Kirja-arvio: Catherine Belton – Putinin sisäpiirissä

“Kun Putin astui rooliinsa FSB:n johtajaksi, hän alkoi pian puhdistaa Pietarin-menneisyyttään tahroista. Yksi hänen pahimpia vihollisiaan siltä ajalta oli Juri Šutov, [Anatoli] Sobtšakin entinen alainen, joka oli ottanut yhteen Putinin kanssa ja kerännyt hänestä raskauttavaa aineistoa – öljyä ruokaa vastaan -kaupoista, kaupungin varojen yksityistämisestä ja siteistä Tambov-ryhmään.”

Tutkivan toimittajan, Catherine Beltonin kirja Putinin sisäpiirissä – Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan (Docendo 2021, 671 s. Suomennos Ilkka Rekiaro) asettaa naurunalaiseksi kaikki Venäjästä kauniisti puhuvat läntiset – siis suomalaisetkin, poliitikot.

Johtopäätös Venäjän tilasta on lohduton, mutta ei yllätä maata seuraavaa.

Beltonin kirjan lukijat voivat vakuuttua itse.

Venäjän itsevaltiaan, Putinin nousu maan johtoon on pirstaleinen tarina, mutta punaisena lankana on Neuvostoliiton voimakkaasta väkivaltaorganisaatiosta – KGB:stä, Venäjän FSB:ksi muovautuneen organisaation kyky tilanteen ohjailuun.

Beltonin teoksessa vilisee hahmoja kuin Leo Tolstoin romaaneissa. Kuten klassikkoon, myös Financial Timesin entisen Moskovan kirjeenvaihtajan teokseen, voi palata aina uudelleen, ja löytää siitä uusia kiinnostavia yksityiskohtia.

Jokainen väite perusteltu ja paikallaan

“Venäjällä lännen vapaaehtoinen rikoskumppanuus oli auttanut KGB:tä luomaan maahan normaalin markkinatalouden vaikutelman. Valtainstituutiot ja markkinat, joiden olisi kuulunut olla riippumattomia, olivat todellisesti pelkkiä Kremlin kulisseja. Venäjän tuomioistuinten päätökset näyttivät paperilla mahdollisesti legitiimeiltä. [Mihail] Hodorkovski kävi omassa prosessissaan yli kahden vuoden ajan oikeuden kuulemisissa ja häntä vastaan nostettiin kaksi rikossyytteiden ryhmää, joista jälkimmäisessä häntä syytettiin kaiken Jukosin milloinkaan tuottaman varastamisesta – saman öljyn, josta hän oli aiempien syytteiden mukaan jättänyt verot maksamatta. Todellisuudessa tuomioistuinten päätökset eivät olleet tuomioistuinten päätöksiä vaan Kremlin direktiivejä. Oikeuslaitos ei ollut oikeuslaitos vaan Kremlin haara. Sama tilanne vallitsi parlamentin, vaalien ja oligarkian kohdalla. Putinin KGB-miehet hallitsivat niitä kaikkia. Se oli haamuoikeuksien haamujärjestelmä yhtä lailla yksittäisten ihmisten kuin yritystenkin osalta. Kuka tahansa, joka kävi poikkiteloin Kremlin kanssa, voitiin milloin vain vangita peukaloiduilla tai tekaistuilla syytöksillä. Omistusoikeudet olivat riippuvaisia kuuliaisuudesta Kremliä kohtaan.”

Venäjää on kuvailtu muutaman tornin hallitsemaksi maaksi. Tornien on sanottu kuvaavan voimien kamppailua.

Hyvään uskovat ajattelivat, että yksi torni on suuntautunut Eurooppaan ja yksi on aasialainen – neuvostoliittolainen. Vuosi vuodelta vahvistuu kuva siitä, että pelottavaksi ajateltu suuntaus on realistisin.

Kaasu ja öljy ovat edelleen Venäjän johdon tuki ja turva.

Näin ei voi elää -näkemys ja perestroika muuttivat Neuvostoliiton. Venäjä ei ole vielä kypsä. Väkivaltaorganisaatiot saavat hallita ja yksittäiset voimaryhmät kamppailla tilastaan.

Jotta kuvio olisi hieman selvempi, palataan vielä alkuun. Siis nyky-Venäjän muotoutumiseen.

Putinia ja häntä tukevien puheissa korostuu, että maa oli 1990-luvulla julmien rikollisten hallussa.

Belton haastatteli entistä pietarilaista virkamiestä Andrei Kortšaginia tammikuussa 2015.

