Kansanviholliset

Suuttumus, nöyryytys ja pelko ovat vahvoja tunteita, joita Venäjällä kokee diktaattori. Juuri nyt.

Monet arviot vaikuttavat äkkiseltään kevyeltä psykologisoinnilta. Minä arvostan kyseistäkin näkemystä journalistisen harkinnan tuloksena. Toimittaja Mihail Fisman on ollut vuosia yksi Venäjän parhaista arvioijista.

Aiemmin Dožd-kanavalla, nyt vain YouTubessa.

Fisman työstää kanavaansa Israelin Tel Avivissa. Osa – noin 40 – Doždin 200 toimittajasta on paennut Georgiaan. Monilla heistä on myös internetissä kanava, jota, jos ei koordinoida yhdestä paikasta, niin ainakin mainostetaan ristiin.

Lähtijöillä hyvä syy

Muutaman viime vuoden aikana Venäjälle ilmestyneellä painostuksella on seuraamuksensa: pelko on palannut.

Valitettavasti Venäjä näyttää tällaiselta niin kauan kun maata johtaa diktaattorin valtuuksin mies, joka on käytännössä saanut asemansa ja tullut nimitetyksi itselleen räätälöityyn tehtävään. Kaikenlainen kritiikki on menettänyt merkityksensä, ja hermostuttanut sotaa käyvässä maassa minun seuraaman sosiaalisen median rauhalliset ja koulutetut ihmiset.

“Kyse on jonkinlaisesta perverssistä parodiasta, kun vallan kaapannut pikkumies julistaa sen, ketkä heistä, jotka ovat Venäjä, pitää nimittää kansanvihollisiksi.”

Näin tylyttää, taloustieteilijä professori Konstantin Sonin Facebookin päivityksessään.

Vastarintaa näkee yhä, kuten voi huomata Republic-sivuston päätoimittajan Dmitri Kolezovin #sotaavastaan -tweettauksesta. Jekaterinburgissa pidettiin konsertti erityisoperaation tukemiseksi.

Diktaattoria palveleva eliitti

Toisinajattelun kahlinta näkyy Venäjällä monin tavoin, mutta selkeintä se on ollut puhuttaessa homopropagandasta ja ulkovaltojen agenteista.

Näitä “taikasanoja” ja käsitteitä jauhetaan myös Venäjän ulkopuolella, vaikka pääasia on tietenkin pitää omat kurissa ja nuhteessa. Saada heidät kyttäämään myös toisiaan silloin kun maansa hyvinvoinnin puolesta puhuneet saavat kansanvihollisen leiman.

Samaan aikaan on yhä selvempää, että rikolliseksi osoittautuu koko diktaattoria palveleva venäläiseliitti.

Venäjän oikeusministeriöllä on kansanvihollisten etsimiseen perustelut, jotka sille on määritelty jo ajat sitten.

Ukrainaan hyökkäämisestä kertovat vääränlaiset uutiset määrittelee sama sensuuri, joka nimittää ulkomaiset agentit.

Nyt heitä on 142.

Vimeisimmän numeron sai Sergei Jolkin.

[Tämän uutismedian/materiaalin ovat luoneet ja/tai levittäneet ulkomaisen edustajan tehtäviä hoitava ulkomainen joukkotiedotusväline ja/tai ulkomaisen agentin tehtäviä hoitava venäläinen oikeushenkilö.]

Venäjän sortotoimet ovat moninaisia ja tylyjä. Voi vain kuvitella millaista tyydytystä sensuuri tuottaa monille sääntöjä laativille.

Maanpettureiksi nimeäminen on muutakin kuin leikkiä, mutta satiirikko ei voi jättää tilaisuutta käyttämättä.

Jolkin on piirtänyt säännöllisesti monille: muun muassa Moscow Timesiin,  Deutsche Wellen ja The Insiderin sivuille.

Myös Koponen-blogin lukijat saattavat muistaa, että Jolkinin töitä on ollut usein mukana ryydittämässä tekstiäni. Kuvien julkaisuun on ollut lupa, jonka olen säännöllisesti pyytänyt kuvittajalta.

“Jolkin kertoo haastattelussaan kypsyneensä ajatukseen maastamuutosta uuden lainsäädännön myötä. Valeuutisten levittämisestä, ehkä myös satiirista voi saada jopa 15 vuoden tuomion. ‘Nyt olen Bulgariassa. Tulevaisuus on vielä epävarma.'”

