Alaston

Venäjä kaapattiin. Ilmeisesti jo vuosia sitten. Merkit ovat olleet ulkopolitiikassa selviä vuodesta 2007 alkaen, mutta kuten niin monesti aiemminkin, tapahtumien vyöry vaikeuttaa ymmärtämistä – Venäjällä.

Oppositiopoliitikko kutsuu Venäjän johtajaa pilkallisesti sadun alastomaksi kuninkaaksi. Salaliittoihin mieltynyt itsevaltias haurastuu.

Sisäpolitiikasta on tullut ulkopolitiikkaa ja ulkopolitiikasta sisäpolitiikkaa.

Samaan aikaan kotietsintöjen kanssa kovistellaan tunnettuja ja tuntemattomia mahdollisia opposition yhteistyökumppaneita.

**

Professori Valeri Solovei väittää, että ennustajiin eivät usko vain Venäjän johtajien vaimot, kuten keisari Nikolai II:n puoliso Aleksandra Fjodorovna Rasputiniin vaan myös miehillä on omat uskomuksiin pohjaavat lähteensä.

”Itse asiassa jarrutusmatka ei alkanut tänä vuonna. Se alkoi aikaisemmin: viimeistään vuoden 2019 lopussa. Junan hidastumisen peittelemiseksi on annettava vaikutelma, että kilpailussa ollaan mukana. Muistattehan sen, kuinka [NKP:n pääsihteeri] Leonid Brežnevin vaunuosaston verhoja pidettiin kiinni. Ikkunan alla juostiin ja huudettiin: tuk, tuk, tuk. ”

Mieti mitä voit tehdä maasi hyväksi, kehottaa ulkoministeri Sergei Lavrovkin propagandisti Dmitri Kiseljovin haastattelussa. Välit Yhdysvaltojen kanssa ovat huonommat kuin kylmän sodan aikana.

Venäjää johtavien mielestä maata uhkaa russofobia – pelko Venäjää kohtaan. Maan turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patrušev nosti näkemyksen esiin vapun aattona ilmestyneessä Argumenty i fakty -lehden haastattelussa.

Tämä muistutti, että muualla Iivana Suurta kutsutaan jostain syystä Iivana Julmaksi (1530 – 1584). (Täsmällisemmin voisi sanoa, että kyseessä oli hirmuinen Iivana.) Vakoilupomon mielestä Iivanaa alettiin kutsua tyranniksi, koska kronikoitsijat muissa maissa halusivat ohjata eurooppalaisten huomion pois omissa maissaan tapahtuvasta.

”He eivät pitäneet siitä, että Venäjän tsaari ei tunnustanut heidän poliittista ja moraalista johtajuuttaan.  Moskova katsoi noina aikoina huolellisesti länteen ja näki, mitä siellä tapahtui.”

Patruševin tietämys historiasta ei ole kovin kaksinen, mutta Iivana IV oli se, joka rynnäköi yli Volgan ”ei-venäläisille maille”. Samaan tapaan hän myös kyseenalaistaa Yhdysvaltojen demokratian. Kun radikaaleja ei ole saatu edes kotimaassa kuriin, on tuloksena vain iso sotku.

”Demokratioissa valtaan noussut hallinto ei hylkää edeltäjänsä tekemiä päätöksiä vain siksi, että niiden välille on muodostunut henkilökohtainen vastakkainasettelu”

Venäjällä turvallisuuspalveluiden ja vakavien rikosten syyttäjän tekemät pidätykset ovat näkyviä.  Salassa pidettävät jutut herättävät julkisuudessa epätoivottuja kohuja.

Vaikka Venäjän yksinvaltias muistuttaa toistuvasti, että tarkoitus ei ole palata mihinkään sellaiseen kuin vuonna 1937, puhuvat teot jo aivan muusta.

Tunnetun pietarilaisen juristin Ivan Pavlovin kuulustelu, kotietsinnät ja Viipurin lähellä sijaitsevan kesäasunnon ratsaaminen kertovat, ettei kovia uhkailun ja painostuksen keinoja kaihdeta.

Pavlovin kovistelun osoite ovat kaikki maan itsenäisesti ajattelevat juristit.

”Rikokseni on se, että kerroin toimittajille, että Ivan Safronovia pidetään syyttömänä Lefortovossa,” Pavlov sanoo.

