Kirja-arvio: Keir Giles – Moskovan opit
Venäjällä on sallittua hakata puoliso. Perheväkivallan kieltävästä laista käydään keskustelua. Eristyneisyydessään Venäjä erkanee Euroopasta ja ajautuu kohti sortoa. Venäjä sijoittaa mieluummin ohjuksiin kuin sisävessoihin.
Jos ei ymmärretä venäläisen ja länsimaisen maailmankuvan peruseroja, pettymykset toistuvat. Kuten tutkija Keir Giles kirjoittaa: ”Lähes väistämättä”.
”Siitä hetkestä lähtien, kun Putin nousi valtaan, lännessä eläteltiin Venäjä-kuvaa, jolla ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa.”
Gilesin Moskovan opit -kirja (Docendo, 2020 301 s.; suomentanut Ilkka Rekiaro) tarjoaa joka sivullaan siteeraamisen arvoisen näkemyksen.
Osittain tämä johtuu tietenkin siitä, että Giles käyttää hyvin omia kirjallisia lähteitään, mutta myös siitä, että hän on esittänyt oikeita kysymyksiä.
Lukijaa ei rasiteta teoretisoinnilla, vaan teksti etenee kiinnostavasta kokonaisuudesta toiseen.
Venäjä ei yllätä
Kun kirjan lukee, selviää viimeistään se, miksi valtavan kokoinen maa ei ole koskaan ollut yllätys, jos on osannut varautua pahimpaan.
Minulle tulee mieleen lukemani tupakasta vieroittumisen opas, jonka kirjoittaja oli varma, että pääsen eroon tavastani, mutta paras tulos saavutetaan, kun jaksaa vaan kahlata koko kirjan läpi, vaikka välillä tuntuu siltä, että tämä on jo tuttua.
Ylimielisyyteen ei kannata sortua. Venäjän seuraajana voin vakuuttaa, että lukija palkitaan moneen kertaan.
Kuten Giles kirjoittaa peruserot Venäjän ja muun maailman välillä on ymmärrettävä, muuten pettyy aina.
Sota Ukrainassa ja kiistan kärjistyminen oli nähtävissä – Venäjän demokratisoituminen ei tapahdu niin nopeasti kuin sitä kannattavat venäläiset haluaisivat:
”Kaikilla kerroilla vaikuttaa siltä, että lopputulos on länsimaisille poliitikoille yllätys. Osittain tämä johtuu institutionaalisen muistin puuttumisesta, ja siitä että huomio kohdistuu tai hukkuu tapahtumavyöryyn, jolloin on mahdotonta arvioida Venäjä-suhteita asiallisesti.”
Venäjän historia on kiinnostava – tulevaisuudesta emme tiedä, mutta ei se tylsää ole.
”Kaikista päinvastaisista väitteistään huolimatta vallankumous ei ole poistanut vanhaa – korkeintaan siirtänyt sen väliaikaisesti syrjään.” Laurens van der Postin kirjan suomennoksessa vuonna 1965.
**
Putin on viitannut Venäjän vallankumouksiin ”historian murtumina”, jotka tulisi sivuuttaa Venäjän kansallisen ja historiallisen kehityksen ymmärtämisessä.
”Puhuessaan 12. joulukuuta 2012 liittokokoukselle Putin totesi, että vaikka vuosien 1917 ja 1991 mullistukset olivat ”murskaava isku maamme kulttuuriselle ja hengelliselle järjestelmälle…[ja] romahduttivat perinteet ja historiallisen yhtenäisyyden sekä demoralisoivat yhteiskuntaa”, ne tulisi ohittaa katsottaessa Venäjän historiaa rikkumattoman tuhatvuotisena narratiivina.”
Kirjassa puhutaan Venäjän olemuksen ymmärtämisestä
Gilesin kirjassa on kyse laajemmasta kuin yhden ihmisen tieteelliseen kaavaan pakotetusta näkemyksestä. Giles on Britannian ulkopolitiittisen instituutin Chatham Housen arvostettu tutkija.
