (jonka kanssa Gervais oli tässä vaiheessa jo ystävystynyt) Millmanista säveltämä kappale “Little Fat Man”. Oma lukunsa on surkea sitcom When the Whistle Blows, jota sarjassa aletaan 2. kaudella tehdä. Lopetus on Konttorin tapaan itkettävä.

3. Top of the Lake (2013–)

Siteeraan itseäni toisaalta: “Jane Campion teki kuusikymppisenä uransa virkeimmän työn.  Mad Menistä tutun Elisabeth Mossin tähdittämä pieneen uusiseelantilaiseen kaupunkiin sijoittuva seitsenosainen Top of the Lake on koreilevan ja pulp-briljantin True Detectiven ohella viime vuoden televisiotapauksia. Kylmäävä, feministisen linssin läpi kyläyhteisön fasaadia puhkova trilleri on järjettömän kaunis, koukuttava ja älykäs. Campion purkaa patriarkaalista kulttuuria, jossa raiskaus on tabu (ja sellaisenaan hiljaa hyväksytty), terävin metaforin ja huikaisevin kuvin, apunaan David Wenhamin, Peter Mullanin ja Holly Hunterin kaltaisia laatunäyttelijöitä. Kakkoskausi on julkistettu, ja pääosassa jatkaa Elisabeth Moss. Huhujen mukaan hän passasi tämän vuoksi True Detective -pääosan. Niin tai näin, odotukset ovat korkealla.”

4. Kimmo (2012–)

Netflixistä löytyy jonkin verran myös kotimaisia sarjoja. Ylellä pyörinyt Kimmo on paremmasta päästä, ja ehkä yksi hauskimmista kotimaisista draamasarjoista hetkeen. Jussi Vatasen nimihenkilö on saamaton kolmikymppinen lähiöläinen, joka joutuu ottamaan vastaan työkkärin tarjoaman työn Julkkis-lehden puhelinmyyjänä. Työssä hän ihastuu Ullaan (Pamela Tola), jolla on  kotona mies (Kari Ketonen) ja pari lasta. Työpaikalla on myös salaliittoteorioita fanittava foliohattu Steffe (Tommi Liski, yksi sarjan käsikirjoittajista) ja West Hamia kannattava hullu pomo Nissinen (Kari Hietalahti). 2. kausikin sarjaan on tehty, mutta sitä ei löydy Netflixistä (YouTubesta kyllä huonolaatuisena). Siinä Tolan roolin on perinyt Malla Malmivaara.

5. The House of Cards -trilogia (1990–1995)

Kevin Spaceyn tähdittämä House of Cards on yksi 2010-luvun tv-tapauksista, mutta yllättävän harva edes tietää sarjan perustuvan vanhaan brittisarjaan. Michael Dobbsin romaaneihin perustuva kolmiosainen minisarja (kaudet: 1990, 1993 ja 1995) seuraa Francis Urquhartin (Ian Richardson) nousua house majority whipistä pääministeriksi. Yhtäläisyyksiä uusversioon on monia: hahmon titteli on alussa sama (presidenttiä hänestä ei toki tule, koska monarkia) ja neljättä seinää rikotaan ahkerasti, kun FU puhuttelee suoraan katsojaa. Siinä missä jenkkiversio ottaa aika hurjiakin kierteitä viimeistään 3. kaudella, alkuperäissarja pysyy tiukemmin maanpinnalla.

BONUS!

6. Louis Theroux’n vinksahtaneet viikonloput (Louis Theroux’s Weird Weekends)

Yksi lempidokkaristeistani tutki 1990-luvulla mm. pornoteollisuutta, mustia nationalisteja, parinvaihtajia ja survivalisteja. Theroux’n naiivi lähestymistapa päästää hänet lähelle yllättävän kohteitaan. Klassikkosarjan (jota ehkä olet Yleltä nähnytkin) jälkeen Theroux on tehtaillut mm. ansiokkaita BBC2-spesiaaleja.

US-Netflixistä löytyvät sarjat, joita et kuitenkaan ole katsonut (mutta kannattaisi):

1. Ihan pihalla (Undeclared) (2001–2002)

Ylisanoja edellyttävä Freaks and Geeks (löytyy myös Netflixistä!) peruttiin 1. kauden jälkeen, joten Judd Apatow yritti uudelleen. Syntyi Ihan pihalla (Undeclared), fuksien elämää yliopistolla seurannut puolituntinen komediasarja. Salaisia kansioita ja Matrixia fanittava neitsyt Steven (Jay Baruchel) aloittaa opinnot kanadalaisen Ronin (Seth Rogen) kämppiksenä ja ihastuu Lizzieen (Carla Gallo), jonka omistushaluinen poikaystävä (Jason Segel) aiheuttaa ongelmia. Sivuosissa nähdään Rogenin ja Segelin ohella muitakin Freaks and Geeks -näyttelijöitä, kuten Busy Philipps Ronin tyttöystävänä. Stevenin isää näyttelee itse Loudon “Rufusin ja Marthan isä” Wainwright III. Parhaimmillaan tosi hauska Undeclared peruttiin 1. kauden jälkeen. Sen jälkeen Apatow kirjoitti vielä parikin pilottia sarjoihin, joita ei koskaan tehty. Sitten tuli 40 v. ja neitsyt (2005), ja loppu oli historiaa.