Toimittaja ja Venäjän avaruushallinnon neuvonantaja, Safronov pidätettiin viime heinäkuussa, ja häntä syytetään maanpetoksesta –  valtiosalaisuuksien välittämisestä Tšekille.

Pavlov kuuluu lakimiesten yhteisöön – Ryhmä 29, joka työskentelee sananvapauden puolesta Venäjällä. Ryhmän nimi viittaa perustuslain pykälään 29, jossa taataan sananvapaus, sekä maan rikoslain pykälään 29, jossa määritellään esimerkiksi maanpetos ja vakoilu.

Pavlovin kollegat arvioivat tämän olevan mukana useissa oikeusjutuissa, joissa on osallisena maan turvallisuuspalveluita. Hän on siis erittäin tärkeä henkilö asianajajien keskinäisessä viestinnässä.

Vain oikeussalissa on voitu saada koko kuva tuomioistuimen päätöksistä ja siitä, mikä on salaista ja valtiosalaisuus.

Kymmenen kuukautta tutkintavankeudessa pidetyn Safranovin tapaus sopii kuvaan, joka Venäjällä esitetään kieroista vihollisista.

Samaa sarjaa ”sisäpolitiikasta ulkopolitiikkaa” on myös Venäjän laatima – televisiossa esitelty, lista ”epäystävällisistä” maista. Yhdysvallat on saanut seurakseen kaikki Baltian maat eli Viron, Latvian ja Liettuan sekä Ison Britannian, Georgian, Puolan, Ukrainan ja Tšekin.

Venäjän julkisuudessa käymästä keskustelusta voi päätellä, että ”päävihollinen” on aina Yhdysvallat, mutta myös ”pronssisoturi-Viro”  ja liittymisestään Natoon puhuneet Georgia sekä  Ukraina ja viimeisimpien paljastusten myötä Tšekki, saavat tarvittaessa erityisen huomion Venäjällä.

Kansainvälisessä mielessä Venäjä on ydinaseensa vuoksi merkittävä neuvottelukumppani, mutta jokaisella omien kansalaistensa toimintaa rajoittavalla päätöksellään maa ajautuu kauemmas vallalla olevasta sopimusten järjestelmästä eikä näytä yhtään enempää siltä, että se saavuttaisi takaisin asemaansa Yhdysvaltojen vastinparina.

Vanhan tsaarinajan Venäjän pääministeri Pjotr Stolypinin sanomaksi esitetyn näkemyksen mukaan Venäjällä muuttuu kaikki kymmenessä vuodessa, mutta 200 vuodessa ei mikään.

Venäjän median usein asiantuntijanaan haastattelema, Lontoossa asuva tutkija Vladimir Pastuhov kertoi Dožd-kanavalla aiheeseen sopivan vitsin:

Kaveria viedään sairaalaan; hän herää ja näkee, että ihmiset valkoisissa takeissa kuljettavat häntä jonnekin. Mies kysyy: ”Kaverit, minne viette minua?” Kuljettajat vastaavat: ”Hautausmaalle.” Mies vastaa: ”Mutta minähän olen edelleen elossa.” Valkotakkiset toteavat hänelle: ”Emme ole vielä saapuneet.”

**

Iskulauseet raikuvat ja vuoden 1945 voittoa korostavat tankit kolistelevat harjoituksissa Moskovan keskustassa.

Venäjän propaganda Ruptly / RT lähettää suoraa myös harjoituksista

Paraati kertoo Venäjän tulevaisuudesta. Pakotteiden lisääminen vie kohti Neuvostoliiton aikoja, ja samaan sarjaan kuuluu myös matkustamisen vaikeuttaminen. Venäjä esittää tekevänsä päätöksiä – jälleen kerran – vastatoimena pakotteille.

Yhdysvaltojen valitsema tiukka linja viisumien myöntämisessä venäläisille on yksi esimerkki siitä, että liikutaan kohti samoja käytäntöjä kuin kylmän sodan vuosina.

Venäjällä käytetään meemiä ”pommittaa Voronežia” kun puhutaan nykyjohdon aikana aloitetuista sotilaallisista toimista ulkomailla, vaikka geopoliittinen seikkailu vahingoittaa omaa maata. Usein maa ampuu omaan jalkaansa.