Maan nykyisen itsevaltiaan kohotessa väkivaltaorganisaation hierarkiassa alussa mainittu pietarilainen kaupunginjohtajan avustajanakin ollut Šutov pidätettiin aseella uhaten. Hän oli jo pitkään ollut kiistelty hahmo, ja liikkeellä oli huhuja hänen yhteyksistään Pietarin alamaailmaan.

Kortšagin sanoo, että Šutov oli Venäjän ensimmäinen ja ainoa aito poliittinen vanki. Hänen Putinin ja Tambovin mafiaryhmän kytkennöistä keräämänsä aineisto katosi.

“Kun Putinista tuli FSB:n johtaja, epäilyt muuttuivat oikeustoimiksi. Šutov sai syytteen neljän palkkamurhan tilaamisesta ja kahden muun yrittämisestä. Paikallinen tuomioistuin vapautti hänet lyhyeksi aikaa katsoen, ettei rikosjutun nostamiseksi ollut juridisia perusteita, mutta Šutov pidätettiin pian uudelleen ja vietiin Venäjän kovimpaan rangaistussiirtolaan Siperian Permissä sijaitsevaan Belyi Lebediin eli Valkoiseen joutseneen. Hän ei palannut sieltä koskaan.”

Sekä Šutov että Kortšagin ovat lähteinä sellaisia, että minä jään miettimään sitä, miksi Belton luottaa näihin miehiin, mutta uskon hänen tarkistaneen moneen kertaan tietonsa. Myös Kortšagin on ollut Venäjän väkivaltakoneiston etsintäkuuluttama.

Jälkeenpäin nähtynä tarkoituksellinen tietojen hävittäminen, syyt ja seuraukset ovat selkeitä.

https://www.youtube.com/watch?v=Ta2L8sDdwRw

Pietarissa vaalit hävinneen Sobtšakin alainen Putin pelastautui vuonna 1996 töihin Moskovaan ja jo seuraavana vuonna tämä junaili entisen pomonsa ulkomaille pakoon jättimäisiä lahjussotkuja.

Venäjän itsevaltaisen johtajan tarina demokraattina on suuri kusetus.

Se on kuin propagandaa, joka näkyy koko ajan silmiemme edessä, mutta on ollut niin käytännöllinen siitä hyötyville, että sen vahvistaminen oli kiusauksista pienimpiä.

Jokainen on nähnyt Putinin kirkossa: suurin osa tästä uudesta uskonkiihkosta oli pelkkää silmänlumetta.

Kirkon ja valtion liittäminen yhteen oli Venäjällä vain yksi osa demokratian viimeistenkin jäänteiden murenemista; kun valtaeliitti kääntyi ortodokseiksi, se pystyi käyttämään entistä kovempia otteita kaikkia sen hallitseman järjestelmän ulkopuolella toimivia kohtaan.

”Minä kutsun heitä ortodoksiseksi Talibaniksi”, sanoi Putinin entisen mentorin Sobtšakin leski Ljudmila Narusova Beltonille.

”Kyse on paluusta jonkinlaiselle keskiajalle. He käyttävät uskontoa perustuslain ja Venäjän kansalaisten perusoikeuksien heikentämiseen.”

Kirja on erinomainen taustoittaja Venäjän nykytilan selvittämisessä.

Financial Timesin kirjeenvaihtajana Moskovassa asunut  Belton kirjoittaa vankkaa tekstiä lähihistoriasta. Hän on onnistunut haastattelemaan henkilöitä, jotka eivät kerro samaa tarinaa eli toisin sanoen eivät valehtele kaikkea.

Kun Putinin tekemisiä arvioidaan, nostetaan usein esiin se, että hänen lähipiiriinsä kuuluvat ovat menestyneet, ja hyvistä suhteista on palkittu ruhtinaallisesti.

Viime kuukausina on arveltu, että Putinin turvamiehiä on nimitetty alueiden johtoon, ja heidän asemaansa vahvistettu, koska mahdollinen seuraaja nimitetään heidän joukostaan.

“Putinin ulkopoliittiset seikkailut olivat pitkään korottaneet presidenttiä sisäpiiriään huomattavasti ylemmäksi. Mutta Putinin turvallisuusmiesten keskinäiset kahinat lisääntyivät. Lännen määräämät pakotteet olivat hidastaneet taloutta, mikä johti entistä kiivaampaan taisteluun luonnonvarojen ja vaurauden hallinnasta. ”

Itsevaltiudesta hyötyjiä

Putin peri Venäjän, jossa olivat edelleen vallassa väkivaltaorganisaatioiden jäsenet, vaikka maassa on ollut erilaisissa kokoonpanoissa niin sanottuja “puolueita” ja kansalaisjärjestöillä mahdollisuus pitää yhteyksiä myös ulkomaihin.

