Lupa sotia
Sota Syyriassa kiihtyy. Venäjän parlamentin ylähuone antoi Putinille luvan sotia. Missä vaan, silloin kun hän haluaa. Yllätyksenä tuli se, että virallisilla sivuilla julkaistussa päätöksessä ei mainita sanallakaan Syyriaa.
Venäjän johtaja sai avoimen valtakirjan. Hänen ei vastedes tarvitse kysyä liittoneuvostolta, jos hän haluaa käyttää asevoimia Venäjän ulkopuolella.
Tänään Venäjän koneet ovat iskeneet jälleen siviilejä vastaan tukiessaan sotarikollista, Syyrian presidentti Bašar al-Assadia. Venäjän mielestä syytökset siviilien kimppuun käymisestä ovat informaatiosodan tuotetta. Venäjän johtaja sanoo maansa olevan valmis vastaamaan hyökkäyksiin.
-Ryhtyessään sotatoimiin Vladimir Putin pyrkii nostamaan Venäjän provinsiaalisen toimijan asemasta, johon se joutui juututtuaan Ukrainaan ja palauttamaan sen ylemmän tason pelaajaksi, sanoo vaikutusvaltaisen ulko– ja puolustuspolitiikan asiantuntijaelimen jäsen Fjodor Lukjanov.
Seurauksia mahdotonta ennustaa
Mediassa painottuu se tosiasia , että Venäjä on ryhtynyt vapaaehtoisesti ja avoimesti erittäin suuren konfliktin aktiiviseksi sotivaksi osapuoleksi eikä kukaan tiedä, miten konflikti kehittyy jatkossa.
Venäjän sotilaspolitiikan asiantuntija Pavel Felgenhauer muistuttaa, että Venäjä pitää huolen ystävistään.
Syyriassa kyse on erikoisjoukkojen toimista presidentti Assadin tukena. Paikalla on ollut pitkään sotilasasiantuntijoita. Felgenhauer sanoo myös, että tilanne on logistiikan kanssa kuten Kuubassa 1960-luvulla.
Fyysisesti Syyria on liian kaukana, jotta siitä tulisi seuraava Itä-Ukraina.
Suomalainen Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola vastasi puolestaan radiossa YLE1:n Ajankohtaisessa ykkösessä kysymykseen miksi Venäjä ottaa niin suuria riskejä sanomalla, että Syyria on ainoa toimija, jonka kautta Venäjä voi sanoa olevansa läsnä alueella.
Venäjän johto kokee, että suurvallan on oltava läsnä. Käytännössä Syyriaan käytetään resursseja enemmän kuin on järkevää taloudellisesti.
Voimankäytön näytös
Toinen Venäjän asevoimien tuntija Aleksandr Goltz korostaa Venäjän sotilaallisen läsnäolon mittakaavasta Syyriassa näkyvän siksi, että Moskova haluaa osallistua minimaalisesti taistelutoimintaan.
”30 lentokonetta eivät vielä kesää tee eivätkä voi saada aikaan sotilaallista murtumaa. Ongelma on se, että kun sotaan on lähdetty, vaikka vain vähäksi aikaa ja toisella kädellä, kukaan ei tiedä, miten ja koska siitä voi irtautua. Siitä on runsaasti esimerkkejä 1900-luvulta, Vietnamista Afganistaniin.”
Venäläiset asiantuntijat ovat tällä hetkellä varmoja siitä, että lähtiessään sotaan Moskova ei halua kärjistää suhteita USA:n ja länsimaiden kanssa.
Motiivi on päinvastainen: osoittaa Venäjän korvaamattomuus koko maailmaa koskettavan ongelman ratkaisussa, ”päästä pälkähästä tekemällä likainen työ”, kuten Kremliä lähellä oleva asiantuntijataho muotoili.
Venäjä tarjoaa vanhaa mallia
Venäjä ei halua uutta Libyaa.
Felgenhauer sanoo, että Putinin tarkoitus on estää kaikki värivallankumoukset yhdessä suurvalloiksi laskettavien maiden kanssa. Demokraattiselle lännelle tällaisen myynti on mahdotonta. Se mikä toimi 150 vuotta sitten ei toimi enää. Ei sitten millään, eikä Putin saa näkemystään enää myytyä.
Toistaiseksi Putin on onnistunut toimimaan siten, että länsi on unohtanut Ukrainan, lisää Goltz.
”Vielä pari viikkoa sitten Putin ja ulkoministeri Sergei Lavrov olivat hylkiöitä eikä kukaan halunnut tavata heitä, nyt he ovat kunnioitettuja johtajia, joiden kanssa länsimaiden johtajat tapaavat tasavertaisina.”
Onnistunut New Yorkin –vierailu?
Moni kysyy aiheellisesti , vedättääkö Putin muuta maailmaa? Venäjän liikkeet nähdään osana monimutkaista strategiaa, jonka yksi tavoite voi olla pakolaisten saaminen liikkeelle aivan yhtä paljon kuin tarve suojella omia etuja alueella, jonka kanssa on tehty yhteistyötä vuosikymmeniä.
Putinin lehdistösihteeri Dmitri Peskov sanoi torstaina, ettei hän ole nähnyt tietoja siitä, että muut arabimaat olisivat arvostelleet Venäjän toimia.