Valeuutisista puhuminen on tietenkin orwelilainen kiertoilmaisu. Kyse on sotasensuurista.

Linkistä avautuu aina yhtä osuvia pilapiirroksia The Moscow Timesissa.

Propagandaa seuraa aina sorto

Karikatyyrien tekijän kanssa listalle kirjattiin myös The Insider sivuston päätoimittaja Roman Dobrohotov. Hänen johtamallaan sivustolle on julkaistu paljon tutkivaa journalismia, jota on tehty yhdessä kansainvälisten tutkivien toimittajien ryhmien, kuten Bellingcatin kanssa.

Perjantaiseen tapaan ilmoituksen uudesta asemasta sai myös politiikan tutkija ja kansanomaistaja Jekaterina Schulman, joka on nyt “maanpetturi” nro. 136.

Hänen kansantajuiset politiikkaa selittävät ohjelmat, luennot ja YouTube-videot ovat saaneet Venäjällä jo vuosia miljoonayleisön.

Painostuksen ja Venäjällä kasvaneen uhon määrää kuvaa sekin, että kuin tilauksesta Schulmanin rappuun oli viikonvaihteessa ilmestynyt häntä panetteleva kollaasi. Kuvaavaa on, että tämä pantiin esille talossa, josta Schulmanit ovat muuttaneet pois jo 10 vuotta sitten. Tiedon juuri nyt stpendiaattina Saksassa asuvalle Schulmanille välitti talonmies.

“Hän tukee ukrainalaisia natseja.”

Toiset ostetaan, jotkut pelotellaan

“Propagandaan seuraa aina sorto.” Tämän ajatuksen Schulman kiteyttää tuoreessa YouTube-haastattelussa. (Käännös automaattitekstityksenä)

**

Olen seurannut Schulmania vuosien ajan.

Hän esitti vuonna 2020 hyvin näkemyksensä siitä, miten Venäjällä etenee poliittinen vaino. Samaan aikaan hänen oma kantansa kehitykseen oli pitkään varovaisen positiivinen.

”Kansalaisaktiivisuushan ei katoa mihinkään. Olemme tulleet siihen pisteeseen, jossa jokainen johtopäätös, perustuipa se sitten vaaleilla valittuun tai muunlaiseen järjestelmään, herättää kansalaiset toimimaan. Olemme viimeisen kuukauden aikana nähneet sellaista itseorganisoitumista ja keskinäistä avunantoa, jollaista emme olisi voineet kuvitellakaan vielä muutama kuukausi sitten.”

Kirjoitin blogissani siitä, miten riippumattoman ihmisoikeusaktivismi – mediaprojekti OVD osoitti sen, että uutinen Venäjällä eivät olleetkaan aina itse sorto, eivätkä pidätykset ja oikeusjutut Moskovassa ja ympäri maata, joita on nähtiin nuorison protestien jälkeen toukokuussa 2017 ja vaalien jälkeisten protestien jälkeen keväällä 2018.

Kyse oli protestimielialan laajenemisesta.

Tämä herätti mielialoja seuraavat tajuamaan, että ne kansankerrokset, jotka eivät aiemmin osallistuneet protesteihin, alkoivat liikehtiä yhtenäisesti.

“Se jos mikä on todella uusi vaihe.”

Pitkänperjantain listauksessa kansanvihollisen leiman sai myös Juri Dud, joka  on yksi Venäjän 2000-luvun kiinnostavimmista mediapersoonista. Hän oli mukana perustamassa  Sports.ru  -sivustoa. Hänen vloggauksiaan seuraavat kymmenet miljoonat ihmiset.

Viime vuosina Dudin näkemykset Venäjästä ja sen historiasta ovat auttaneet miljoonia ihmisiä ymmärtämään paremmin maataan, jossa historialla on tehty politiikkaa.

Yhdessä Schulmanin kanssa he ovat muodostaneet oivan vastavoiman vauhkoamiselle, jolla on hyökätty milloin yksittäisiä ihmisiä tai kansalaisjärjestöjä vastaan tavalla, jossa mauttomuus ja karkea kieli on pidetty tarkoituksella esillä ärsyttämässä ja tunnereaktoita herättämässä niin  puolesta kuin vastaankin.

