Kirja-arvio: Anne Applebaum – Demokratian iltahämärä

Sukupolvikokemukseni oli kylmän sodan ”päättyminen”. Lainausmerkeissä siksi, että mikään ei pääty vaan muuttaa muotoaan.

Historioitsija, kirjailija Anne Applebaum on kerännyt ajatuksensa teokseksi, jossa tämä suomii ystäviensä ja muidenkin ajattelun mukautumista uuteen elämänvaiheeseensa.

En väitä, että Applebaum olisi meitä parempia ihmisiä, mutta Demokratian iltahämärä (Siltala, 2020. 207 s. suomennos Antero Helasvuo) on muistelmallinen ja koskettava analyysi ikäpolveni ihmisille, joille kysymys maasta maahan muutosta ei ole kauhistus.

Vain osalla ihmisistä on taito pöyristyä oman aikansa tapahtumista hyvästä, harkitusta syystä, ja käsitellä tapahtuvaa rakentavasti, tai niin me kuvittelemme. Ainakin minä – hieman muita parempana, kuten yritän itseironisesti usein osoittaa.

Ihmiset unohtavat ja elävät hetkessä

Historia vaikuttaa kehämäiseltä ja on myös toistuvaa, vaikka ei koskaan samasta syystä tai samalla tavalla.

Alkuhämärään Applebaum tutustui Kreikassa, jossa on nähtävissä koko kaari.

”Kreikassa historia vaikuttaa kehämäiseltä. Nyt vallitsee liberaali demokratia. Mutta seuraavaksi siellä voisi vallita oligarkia. Sitten voisi olla liberaali demokratia jälleen. Sitten voisi olla ulkomailta johdettua kumoustoimintaa, vallankaappausyritys, kansalaissota, diktatuuri tai ehkä jälleen oligarkia. Niin on oleva, koska niin on aina ollut hamasta alkuperäisestä Ateenan tasavallasta asti.”

Applebaum on kirjoittaja: toimittaja ja historian tuntija. Hänet palkittiin Pulitzerilla Gulag -kirjastaan. (Vuonna 2018 suomeksi ilmestyneestä Punainen nälkä arvio täältä )

Hänen puolisonsa on puolalainen europarlamentaarikko, entinen ulkoministeri  Radosław Sikorski.

Applebaum on selvillä siitä, ettei keskitie innosta – ei toimituksissa eikä politiikassa. Populismin vallatessa alaa on käynyt selväksi kaikkien koettavan koko ajan pyrkiä pääsemään kiinni vahvoihin tunteisiin.

Politiikkaa tekevät harvat, mutta suuret massat saadaan tueksi tänään niin kuin on saatu ennenkin.

Kirjan alaotsikko: autoritaarisuuden viettelevä kiusaus johdattelee lukijan suoraan asiaan ja päätelmä on sitten sen mukainen.

”On mahdollista, että elämme jo nyt demokratian iltahämärässä; että sivilisaatiomme on parhaillaan ajautumassa tyranniaan tai anarkiaan, niin kuin antiikin filosofit ja Amerikan perustajat aikoinaan pelkäsivät; että uusi kirjurien sukupolvi, epäliberaalien ja autoritaaristen ajatusten kannattajat nousevat valtaan 2000-luvulla kuten edellisellä vuosisadalla; että heidän kaunasta, vihasta tai syvistä messiaanisista unista siinnyt maailmankuvansa voisi voittaa.”

Viha on vahva voima

Äänestäjät sidotaan tunteilla, ja ennen kuin nämä huomaavat mitään tai ehtivät edes ajattelemaan, he lähettävät eteenpäin heitä varten kehitettyä viestiä.

”Mitä ristiriitaisempia viestit ovat keskenään, sitä vihaisemmiksi nämä ihmiset tulevat.”

Helpointa vaikuttaa olevan kadonneen kansakunnan menneen loiston myyminen aina “uusille” ihmisille.

