Who is Turkmenistan’s dictator and why is he always holding puppies?
Kirja-arvio: Peter Frankopan – Silkkitiet – Uusi maailmanhistoria
Silkkiteiksi kutsutaan verkostoa, jonka ympärille on syntynyt ja sortunut valtakuntia.
Silkistä tuli satoja vuosia sitten sekä kansainvälinen valuutta että ylellisyystuote.
Silkki oli oiva väline sotilaiden palkkojen maksuun silloin kun syrjäseuduilla ei kannattanut maksaa arvottomilla metallirahoilla tai antaa sotilaille korvaukseksi ajan mittaa mätänevää viljaa.
“Niinpä raakasilkkipakkoja käytettiin säännöllisesti valuuttana joko maksuissa tai, kuten erään keskiaasialaisen buddhalaisluostarin tapauksessa, sakoissa, jotka munkkien piti suorittaa rikottuaan luostarin sääntöjä.”
Silkki on kuitenkin vain yksi nimetty tekijä kirjajärkäleen tie-tarinoissa. Niitä on kirjassa 24 lukua. Yksi luku on otsikoitu uskontojen kulkureiteiksi. Kaikki luvut selittävät ja avaavat taustaa sille, miksi maailmaa pitää tarkastella muutenkin kuin vain niin sanotun lännen silmin.
Historioitsija Peter Frankopanin (s. 1971) Silkkitiet on menestyskirja, jonka oikeudet on myyty yli 30 maahan. [Alkuperäisteos: The Silk Roads. A New History of the World Suomentaja: Jaana Iso-Markku] Tiiliskivessä on viitteitä ja hakemistoa liki 150 sivua.
Eikä varmasti yhtään turhaan.
Silkkitiet teoksen nimen alaotsikko – Uusi maailmanhistoria – kertoo siitä, että kirja on paljon muutakin kuin silkin tie. Kyse on useista reiteistä, joita on risteillyt kirjan kohdealueella laajasti: tavaroille, ihmisille, aatteille – sivistykselle ja tuholle.
Jos ajatellaan reittien toinen pää Eurooppaan, nykyiseen Turkkiin, ja toinen reitin pää Kiinaan ja Mongoliaan, voidaan hahmottaa – suurin piirtein – se alue, jonka historiaa Peter Frankopan esittelee.
”Juuri tällä alueella kehittyivät maailman suuret uskonnot, ja täällä juutalaisuus, kristinusko, islam, buddhalaisuus ja hindulaisuus kamppailivat toisiaan vastaan. Alue on sulatusuuni, jossa eri kieliryhmät kilpailivat, jossa puhuttiin niin indokiinalaisia, seemiläisiä ja sinotiibetiläisiä kuin altailaisia, turkkilaisia ja kaukasialaisiakin kieliä. Siellä suuret valtakunnat nousivat ja tuhoutuivat ja kulttuurien ja kilpailevien mahtien yhteenottojen vaikutus tuntui vielä tuhansien kilometrien päässä.”
Frankopan johtaa Oxfordin yliopistossa Bysantin tutkimuksen keskusta, ja on selvillä alueesta, joka jää idän ja lännen väliin – yhdistää Euroopan Tyyneenmereen. Teos antaa toisen ja kolmannenkin näkökulman maailmaan, jossa elämme.
Sujuvaan yleistajuiseen historiankirjoitukseen kuuluvat yksityiskohdat, joista voidaan yleistää.
Muutaman vuoden ikäinen historian perusteos ei tunnu ollenkaan vanhalta. Monet omat käsitykseni historiasta tuntuvat sen sijaan aikansa eläneiltä, vaikka kova harrastaja olenkin.
Valtaosa ihmisistä muualla kuin Persiassa tai Keski-Aasian maissa ei osaa edes sijoittaa valtavan alueen historiaa maailmanhistoriaan muuten kuin joidenkin kuriositeettien vuoksi.
Alueen valtioita pitää helposti perifeerisinä niin kuin Kazakstan, Uzbekistan, Kirgisia ja Turkmenistan; tai epävakaina ja vaarallisina, kuten Iran, Irak, Afganistan ja Syyria. Tai kaukana demokratioista: Venäjä ja Azerbaidžan.
“Kaiken lisäksi diktaattorien johtamat valtiot näyttävät olevan romahtamassa, ja vallan kuuluvan diktaattoreille tai perheille, jotka säätelevät kaikkea seksuaalisesta suuntautumisesta median oikeuksiin ja velvollisuuksiin.”
