Infotemppuja

Tuhannet ihmiset marssivat lauantaina Harkovissa Ukrainassa osoittamassa kaupungin olevan osa Ukrainaa.

“Harkov on Ukrainaa / Pysäyttäkää Venäjän agressio!” @reuters

Ukrainalaiset ovat varuillaan, vaikka Venäjä kertoo aivan toisenlaista viestiään.

Kyse ei ole ensimmäisestä kerrasta.

Informaatiosota aiheuttaa hämmennystä, pelkoa ja vihaa

Julkisuudessa ihmetellään sitä, miksi sotaan valmistautumisesta puhutaan niin paljon yksityiskohtia esittäen. Eikö tämä tarkoita, että yllätys on joka tapauksessa menetetty.

Yhdysvaltojen tiedustelutietoon nojaavan Reuters uutistoimiston mukaan Ukrainan rajoilla on 70 prosenttia siitä joukkojen ja kaluston määrästä, jonka maan miehittämisen arvioidaan vaativan.

Lukuisia karttoja on julkaistu useiden viikkojen ajan ja joukkojen lukumäärää tarkistetaan päivittäin satelliittikuvista.

Amerikkalaisyhtiö CNN esittelee joukko-osastoja, tykistöä ja ajoneuvoja näin. Punaisella kartassa Venäjän Ukrainalta miehittämät alueet.

Sodan aloittajaa varoitetaan siitä, että seuraukset ovat varmasti vakavat.

Ukrainalaislähteiden mukaan Venäjä pitää Ukrainaa hyökkääjänä, jota Yhdysvallat ja Nato ajavat taistelemaan, mutta samalla muistutetaan venäläispropagandan myös väittävän, ettei länsi kuitenkaan pysy Ukrainan tukena.

Venäläisen näkemyksen mukaan kollektiivinen länsi lietsoo sotaa.

Omiaan valmistelevan maan uutisissa korostuu, että Venäjän on syytä puolustautua. Maa on uhri.

-Venäjä ei aio hyökätä Ukrainaa vastaan. Se ei ole maan etujen mukaista, sanoo Venäjän Yhdysvaltain-suurlähettiläs Anatoli Antonov.

“Nato-maiden Venäjän Ukrainaan ja Georgiaan kohdistuvaa ‘aggressiota’ vastaan osoittama kritiikki on varsin ennustettavaa. Meidän toimemme ovat häirinneet laajenemista edemmäs Venäjän rajoille“, Antonov perustelee.

Venäjän YK-diplomaatti Dmitri Polyanski tyrmää väitteet Ukrainan miehittämisestä  ”hulluutena ja pelotteluna”.

“Mitä jos me sanoisimme, että Yhdysvallat aikoo vallata Lontoon viikossa ja aiheuttaa 300 000 siviiliuhria. Tämä kaikki perustuen tiedustelulähteisiin, joita emme paljasta”, Polyanski tviittasi.

Turkkilainen mediayhtiö TRT World kertoo tweeteissään joukkojen tuonnista Puolaan Ukrainan tueksi ja Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivanin näkemyksestä Venäjän valmiudesta sotaan juuri nyt helmikuun puolivälin ja maaliskuun alun aikana.

Jännitteet ovat olleet olemassa jo vuosia

Käsillä oleva jännitys ei ole syntynyt yllätyksenä ja yhtäkkiä. Mutta edellisistä sodista tiedetään, että sodan mahdollisuudessa sattumalla on aina roolinsa.

Ensimmäinen maailmansotakin sai alkunsa kun osapuolet pelottelivat toinen toisiaan. Tälläisen virheen mahdollisuutta pelkää nyt myös venäläinen sotilasasiantuntija Aleksandr Goltz Dožd-kanavan haastattelussa sunnuntaina.

Venäjä on painostanut sekä Ukrainaa että Georgiaa vuosia, ja pitänyt sodan uhkaa käsin kosketeltavana mahdollisuutena.