Venäläiset jäävät viisumeitta oman hallintonsa toimien takia: Krimin miehityksen ja poliitikon vangitsemisen vuoksi maalle on asetettu pakotteita.

Ja tosiasiassa he, jotka haluavat lähteä Venäjältä Yhdysvaltoihin, voivat hakea viisuminsa ulkomailta. Naapurimaista esimerkiksi Kazakstanista tai kuten kylmän sodan aikaan – vaikka Itävallasta.

Kiistely niin sanotuista paikalta palkatuista tarkoittaa, etteivät lähetystöt ja konsulaatit voi pitää töissä Venäjän kansalaisia autonkuljettajina, talonmiehinä ja kokkeina.

Pieneltä tuntuva asia voi sotkea paljon isompia yrityksiä neuvotella vaikkapa ydinaseista.

Ilta-Sanomien Venäjään perehtynyt erikoistoimittaja  Arja Paananen kertoo jutussaan, kuinka Kommersant-lehden mukaan Neuvostoliitto otti käyttöön vuonna 1986 vastaavanlaisen venäläisen henkilökunnan palkkaamiskiellon Yhdysvaltain Moskovan-suurlähetystöä vastaan. Tuolloin Yhdysvaltain Moskovan-suurlähettiläs Arthur Hartman joutui esimerkiksi ajamaan itse työmatka-ajonsa ja hänen Donna-puolisonsa joutui toimimaan tarjoilijana lähetystön tilaisuuksissa.

Haluttiin tappaa, mutta ei tapettu

Venäjää syytetään useista murhista: hermomyrkyn käytöstä ulkomailla – omien ja muiden maiden kansalaisien murhista ja murhan yrityksistä.

Nämä teot yhdessä kokoontumisen rajoittamisen kanssa kertovat siitä, että autoritaarinen hallinto on käyttänyt voimansa loppuun.

Politiikan tutkija Kirill Rogov kertoo olevansa ymmällään siitä, miksi koko ajan nostetaan panoksia.

Miksi Aleksei Navalnyi yritettiin tappaa? Entä miksi Skripalit?

Yksi hyvinkin järjellinen selitys on se, että Venäjän nykyisestä asemasta hyötyvät voivat säilyttää erityisasemansa ja varansa varmimmin, jos Venäjä sulkeutuu. Pieni eliitti voi hyvin. Niin kuin Pohjois-Koreassakin.

Ongelmana ei ole se, että poliittisella vapauksien rajoittamisella ei olisi selkeää strategiaa. Pikemminkin pulmana on, että edunsaajia on liikaa. Loputon rangaistusten jakaminen on joskus ristiriitaista.

Venäjän hiilivetyjen vientiin pohjautuva talous murtuu seuraavien 30 vuoden aikana.

Jotenkin ajattelu kääntyy aina siihen suuntaan, että kyse on paitsi näyttämisestä myös kiristyksestä.

Maan johto osaa aina siirtää ajatukset Venäjän sisäisistä ongelmista ”maailmanjärjestykseen”, ja siksi miljoonat venäjäläiset ovat jääneet panttivangeiksi.

Avataanko rintama ulkomaille vai kotimaassa? kysyy ohjelmassaan Mihail Fišman

Neuvostoliiton hajottivat vaihtoehdot – nyky-Venäjää rakennetaan vaihtoehtoja kaventamalla.

Demokratia, sananvapaus ja omistusoikeus tai tuomioistuimet ovat alisteisia järjestelmälle, jossa pääosassa ovat sokeat kansalaiset. Vaihtoehdottomuus on uskon asia.

”Vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ilmeni, että neuvostojohdon päätöksenteko oli ollut järkevää ainoastaan johtohenkilöiden omassa sisäpiirin rinnakkaisessa todellisuudessa, eikä siinä todellisuudessa, jota lännessä pidettiin itsestään selvänä”,  muistuttaa historioitsija Orlando Figes tuoreessa suomennetussa kirjassaan Vallankumouksen Venäjä 1891-1991 (Siltala, 2021 360 s.).  

Stalinin nostaminen suureksi järjestelijäksi ja patsashankkeiden virittely Moskovaan panee tietysti miettimään myös toista puolta. Venäjän johto muistuttaa, ettei paluuta ole näkyvissä, mutta ei ole ihme, että monet ovat kaivaneet esiin historiankirjansa.

