Vihollista etsimässä

Panaman papereista kohkaaminen on luontevaa: meillä on Nordea ja sen selittelyissä rämpivä tiedotus. Venäjällä on edetty rauhassa. Maan johtaja kertoi kantansa ystäväpiiriään koskeviin veroparatiisijärjestelyihin torstaina Mediafoorumissa Pietarissa.

Panama-paperien mukaan Venäjältä kotoisin olevien sijoitusten keskushahmo on presidentti Vladimir Putinin läheinen ystävä, sellisti Sergei Roldugin. Hänen nimissään on hoidettu valtavia rahansiirtoja eri veroparatiisiyhtiöiden välillä. Roldugin on kuitenkin vain liikenero. Ilmeisen samaan tapaan kuten Jokerien omistaja, öljynvälittäjä Gennadi Timtšenko ja yksinoikeudella kaasuputkia valmistavat Rotenbergitkin.

Putin on tyytyväinen. Erityisesti nuoruuden muusikkotutusta, jonka sijoituksista saaduilla rahoilla on enimmäkseen ostettu maahan arvosoittimia. Moni on kysynyt, missä ovat ne 300 Stradivariusta, jotka veroparatiisien kahdella miljardilla olisi voitu ostaa?

”Hänellä on toki joitakin pieniä tuloja liike-elämästä. Melkein kaikki tulot hän on käyttänyt instrumenttien hankkimiseen ja ne soittimet hän on tuonut Venäjälle. Olen ylpeä tällaisista ihmisistä”, Putin sanoi Pietarissa.

Tähän sopii mainiosti siirtymäksi sanonta – samaan aikaan toisaalla.

Kulttuuriväkeä on Venäjällä käytetty ennenkin järjestäytyneen rikollisuuden tarpeisiin. Venäjällä riittää kun muistellaan laulaja-kansanedustaja Iosif Kobzonia tai Moskovan lempiarkkitehtia Zurab Tseretelia.

Panama-paperien paljastuttua Putin on voinut hyvin paistatella julkisuudessa ihmisenä, joka osoittaa pelkällä olemuksellaan ja länsimedian tuella olevansa kaiken juonittelun yläpuolella. Toisin kuin hän Venäjällä, lännessä eliitti, poliitikot ja raharikkaat, ovat valmiita väistelemään veroja ja vaikeuttamaan tavallisten ihmisten elämää. Mikä olisi sen selvempi osoitus läntisten arvojen rappiosta?

Mutta kuluneen viikon suuri uutinen on tietenkin se, että Venäjällä on järjestelty uudelleen vallanpitäjän mahdollisuuksia hillitä levottomuuksia, kuten he itse asian ilmaisevat.

Venäjälle perustetaan kansalliskaarti

Putinin täydellinen uppoutuminen ulkopolitiikkaan on päättymässä: kansalliskaartin perustaminen tarkoittaa presidentin paluuta sisäpoliittisiin kysymyksiin, kirjoittaa politiikan tutkija Tatjana Stanovaja.

Uuden, mahdollisesti repressiivisen voimaorganisaation päätyminen presidentin läheisen ystävän Viktor Zolotovin johtamaksi on Kremlin vastaus maan poliittisen tilanteen selvään aktivoitumiseen. Tuollaisilla päätöksillä on riskinsä ja voidaan pohtia, eikö olisi ollut parempi, että presidentin huomio olisi kohdistunut täysin ulkoisiin vihollisiin ja uhkiin?

Politiikan taustavaikuttaja Marat Gelman puki asetelman Facebook-postauksessaan yksinkertaiseen muotoon: Ihan jotta ymmärtäisitte, tämä on askel poliisivaltiota kohden. Poliisien muuttaminen kansalliskaartilaisiksi on Venäjän tšetšenisaatiota.

Vastausta uudistukseen ei tarvinnut kauan odottaa kun juuri uudelle viisivuotiskaudelle nimitetty Tšetšenian johtaja Ramzan Kadyrov ilmoitti:

”Olen jo soittanut Tshetsheniaan sijoitettujen erikoisosasatojen komentajille. He kannattavat yksimielisesti uudelleenjärjestelyä. Sotilaat pitävät kunnia-asianaan palvella kansalliskaartissa. Kansalliskaartin perustaminen nostaa huomattavasti uuden elimen statusta, parantaa palveluolosuhteita ja kohottaa osastojen taisteluvalmiutta.”