”Modernit demokraattiset laitokset, jotka pystytettiin hyvin erilaisen informaatiotekniikan aikakaudella, suovat hyvin vähän lohtua niille, joita riitasoinnut suututtavat. Äänestys, kampanjointi, vaaliliittojen muodostaminen – kaikki tämä vaikuttaa takapajuiselta maailmassa, jossa muut asiat tapahtuvat hyvin nopeasti. ”

Yhdellä napin painalluksella voi tilata kengät, mutta Ruotsissa hallitusyhteistyöhön pääseminen voi viedä kuukausia, pohtii Applebaum ja jatkaa, että elokuvan voi imuroida suitsait katsottavakseen, mutta jonkin ongelman puiminen Kanadan parlamentissa voi kestää vuosia.

Puolalainen romaanikirjailija Olga Tokarczuk ilmaisi ajatuksen puheessaan, jonka hän piti ottaessaan vastaan vuoden 2019 Nobel-palkinnon:

”Sen sijaan että olisimme kuulleet maailman harmonian, olemme kuulleet äänten kakofoniaa, sietämätöntä kohinaa, josta yritämme epätoivoisesti erottaa jonkin hiljaisemman sävelmän, vaikka heikoimmankin sykkeen” 

On kyynisten aika

Lukiessani pamflettimaista Demokratian iltahämärää jään miettimään paitsi huomattavaa määrää kirjan ”tuttuja” ihmisiä, myös viisautta asioiden järjestykseen panemisessa. Keinot yhteiskuntien hajottamiseen ovat politiikkaa tuntevien käsissä. Rakentaminen vaatii muutakin kuin intoa.

Lähihistoriaan tulee oma makunsa, kun kirjoittajalla on selkeä side aiheeseensa. Britannian nykyinen pääministeri Boris Johnson on Applebaumin entinen kollega, joka syntyi Yhdysvalloissa, kuten kirjoittaja, ja on ajatusmaailmaltaan erittäin amerikkalainen.

Tällainen henkilö kukoisti kirjoittajan mukaan jossain määrin uneliaassa, eksentrisessä maailmassa, jonka minunkin sukupolveni eli 1990-luvulla.

Johnson oli Applebaumin mielestä yksi niistä toimittajista, joka kykeni keksimään jotakin huvittavaa tylsästä EU:n huippukokouksesta ja viihdyttämään yleisöä.

“Tietenkin jossain vaiheessa me kumpikin aloimme tähyillä muita tehtäviä. Minä muutin takaisin Puolaan vuonna 1997 ja aloin kirjoittaa historiankirjoja; hän pyrki parlamenttiin. Myöhemmin hänestä tuli Lontoon pormestari, mutta hän pitkästyi siihenkin.”

Vuonna 2013 Johnsson kertoi haastattelijalle, että ollessaan Lontoon pormestarina, hänen toimistonsa tuntui olevan etäällä alahuoneesta, missä tapahtui todellisia asioita: ”Olen niin eristynyt, olen kuin eversti Kurtz. Olen päätynyt joen latvoille”, hän sanoi ennen kuin kiireen vilkkaa vakuutti haastattelijalle, että se oli ainoa yhtäläisyys hänen ja Ilmestyskirja. Nyt. -elokuvan psykopaattisen sankarin kanssa.

“En usko, että Boris Johnson lähti liikkeelle tuntien olevan jonkin uuden eliitin jäsen saati vallankumouksellinen. Olihan hän taattu vanhan eliitin jäsen. Ja mitä hänen avustajansa ja neuvonantajansa uskoivatkaan, häntä ei alun alkaen kiinnostanut valtion heikentäminen eikä myöskään Englannin tai Britannian uudelleen määrittely. Hän vain yritti voittaa, saada osakseen ihailua; hän halusi edelleen kertoa hupaisia tarinoita ja saavuttaa valtaa.”

Applebaum muistuttaa, että voittaminen vaati ennennäkemättömiä askeleita. Englannin EU:sta erottaminen on vaatinut, että maan hallitusmuotoa täytyi koetella rajojaan myöten. Vallassa oleva Tory-puolue täytyi puhdistaa epäilijöistä. Johnsonin oli muutettava säännöt. Se työ alkoi syksyllä 2019.