2. Louie (2010–)

Louis C.K.:n jossain määrin omaelämäkerrallinen komediasarja saanee tässä blogissa vielä syvällisemmän käsittelyn joskus tulevaisuudessa. Seinfeld-tyyppisesti stand up -pätkillä itseään rytmittävä sarja on alusta asti kivuliaan hauska, mutta viimeistään 3. kaudella se nousee premissinsä yläpuolelle taiteellisesti kunnianhimoiseksi, ihanan surreaaliksi draamaksi. Arjen inhimilliset haasteet paisuvat absurdeiksi pienoisspektaakkeleiksi. 4. kaudella myrsky nielee koko Manhattanin. Keskustelimme muuten taannoin Radio Helsingin Näköradiossa Louis C.K.:n huumorista kirjailija-toimittaja Erkka Mykkäsen kanssa. Kuuntele podcast täältä, mikäli kiinnostaa. Netflixistä löytyvät myös ehkä C.K.:n parhaat stand up -spesiaalit Chewed Up ja Hilarious.

3. Happy Valley (2014–)

BBC:n tuore rikossarja oli viime vuoden brittiläinen tv-tapaus. Miljoonayleisöt keränneessä, word-of-mouthin myötä suosiotaan kasvattaneessa sarjassa poliisietsivä Catherine Cawood (Sarah Lancashire) metsästää itsepintaisesti miestä, jonka hän uskoo olevan syyllinen tyttärensä itsemurhaan. Happy Valley sai runsaasti huomiota (ja muutamia valituksia) ärjystä väkivallastaan mutta myös kiitosta intesiteetistään. Rotten Tomatoesin keskiarvo on kirjoitushetkellä täydet 100%, joten 2. kautensa myöhemmin tänä vuonna saava sarja on aika varma valinta genren ystäville.

4. Hit & Miss (2012)

Paul Abbottin (Shameless, State of Play) luoma brittisarja kertoo transsukupuolisesta Miasta (Chloë Sevigny), joka joutuu yhtäkkiä neljän lapsen huoltajaksi Yorkshiren maaseudulla. Vanhemman rooliin sopeutuessaan Mia jatkaa myös päivätöitään palkkatappajana. Abbott oli alkujaan työstänyt kahta erillistä sarjaa, joista toinen kertoi transsukupuolisesta vanhemmasta, toinen palkkatappajasta. Kun kumpikaan ei saanut riittämiin lihaa luidensa ympärille, päätti hän yhdistää aihiot. Lopputulos on ruumiinkuvia televisiossa kiehtovasti uudelleenlukeva, kihelmöivän älykäs sarja, joka vähän harmillisesti jäi yhden kauden mittaiseksi. Sevigny sanoi 2. kaudesta olleen puhetta, kanava väittää toisin.

5. IT-porukka (The IT Crowd) (2006–2013)

IT-porukka (The IT Crowd) on ennen kaikkea Chris O’Dowdin ja Richard Ayoaden show. Ison korporaation kellarissa majaansa pitävää it-osastoa seuraava komediasarja on tyylillisesti lähellä luojansa Graham Linehanin edellistä mestariteosta Kirjava joukko (Black Books). On nuhjuinen työpaikka, on nuhjuisia tyyppejä, ja on paikoin roimasti absurdin puolelle notkahtavaa brittikomiikkaa. It-osastolle järkeä tuo sinne sarjan alussa rekrytoitava egoistinen Jen Barber (Katherine Parkinson), hulluutta lisää taas pomo Denholm (Chris Morris), joka 2. kaudella vaihtuu tämän poikaan, Douglasiin (Matt Berry). Näyttelijöistä O’Dowd on tuttu mm. Bridesmaidsista, Ayoade on kunnostautunut ohjaajana (Submarine ja The Double), ja Ayoadea sekä Berrya yhdistää yksi maailman parhaista sarjoista, YouTubesta kokonaisuudessaan löytyvä Garth Marenghi’s Darkplace. IT-porukkaa tehtiin neljä kautta, sekä vuonna 2013 ilmestynyt spesiaali.

BONUS!

6. Vanilla Ice Goes Amish (2013)

Ihan vaan nimen takia.

Puuttuiko listalta kätkettyjä helmiä? Saa kommentoida! Lähitulevaisuudessa yritän kuratoida HBO Nordicista vastaavanlaisen listan.