Putinin perustuslakikiemurat

Musiikki soi Nevski Prospektilla Pietarissa, Biblioteka-ravintolassa on laskiaisviikon bliniherkkuja yllin kyllin. Vilkkaan keskuskadun äärellä on vaikea ymmärtää sitä, miten erilainen Venäjä on kuin muu Eurooppa. Vai onko sittenkään?

Kalliiden autojen lukumäärä on lisääntynyt vuosi vuodelta. Yhä useammassa kuljettajana on nainen. Havaintoni vahvistaa tuttu toimittaja.

-Absurdia, sanoo illallisseurani, kun kysyn kasvavasta joukosta ehdotuksia maan perustuslain muutoksiksi. Venäjällä kansalaiset pääsevät huhtikuussa äänestämään uudesta vuoden 1993 perustuslain korvaavasta esityksestä.

Luonnosta kommentoidaan presidentin nimittämässä toimikunnassa. Muutosesityksiä on yli 600. Perustuslakiin ujutettavat  yksityiskohdat tukevat “putinismia”.

(Ehdotuksista ja uudistuksen etenemisestä voit lukea täältä ja täältä. Koponen: Venäjä, nyt!)

Uutta perustuslakia sorvataan kiireellä. Kaiken pitää olla valmista ennen Voiton päivää, jota vietetään tänä vuonna toukokuussa juhlallisemmin kuin koskaan. Laki siunataan huhtikuussa kansalaisäänestyksellä – ilmeisesti kokonaisuuden hyväksyvillä kyllä-äänillä.

Uudessa perustuslaissa muun muassa määritellään Venäjä yhdeksi toisen maailmansodan voittajavaltioksi; Japanilta miehitetyt Kuriilit tai Ukrainalta viety Krim pidetään kaikissa tapauksissa osana Venäjää.

Vanha perustuslaki on taannut presidentille tukevan aseman.  Johtopäätöksenä luonnoksista on todettu presidentin aseman vahvistuvan.

Uusi laki muuttaa vallan kahtiajaon yhä selkeämmin presidentin eduksi: tälle on tarkoitus luovuttaa myös oikeus erottaa korkeita tuomareita. Presidentti voi päättää myös pääministerin ja hallituksen luottamuksesta.

Venäjän autoritaarisuuden lisääntyminen vie lopullisesti pohjan vallan kolmijaolta, jossa toimeenpano-, lainsäädäntö- ja tuomiovallan on kuuluttava eri elimille.

Venäjää johtaa jo nykyään diktaattori, joka haluaa olla tarkka oikeudellisissa seikoissa ja pyrkii pysymään suosittuna kansalaisten keskuudessa.

Tavoite on kova. Presidentille kyse on paljon laajemmin “etujoukon” asioiden ajamisesta.

Toistaiseksi voimme vain esittää valistuneita arvioita kehityksen suunnasta. Kyse ei kuitenkaan ole välttämättä mistään valtiollisesta päätöksestä, vaan eri eturyhmien keskinäisestä kilvoittelusta vallasta.

Käytännössä Venäjä on kulkenut jo pidemmän aikaa kohti tiukempaa valvontaa ja rajoituksia.

Selkeä osoitus valtiovallan päätöksestä vahvistaa asemaansa ovat nuorten aktivistien saamat tuomiot oikeudenkäynneissä, joissa on paljastettu niin sanottuja verkostoja.

Tunnustuksia on saatu kiduttamalla, kertovat useat lähteet.

Myös Moskovan mielenosoituksista kesällä jaettiin tuntuvia tuomiota. Toimittaja Ivan Golunov lavastettiin huumekuriiriksi.

Hautausurakoita selvittäneen Golunovin tapaus käy esimerkiksi siitä, kuinka rikollisuus yhdistetään kaikkialla rehottavaan korruptioon.  Oma illallisseuranikin muistuttaa, että osa ravintolan tarjoilun hinnasta menee suoraan voitelurahoihin.

Tärkeimmät viestit on saatava kulkemaan mahdollisimman laajasti.

Siksi Vladimir Putinkin on internetissä.

Kuuminta ovat nykyään haastattelut. Tässä presidenttiä auttaa valtiollinen tietotoimisto Tass ja haastattelija, Komsomolskaja Pravdasta tuttu Andrei Vandenko. 

Putin tekee haastattelussa selväksi, että mielenosoittajat provosoivat poliisia saadakseen toimittajat tämän jälkeen esittämään hänelle kysymyksiä.

Lopputuloksena haastattelija vaikuttaa hyväksyvän presidentin perustelut siitä, miten oppositio pyrkii mielenosoitusten avulla osoittamaan heidän puolustavan sankarillisella innolla kansalaisia valtiovaltaa vastaan.

Autoritaarisessa maassa on yksinkertaista koukuttaa media tai yksittäiset kansalaiset säätämällä lakeja, jotka rajoittavat julkisuutta.

Yksi tällainen laki on Venäjällä homopropagandalaki. Se estää puhumasta asioista, jotka voidaan tulkita lasten yllyttämiseksi homoseksuaalisuuteen.

**

Toimituksissa osataan suhteuttaa omaan  toimintaan valtiovallan painostus.  Journalistit erottavat oleellisen tiedon propagandasta.

Venäläisen talouslehden toimituspäällikkö sanoo, että todennäköisesti perustuslain lopullisesta muotoilusta ja nykyisen presidentin roolista jatkossa venäläiset saavat kuulla vasta aivan viime hetkillä.

–Samalla tavalla hän on toiminut aina. Yllättänyt, sanoo Anton Mukhin Delovoi Peterburg -lehden laki ja business -osaston vetäjä.