Itse itseään varten

Applebaum kertaa, että kautta maailman on ollut ja on monia versioita epäliberaaleista poliitikoista ja muista johtajista, jotka käyttävät yhtä puoluetta valtansa pönkittämiseen.

Nykyisin heitä ovat niin demokratian kahlinnut Vladimir Putin Venäjällä kuin kuolemanpartioista tunnettu Rodrigo Duterte Filippiineillä.

Euroopassa on monia vapaudenvastaista ohjelmaa hautovia puolueita. Osa on ollut mukana hallituskoalitioissa, esimerkiksi Italiassa ja Itävallassa.

Kirjansa tekovaiheessa Applebaum tunnisti kaksi epäliberaalia puoluetta, jotka ovat saavuttaneet vallan monopolin: Jarosław Kaczyńskin Laki ja oikeudenmukaisuus Puolassa ja Viktor Orbanin Fidesz-puolue Unkarissa.

Unkari on ainoa maa Euroopassa, joka on sulkenut kokonaisen yliopiston ja asettanut Unkarin tiedeakatemian hallituksen suoraan ohjaukseen sekä lopettanut rahoituksen yliopiston tiedekunnilta, joista hallitseva puolue ei poliittisista syistä pidä.

Maan ”vasemmistolaista” mediaa on pantu kuriin. Valtio on käyttänyt painostukseen poliittisia ja rahallisia keinoja. Yksityinen ja julkinen media on kahlittu hallitsevan puolueen säätelyn alaiseksi.

Molemmat puolueet johtajineen Unkarissa ja Puolassa ovat ottaneet pitkiä askelia kohti riippumattomien instituutioiden tuhoamista, ja molemmat ovat siitä hyvästä syytäneet etuja jäsenilleen.

“Jakauma, joka on murskannut Puolan muistuttaa jakaumaa, joka halkaisi Weimarin Saksan. Euroopan radikaaliin oikeiston käyttämä kieli – vaatimus ´eliittien´ vastaisesta ´vallankumouksesta´, haaveet puhdistavasta´ väkivallasta ja apokalyptisesta yhteenotosta – muistuttaa aavemaisesti sitä, jota Euroopan radikaali vasemmisto kerran käytti. ”

Viime viikkoina on seurattu Unkaria ja Puolaa tarkasti. Kyse on lompakosta ja yhteisöstä, johon kaikki eivät halua kuulua.

Dosentti Katalin Miklossy Helsingin yliopistosta tweettasi siitä, miten EU-sovun seurauksena valtapuolue Fidesz muutti Unkarin perustuslakia:

“Tästä lähtien armeija voidaan käyttää myös omia kansalaisia vastaan (vrt. Valko-Venäjä) ja verovarojen kanavoimisella säätiöihin, julkinen raha muuttuu yksityiseksi omaisuudeksi (kun EU-rahaa on kohta hankalampi kähveltää).” 

Autoritaarisuuteen tähtääville puolueille ja poliitikoille, joilta toistaiseksi vielä yleensä puuttuu valta, siinä oli kosolti ihailemista.

Unkari ei ole suuri maa. Mutta tällainen sääntely, tällainen vaikuttaminen on se, mitä ne kaipaavat. 

Mielivalta ja pelko ajavat mielistelijöiksi

Suuri osa ihmisistä valitsee helpomman tien. Äkkiä historia vaikuttaa kehämäiseltä muissakin osissa Eurooppaa. Oman tarinan keksimisen sijaan on Suomessakin lainattu huolet ja uhat muualta.

Ajoittain poliitikkojen etääntymistä todellisuudesta on hämmästeltävä. Yhteinen linja on kuitenkin olemassa, ja populistit löytävät toisensa tilaisuuksissa, joista Applebaum kirjoittaa.

Uutinen tiedevastaisista (meemeissä kulkutautimyönteisistä) perussuomalaisista ei oikeastaan yllätä. Henkinen samankaltaisuus löytyy Keski-Euroopasta.

Vuonna 2020 tilanne on ollut erityinen, mutta menneisyyttämme tuntevat tietävät, että pandemiat ovat kautta historian johtaneet valtiollisen toimijan oikeuksien laajenemiseen.

