Elokuva-arvio: Arytmia (Rytmihäiriö) – Tulossa Kino Lokakuuhun
Purskahdin itkuun loppukuvan aikana. En oikein osannut tunnetta itselleni selittää. Yllätyin. Ihmiset ovat niin aitoja, jossain Venäjän kaupungissa, josta Moskova on kaukana.
Ohjaaja Boris Hlebnikovin (s. 1972) elokuva Arytmia (sydämen rytmihäiriön mukaan) on vahva, kansainvälisesti palkittu teos rakkaudesta, jota ei tahdota saada sanotuksi. Vaimo, lääkäri Katja (erinomainen Irina Gorbatšova) yrittää saada vastakaikua mieheltään Olegilta (Hlebnikovin luottonäyttelijä Aleksandr Jatsenko). Yhdessä olo jää vajaaksi – alkoholi täyttää tilaa, vaikka ”vieras” ei vielä hallitsekaan pääosanesittäjien elämää. Monen potilaan kylläkin.
Hlebnikov kertoo haastattelussa alkaneensa kirjoittaa ambulanssiin sijoittuvasta aiheesta tilaustyötä televisioon. Tavoitteena oli komedia. Yhdessä Natalia Meštšaninovan kanssa valmistunut käsikirjoitus sopi kuitenkin paremmin pitkän elokuvan rakenteeksi.
Ohjaaja on työskennellyt sekä pitkien elokuvien että dokumenttielokuvien parissa. Vuonna 2015 Hlebnikov ohjasi Moskovaan J-burgista [Jekaterinburgista] asettuneiden ystävysten elämästä kertovan sarjan – Levottomat [Ozabotchennye ili ljubov zla].
Rytmihäiriössä Levottomista tuttu näyttelijä Nikolai Schraiber on jälleen erinomainen sivuosassaan – fyysisesti isokokoisena ja varmaotteisena ambulanssin ensihoitajana. Mariupolista, Ukrainasta syntyjään oleva näyttelijä Irina Gorbatšova tunnetaan myös tv-sarjoista ja varsinkin hänen hauskoista Intagram-videoistaan.
Pääosan esittäjät ovat lääketieteellisessä toisiinsa tutustunut pariskunta, joka kitkuttelee yhdessä pienessä asunnossaan, kohtaamatta kunnolla, ja tajuamatta sitä, miten molempien vaativa työ lääkärinä ensihoidossa ja vuorotyö sairaalan tapaturmaosastolla etäännyttävät pariskuntaa toisistaan. Vaikka huoneen ja keittiön asunnossa ei voi olla toista huomaamatta, pariskunta ei tunnu tajuavan, että he ovat toistensa parhaita ystäviä.
Arytmiaa on luonnehdittu syystä Venäjän vuoden humaaneimmaksi elokuvaksi, ja se onkin jälleen erinomainen esimerkki siitä, kuinka venäläisen elämänmenon kokeminen ja jossain mielessä ymmärtäminen on aivan toinen asia kuin se, että on hankkinut kohtuulliset tiedot maan poliittisesta tilasta.
Katja loukkaantuu Olegille sydänjuuriaan myöten, kun tämä kuvittelee vaimonsa odottavan hänen pyrkivän omaa etuaan tavoittelevien kollegoiden tavoin parempaan asemaan.
Edellä tuli jo aika monta syytä voimakkaaseen reaktiooni. Itselleni nuorena mukaan tarttunut Jerzy Lecin aforismi sopii elokuvan tunnelmaan: ”He olivat niin lähellä toisiaan, ettei rakkaudelle jäänyt sijaa.”
Hlebnikov on uransa aikana korostanut olevansa epäpoliittinen, ja pysyvänsä mieluusti tavallisten ihmisten elämää käsittelevissä aiheissa.
Medusa-julkaisun haastattelussa Helbnikov täsmentää, että vaikka hänen edellinen elokuvansakin, Pitkä onnellinen elämä [Dolgaja shastlivaja zhizn] kertoi valtiovallan laittomuudesta, eivät sosiaalisista ongelmista kertovat aiheet ole hänelle itsetarkoituksellisia.
Rytmihäiriön Oleg ei ole millään tavalla kapinallinen eikä hän tunnu olevan edes kiinnostunut muusta kuin työstään lääkärinä.
-Olemme lääkäreitä, emme robotteja, tokaisee yksi Olegin lääkärikollega ensihoitajien uudelle päällikölle.
Pomon kanssa käytävien keskustelujen taustalla on tiukentunut työrytmi ja potilaiden muuttuminen kulueräksi. Venäjän suuressa terveydenhoitouudistuksessa tuntuu unohtuvan inhimillisyys.