Foreign Policy -lehdessä muistuttiin kuitenkin jo aiemmin, että Venäjän kannalta on valitettavaa, että varsinkaan Persianlahden maat eivät näe Moskovaa vakavasti otettavana paikallisena osapuolena ja suhtautuvat varoen sen aikeisiin ja toimiin, kuten Damaskoksen tukemiseen ja S-300 -asejärjestelmän mahdolliseen myymiseen Teheranille, puhumattakaan sen vapaamatkustajakäyttäytymisestä öljyn maailmanmarkkinoilla.
Sodassa ei ole voittajaa
Venäjän joukkojen sijoittelu muistuttaa Saudi-Arabiaa ja Persianlahden maita siitä, että Moskova on tärkeä kansainvälinen voimatekijä, jota ei voi jättää huomiotta ja jolla on paikkansa ratkottaessa Syyrian tulevaisuutta, Foreign Policy kirjoittaa.
Tietysti Moskovan oletettu aie välttää suoraa osallistumista konfliktiin voi joutua testiin. Jos rajoitettu tuki Assadille ei estäkään hänen sortumistaan tai jos Venäjän yksiköt joutuvat tulitaisteluihin ja kärsivät tappioita, tehtävän rapautuminen tulee hyvin todelliseksi.
Moskovan riski on joutua vedetyksi syvemmälle ja syvemmälle Syyrian sisällissotaan, jos poliittista ratkaisua ei saada aikaan.
Vastaa
This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.
Eiken Dokventuresin dokumentin sivujuonteena itseoppinut taslousasiantuntia ja pankiiri Martin Armsrog esitti suorastaan piirtämällä kaavion, kuinka kansainväliset pankiirit ajoivat Jeltsinin ahneutaan miinaan ja pakottivat tämän eroamaan presidentin virasta. Boris Beresovsy oli tämän nerokaan liikemiesryhmän partneri venäjällä,ryhmällä oli tavoiteena ei enempää eikä vähenpää, kuin venäjän valtavien raakaaineresursien haltuunotto. Syystä tai toisesta Beresovsky valitsi bulvaanikseen Putinin,vain ainoastaan todetakseen puoltavuotta myöhemmin tehneensä virheen ja pelastautuen Lontooseen ,tosin hupenevien miljardiensa äärelle. Muistan itsekin kummateleeni, kuka helvetin Putin, mieshän on ja oli kuin kukatahansa Pohjois-Karjalainen perustyyppi, vielläpä muistutti ulkoisesti nuorta Veikko Vennamita. Nyt Armstrogin mielestä olaan tilantessa, jossa kyseinen pikkumies haastaa ja jopa kyykytää maailman johtavaa sotilasmahtia, tälläkertaa syyriassa. Kuten juuri näinäaikoina venäjällä kovastimuodissa olevan Haideggerin filosofiseen oppirakennelmaan, olennaisena kuului mukavudenhaluisen, kermaperseporvariston arvostelu, on tuo ominaispiirre laajallelevinnyt länsimaisessa liberaalissa arvoyhteisössä, se on juuri se yhdysvaltain maailmanpolittisen hegemonian akileen kantapää. Tämänvuoksi taistelutahtoinen pikkumies saa kokoaan ja maansa muuta mahtia suuremman vaikutusvallan planettamme asioihin. Eräs erittäin keskeinen piirre meissä itäsuomalaisissa ja eritoten venäläisissä on asioiden sileenjättämisen taito, me emme härkäpäisesti pyri täydellisyyteen ja se näkyy myös venäjän ulkopolitikassa jäätyneet konfliktiit on sen kannalta aivan siedettävä lopputulos. Transnestria, georgia ja viimeisempänä Ukrainan tilanne palvelee sen etuja tälläisenaankin, ei tarvita mitään lopullista voittoa Syyrian sisällisodan erääänä sytyttimenä oli Assadin halu neuvotella muodostettavan Euraasian unionin liitännäisjäsenyydestä. Gene Sharpin sivilisodankäynnin doktriinin avulla läntinen arvoyhteisö pyrki levittämään valtapiiriään lähi-idässä,kun nyt on edessä liberalistisen vapaushuuman haaksirikko, on kyseisen liberialisitsen tartunnan epidemian uhrit evkoituneet pohjan perille saakka, tai ainakin osa heistä. Odotan ainoastaan sitä koska lakaa prosesin käyntiin lykänneiden oikeutettu moralisointi.
Minusta on edelleen otettava huomioon se, mitä ihmiset haluavat. Syyria on ollut hyvin “länsimainen”, mitä ikinä sillä haluaakaan kukin ymmärtää. Venäjän politiikka ja ratkaisut vaikuttavat olevan kuin tskekistien märkää unta, kirjoittavat venäläiset toimittajat. Minusta Venäjän demokratisoiminen pysähtyi vuonna 1993. Joidenkin mielestä jo aiemmin. Valtaan nousseet ottivat niin paljon kuin saivat. Mikään ei estä Venäjän muutosta, mutta aikaa kuluu. Hiipivä demokratisoituminen voi tapahtua vuosikymmenien aikana, sanoo professori Vladimir Gelman.