Pari vuosikymmentä sitten, Putinin aloittaessa presidentin tehtävänsä, KGB-miehiä oli edelleen kaikkialla Venäjän valtaeliitissä.

Neuvostoliiton hajottamisen jälkeen valtaan noussut Boris Jeltsin oli ottanut puheeksi puhdistuksen ajatuksen – ettei virkoihin päästettäisi ketään, joka oli ollut töissä KGB:llä – mutta hänen hallintonsa ylimmät virkamiehet olivat kiireesti tyrmänneet sen, olivathan he kaikki KGB-miehiä, ainoastaan kokemukseltaan ja virka-arvoltaan erilaisia.

”He sanoivat minulle, että se olisi mahdotonta”, Putinin vastustajaksi muuttunut liikemies Sergei Pugatšov (vas.) kertoi Beltonille. (Pugatšovin kuvat hänen internetin avoimesta kuvagalleriastaan.)

”Ketään ei jäisi jäljelle tekemään töitä. Se olisi karsinut 90 prosenttia valtaeliitistä. Oli hyvin vähän niitä, jotka eivät olisi jollain tavoin tehneet yhteistyötä.”

Heitä on paitsi Venäjällä myös ulkomailla.

Normaalien liiketoimien seuraamisen sijaan on vuosi vuodelta keskitytty yhä tiiviimmin rikollisten maailman ja Venäjän johdon keskinäisten yhteyksien selvittämiseen, ja näitä toimia valkopesevien toinen toistaan julkeampiin propagandan näytöksiin.

“Ottamalla strategisen kassavirran hallintaansa Putin sai valtaansa muutakin kuin maan talouden. Putinin hallinnolle vauraus ei merkinnyt niinkään Venäjän kansalaisten hyvinvointia kuin valtaa, keinoa palauttaa maan kansainvälisen asema. Putinin miesten luoma järjestelmä oli KGB:n ja kapitalismin välinen hybridi, ja tavoitteena oli kasata rahaa, lahjoa ja korruptoida virkamiehiä lännessä, missä poliitikot kylmän sodan päättymisen jälkeisessä itsekylläisyydessään olivat jo unohtaneet Neuvostoliiton lähimenneisyydessä käyttämät taktiikat.”

Beltonin haastattelemat antavat palaa

Haastatellut tietävät, että kamppailun kiristyessä ja Venäjän joutuessa yhä enemmän eristyksiin: ”Ne meistä, jotka olivat huolissaan siitä, mitä länsi saattaisi ajatella, ovat jo kauan sitten unohtaneet sen”, eräs venäläinen suurliikemies sanoi. ‘ Nyt kaikki on pelkkää olemassaolon taistelua.’ ”

Rosneftin pääjohtaja Igor Šetsin on yksi mieleenpainuvimmista Putinin lähipiiriin vuosikymmenet kuuluneista miehistä.

Hän on näyttänyt ikuiselta salkunkantajalta, mutta on mies, joka kasvatti valtaansa nopeasti ja yleni ilman suurta toitotusta everstiluutnantiksi.

“Eräs korkea-arvoinen moskovalainen tuomari, joka oli joskus halunnut antaa edes sellaisen vaikutelman, että noudatti lain kirjainta, oli jo ajat sitten imaistu järjestelmään. Hänen tyttärensä nosti suunnatonta palkkaa valtion öljy-yhtiössä Rosneftissä eikä hän halunnut tehdä mitään tyttären aseman vaarantamiseksi. ‘Nämä ihmiset ovat muuttuneet’, edellä mainittu suurliikemies sanoi. ‘On kuin se tuomari olisi juonut verta. Hän on nyt täysin erottamaton osa järjestelmää. Nyt he ajattelevat vain sitä, miten osaisivat olla kovempia ja julmempia kuin muut.’ ”

Keskenään kiistelevillä ja vaikutusvaltaansa varmistelevilla on kädet täynnä työtä.

Samaan aikaan kun maan johto näyttää onnistuvan hankkeissaan.

Aikoinaan mahtava, Venäjän rautateiden johtaja ja Putinin läheinen liittolainen Vladimir Jakunin näytti vuosia olevan vaikeuksissa. Hänen läheisiä liittolaisiaan pidätettiin. Kun Jakunin aloitti uransa KGB:llä, hän liittyi osastolle, joka taisteli dissidenttejä, homoseksuaaleja ja kaikkia eri tavalla ajattelevia vastaan.