Muun muassa Venäjän sotilaspolitiikkaan perehtynyt Giles allekirjoittaa tulkinnan, jonka mukaan Neuvostoliiton romahdusta seuranneessa toiveikkuuden ajassa oli kyse länsimaissa syntyneestä illuusiosta.
Venäjän ulkopolitiikan tavoitteet eivät muuttuneet.
Pietarin eurooppalaisen yliopiston professorin, Ivan Kurillan mukaan ehdoton tabu kieltää kysymästä, onko Venäjän itsevarma käyttäytyminen naapureitaan vastaan oikein vai väärin:
”Nykyisin useimmat opposition edustajat eivät halua keskustella Krimistä. Väestö oli tyytyväinen, joten Krimin-kysymystä lykätään, kunnes Venäjä on poliittisten uudistusten jälkeen demokraattisempi…Asiasta ei keskustella julkisuudessa eikä edes opposition johtajien kesken.”
Kurillan haastattelu on tehty syyskuussa 2017.
Giles tuo selkeästi ilmi sen, kuinka maan johto pitää kiinni näkemyksestä, jonka mukaan lännessä on koeteltu Venäjää sen hetkellisen heikkouden aikana.
The New York Times /James Hill – Krimin miehitys moskovalaisessa galleriassa
**
Valjastamalla tulevaisuuden historiantutkijoille muistilappusia tekevän median palvelukseensa maan johto pyrkii saamaan ihmiset uskomaan niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin sen, että Venäjällä on oikeudenmukaisuus puolellaan silloin kun se ruoskii vihollisiaan.
”Nykyisin Venäjän historian virallisen version suojelu palvelee tärkeää kotimaan yhtenäisyyttä etenkin silloin, kun maan johto katsoo tarpeelliseksi lujittaa kansan uskollisuutta ja sitoutumista.”
Venäjä on erilainen
Venäjä ei ole ainoa siirtomaavaltio, jolle alueiden menetys on aiheuttanut pitkään kipuilua. Imperialismistaan se ei ole päässyt, vaan päinvastoin on käynyt sotia lähialueilla ja kauempanakin. Strategista vaikutusvaltaa on saatu melko pienin kustannuksin.
”Ensimmäisellä sotilaallisella tappiolla olisi kuitenkin kauaskantoiset seuraukset. Koska Venäjä hallitsee kotimaan informaatioavaruutta, se voi selitellä ja kaunistella ulkomailla koettuja poliittisia takaiskuja, mutta ei kiistatonta sotilaallista takaiskua, joka ei herättäisi epäilyjä joko Venäjän sotilasmahdollisuuksista käyttää sotilaallista voimaansa ilman vastarintaa. Tästä seuraa, että Venäjä voi hyväksyä konfliktit, jossa panokset ovat niin isot kuin Ukrainassa 2014 tai pienet kuin Syyriassa 2015, mutta että sen on muissa tapauksissa viisasta olla varovainen.”
Kuulun niihin ihmisiin, joita brittitutkija Giles innostaa: Yritettäessä tulla toimeen Venäjän kanssa olisi pyrittävä rakentamaan toimiva suhde tunnustamalla ja julkisesti myöntämällä erimielisyydet eikä teeskentelemällä, ettei niitä ole.
Tiedän ettei ennustaminen kannata, mutta sanonpa silti lopuksi, että salaamisen vietti kaataa Venäjän – varotaan ettemme mene mukana.
IS: 15 tiukkaa vinkkiä Putinin ymmärtämiseen – näin Venäjä ajattelee ja käyttäytyy aina
Verkkouutiset: Venäjä hakee puskurivaltioita – koskee Suomeakin
Tammenlehvä.fi: Hitlerin ja Stalinin yhteistyö ja talvisodan merkitys kansainvälisessä politiikassa