Kun ihmiset pelkäävät kuolemaa, he myöntyvät toimiin, joiden uskovat, aiheellisesti tai ei, pelastavan heidät – vaikka se merkitsisi vapauden kaventumista.

Maaliskuussa Britanniassa, Italiassa, Saksassa, Ranskassa, Yhdysvalloissa ja monissa muissakin paikoissa saatiin aikaan kohtuullisen kivuttomasti yksimielisyys siitä, että ihmisten täytyi pysyä kotona mutta myös siitä, että karanteenimääräyksiä – Suomessa poikkeuslaki, täytyi ottaa käyttöön.

Yhteiskunnat kävivät poikkeuksellisiin toimiin. Samaan aikaan muutamissa paikoissa taudin pelosta tuli muiden nykymaailman hermostuttavien puolien ohella innoituksen lähde nationalistien uudelle sukupolvelle.

Applebaum muistuttaa, että Orbanin Unkarissa ajettiin keväällä läpi asetus, jonka avulla voidaan panna viideksi vuodeksi vankilaan journalisteja, jotka arvostelevat virallisia viruksen torjuntatoimia.

Näille toimille ei ole ollut tarvetta, eivätkä ne auttaneet Unkarin sairaaloita, jotka olivat Puolan tapaan ylikuormittuneita johtuen rahoituksen vajeesta ja maahanmuutosta.

Kovilla keinoilla haluttiin vain vaientaa väittely. Oppositiopoliitikkoja, jotka esittivät vastalauseita, haukuttiin valtion mediassa ”virusta suosiviksi”. 

Keskikokoinen valhe peittoaa paljon 

”Eurooppalaisia 1900-luvun kirjailijoita Orwellista Koestleriin riivasi Suuren valheen, kommunismin ja fasismin valtavien ideologisten rakennelmien käsite.”

Kaikki ovat riippuvaisia, jos eivät Suuresta valheesta niin sitten sellaisesta, jonka nimitykseksi historioitsija Timothy Snyder ehdotti Applebaumille Keskikokoista valhetta.

”Toisin ilmaistuna ne kaikki kannustavat seuraajiaan omaksumaan ainakin osa-aikaisesti vaihtoehtoisen todellisuuden. Joskus tuo vaihtoehtoinen todellisuus on kehkeytynyt kuin itsestään; useammin se on huolellisesti muotoiltu nykyaikaisen markkinointitekniikan, väestön segmentoinnin ja sosiaalisessa mediassa kampanjoinnin avulla. ”

Applebaum kirjoittaa myös Unkarin nykyaikaa määrittelevästä valheesta, joka liittyy maahanmuuttajien avulla maan tuhoavaan miljardööri Georg Sorosiin.

Puolassa salaliittotarinaa kerrotaan lento-onnettomuudesta Smolenskin luona. Siihen kytkeytyy sujuvasti myös Venäjän ja sen edeltäjän maassa ylläpitämä jännite. Itäisessä Keski-Euroopassa osataan hyödyntää lähihistoria: muuttuneen kylmän sodan jännite.

”Smolensk-salaliittoteoria palveli toistakin tarkoitusta. Se antoi nuoremmalle sukupolvelle, joka ei enää muistanut kommunismia, ja yhteiskunnalle, jossa entiset kommunistit olivat suureksi osaksi kadonneet politiikan piiristä, uuden syyn epäillä 1990-luvun kamppailuista selviytyneitä ja maata nykyisin johtavia sekä poliitikkoja että liike- ja kulttuurielämän vaikuttajia. Mikä vielä tärkeämpää, se tarjosi keinon määritellä uuden ja paremman eliitin.”

Omasta puolestani olen vakuuttunut, että Venäjä on jo mennyt sellaiseksi, että maassa pärjäävät ainoastaan nöyristelijät. Läheltä piti, ettei Yhdysvalloille käynyt jo vuonna 2020 samoin. 

Hän päätti tukea narsistia

Tyytymättömän, pettyneen älymystön olemassaolo, niiden joiden mieIestä säännöt eivät ole oikeudenmukaisia ja väärillä ihmisillä on vaikutusvalta, ei ole edes ominaista yksistään Euroopalle.