Yksinkertaistettu kuva johtaa harhaan. Frankopan esittelee alueen monipuolisesti. Hän muistuttaa, että naiset saivat Uzbekistanissa ja Azerbaidžanissa oikeuden äänestää ennen kuin heidän kanssasisarensa Isossa-Britanniassa. Historia on kansallista ja pientä.
Imperiumien maailmat
Kiina on lännen seurannan kohteena yhä tarkemmin. Maa rakentaa par ‘aikaa verkostoa, joka käsittää koko maapallon.
Kun 1900-luvulla brittilaivasto saattoi purjehtia maapallon ympäri tukeutuen koko matkan brittiläisiin alueisiin – milloin Gibraltarissa, Bombayssa ja Hongkongissa, voivat kiinalaiset tehdä nykyisin saman. Eikä kysymys ole vain lähialueista.
Kiinalaisten investoinnit ovat kasvaneet muun muassa Karibialle vuosina 2004–2009 nelinkertaiseksi.
Afrikassa kehitys on samaa.
Sillanpääasemien merkitys nosti aikoinaan myös viikingit merkittäväksi tekijäksi Keski- ja Etelä-Venäjällä. Orjakaupasta siirryttiin suojelurahojen keräämiseen jo 800-luvulla. Rusit vahvistivat asemiaan ja hallitsivat Kaspianmereltä Mustanmeren pohjoispuolitse Tonavalle ulottuvaa aluetta.
Valtaan pääsyä selittää Frankopanin mukaan aina se, että päästiin käsiksi haluttuihin tuotteisiin, ja voitiin käydä niillä kauppaa.
Uudemmassa historiassa valtavan merkityksen saa öljy, jonka poraamisessa, kuljetuksissa ja myymisessä monien valtioiden edut menivät ristiin kauppaa käyvien yritysten kanssa.
Imperialismi – omien etujen ajaminen ja muiden alistaminen loi tilanteen, jossa länsimaiden vastainen asenne vakiintui ja sillä on ollut pitkäaikaisia seurauksia.
Osa kaupankäynnistä on sidottu maa-alueisiin, joihon liittyy useiden valtioiden vuosisadasta toiseen jatkuva kiinnostus.
Tällainen uutisiin toistuvasti nouseva alue on Afganistan.
Maan historia ei ole läheskään niin tuttua kuin voisi ajatella sen esiintymisestä uutisissa viimeisten vuosikymmenten aikana. Ikäiseni ihmiset 1970-luvulla varttuneet tunnistavat naisten alistetun aseman, unikon viljelyn ja kalasnikovit.
Kun omia intressejään Iranissa turvannut Yhdysvallat oli 1970-luvulla menettämässä vaikutusvaltaansa, Neuvostoliitto katseli huolestuneena aluetta, jossa Venäjä ja Intiaa hallinneen Britannian edut olivat kohdanneet satavuotta aiemmin ja sytyttäneet konflikteja, jotka olivat johtaneet muun muassa kolmeen sotaan Afganistanin ja Britannian välillä.
Afganistanista tuli aikoinaan puskurivaltio Venäjän hallitseman Keski-Aasian ja Britannian hallitseman Intian väliin.
Nyt se on jälleen valtio, jonka johtajien uskonnollinen hallintomalli poikkeaa niin paljon omastamme, ettei siihen osata suhtautua.
Frankopan kuittaa kirjansa lopuksi, että Yhdysvaltojen ja Euroopan kamppailu idän ja lännen yhdistävillä elintärkeillä alueilla on tuomittu epäonnistumaan.
**
HS / Ville Similä: “Frankopan on melko varmasti maailman tunnetuin Keski-Aasian historian asiantuntija. Kun Afganistan kaatui elokuun 15. päivänä [2021], häntä on revitty eri paikkoihin entistäkin enemmän.”
**
Frankopan kertoo oman kiinnostuksensa alueeseen heränneen ja vahvistuneen hänen miettiessään sitä, miksi yleensä korostetaan Välimeren merkitystä sivilisaation kehtona.
“Olihan aivan ilmeistä, että sivilisaatio ei ollut syntynyt siellä. Varsinainen sulatusuuni – maailman todellinen keskipiste – ei ollut meri, joka erotti Euroopan ja Pohjois-Afrikan toisistaan, vaan alue, joka sijaitsi Aasian mantereen ytimessä.”
Eurooppa ei ole maailmanhistorian keskipisteessä eikä edes kehityksen moottori tai sellaisen kasvun tulos, johon muun maailman tulisi pyrkiä.