Historia ei koskaan toistu samanlaisena, mutta vuoden 2008 tapahtumia voidaan verrata vuonna 2014 tapahtuneeseen Krimin miehitykseen ja Ukrainan koillisosan maakunnista muodostetun Donetskin feikkivaltion perustamiseen.

Georgian hajottamista tukemalla Venäjä varmisti asemiaan Kaukasuksella, ja niin se haluaa nyt tehdä Ukrainassa pitämällä koko maata otteessaan Itä-Ukrainan miehittämisellä.

Venäjän ulkoministeriön virallisen edustajan, Marija Zaharovan mukaan ajatukset Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ovat ”rikos planeettaa ja demokratiaa vastaan”.

“Olemme nähneet jo monta kertaa sen, miten länsi pilaa olympialaiset. Tämänkertaiset perverssit valinnat osoittavat heidän olevan valmiita mihin vaan“, Zaharova kirjoittaa Telegram-kanavallaan.

https://t.me/MariaVladimirovnaZakharova/1825

Venäjän itsevaltias on käyttänyt olympialaisia mahdollisuutena neuvotella mahtavuuttaan uhkuvan Kiinan ja sen johtajan Xi Jingpingin kanssa.

Myös elokuussa 2008 maailman johtajia kokoontui Pekingiin olympialaisten avajaisiin.

Kiinan johtajan nousu oli alkanut, Venäjän pääministeri Vladimir Putin oli luovuttanut väliaikaisesti valtaa sijaiselleen.

Samaan aikaan kisojen kanssa eskaloitui Georgian ja Venäjän pitkään kytenyt kiista Etelä-Ossetian asemasta. Rauhanturvatehtävä loppui äkisti.

Vuonna 2008 Venäjä käytti ensimmäisen kerran taistelussaan keinoja, jotka se on sittemmin kirjannut sotilasdoktriiniinsa: media on armeijan pystyvä ase.

Useista mediassa olleista tiedoista pystyi päättelemään, että sodan merkit olivat ilmassa: Venäjä teki selväksi, ettei se hyväksy Pohjois-Atlantin sotilasliiton, Naton laajentumista.

Yhdysvalloista Georgiaan ennen vuotta 2008 tulleet kouluttajat ärsyttävät venäläisiä edelleen.

Omissa tutkimuksissani olen keskittynyt siihen, miten Venäjän ja Georgian sodan kulku esitettiin mediassa. Uutiset voivat olla työkaluja myös silloin kun halutaan hajoittaa ja harhauttaa.

Tutkija Antti Sillanpää pohti selvityksessään tuoreeltaan Georgian sodan jälkeen sitä, kuinka “Journalististen tuotteiden sisältämä virhe vaihtelee, mikä vaikeuttaa viestinnän manipuloinnin arviointia. Aluekohtaiset erot voivat synnyttää muitakin ongelmia, esimerkiksi konfliktissa käytetty terminologia voi poiketa eri alueilla. Lisäksi osapuoli voi reagoida samaan toimintaan eri tavoin, syynä ainoastaan vastapuolen erilaisuus.”

Neuvostoliiton hajoamisesta on 30 vuotta, mutta Venäjän johtaja pitää kiinni näkemyksistään, joita hän on hionut yli 20 vuoden valtakautensa aikana.

Nyt on palattu pisteeseen, jossa Venäjän johtaja haikailee vanhan itäisen Euroopan miehityshallinnon perään.

Putin on todennut, ettei halua käyttää aikaansa päästäkseen jäseneksi puolustusliittoon, koska ei halua opetella muiden tavoille vaan käyttäytyy kuin räyhäävä ja ryyppäävä katupoika, arvioi Venäjän ulkoministerinä presidentti Boris Jeltsinin hallinnossa vuosina 1990-1996 ollut Andrei Kozyrev Eho Moskvyssa käydessään keskustelua kylmän sodan päättymisen aikaisen ulkopolitiikan hoidosta.