Kun vuonna 1939 järjestettiin puoluekokous, kyse oli itseasiassa uhrien kokoontumisesta. Keskuskomitean 139:sta jäsenestä oli ammuttu puhdistuksissa 102.

”Suuri terrori vuosina 1937-19З8 pyyhkäisi pois lähes kaikki vanhat bolševikit. He tiesivät liikaa ja olivat liian itsenäisiä ajattelussaan; kriisivuotensa 1932 jälkeen Stalin epäili, että useimmilla oli oppositioajatuksia. Puolue, joka oli 17. puoluekokouksessa vuonna 1932 asettunut tukemaan Stalinia, oli käytännöllisesti katsoen tuhottu.”

Nezavisimaja Gazeta-lehden omistava liikemies Konstantin Remtšykov kertasi Eho Moskvyssa historioitsija Leonid Mletšinin näkemystä siitä, että pelkästään vuonna 1937 tuomittiin vakoilusta Neuvostoliitossa 93 000 ihmistä.  Luku on enemmän kuin kaikki vakoojat, joita on löydetty ympäri maailmaa koko ihmiskunnan historiassa.

”Minusta näyttää siltä, että ulkomaisia agentteja, ääriryhmiä, ihmisiä, jotka eivät ole samaa mieltä viranomaisten politiikasta – on pian paljon ja näemme yhtäkkiä, että elämme ulkomaisten agenttien keskellä. ”

Ulkomailla operoiva venäläisten yksikkö ei sen sijaan ole läheskään niin tehokas kuin voisi olettaa.

YLEn Heikki Heiskanen muistuttaa jutussaan, että Britanniassa paljastuneet Venäjän sotilastiedustelun upseerit ja lääkärit,  Boširovin ja Petrovin nimisinä liikkuneet miehet pääsivät esiintymään Venäjän valtiollisella RT-kanavalla arkkitehtuurista kiinnostuneina turisteina, mikä teki heistä kansainvälisiä naurunaiheita.

Äärimmäisen salaiseksi kuvatulle yksikölle luulisi myös olevan ammatillisesti erittäin noloa, että kansalaisaktiivistien työtä jatkavat Bellingcatin kaltaiset organisaatiot ovat kyenneet selvittämään peitenimillä toimivien upseerien henkilöllisyyksiä.

”Tšekin ja Bulgarian asevarastojen räjähdykset näyttävät aiheuttavan vakavan välirikon suhteissa Venäjään.”

Tšekissä räjäytetyn asevaraston tarinan avautuessa Venäjällä syötetään perinteisesti vastakertomusta: kaiken takana on Yhdysvallat tai joku sen vasalleista kuten Ranska tai Iso-Britannia, koska Tšekki ei ole täysin suvereeni valtio.

Niin kuin ei tietenkään Ukrainakaan, jonne aseita oli tarkoitus viedä. Ukrainaa Venäjän nykyjohto pitää maakuntanaan ja sitä tarvitaan nykyisen kaltaisena myös uutisohjelmien aiheena.

Toistaiseksi Venäjän tapahtumien seuraaminen on mahdollista monipuolisen median ansiosta

Kokonaan toinen asia on se, ketä kiinnostaa.

Vaikka luotettavan uutisoinnin ja analyysien löytämisessä on aina omat haasteensa, ymmärtää kaltaiseni ulkopuolelta Venäjää tarkasteleva hyvin sen, mistä jää pian kokonaan vaille, kun seuraa sitä, millaisella vauhdilla halutaan vaikeuttaa ja mahdollisesti kokonaan lopettaa tiedotusvälineitä ja vähentää kansalaisaktivismia Venäjällä.

Yksittäiset toimittajat ovat alkaneet jo vuosia sitten sensuroimaan sanomisiaan: vaikeuksissa on taas kokonaisia toimituksia.

Latviassa päämajaansa pitävän Meduzan on ilmoitettava jokaisen julkaisunsa yhteydessä, että resurssi on ”ulkomainen agentti”. Leima on jo karkottanut mainostajat ennen hyvää tulosta tehneeltä mediatalolta. Toimitus vetoaa lukijoihinsa, jotta nämä tukisivat heitä suoraan lahjoituksin.