Dud, Schulman ja Jolkin ovat antaneet rauhallisesti esittämällä julkisuudessa monipuolisemmille käsityksille mahdollisuuden tulla esiin ilman häiritsevää kohkaamista.

Erityisen tärkeää on ollut Venäjän politiikan avaaminen – ilman taitavia toimittajia ja tutkijoita turhan monet vain sulkevat korvansa. (Eikä ilmiö ole tietenkään vain venäläinen.)

Esimerkiksi käynee tilanne, jossa “kansanvihollinen” Dud  haastatteli yhtä maan johtavista propagandisteista.  Postasin tämän Facebookkiin muutama vuosi siten:

”Kerron sinulle eläkkeestäni, jos näytät mulkkusi.” Venäjän ykköspropagandistin vastaus saattaa jäädä elämään kuten Putinin heitto terroristeista, jotka tämä tunkee tarvittaessa vessan reikään. Internet-ajan tähtihaastattelija Juri Dud (n. 5 milj. tilaajaa) haastatteli Dmitri Kiseljovia. Sputnikin johtaja osoitti olevansa epävarma mulkero, joka ei kerro eläkettään vaan haastaa kysyjän näyttämään mitä pientä tällä on housuissa [penis/pensii].

Haastatteluun Kiseljov oli ottanut mukaan 11-vuotiaan poikansa. Venäjällä haastattelu on keskusteluttanut monesta syystä. Oppositiopoliitikko Navalnyi muistutti, että Kiseljovin väite siitä, että hintojen nousua liioitellaan, olisi ansainnut kunnon vastareaktion – Dud olisi voinut todistaa olevansa mies heittämällä haastateltavaansa tuolilla. Nyt tuloksena oli vaivaantunutta pälyilyä. Dud on tehnyt kiinnostavia haastatteluja omalle kanavalleen muutaman vuoden. Hän on saanut monista ihmisistä irti paljon. Tällä kertaa lopputuloksena oli se, että puolta vanhempi propagandisti osoitti, ettei kunnioita haastattelijaansa eikä tämä kyennyt (tai halunnut) iskeä takaisin. Monet arvioivat, että Kiseljovin kaltaiset ihmiset ovat niitä, jotka ovat aikanaan ensimmäisinä tuomitsemassa Putinin ajan toimet. Putinin propagandan on saatava uusia tekijöitä. Keskustelu jatkuu.”

**

Kiseljov kannattaa noteerata myös puhuttaessa ulkovaltojen agenteista. Tämä hetkeksi liberaaliltakin vaikuttanut media-alan ammattilainen on sisäistänyt läntisen tiedonvälistyksen kuten myös RT-kanavan päätoimittaja Margarita Simonjan, joka toteuttaa toimitusjohtajan määräyksiä.

Ulkovaltojen agenttilaki vaikutta aluperin olevan jonkinlainen kopio Yhdysvalloissa vuonna 1938 sorvatusta, ja edelleen tarvittaessa käyttöön otettavasta asetuksesta natsi-propagandaa vastaan. RT julistettiin vuoden 2016 vaalien aikaan Yhdysvalloissa ulkovaltojen agentiksi. Simonjan ja Kiseljov saivat tästä syyn pilkata sananvapautta lännessä. Valitulla linjalla on sen jälkeen jatkettu ja mieliä käännytetty ansiokkaasti myös Suomessa.

Listat ovat valmiina

Mitään lain suomaa oikeutta maanpetturi listauksiin ei tietenkään ole, mutta mitä kauemmin Venäjän nykyistä johtajaa seuraa, sen selvempää on, että hänen esikuvansa on Stalin.

Samaan uskoo joukko venäläisiä itseään muita isänmaallisempana pitäviä. Nämä ajattelevat Moskovan olevan kolmas Rooma ja Stalinin oikeamielinen johtaja.

Suureen sotaan ihmiset johdatellut vainoharhainen neuvostojohtaja näki kansanvihollisia kaikkialla.

Monet tutut toimittajat ovat nähneet ulkopuolisina asiat hieman toisin ja koettaneet nostaa esiin totalitarismin esiinmarssin Venäjällä. Esimerkiksi Steven Lee Myers kirjoitti suoraviivaisesti Venäjän nykytilanteesta lopetettuaan kirjeenvaihtajana Venäjällä.