Kriitikot ovat koettaneet osoittaa ilmeisen

Entinen Kremlin ja talouselämän vaikuttaja Alfred Koh pyytää päättelemään itse: enimmillään Moskovan protesteihin kerääntyi vuonna 2012 alle 100 000 ihmistä. Putinin uudelleen valintaa ja vaalivilppiä vastaan protestoijia oli muilla alueilla vielä vähemmän.

Siksi kysymys kuuluu, miksi on luotava 400 000 hampaisiin saakka aseistetun sotilaan armeija, jos protesteihin kokoontuu 20 000 – 40 000 aseetonta nörttiä?

”Miksi sellainen armeija taisteluun terrorismia vastaan? Onko maassamme terroristien valtaamia enklaaveja, jotka pitäisi likvidoida sotilasoperaatioin? Toimiiko ISIS Venäjällä? Ja vaikka toimisikin, miksei tätä enklaavia vastaan voisi käydä jo olemassa olevan armeijan voimin?”

Politiikan tutkija Tatjana Stanovaja toteaa, että mitä tulee presidentin turvallisuuspalvelun entisen johtajan Zolotovin uusiin valtuuksiin, hän vastaa maan sisäisestä vakaudesta.

”Hänestä tulee maan tärkein henkilö, joka vastaa poliittisesta vakaudesta, vaalien rauhallisesta läpiviemisestä, joukkomielenosoitusten järjestyksen säilymisestä ja kohtaamisesta voimaministeriöiden edustajien kanssa jne.”, Stanovaja sanoo.

Myös toinen politiikan tutkija Aleksei Makarkin on samaa mieltä. Hänestä talouden taantuman aikana ja sosiaalisen hyvinvoinnin huononemisen takia järjestettyjen todennäköisten massiivisten protestien takia kansalliskaartin ”on taisteltava sisäistä vihollista vastaan”. Makarkinin mielestä tällaisia sisäisiä vihollisia voivat olla mm. protestitoimiin osallistuvat.

Yhä kovempi komento

Kun uuden nyrkin rooli sijoitetaan isompaan kuvioon alkaa kokonaisuus hahmottua. Vuosien ajan Venäjällä on säädetty joukko lakeja ja asetuksia, jotka vahvistavat autoritaarista hallintoa.

Kansalliskaartin perustamisella presidentti palasi muodollisesti valtion sisäisten asioiden uudelleenjärjestelyyn: sen lisäksi, että hän toi esiin kansalliskaartin, hän myös aloittaa tapaamiset talouden asiantuntijoiden kanssa (talousneuvoston puhemiehistö ei ole kokoontunut kahteen vuoteen, kun Putin on ”sotinut”), alisti valtionarkiston valtaansa ja perusti Isänmaan historia -säätiön.

Venäjän paluu sisäisiin asioihin voidaan tulkita myös välttämättömyydeksi järjestellä uudelleen vallassa olevan eliitin tasapainoa, joka toki muuttui myös sen jälkeen, kun oli päätetty keskittyä ulkopolitiikan tehtäviin sisäisten ongelmien sijasta. Voimaministeriöissä tämä on jo näkyvissä.

Vaalit vaikuttavat ja näkyvät poliittisessa aktivoitumisessa. Valtapuolueen värit loistavat. Pian keskitytään täysillä myös historian esittelyyn. Voiton päivää juhlitaan suuren isänmaallisen hurmoksen vallassa Yrjön nauhat hulmuten.

Tähän sopii toinen ajaton lausahdus: nähtäväksi jää

Venäläisnäkemyksen mukaan taisteleminen ulkoisia vihollisia vastaan on näyttävämpää ja vähemmän ongelmallista. Lisäksi sen tuloksia on vaikeampi arvioida, toisin kuin yritettäessä hoitaa hintojen nousua, inflaatiota, työttömyyttä, sosiaalista apatiaa ja maan tilaa kohtaan koettavan tyytymättömyyden potentiaalista kasvua.

Ensin meillä oli Wikileaks nyt Panama-paperit. Vasta tulevaisuus näyttää sen, miten ajattelumme kehittyy, ja kuinka vastaisuudessa suhtaudumme liikesalaisuuksiin tai muuten salaisina pidettäviin asioihin silloin kun niitä paljastetaan urakalla. Jo nyt on turvallista sanoa, että vuodot ovat meidän rivikansalaisten puolella. Rajat ylittävä journalismi on yksi vastavoima ikuisuuksiin jatkuvaa ahneutta vastaan.