“Muuan venäläinen pohatta spekuloi, että nämä olivat vain yhden allekirjoituksen päässä siitä, että todistaisivat Jakuninia vastaan.  Korruptio oli levinnyt järjestelmän kaikkiin osiin, jopa kaverikauppoihin, joissa myytiin ylihintaan makkaraa ja muita elintarvikkeita Putinin henkilökohtaiselle turvajoukolle, kansalliskaartille.”

Belton tiivistää Putinin vallanhimon määrittelyn ottamalla esimerkiksi öljymiljardööri Mihail Hodorkovskin yritysten kohtalon.

Rosneft perustetiin, kun yhtiöstä oli saatu riittävän iso varastamalla jalostamot ja jakeluverkot Hodorkovskilta, joka istui vankilassa vuosikymmenen vastustettuaan avoimesti Putinia ja koulutettuaan ihmisiä politiikkaan.

Nyky-Venäjää kuvaa se, että Hodorkovski vapautettiin yllättäen:

“Hodorkovski ei ole mikään pyhimys eikä tunnu sopivan vapaustaistelijan rooliin, mutta tukemalla Kremliä sen vallatessa hänen yhtiönsä ja kumotessa oikeusvaltioperiaatteen länsi auttoi Putinin turvallisuusmiehiä saavuttamaan dominoivan aseman ja helpotti heidän integroitumistaan lännen finanssimarkkinoille. Läntisen kapitalistisen järjestelmän heikkous – se, että raha viime kädessä syrjäyttää kaikki muut näkökohdat – avasi järjestelmän Kremlin manipuloinnille.”

Osa kirjan väittämistä on viety oikeuteen.

Tällainen on tieto siitä, että jalkapallojoukkueen ostaminen Englannista ei ollut Roman Abramovitšin henkilökohtainen päätös vaan häntä oli kannustettu Kremlistä.

Teoksen suomenkielisen painoksen esipuheessaan Belton esittää, että: “Myös journalistit on otettu tähtäimeen niin Venäjällä kuin sen ulkopuolellakin. Maaliskuun lopulla 2021 neljä venäläistä miljardööriä ja pääosin valtio-omisteinen öljy-yhtiö Rosneft panivat vireille oikeusjutut tätä kirjaa vastaan Ison-Britannian High Courtissa.”

Venäjää seuraavat ovat ennenkin huomanneet, että Venäjän poliitikkojen ja liikemiesten yhteiset ja toisiinsa limittyneet liiketoimet nousevat esiin Ison Britannian tuomioistuimissa.

Kanteet Beltonin teosta vastaan nostettiin vain muutama päivä ennen kuin kanteiden määräaika umpeutui. Kiinnostava havainto on se, että kanteet ajoittuvat samaan aikaan kun oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin videot Putinin palatsista lähtivät viraaliksi.

Navalnyin videossa väitetään Mustanmeren rannalle noussutta palatsia Putinille tehdyksi. Väite on tietysti kiistetty  – naurettavalla tavalla. Venäjän johtajan lähipiiriin kuuluva Arkadi Rotenberg ilmoittautui palatsin omistajaksi. Sitä väitetään hotelliksi, vaikka  sen maanalaisesta jääkiekkohallista, kasinosta, vesidiskosta ja tankotanssi-huoneesta voi päätellä kysymyksessä olevan ennemmin “miesluolan” kuin hotellin.

Belton kirjoittaa, että  Navalnyin kertoma tarina myötäili hänen kirjansa selvitystä siitä, miten varallisuutta on siirretty Putinin lähimmille liittolaisille.

“Eräässä vaiheessa Navalnyi näytti tätä kirjaa kameroille ja siteerasi sitä. Me emme vielä tiedä, onko tämä ehkä yksi syy siihen, että kirjaan kohdistuu nyt painostusta.”

Belton jättää  sijaa myös optimismille. Kun viime vuonna rukattiin maan perustuslakia, vaikutti ensin siltä, että Putinin miesten valta ikuistettiin.

– Mutta hänen nyt avattuaan perustuslakimuutoksen Pandoran lippaan, heidän valtansa oli myös vaarassa käydä päivä päivältä hauraammaksi, Belton arvioi.

**

Putin’s People: A Conversation with Catherine Belton

**

Suomen Sotilas: Jouko Ahvenainen – Miten saan rahaa, vaikutusvaltaa ja ystäviä – Putinin lähipiiri