Kremlin työkalu #ukrainansota

Toistaiseksi selvää on vain – sota. Syytä emme tiedä. Sodan yllä leijuu hieman epämääräisesti toistettu ajattelu: “Palautamme kaiken takaisin.”

Donetskissa, Itä-Ukrainassa palaa. @Donetskin uutistoimisto

Absoluuttinen valta turmelee. Ei vain hallitsijaa vaan myös hänen lähipiirinsä. Venäjän diktaattorin päätös hyökätä Ukrainaan näyttää ensisilmäyksellä sellaiselta, ettei takana ole mitään filosofiaa.

Sota vaikuttaa kohtuuttomalta, sokealta ja älyttömältä aggressiolta, josta ei ole mitään hyötyä kenellekään.

Tästä huolimatta hulluun seikkailuun Kremlin on työntänyt sen oma filosofia.

Muutamat mainiot kirjoitukset valaisevat tätä puolta sodasta.

Toisia kiinnostavat enemmän käytännön tapahtumat, aseet ja hyökkäyssuunnat.

Monet miettivät laajoja kansainvälispoliittisia linjauksia, ja jotkut saavat mielenrauhan hakemalla vertailukohtia ja edes jotain selitystä tapahtuvalle historiasta.

Kaasuyhtiön huoltomiehet huomasivat kuvan talon pihalla Jekaterinburgissa.

Yhdestä asiasta ollaan varmoja: Venäjän suuri ongelma on se, ettei sotaa kyetä selittämään kenellekään ilman valtavaa valhetta.

Filosofi näkee tilanteen sellaisena, jossa valta Venäjällä on keskittynyt edellisten 20 vuoden aikana.

Ihmishengillä ei ole merkitystä kun poikkeusyksilö hallitsee valtavaa maallista aarrettaan, ja on jossain hetkessään päättänyt ylittää rajansa ja testata itseään vielä vetämällä kaiken olemassa olon reunalle.

Maailma kamppailee edelleen pandemian kourissa, vaikka monet liikkumisen vapautta rajoittaneet määräykset on poistettu. Myös Venäjältä voi periaatteessa lähteä vapaasti, jos vain joku maa ottaa heidät vastaan.

Uutiskuvissa on nähty virusta pakeneva ja ilmeisesti pelkäävä Vladimir Putin, joka on varmasti kokenut elämään liittyvän haurauden ja oman kuolevaisuutensa, vaikka ei olisikaan ilman hoitoa kuolemansairas, kuten monissa uutisissa yksityisillä Telegram-kanavilla ja YouTube-videoissa on väitetty.

“Punkkeripapan” kerrotaan jopa menneen niin pitkälle eristäytymisensä aikana, että hän olisi alkanut vakavasti miettiä  omia keinojaan hallita sitä osaa maailmasta, joka hänelle mielestään kuuluu.

Halua kompensoida pandemian aikana koettua nöyryytystä oikeuttaa pelko, joka on näkynyt kaikille.

Sotaan yleensä kuuluu käsitys siitä, että on vallattava lisää elintilaa.

Euraasialaisuuden haave

Toimittaja Alexandr Genis arvioi podcastissaan, että yksi Putiniin vaikuttaneista filosofeista on kuten tunnettua Ivan Iljin, Hegel-asiantuntija nationalistis-konservatiivinen venäläinen poliittinen ajattelija, joka kannatti itsevaltaa ja fasismin monia piirteitä. Toisaalta Iljin ei hyväksynyt natsismin rotuoppia.

Filosofi, Atlantan Emory yliopiston professorin Mihail Epsteinin mielestä Iljinin viittaaminen ei ole kovin rakentavaa. Putinille tämä voi tarkoittaa jonkinlaista elämänviisautta, mutta Iljin ei ole varsinaisesti merkittävä ajattelija vaan hänen ajatusten epämääräisyys – jopa löysyys on ominaista venäläiselle filosofialle.

Tämän vuoksi lännessä Iljinin näkemyksiä ei usein pidetä filosofiana, vaan journalismina.

Epstein tylyys on osittain perua siitä, miten Iljin perusteli natsismia. Tämä oli valtion ja diktatuurin filosofi, mutta hän oli myös väritön ja lisäksi säälittävän sotaisa ilkeä ajattelija.

Venäjän muuttamisesta haaveillaan ulkomailla.

Kotimaassa yhdeksi Ukrainan sodan taustalla vaikuttavaksi yhteiskunnallisfilosofisen keskustelun ylläpitäjäksi voi nostaa euraasialaisuuden yhtenä Putinin vuonna 2012 alkaneen itsevaltiuden tavoittelun päämääränä.

Venäjän lähentyminen Eurooppaan lopetettiin  ja käännyttiin sisäänpäin.  Ihmisoikeudet ja kulttuurin vapaudet on unohdettu.

Koulutus kärsii. Urheilijat tuntevat muutoksen ja kansa köyhtyy.

“[Ivan] Fedotovin omavaltaisella kohtelulla on välittömät vaikutukset Venäjän nuorten jääkiekkolupausten tulevien vuosien ammattilaisurille – ainakin Pohjois-Amerikassa. Kuka NHL-seuroista uskaltaa varata nuorta, venäläistä kiekkotalenttia kesän varaustilaisuuksissa kärkisijoilla, kun nyt on vaarana, että pelaaja lähetetään mahdollisesti väkipakolla armeijaan pariksi vuodeksi?”

Venäjän virkamieskuntaa kouluttavan yliopiston rehtori Vladimir Mau valittiin jatkamaan Gazpromin hallituksessa. Muutamaa tuntia myöhemmin Mau määrättiin kotiarestiin. 