Painostus nostaa Venäjän merkitystä poliittisena pelurina

Juuri nyt näyttää siltä, että Venäjän johtaja toteutti Georgiassa vuonna 2008 käytännössä sitä, mistä oli puhunut turvallisuuskonferenssissa Saksassa edellisenä vuotena.

Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 oli Venäjän itsevaltiaaksi kohoavan miehen mielestä 1900-luvun suurin geopoliittinen katastrofi.

Naton laajenemisesta tuli nykyisen itsevaltiaan ulkopolitiikan keskeinen tekijä, kun se hänen edeltäjällään ja hänellä itselläänkin oli 2000-luvun alussa ollut yhteistyön kehittäminen ja taistelu terrorismia vastaan.

Yhdysvallat ei ollut heti Neuvostoliiton hajottua valmis tukemaan maan nopeaa repeytymistä useiksi pienemmiksi kokonaisuuksiksi, joille jäivät kuitenkin lukemattomat avoimet kysymykset muun muassa rajojen merkitsemisestä ja itsemääräämisoikeuden määrittelystä.

Münchenissä vuonna 2007 Putin totesi: ”Venäjä on yli tuhatvuotisen historian omaava maa, joka on aina ollut etuoikeutettu toteuttamaan riippumatonta ulkopolitiikkaa. Me emme aio muuttaa tätä traditiota myöskään tänään.”

Historia selittää osaltaan myös niitä keinoja, joita Venäjä käyttää Ukrainassa. Venäläiset tarjosivat vuosien ajan Kaukasuksella itsenäisiksi julistautuneiden Etelä-Ossetian ja Abhasian asukkaille mahdollisuutta ottaa käyttöönsä Venäjän passin.

Passien avulla toteutettava imperiumin palauttaminen eteni kellon tarkasti.

Kaukasuksella käytiin katkeraa kamppailua, joka vaikutti myös Georgian kehitykseen.

Sisällisota jättää jälkensä

Sotaa Venäjän kanssa ei voi arvioida huomioimatta kansallisia kiistoja. Kovin yksinkertaistavaa olisi kuitenkin nähdä propagandan tapaan venäläiset pyyteettöminä rauhanturvaajina ja pienempien kansojen puolustajana.

Tausta on tietenkin siinä, että entisen Neuvostoliiton alueella on useita pieniä kansallisuuksia.

Siinä missä Ukraina on Venäjän itsevaltiaan mielestä bolševistien luomus, voidaan Kaukasuksesta sanoa, että alue on ollut useiden kansallisuuksien takia omanlaisensa ruutitynnyri vuosisatoja.

Imperialistisesti alueellaan toiminut Georgia oli hakauksissa omiksi katsomiensa alueiden itsevaltaisten johtajien kanssa.

Etelä-Ossetiassa jännittynyt tilanne kiristyi muun muassa siksi, että georgialaiset halusivat panna alueella rehoittavan salakuljetuksen kuriin.

Venäjä oli juuri järjestänyt Etelä-Kaukasuksella suuren sotaharjoituksen – sen joukot olivat valmiina.

Taisteluihin ne joutuivat, koska yllättäen georgialaiset joukot hyökkäsivät rauhanturvaajia vastaan Tshinvalin kaupungissa ilmeisesti tarkoituksenaan myös estää täydennysjoukkojen saapuminen Etelä-Ossetian Venäjän puolella sijaitsevaa Pohjois-Ossetiaan sijaitsevan Rokin tunnelin kautta.

Kremlin puolestapuhujat toivat esiin useaan kertaan sen, että kyse sodassa Georgiassa oli kansanmurhan estämisessä.

Myöhemmin tämä on arvioitu karkeaksi liioitteluksi, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa.

Valheen paljastamisella ei kuitenkaan ole yritetty peittää sitä tosiasiaa, että useiden satojen ihmisten piti menettää henkensä Georgian ja Venäjän kahakoissa ja tuhannet joutuivat jättämään kotinsa.

https://www.youtube.com/watch?v=KwkIIVcpjbM

Taustatarinaksi sodan aloittamiselle otettiin mukaan myös suomalaisille tutut Mainilan laukaukset, jotka eivät ole vuosikymmenten jälkeenkään kadottaneet merkitystään silloin, kun puhutaan sodan syiden lavastamisesta.