Mediakenttä on Venäjällä edelleen laaja, mutta jo Meduzan toimittaja Ivan Golunovin tapaus osoitti, että toimittajien keskinäinen solidaarisuus, joka näytetään oikeaan aikaan, oikeassa paikassa, viipymättä, voi pelastaa jonkun toimituksen aivan kuten pelasti Golunovin hengen ja pidensi Meduzan olemassaoloa jonkin aikaa.

Meduzan tutkiva toimittaja lavastettiin huumekauppiaaksi. Teosta pidätetyille poliiseille vaaditaan kovia tuomioita.

Väkivaltaorganisaatioilla on ohjeensa.

”Pietarissa on nostettu rikossyytteet oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyitä esittävän graffitin maalaamisesta kaupungin keskustaan, kertoo uutissivusto Fontanka. Poliisi etsii graffititaiteilijoita, jotka maalasivat Navalnyin kuvan muuntajakopin seinään Puškarskin puistossa Petrogradskin alueella. Poliisi pitää graffitia poliittisena vandalismina.”

Nykyisyys riippuu siitä, keneltä kysytään. Tämän blogin kirjoittajan Venäjä alkaa Neuvostoliitosta vuonna 1985, jolloin alettiin puhua uudistumisesta – perestroikasta.

Panem et circenses,  leipää ja sirkushuveja

Sananvapaus eteni, ja ihmiset saivat vaihtoehtoja. Muutamassa vuodessa vaihtoehtoinen kirjallisuus ja ennen muuta televisio löivät läpi ja peittosivat neuvostopropagandan.

Kirjailija Viktor Pelevinin sanoin venäläiset nousivat meren syvyyksistä. Aiemmin hän oletti, että nämä räjähtäisivät pinnalla liian korkeassa paineessa ja auringossa, mutta aurinko osoittautuikin väärennökseksi eikä kaloja uhkaa mikään.

Presidentin tiedottajan, Dmitri Peskovin mukaan toimittajien asemaa on käytetty väärin viimeisimpien mielenosoitusten yhteydessä, mutta mitään yleistä komentoa kotietsintöihin ei ole annettu Kremlistä.

Pastuhov arvioi, että kansalaisaktivistit ovat nyt uudessa tilanteessa. Todennäköisesti näiden toiminta jatkuu maan alla kuten Neuvostoliitossa – vuosien ajan, kunnes rakennelma sortuu.

Minulla oli mahdollisuus seurata Neuvostoliiton hajoamista 30 vuotta sitten. Tuolloin vanhemmat kollegat muistelivat Tšekkoslovakian miehitystä, joka oli muuttanut Eurooppaa 30 vuotta aikaisemmin.

Yksi omista ikkunoistani muuttuvaan Neuvostoliittoon oli samainen oikeustieteiden tohtori Vladimir Pastuhov. Tuolloin hän muistutti minua siitä, että kommunistien aika kesti vain 70 vuotta.

Navalnyin oikeudenkäynti, jossa tätä syytetään veteraanin kunnian loukkaamisesta maan perustuslain muuttamisen mainostamisen aikoihin viime vuonna, jatkuu kuin osoituksena maan asemastaan huolestuneen johdon huseeraamisen muuttumisesta naurettavaksi.

”Olemme jo eläneet tragedian seitsemänkymmenen vuoden ajan, nyt meidän on mentävä farssin läpi.”

Pastuhovin mielestä Venäjän politiikka on nykyisin Gazpromin projektio. Maan ajaminen sen nykyiseen tilaan on tärkeää niille ihmisille, jotka ovat kirjaimellisesti hirttäytyneet Venäjän kaasuteollisuuteen ja sen kaikkivoipaisuuteen. Nämä ihmiset haluavat säilyttää asemansa ja illuusionsa, vaikka kansalaisten vapaata liikehdintää rajoittamalla.

Pastuhov katsoo, että julma historian logiikka toimii taas: Venäjä teollistuminen toteutettiin valtavan ihmishengistä välittämättä tehdyn ryöstön turvin.

”Tänään on mahdotonta toistaa tätä, joten se päättyy farssiin, heti kun tämä sukupolvi lähtee. Seuraava ei pidä kaikkia näitä saavutuksia.”

Vaikka Navalnyin kaltaisten poliitikkojen tavoitteet murskattaisiin, syntyy ryhmä aktivisteja, jotka eivät voi vaikuttaa maan poliittisiin prosesseihin.