Vastakkainasettelu Euroopan kanssa korostuu toiseutena, jota Venäjän johto hellii itselleen kuuluvana ja tarvittaessa käyttää oikeutenaan vaikuttaa kaikkeen elämään välittämättä muun maailman päätöksistä, jotka koskevat vaikkapa ihmisoikeuksia.

Viime viikkojen kehitys on tuonut muassaan uusia sortotoimia, joita sotatalous ja sotasensuuri syventävät.

Tällainen Venäjä on linjassa sen kanssa, josta muun muassa professori Aleksandr Dugin on kirjoittanut.

“Dugin haluaa Venäjän supervallaksi jakamaan maailman valtaa. Tätä uutta maailmaa hän kutsuu moninapaiseksi maailmaksi nykyisen yksinapaisen Yhdysvaltain johtaman maailman sijaan.Dugin uskoo, että Venäjällä on meneillään “konservatiivinen vallankumous”, ja hänellä on yhteyksiä Euroopan äärioikeistoon.”

Tulevaisuuden Venäjä

Lontoossa työskentelevä politiikan tutkija Vladimir Pastuhov arvioi, että pahimpia sotia ovat ne, jotka ovat itsessään päämääriä.

Ne eivät lopu jonkun tietyn tuloksen saavuttamiseen, koska tavoite on kuin horisontti, joka väistyy jatkuvasti sitä lähestyttäessä.

Kremlille sota ei ole vain työkalu, vaan ihanne yhteiskunnan tila, jonka Venäjän hallitseva luokka haluaisi pitää vakiona.

“Kenen kanssa? – Sillä ei ole väliä.”

Uuden keisarinvallan rakentajat haluavat ottaa vallan maailmassa. He aikovat olla herroja, joita muut kansat palvelevat ja palvovat.

Venäjä ottaa paikkansa tarvittaessa väkivalloin.

Toistaiseksi on mahdotonta sanoa sitä, millaisen maailman Putin haluaa jättää jälkeensä.

Nykyaikana 70-vuotias voi olettaa kykenevänsä johtamaan maataan toistakymmentä vuotta, ja lääketieteen sekä avustajien kanssa toisen mokoman.

Putinin kovaa retoriikkaa tukevat Venäjän ydinaseet. Siksi Kremlin näkemykset on otettava huomioon.

Vankileirien uudet saaristot

Venäläisen maailmankuvan rakennusaineet saadaan historiasta ja omaleimaisesta kulttuurista, jota kirjailijat ovat avanneet meille kaikille Venäjästä ja Neuvostoliitosta kiinnostuneille.

Yksi heistä on eittämättä Aleksandr Solženitsyn, jonka teoksissa on geopoliittisia ulottuvuuksia.

Nyky-Venäjällä kirjailijaa kiitetään siitä, että tämä kieltäytyi ottamasta suuren venäläisen palkintoaan Boris Jeltsiniltä, joka oli johtanut maan hajaannukseen, mutta kelpuutti Putinilta vuonna saamansa humanitaarisen palkinnon.

“Vuonna 2004 Solženitsyn julkaisi teoksen 200 vuotta yhdessä, joka käsitteli juutalaisten asemaa Venäjällä ja osallisuutta lokakuun vallankumouksen. Nimi viittaa vuoden 1772 Puolan jakoon, jossa Venäjään liitettiin suuri osa Itä-Puolaa ja se sai suuren juutalaisvähemmistön. Aihetta juutalaisten osallisuudesta vallankumoukseen pidetään tabuna, ja Solženitsyniä syytettiin antisemitismistä.”

Epstein ei kuitenkaan näe, että Solženitsynin ideologinen läsnäolo tuntuisi hyökkäyksessä Ukrainaa ja länsimaita vastaan juuri nyt.

Putinia voi hänen taustansa vuoksi pitää venäläisyyttä korostavana ja vähemmistöjen merkitystä vähättelevänä. Näin voi päätellä hänen Ukrainaa koskevista lausunnoistaan ja pitkästä kiinnostuksesta maan hävittämiseksi.

“Olemme venäläisiä, mikä ilo!” Suvorov huudahti. Ja Solženitsyn lisää: “Mutta mikä kiusaus!”

Epstein sanoo, että Solženitsynistä löytyy ristiriitoja. Hän esimerkiksi uskoi, että Venäjän poliittinen tulevaisuus on zemstvojen, paikallisten vallan mikrorakenteiden kehittymisessä. Itsehallintoelinten merkitystä lisää niiden riippumattomuus.

Samalla Solženitsyn piti välttämättömänä Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän liittoa – liittovaltiota, johon olisi mahdollisesti lisätty Pohjois-Kazakstan. Tämä on esillä jo kirjailijan 1990-luvun teoksissa.

Mutta periaatteessa hän vastusti imperiumin laajentumista. Modernin euraasialaisuuden näkökulmasta Solženitsyn on menneisyyteen käännetty takautuva ilmiö.

Euraasialaisuus vaatii toteutuakseen tahtoa valtaan ja Venäjän laajentumiseen.

Venäjä vastustaa yksinapaista maailmaa. Tämä näkemys on helppoa uskoa, ja sitä voi pitää jotenkin oikeutettuna pohjana toisenlaisen maailman rakentamiseksi.

Nykyisellään vaikuttaa kuitenkin siltä, että Kremlissä ajatellaan maailmasta vain siten, että on olemassa taivas ja helvetti. Ihmiset käännytetään tosiaan vastaan – perheissä.

Itsevaltiaalle ja hänen johdollaan toimivalle roistojoukolle ei pitäisi suoda missään mahdollisuutta päättää kaikesta – sodasta ja rauhasta –  toisten elämästä ja kuolemasta.