Hän kiinnitti huomiota siihen, miten Stalinin maine nousee vuosi vuodelta.

Tämä Myers arvioi sopivan Putinille, joka ”ei ole kysynyt neuvoa Venäjän diplomaattikunnalta tai sotilasjohtajilta eikä varsinkaan parlamentin jäseniltä, joilla ei enää ollut mitään sanottavaa, miten hän hallitsee maata.”

“Riitti että maan ‘turvallisuudesta‘ vastaavia kuultiin. Tästä tilanteesta aloitettiin yhä kesken oleva Ukrainan pilkkominen.“

Venäjä on siellä missä ihmisetkin

-Sota auttaa oikeuttamaan kotimaan sortotoimia. Pelko lännen vaikutuksesta kotona auttaa oikeuttamaan sodan, kirjoittaa professori Daniel Tressman.

Venäjän pitkäaikainen eristäminen ja patoaminen hyvinkin todennäköistä. Siihen pitää myös Suomessa varautua, osana länttä.

Tiedemiehet, taiteilijat ja monet muutkin ammattilaiset ovat lähteneet Venäjältä työnsä vuoksi. Samalla tavalla kuin ovat muuttaneet työnsä perässä urheilijat ja toimittajatkin.

Latviassa uuden Novaja Gazeta. Europen ( novayagazeta.eu ), parissa aloittaneet tietävät mitä tehdä:

“On osoitettava, että tällainen sota todellakin vie tulevaisuuden lapsiltamme ja kaikkien elämästä kurjempaa ja köyhempää.”

Näin sanoo Latvian yleisradioyhtiön haastattelussa Kirill Martynov, joka on ottanut työkseen uuden – lähinnä somen alustoilla toimivan median päätoimittajan tehtävän. Se ei ole yklsinkertaista, koska on käytävä läpi perusasioita.

“On selitettävä, miksi Venäjän tai sen, mitä siitä jää jäljelle tämän sodan jälkeen, täytyy lakata olemasta imperiumi. On välttämätöntä lopettaa naapureiden komenteleminen, lopettaa ajattelu omasta suuruudesta ja lopultakin ymmärtää, miksi venäläiset itse eivät elä hyvin.”

Myrkkykääpiön eristys tuli kalliiksi

Nyky-Venäjän vajoaminen on monen asian summa, mutta syyttävä sormi osoittaa luontevasti myös sitä näkyvää kohden, että taantuvan talouden johdossa on pysytellyt sama mies lähimpine avustajineen jo yli 20 vuotta.

Leonid Brežnevin ajan pysähtyneisyys kesti kahdeksan vuotta.

Venäjän talous on taantunut toista vuosikymmentä

Putin uskoo missioonsa. Hän on valmis vaikka mihin, eikä hänen lähipiirissään ole muita kuin “perässä hiihtäjiä” kuten oli tapana sanoa Kekkosen hovista.

Putinin vahvin tukija on Tšetšenian johtaja Ramzan Kadyrov – fundamentalisti, joka on valmis vastustamaan länttä loppuun asti.

**

Kolezevin tweetissa esitellään koululaisten pöytää Siperian öljyalueen keskuskaupungin Tjumenin koulussa. Pulpetin pintaan on kuvitettu Venäjän sankari, jonka ääreen istumaan pääsemiseksi on menestyttävä opinnoissa.

**

Novaja Gazetan Martinovia ja Meduza-sivuston toimitusjohtajaa haastateltiin Venäjän median tilasta kansainvälisen lehdistöinstituutin, International Press Institute (IPI) YouTube kanavalla.

Will Russia’s independent journalism survive the Kremlin’s crackdown?

**

Venäjällä on ollut ja on toki vielä nytkin paljon muutakin kuin propagandaa. Kaikki eivät suinkaan ole lähdössä pysyvästi vaan monet koettavat, olisiko mahdollista pysytellä ulkomailla tilanteen rauhoittamiseen asti.

Puhdistuksista Venäjän turvallisuuselimissä kertovat kertomukset johtavat monien näkyvien venäjäläisten hiljenemiseen entisestään. Oheisen  muutaman viikon vanhan vetoomuksen allekirjoittajista monet ovat myös ulkovaltojen agentteja.