Nykyisen Ukrainan kriisin aikana on esillä myös toinen talvisodasta tuttu liike: Venäjän ajatellaan tavoittelevan Ukrainaan mieluista hallitusta. Siihen on julkisuudessa esitetty jo ministereiden nimilistojakin

Talvisodan aikana Neuvostoliitto esitti puolustautuvansa, ja pyrkivänsä saavuttamaan tavoittelemansa alueellisen turvallisuuden perustamalla Terijoelle itselleen myötämielisen hallituksen, ja pystyvänsä sen avulla aiheuttamaan epätietoisuutta Suomessa.

Venäjän puolustukselliseksi selitetty ulkopolitiikka on jatkumoa historialliselle perinnölle.

Ukrainassa pelätään nyt, että sodan propagandassa kaivetaan jälleen esiin vuosikymmeniä sitten luodun tarinan narratiivi, jolla voitaisiin osaltaan oikeuttaa varsinainen väkivalta.

Autoritaarinen Venäjä on yhtä kykenevä kuin Stalinin johtama Neuvostoliitto oli.

Se kykenee nopeisiin päätöksiin sodan aloittamiseksi.

Verkkouutiset: Kyberhyökkäyksillä voitaisiin mahdollisesti katkaista sähköt ja energian toimitukset talvella.

Suurvaltojen tai sellaisena itseään pitävien keinovalikoimassa on aina ollut myös niille ominainen mahdollisuus auttaa hädässä olevia, jos nämä pyytävät apua.

Jälkeenpäin on tosin selvinnyt, että apua on annettu, vaikka sitä on lähinnä itse pyydetty omien tarkoitusten vuoksi.

Esimerkkeinä on käytetty vuoden 1968 Tšekkoslovakian miehitystä ja Afganistanin  sodan aloittamista kymmenen vuotta myöhemmin.

Lyhyt sota Etelä-Kaukasuksella selvitettiin vuonna 2008 nopeasti myös kansainvälisen politiikan näkyvältä näyttämöltä, ja vaikka neuvotteluja onkin jatkettu, ei diplomaattisuhteita ole palautettu.

Kohtuuton voima rauhaan pakottajana

Sveitsiläisen diplomaatin johtaman tutkimusryhmän päätöksellä todettiin Georgian aloittaneen sodan ja Venäjän vastanneen turhan suurella voimalla.

Päätös on ollut laajalti hyväksytty kompromissi.

Heidi Tagliavinia avusti hänen työssään 20 hengen joukko eri alojen asiantuntijoita. Yksi tutkintaryhmän johtopäätöksistä on, että Venäjän toimet laajensivat sotaa.

Kansainvälinen kiinnostus pienen maan asioihin hiipuu, ja toisaalta rauha on tavoitteena niin arvokas, ettei sotaa haluta jatkaa loputtomiin.

Historia oman asian tukena

Dožd-kanavan FakeNews ohjelmasta saa hyvä kuvan siitä, kuinka voimakasta on Venäjän tämän päivän propaganda.

Ohjelmassa muun muassa pohditaan sitä, miten toisen maailmansodan liittoutumiset saadaan näyttämään välittömältä uhalta nyky-Venäjälle.

“Eivätkö ne lue yhtään historiaa, ja ymmärrä miltä meistä tuntuu Romanian ja Saksan sotilaallinen yhteistyö rajoillamme”, vauhkoaa propagandisti.

Virallisesti Venäjä kiistää olevansa Ukrainassa osapuoli sodassa, joka vaatii koko ajan kuolonuhreja.