Perustuslakiäänestys on pitkäkestoinen näytelmä. Operaation merkitys on siinä, että näin halutaan osoittaa maassa tapahtuvan jotain.

Venäjällä on vallalla laajemminkin käytäntö, jossa samaan aikaa pannaan liikkeelle useampi tärkeän tuntuinen hanke, jonka varjossa hoidetaan pois päiväjärjestyksestä joku keskeinen asia.

Ihmiset ovat väsyneitä Putinin 20 vuoden valtaan. Hänen nykyinen virkakautensa kestää vuoteen 2024, mutta sitä ennen olisi järjestettävä Venäjän parlamentin alahuoneen duuman vaalit ensi vuonna.

Mukhin arvioi, että kansalaisille haluttiin antaa tekemistä. Keskustelun aiheita. Päätettiin muuttaa perustuslakia, jotta ihmisten energia kanavoituisi rauhanomaiseen puuhasteluun.

Homma on kääntynyt farssiksi. Kukaan ei puhu mistään vakavasti otettavista muutoksista: nyt halutaan, että lakiin tehdään kirjaukset jumalasta ja voitosta sodassa.

Perustuslakiluonnokseen tehtyihin muutoksiin ei voi edes suhtautua vakavasti.

–En ole ollenkaan varma, että tällaista oli osattu suunnitella, Mukhin sanoo.

Putin jatkanee kuten tähänkin asti. Perustuslain muutoksia ei tarvita sitä varten, että Putinille löydettäisiin joku uusi asema.

Monipuoluejärjestelmä ei synny siitä, että maahan perustetaan uusia puolueita, joilla ei ole mitään merkitystä.

–Venäjällä on vaikeaa olla kovin vahvasti jotain mieltä. Jyrkkien mielipiteiden vuoksi voidaan nopeasti syyttää rikoksesta – syyllistymisestä ekstremismiin. Populismia kaihdetaan. Pyrkimys on pysyä keskustassa.

Venäjällä ei varmasti muodostu minkäänlaista parlamentarismia. Varmaa on ainoastaan se, että vielä ei ole tehty päätöstä, mitä tapahtuu vuoden 2024 jälkeen, missä tehtävässä Putin jatkaa.

–Putin on tehnyt selväksi, etteivät hänen päätöksensä ole sellaisia, joita kaikki häneltä odottavat. Hän tekee ratkaisunsa aina viime hetkillä. Se on tärkein hänen säännöistään.

Puhutaanpa kuinka paljon tahansa siitä, mihin Putin mahdollisesti siirtyy, selvää on vain, että hän ratkaisee asian viimeisellä hetkellä.

Tällainen tilanne syntyi pääministeri Dmitri Medvedevin erottamisessa. Hän ei tiennyt erostaan ennen kuin siitä ilmoitettiin.

Voi olla, että nykyinen pääministeri Mihail Mishustin valittiin sattumalta. Tai jos nyt ei ihan yllätyksenä niin siten, ettei hän tiennyt tulleensa valituksi.

Pääministerin valinta saattoi olla aivan ”sattumaa”. Loppujen lopuksi hallitus päättää kovin vähän. Yksittäisillä ministereillä voi toki olla valtaa, kuten Aleksei Kudrinilla aikanaan. Hän ilmeisesti pystyi puhumaan Putinin kanssa.

Sääntönä vaikuttaa olevan, että päätökset tehdään viime tipassa siksi, etteivät kohteet ehtisi hyödyntämään syntynyttä tilannetta.

Puolueilla ei ole mitään omaa ohjelmaansa vaan niiden tarkoituksena on ainoastaan palvella Kremlin tavoitteita. Uusia puolueitakin ollaan valmiita rahoittamaan siksi, että ne voivat kerätä protestiääniä nykyjohdon aseman vahvistamiseksi.

Siinä missä 1990-luvulla kansanedustajan asema oli tavoiteltu juridisen koskemattomuuden vuoksi, ei vastaavaa enää ole olemassa.

Leningrad-yhtyeen keulakuvan, 46-vuotiaan Sergei Shnurovin mahdollinen asettuminen ehdokkaaksi duuman vaaleissa on varmaankin vain PR-temppu.

–Kansanedustajana voi olla kiinnostavaa. Toisekseen kansanedustajan tehtävästä saa rahaa, Mukhin puntaroi.

Putin on ilmeisen taitava pelaamaan erilaisten vastapainojen kanssa. Hänen läheisyydessään olevat ihmiset ovat samanarvoisessa asemassa keskenään. Venäjän eliitillä on paljon pelissä. Kansan ei anneta häiritä.

Venäjä-tutkija Sam Greene kirjoitti brittiläisen vasemmistolehden New Statesmanin verkkosivulla julkaistussa artikkelisssaan siitä, kuinka Vladimir Putinin kannatus osoittaa, että diktaattorit pysyvät vallassa, koska ihmiset niin haluvat – eivät heistä huolimatta.

“Putinin käännytettyä kansalaisia toisiaan vastaan hänen luotettavimmat kannattajansa eivät olleet vakaumuksellisia muukalaispelkoisia ja homofobisia. Päinvastoin, ärhäkimmät nationalistit epäilivät ´maltillista´ Putinia, kun taas ne, joiden olisi olettanut olevan tulilinjalla, olivatkin vähiten aggresiivisia ja vähiten konfliktiin taipuvaisia ja eniten valmiit tulemaan toimeen muiden kanssa. Henkilöt joiden personallisuus sai heidät huolehtimaan muita enemmän, poimivat merkit mediasta, kirkosta ja koulumaailmasta ja heistä tuli todennäköisimpiä vihan ja parjauksen kohteita. Putinin Venäjällä sopeutuminen tarkoittikin vihaisten reaktioiden kohteeksi joutumista.“