Aatteet ovat kauppatavaraa kuten aina. Jumala on oikeassa, kun hänestä puhuvat poliitikot.

Kirjailija ei voinut teosta tehdessään tietää Yhdysvaltojen vaalien lopputulosta, mutta Trumpin hallinnon epämääräisyydet tulevat esiin. Minusta kaikessa karmeudessaan.

Suosittu tv-toimittaja Laura Ingraham  kävi ammoin treffeillä Donald J. Trumpin kanssa ja kertoi – kuten ikivanhassa vitsissä sanotaan, presidentin egon olevan niin suuri, että tämä tarvitse kaksi autoa: toisen itseään ja toisen tukkalaitettaan varten.

On vaikeita päätöksiä, ja sitten on vaikeampia. Ingraham on yksi niistä Applebaumin ystävistä, jonka ammatillisella kunnianhimolla, tuolla maailman vanhimmalla tekosyyllä, on silläkin Applebaumin mukaan osuutensa tarinassa. Televisiota katsovan presidentin “hallitessa” tv-persoonilla on ollut erityinen merkitys.

Osittain Trumpin ja Trump-yhteytensä ansiosta Ingraham vihdoin viimein sai oman televisio-ohjelmansa FOX-kanavalla parhaaseen katseluaikaan ja vastaavasti valtavan palkan.

”Tahdonvoimaa, jonka hän on tarvinnut pärjätäkseen oikeistolaisen median armottomassa maailmassa – erityisesti Fox Newsissä, jossa naistähdet usein painostetaan makaamaan pomojensa kanssa – ei saisi aliarvioida. Tämä henkilökohtaisten kokemusten kertymä lisää messiaanista särmää joihinkin hänen julkisiin lausuntoihinsa. Tuossa samassa vuoden 2007 puheessaan kertoi uskonnollisesta kääntymyksestään. Hän sanoi, että ilman uskoaan ´en olisi täällä… En todennäköisesti olisi elossa´. Siksi hän sanoi taistelevansa pelastaakseen Amerikan jumalattomilta: ´Jos kadotamme kansana uskon Jumalaan, me menetämme maamme.´”

Ingharam on saanut järjestettyä ratkaisevina hetkinä Trumpin haastatteluja, joissa hän esittää vain mairittelevia kysymyksiä.

”Muuten, onneksi olkoon kannatuslukujanne johdosta haastatellessaan presidenttiä Normandian maihinnousun vuosipäivänä ”.

Applebaum pohtii, että ehkä uusi informaatiotekniikka jatkaa konsensuksen heikentämistä, jakaa kansaa edelleen ja lisää polarisaatiota, kunnes vain väkivalta voi ratkaista, kuka on ohjaimissa.

“Ehkä sairauden pelko luo vapauden pelkoa. Tai ehkä koronavirus herättää uuden globaalin solidaarisuuden kokemuksen.”

Ehkä.

**

“Julisteet, joissa vaadittiin kuuliaisuutta Puolueelle tai Johtajalle, muodostelmassa marssivat ruskeapaidat tai mustapaidat, soihtukulkueet, sortopoliisi – nämä pakolliset tuen osoitukset Suurelle valheelle olivat niin järjettömiä ja epäinhimillisiä, että niiden toimeenpano vaati pitkitettyä väkivaltaa ja niiden ylläpito väkivallalla uhkaamista. Ne vaativat pakko-opetusta, kaiken kulttuurin täydellistä valvontaa, journalismin, urheilun, kirjallisuuden ja taiteiden politisointia. Edellisistä poiketen täysimittaista ideologiaa eivätkä siksi tarvitse väkivaltaa tai sortopoliisia. ”

**

Jorma Melleri – US Vapaavuoro: Demokratian iltahämärä ja populistien lumo

Vesa Sirén – HS: Onko demokratian aika loppumassa? Pulitzer-palkitun Anne Applebaumin Twilight of Democracy kertoo, miten ystävät kääntyvät vihaamaan toisiaan demokratian rapautuessa

The Time of Israel: Rise of European populists today echoes dark Dreyfus era, Jewish historian warns