Vaikka sota tuntuu Suomesta katsoen hyvin kaukaiselta, on hyvä muistaa että entisen Neuvostoliiton alueella oli ja on useita selvittämättämiä niin sanoituiksi jäätyneiksi konflikteiksi pysäytettyjä helposti kriisiytyviä alueita.

Näiden konfliktien jäljiltä kuumaa sotaa käydään myös muualla kuten Vuoristo-Karabahissa viime kesänä.

Azerbaidžanin ja armenialaisten kiista alueella on jatkunut vuosikymmeniä.

YLE – Politiikka radio / Johanna Suhonen ja Juha-Antero Puistola – Ukrainan sota: jäätynyt konflikti

Itä-Ukrainan “kansannousulla” saatiin sota näyttämään sisäiseltä kamppailulta, jonka ratkaisussa Venäjä haluaa olla vain yksi neuvottelijoista, vaikka maassa monet poliitikot vaativatkin, että kapinallisalueita on aseistettava.

Vastaavalla tavalla tällainen tila, jota ei voida kutsua sodaksi eikä rauhaksi, on vallinnut Ukrainan ja Moldovan välissä olevalla joenvarsikaistaleella Transdniestriassa, Romanialta toisen maailmansodan jälkeen kaapatun alueen pienemmässä osassa.

Nämä konfliktit syntyivät Neuvostoliiton alkaessa rapautua 1980-luvun lopulla, mutta ovat sellaisenaan myös palvelleet Venäjän nykyjohtoa sen lähiulkomaihin kohdistaman painostuksen välineinä.

Geopolitiikka määrää

Sota Georgian alueella saatiin helposti näyttämään vaikeammalta kansallisuuksien väliseltä kiistalta.

Vihreiden miesten hiljainen ilmaantuminen Krimille suisti Ukrainan sotaan vuonna 2014.

Osapuolten on tapana syytellä Minskin sopimusten rikkomuksista toisiaan.

Venäjän parlamentin alahuoneessa, duumassa on vaadittu “kansantasavaltojen” aseistamista. Tällaista päätöstä on vaikea ymmärtää rauhantahtoiseksi silloin, kun tarkoitus on jatkaa rauhanneuvotteluja.

YLE – Jyrki Saarikoski: “Minskin sopimusten toteuttaminen on jumittunut keskeisiin kysymyksiin. Ukrainan keskushallinto ei halua kapinallishenkisten alueiden itsehallinnon vahvistuvan. Toisaalta Venäjällä ei ole aikeita vähentää vaikutusvaltaansa alueilla, joille perustetut “kansantasavallat” kuuluvat käytännössä Moskovan valtapiiriin.

Valko-Venäjä pääkaupungin nimen mukaan nimitetty prosessi ei etene, eikä ole helposti hyväksyttävissä kompromissiksi niin kauna kun se näyttää monen mielestä niin sanotun “Putinin doktriinin” mukaiselta uhkavaatimukselta siinä missä esitys Naton laajenemisen estämisestäkin.

Neuvostoliiton vaikutus säilyy

Venäjän ulkopolitiikkaa omassa tv-ohjelmassaan, ja päätoimittamassaan julkaisussa selittävä Vjatseslav Nikonov on sitä mieltä, että Yhdysvallat yritti vuoden alussa horjuttaa maiden välistä tasapainoa Kazakstanissa.

Maahan suunniteltu maidan – kansannousu, jollainen toteutui Ukrainassa vuonna 2014, jäi saavuttamatta.

Nikonov päättelee, että Kazakstanissa yritettin epätoivoisesti “värivallankumouksella” muuttaa voimatasapainoa ennen Venäjän ja Naton huippukokousta ja Genevessä käytäviä neuvotteluja .

–Yhdysvallat menetti valttinsa, Nikonov kirjoittaa.

Kaikki osapuolet näyttävät olevan samaa mieltä siitä, että mikä tahansa sota on vielä vältettävissä. Diplomatian keinot ovat kuitenkin rajalliset, eikä monienkaan päätösten esitteleminen kansalaisille edes hyvänä kompromissina ole helppoa.