Venäjän nykypolitiikasta tärkeän kokonaiskuvan tarjovan Keir Gilesin kirjassa Moskovan opit kirjoittaja lainaa Donald Trumpin hallinnon kokenutta Venäjän tarkkailijaa Fiona Hilliä, joka sanoo, että ”Putinilla ei ole syvällistä ymmärrystä siitä, miten yhteiskunnat toimivat, eikä hän välitä sitä hankkia.”

Venäjällä läntisten demokratioiden ja yhteiskuntien toiminta on arvoitus muillekin kuin Putinille.

Monet muut, etenkin korkea-arvoiset virkamiehet, otaksuvat lännen toimivan paljolti kuten Venäjä toisin sanoen oikeuslaitoksen ja median noudattavan valtion antamia ohjeita ja demokraattisten instituutioiden olevan olemassa lähinnä näön vuoksi. Tällaisia tilanteita on syntynyt myös Suomen ja Venäjän välille esimerkiksi pohdittaessa julkisuudessa Anton-pojan Suomeen tuloa.

”Presidentti Putinin taipumus nojautua henkilökohtaisiin suhteisiin vaikuttaa myös kanssakäymiseen ulkomaisten kumppanien kanssa etenkin, kun siihen liittyy kykenemättömyys ymmärtää, ettei länsimaisilla johtajilla ole päätöksenteossa samanlaista vapautta.”


Vielä ei ole tiedossa, liittyykö Navalnyin ja hänen liittolaistensa listaus syyttäjien aiemmin tässä kuussa esittämään pyyntöön nimittää oppositiojohtaja ja hänen verkostonsa ääriryhmiksi. Venäjällä on estetty samankaltaisilla toimilla muuun muassa Jehovan todistajien toimintaa. Jotkut heistä ovat hakeneet turvapaikkaa muun muassa Suomesta.

Moskovalainen tuomioistuin päättää pian Navalnyin verkoston julistamisesta ääriryhmäksi. Se antaa Venäjän viranomaisille oikeuden pidättää aktivisteja ja jäädyttää pankkitilejä. Tietokantaan järjestö on jo merkitty.

Navalnyi tuomittiin helmikuussa 2,5 vuodeksi vankeuteen aiemman ehdollisen tuomion ehtojen rikkomisesta. Hän ei ollut ilmoittautunut vankeinhoitolaitokselle Moskovassa, koska oli sairaalahoidossa Berliinissä myrkytysyrityksen jälkeen.

**

Venäjä on lainassa asukkailleen, mutta sen johtajalla on lähes rajoittamamaton käyttöoikeus kaikkiin maan antimiin. Suoranaisesta orjuudesta ei puhuta samalla äänellä kuin 1930-luvulla, jolloin pakkokollektivisointi tappoi miljoonia.

Tiedämme toistaiseksi paljon siitä, mitä Venäjällä tapahtuu, mutta asteittain kaiken käytettävissä olevan tiedon saanti muuttuu.

Vaikutukset olivat pitkäaikaisia. Neuvostoliitossa muutos kesti vuosikymmeniä. Suomessa vahvistui poliittinen liike, jonka pohjana oli usko pyhään Neuvostoliittoon.

”Me omaksuimme rauhan oloissa poliittisen tehtävän, joka Kuusisella oli talvisodassa – Suomen sovjetoimisen.” Hokkanen sanookin, että ”me valitsimme Neuvostoliiton”. Marxismi-leninismi ja kommunismi tulivat vähän niin kuin kaupanpäällisiksi, hän hymähtää, ja vertaa suhdetta rakastumisen euforiseen vaiheeseen.

**

Linkkejä:

• Meduzan päätoimittaja Ivan Kolpakov Doždissa
• BBC: Nuorten toimittajien julkaisu Doxa haluttiin sulkea muun muassa siksi, että nämä uutisoivat Aleksei Navalnyia tukevien mielialoista maan 70 yliopistossa.

• Navalnyin Arkangelin-toimiston entinen koordinaattori sai  2,5 vuoden vankeustuomion pornografian levittämistä, koska hän jakoi somessa vuonna 2014 Rammsteinin Pussy-musiikkivideon VKontaktessa. Uutinen Eho Moskvyssa.

**