Kirja-arvio: Minna Säävälä – Minne menet ihminen?
Muuttoliike, maahanmuuttajat, pakolaiset ovat sanoja, jotka eivät jätä kylmäksi. Lähes välittömästi monissa meissä herää halua kommentoida kuuntelematta sitä, mitä sanat maininneella on sanottavaa.
Sosiaaliantropologi Minna Säävälällä kerrottavaa riittää. Hän vastaa erinomaisesti esittämäänsä kysymykseen: Minne menet ihminen? Mitä jokaisen tulisi tietää väestöilmiöstä -teos ansaitsee huomiomme. [Gaudeamus, 2021]
Teos on ehdottomasti yksi vuoden 2021 tiedekirjoista.
Maailman tilaa muovaavat monet tekijät, jotka eivät ole lainkaan niin pahaenteisiä kuin uutiset antavat usein ymmärtää.
Tästä syystä Säävälän teokselle toivoisi laajaa lukijakuntaa. Se sopii myös useamman oppilaitoksen kursseille siinä missä mille tahansa lukupiirillekin.
”Kirja toimii lempeänä oppaana ihmiselon käänteisiin niin kansalaiselle kuin päättäjälle.”
Hyvän tietokirjan tapaan teosta voi lukea johonkin kohtaan paneutuen ja nauttien sujuvasta kerronnasta: asioista, joista luulee tietävänsä jo uutisten kuluttajana.
Väestötiede – tutkimusten tulos
Tutkimus väestöstä paneutuu yhtä hyvin pakolaiskysymykseen kuin tahattomaan lapsettomuuteenkin.
Vuosien varrella olen omissa töissäni kriisialueilla huomannut, että pakolaiset asettuvat kotimaansa naapuriin. Henkilökohtaisessa elämässäni lapsettomuus on pohdittanut minua vuosia.
Jälkeläiset ja maahanmuuttajat ovat olleet mielessäni myös siksi, että vastuuntuntoisena mietin sitä, millaisen maan minä osaltani jätän jälkipolville. Voin koettaa vaikuttaa niillä keinoilla, jotka demokratia tarjoaa: osallistumalla yhteiskunnalliseen keskusteluun ja äänestämällä.
Politiikan tutkija Benedict Andersonin ”kuvitellut yhteisöt” käsitteen mukaisesti yhteisön jäsenet tuntevat kuuluvansa yhteen vaikka eivät ole henkilökohtaisessa kontaktissa suurimpaan osaan yhteisöön kuuluvista ihmisistä. Kansakunta on tässä mielessä kuvittelun pohjalle rakentuva yhteisö.
Tietoisuutta yhteisestä kansakunnasta rakennetaan kouluissa sekä tiedotusvälineissä ja yhteisillä tunnepitoisilla symboleilla.
Politiikassa osataan käyttää hyväksi tätä meidän omaksumaamme ja läheiseksi kokemaamme tunnetta. Voimme myös ajatella, että kaikki maapallon ihmiset ovat ihmiskunta, josta voimme kantaa huolta. Voimme olla myötätuntoisia ihmisille, joita emme koskaan tapaa.
Tuntematon pelottaa
Muuttoliikkeet herättävät epämääräistä pelkoa. Uhan tunnetta lisäävät kielikuvat, joissa ihmisiä tulvii ja vyöryy.
Ikäiseni muistavat, kuinka pakolaisia odotettiin idästä, kun Neuvostoliitto natisi liitoksissaan.
Vuonna 2015 turvapaikanhakijat yhdistettiin hybridisodan käsitteeseen, ja ymmärrettiin se, kuinka hallitsemattomalta vaikuttava ilmiö voi olla kylmää laskelmointia.
Herätys oli monille raju, kun samaan aikaan lisääntyivät puheet ilmastomuutoksen vaikutuksesta ja ihmisten pakosta muuttoon asuinalueiltaan.
Mediassa huolestuttavia mielikuvia ruokkivat näkemykset nälkäisistä kuivuutta pakenevista ihmisistä, ja toisaalta polkupyöriin turvautuneista uusimpien kännyköiden kanssa touhuavista miehistä.
Kuvat eivät valehtele. Eikä tutkimus.
Luonnollista väestönlisäystä ei ole maassamme ollut enää vuoden 2015 jälkeen. Väestönkasvumme on kansainvälisen muuttoliikkeen varassa.
On siis helppo ymmärtää se, miksi ulkomaalaiset ovat monen mielestä tervetulleita.
Vuonna 2020 Suomessa asui 444 000 ulkomaalaistaustaista.
Yksi tapa jaotella kansalaiset on määritellä heille kansalaisuus. Kaksoiskansalaisuus on sallittua monien maiden myös Suomen kansalaisille. Siitä on usein hyötyä: viisumia ei esimerkiksi tarvitse uusia jatkuvasti.
Valitettavasti sitkeässä elää kuitenkin myös käsitys siitä, että ”ulkomaalaisuus” on poliittinen ja kulttuurinen epäkohta, vaikka voisimme ajatella kuten Kanadassa ja Ruotsissa, jossa erilaiset kielelliset ja kulttuuriset taustat tunnustetaan vahvuudeksi.