Olegin hiljaisuus ja Katjan epätoivo ovat koskettava osuus elokuvan kerrontaa, mutta kyse ei ole synkistelystä vaan ihmisten sanattomasta sitoutumisesta toisiinsa.
Elokuva palkittiin vuoden 2017 Venäjän elokuvafestivaaleilla Kinotavrissa Sotšissa parhaaksi elokuvaksi, Tšekeissä Karlovy Varyn elokuvafestivaaleilla elokuva sai parhaan miespääosapalkinnon.
Toisin kuin Hollywoodissa, Venäjällä tai muuallakaan Euroopassa elokuva ei ole miljoonavoittoa tahkoavaa teollisuutta. Elokuvia rahoitetaan valtion varoista tai hankkimalla yksityistä rahoitusta.
Venäläis-saksalais-suomalaisen yhteistyöelokuvan tukijoiden joukossa on niin Venäjän kulttuuriministeriö kuin Suomen elokuvasäätiö ja YLE.
Venäläisen elokuvan erinomaiseen kattaukseen voi tutustua linkistä:
https://kinolokakuu.com/elokuvat/
Kino Lokakuu alkaa Helsingissä tiistaina 13. helmikuuta ja jatkuu sunnuntaihin, jolloin kello 16.00 esitetään Arytmia [Аритмия] kesto 1 t 56 min. Elokuvassa on suomenkieliset tekstit. Vieraana Arytmian pääosan esittäjä Aleksandr Jatsenko, jota haastattelee kääntäjä/toimittaja Jukka Mallinen. Keskustelun tulkkaa Toivo Tupin.
**
Onnekkaimmat saavat taakseen hyvät tuottajat. Kostomarov muistuttaa, että elokuvabisneksessä liikkuu laiton raha.
-Ala on hyvin korruptoitunutta ja rahantekijät ovat hyvin soluttautuneita rakenteisiin, Kostomarov sanoo.
Elokuvalla on helppo tehdä rahaa, mutta virkamiesten välinpitämättömyys on myös paradoksi.
Esimerkiksi käy Hlebnikovin vastikään Berliinissä ensi-illassa ollut elokuva. Dolgaja shaststlivaja zhizn (Pitkä onnellinen elämä) -elokuvaan löytyi helposti rahoitusta.
Elokuvaa kuvattiin puolitoista kuukautta Murmanskin lähistöllä. Juonena tarinassa on se, miten maatalousyrittäjä ajautuu umpikujaan suhteessaan kolmen virkamiehen kanssa ja lopulta tappaa kiusaajansa.
Hlebnikov selvittää hymyillen, että elokuvan rahoituksesta jopa kilpailtiin. Samat rahoittajat tulivat mukaan elokuvan ensi-iltaan Berliiniin.
-Heille elokuvan loppu oli täysi yllätys. Nähtyään elokuvan he käänsivät kohdatessamme katseensa minusta. Virkamiehet eivät olleet valmistautuneet siihen, että heidät saatetaan murhata, Hlebnikov naurahtaa.
Tämä puhuu sen puolesta, että virkamiehet eivät edes lue käsikirjoituksia töistä, joita he rahoittavat.
Toinen ote kommenteista:
Suomi-Venäjä -seuran elokuvatapahtumissa Andorrassa ja Kuopiossa näytettävä Boris Hlebnikovin Poka notsh ne razlutshit, Till night do us part, (Kun yö ei vielä erota) -elokuva on mainio esimerkki vaihtoehtoisen rahoituksen löytymisestä yhteisen tahdon avulla.
Elokuva on viihdyttävä. Elokuva ei ole poliittinen. Mutta kukaan ei halunnut tukea elokuvaa.
-Nuori tuottajatuttavani ehdotti, että elokuva tehtäisiin siten, että kaikki tunnetutkin 60 näyttelijää työskentelisivät ilman palkkaa olettaen, että osan rahoista saamme myöhemmin.
-Teimme elokuvan noin 20 kertaa halvemmalla kuin mitä se olisi tullut maksamaan normaalisti. Työmme käy kaupaksi. Elokuva on myyty televisiolle. Kun meille maksetaan, saamme palkat tilitettyä. Myös Pavelille, Hlebnikov vihjaa.
Elokuva kuvaa keskusteluja, joita Moskovan rikkaat käyvät suositussa ravintolassa. Ravintola on saanut moskovalaisilta lempinimen Moskovan pääkeittiö.
Käsikirjoitus tehtiin siltä pohjalta, mitä ravintolan vieraista oli saatu salakuuntelulla irti.
Useat näistä, 30-40 keskustelua, julkaistiin Bolshoi Gorod -lehdessä.
Teksteistä hiottiin hyvä käsikirjoitus ja siihen lisättiin kaksi tarjoilijaa ja keittiön puheet.