“Emme halua lastemme elävän hyökkäävässä maassa häpeämässä armeijansa hyökkäämistä naapurivaltiota vastaan. Kehotamme kaikkia Venäjän kansalaisia sanomaan EI tälle sodalle. Emme usko siihen, että itsenäinen Ukraina on uhka Venäjälle tai millekään muulle valtiolle. Emme usko Vladimir Putinin lausuntoja siitä, että Ukrainan kansa on “natsien” vallassa ja että heidät pitää “vapauttaa”. Vaadimme tämän sodan lopettamista! “

Dmitry Bykov, kirjailija

Dmitry Muratov, Nobel-palkinnon voittaja

Andrei Volna – lääkäri

Mikhail Zygar, kirjailija

Eugene Roizman – poliitikko

Leonid Parfenov, toimittaja

Boris Vishnevsky – poliitikko

Irina Prokhorova, kustantaja

Lev Schlosberg – poliitikko

Juri Dud – toimittaja

Alexander Gelman – näytelmäkirjailija

Leah Ahezhakova on näyttelijä

Oleg Basilashvili on näyttelijä

Maria Levina – toimittaja

Oxymyron – laulaja

Julia Aug – näyttelijä

Vladimir Sorokin, kirjailija

Andrei Zubov – historioitsija

Maxim Galkin – taiteilija

Olga Romanova – ihmisoikeusaktivisti

Andrey Loshak – toimittaja

Boris Akunin, kirjailija

Tofik Shahverdiev – ohjaaja

Oksana Mysina – näyttelijä

Valery Meladze – laulaja

Konstantin von Eggert – toimittaja

Marina Litvinovich – poliitikko

Ivan Vyrypaev, näytelmäkirjailija

Nina Popova – näyttelijä

Julia Galyamina – poliitikko

Chulpan Khamatova, näyttelijä, Venäjän kansantaiteilija

Igor Chernevitš – näyttelijä

Vladimir Mirzoev, johtaja

Dmitry Glukhovsky, kirjailija

Anton Dolin – elokuvakriitikko

Zoya Svetova – ihmisoikeusaktivisti

Sergey Lazarev – laulaja

Andrey Plakhov – elokuvakriitikko

Ilya Khrzhanovsky, ohjaaja

Kirill Rogov on taloustieteilijä

Tikhon Dziadko – toimittaja

Valeria Stankina – oopperalaulaja

Misha Nodelman – viulisti

Ivan Dorn – laulaja

Mikhail Trepashkin – asianajaja

Mihail Biryukov – lakimies

Andrey Hrzhanovsky, ohjaaja, Venäjän kansantaiteilija

Stanislav Kucher – toimittaja

Maria Eismont – asianajaja

Ilya Yashin on poliitikko

Vitaly Mansky – ohjaaja

Juri Pivovarov – historioitsija, RANin akateemikko

Oleg Lekmanov – kirjallisuustieteilijä

Boris Bim-Bad – pedagogi, Akateeminen RAO

Gennady Gudkov on poliitikko

Vladislav Inozemtsev on taloustieteilijä

Andrey Smirnov – ohjaaja

Mihail Sokolov – toimittaja, historioitsija

Morgenstern – laulaja

Herman Galdetsky on ihmisoikeusaktivisti

Evgeny Chichvarkin on liikemies

Dmitry Gudkov – poliitikko

Sergey Guriev on ekonomisti, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin pääekonomisti

Larry Grimm – bloggaaja

Andrei Illarionov – ekonomisti, Putinin neuvonantaja 2000-luvulla.

Zhanna Nemtsova – toimittaja

Marina Tarhanova – eläkkeellä oleva

Olga Osipova, eläkkeellä oleva opettaja

Andrei Berch

Andrei Podderegin

Marina Lylova

Tanya Mongait – Tarhanova

Buryan Tatiana – eläkkeellä oleva

Maria Sidorenko, eläkkeellä oleva

Rahka Svetlana, sairaanhoitaja

Miriam Fine, eläkkeellä oleva

Olga Maksakova, lääkäri

Marina Golubovskaya, toimittaja

Marina Vishnevetskaya, kirjailija

Angelika Navernyuk, opettaja, psykologi

Olga Udalova, opettaja

Elena Grigoryeva, runoilija

Boris Lichtenfeld, kirjailija

Evgeny Balashov

**