Säävälä muistuttaa aiheellisesti, että monikulttuurisuudessa monimuotoista yhteisöllisyyttä ja vähemmistöjen oikeuksia myös tuetaan aktiivisesti.
Osa näistä monikulttuurisista yhteiskunnista on syntynyt historiansa tuloksena, kuten Belgia tai muuttoliikkeen seurauksena niin kuin Yhdysvallat.
”Käsite ‘multikulturalismi’ on saanut ikävän kaiun poliittisessa keskustelussa, jossa käsitettä on käytetty ilmaisemaan tyytymättömyyttä maahanmuuttajien integroitumisen eli kotoutumisen epäonnistumisiin: on väitetty, että monikulttuurisuus on epäonnistunut. Tässä keskustelussa on usein jäänyt tarkemmin määrittelemättä, mitä monikulttuurisuudella oikeastaan tarkoitetaan.”
Esimerkiksi vastikään tehtävänsä jättänyt Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi vuonna 2010, että maassa oli epäonnistuttu monikulttuurisessa kotouttamisessa. Ongelmia kertyi, mutta syyt ovat nykyisin selvillä. Maassa ei toteutettu multikulturalistista ideologiaa tai politiikkaa, vaan maahanmuuttajat olivat vuosituhannen alkupuolelle asti väliaikaisia asukkaita, jonka vuoksi kotouttamisen ”epäonnistumista” ei tarvitse pitää yllättävänä.
Maahanmuuton aiheuttamasta poliittisesta heräämisestä voi jokainen lukea päivittäin ja kuulla omakohtaisia kokemuksia vaalikojuilla.
Toivottavaa tietysti olisi, että jokainen keskusteluihin osallistuja muistaisi, että Suomeen muuttaneiden parissa on paljon suurempi moniaineksisuus kuin kantaväestön parissa.
Heitä on laidasta laitaan.
Maahanmuuttajien joukossa on paljon korkeamman koulutuksen suorittaneita, ja samaan aikaan pelkän peruskoulutuksen saaneiden osuus on merkittävästi suurempi kuin suomalaistaustaisilla.
Osalla on hyvät edellytykset menestyä – toiset kohtaavat syrjintää ja rasismia.
”Kotouttaminen on kahden kauppa, jossa myös suomalaisen yhteiskunnan on muututtava.”
Evakko ei ole pakolainen
Maailman suurin pakkomuutto koettiin toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa.
Osa kiivaaseen keskusteluun osallistujista on sitä mieltä, että sopimukset ja ajattelu maahanmuutosta on jäänyt noihin yli 80 vuoden takaisiin juoksuhautoihin.
Mutta mistään turhasta muistamisesta ei ole kyse.
Karjalaiset ovat keskuuudessamme.
Myös saksalaistaustaiset ihmiset pakotettiin jättämään omaisuutensa vuosisataisilta asuinsijoiltaan. Kaikkiaan 10 miljoonaa saksalaista joutui pakkomuuttamaan. Itä-Saksan, DDR:n väestöstä neljäosa oli näitä muualta muuttaneita saksankielisiä.
Suomen nykyisen alueen asukkaat, lähinnä saamelaisten esivanhemmat, joutuivat siirtymään maahantunkeutujien edetessä nykyisen tunturi-Lapin alueelle.
Myös juutalaisten siirtokuntien levittäytyminen palestiinalaisalueille on merkittävä väestönsiirron prosessi.
Muslimien muuttoliike
Tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta, mutta väestötieteilijät osaavat lukea tilastoja.
Selvitysten mukaan vaikka kaikki muuttoliike Eurooppaan lakkaisi, muslimien osuus Euroopan maiden väestöstä lisääntyisi jonkun verran, 7,4 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.
On hyvä muistaa, että Balkanilla eurooppalaistaustaisia muslimeja on ollut vuosisatoja.
”Jos taas turvapaikanhakijoiden tulon arvioidaan kokonaan loppuvan mutta maahanmuuton jatkuvan muista syistä nykyisellään, muslimien osuus väestöstä lisääntyisi enemmän, 11,2 prosenttiin.”
Voidaan olettaa, että todennäköisesti muslimeja on Euroopassa seuraavien 30 vuoden kuluttua hieman enemmän kuin nykyisin. Vuonna 2050 noin 12–13 prosenttia väestöstä.
Suomessa heitä arvioidaan olevan nyt noin prosentin verran (70 000). Vuonna 2050 heidän määränsä nousisi kolmeen prosenttiin väestöstä eli noin 190 000 henkilöön.
*Suomeen muuttaneiden yleisin uskonto on kristinusko.
*Suomeen muuttaa enemmän kuin Suomesta muutetaan pois.
*Suurin osa muuttaneista on tullut Euroopasta.
*Muuttajat lieventävät väestön ikärakenteen muutoksen tuomia ongelmia.
Kirjan alkusanoissa todetaan, että väestöllisiä pulmatilanteita ja huonoja kehityskulkuja ei saada kestävästi hallintaan pakkokeinoilla, vaan rakentavat, ihmisiä arvostavat keinot tuovat parhaat tulokset.
Lupaan muistaa ainakin edellisen.