“Esittämällä uusia kysymyksenasetteluja ja avaamalla uusia tutkimusalueita toivon pystyväni kannustamaan muita tutkimaan ihmisiä ja paikkoja, jotka tutkijat ovat jättäneet sukupolvien ajan huomiotta. Toivon saavani aikaan sen, että menneisyydelle esitetään uusia kysymyksiä ja että itsestäänselvyyksiä kyseenalaistetaan ja tarkastellaan kriittisesti. Ennen kaikkea toivon saavani tämän kirjan lukijat katsomaan historiaa uudesta näkökulmasta.”
Keski-Aasia kiinnostaa minua myös henkilökohtaisesti, koska olen tehnyt alueella töitä, ja kummastellut paikallisissa museoissa omista näkemyksistäni poikkeavaa historiankäsitystä esimerkiksi Uzbekistanissa.
Nykyajan Uzbekistan on monessa mielessä edelleen rajua muutosta käyvä entinen Neuvostoliittoon kuulunut itsevaltaisesti hallittu maa, josta kuulemme harvoin ja silloinkin vain jostain ikävästä asiasta, kuten Aral-järven kuivumisesta tai sisäisistä levottomuuksista.
Keski-Aasiassa sijaitsevan Turkmenian alueella on maailman suurimmat kaasuesiintymät. Ja suureellinen diktaattori. Toisessa polvessa. Serdar Berdymukhammedovin isän elämästä tehdyt videot ovat koomisia, jos Pohjois-Koreasta tuttu tyyli naurattaa.
Historia kertoo resurssikamppailusta
Yhteinen uskonto leimaa suuria kansanjoukkoja. Ihmisten uskomuksia ja kasvatusta ovat aina osanneet käyttää hyväkseen niin omat kuin vieraat valtiaat.
Edellisten vuosikymmenten aikana on todistettu, että puuvilla ja silkki pitävät pintansa. Raaka-ainetta vaatteisiin osataan jo hankkia muualtakin eikä silkkiä käytetä enää valuuttana sotilaiden palkkojen maksuun.
Kiinnostus ylellisyystuotteisiin säilyy aina. Nykyajan kuljetusreitit tuovat idästä kaikkea mahdollista. Toiseen suuntaan kulkee edelleen teknologiaa ja ainakin toistaseksi energiaa alennushintaan Venäjältä.
Historian tarinoita voi käyttää nykyisyyden ymmärtämiseen. Aina ajankohtaan sopivasti.
Luonnonvarojen käyttö määrää historiaamme ja sitä, miten ymmärrämme sellaiset käsitteet kuin siirtomaat ja kaupankäynnin tai oikeutamme sotimisen ja väkivallan.
Niin nyt kuin tuhansia vuosia sitten. Kiina maksaa Venäjällä miljardeja energian ostoistaan, jotka se on turvannut vuosikymmeniksi.
YK:n turvallisuusneuvostossa Kiina osoitti vuonna 2014, ettei se moiti Venäjää Krimin miehityksestä.
”Molempia osapuolia hyödyttävät kaupankäynnin kylmät realiteetit ovat paljon pakottavampia kuin lännen poliittinen uhkapeli. ”
Energia on valtaa: amerikkalaisten geologien arvioiden mukaan Venäjän ja Ukrainan rajan molemmin puolin on 1,4 miljardia barrelia maaöljyä ja 2,4 triljoonaa kuutiojalkaa maakaasua sekä huomattavia määriä nestemäistä maakaasua.
Venäjällä itsevaltaiseen tapaan maataan johtava Vladimir Putin on väitellyt tohtoriksi strategisen suunnittelun ja Venäjän mineraalivarojen käytöstä.
Vaikka tämän väitöskirja olisikin kopio ja muiden tekemä, on hän silti varmasti perillä siitä, millaisista putkistoista muodostuvat toistaiseksi maailmaa heiluttavat energiavirrat.
Globalisaatio ei ole uusi ilmiö
Näkökulmaa vaihtamalla tarina menneisyydestämme muuttuu kertojansa mukaan.
Amerikan löytäminen rikastutti alkuun ennen kaikkea Aasiaa.
Brittihistorioitsijain perinnön jakavan Frankopanin näkökulma on imperiumien luonnetta ymmärtävä. Aikakausien yhteydet luontevasti toisiinsa kytkevä kirjoitustyyli pitää otteessaan.
Yksinkertaisimmillaan historia nivoutuu tavalla tai toisella siihen, millä perustelemme omia oikeuksiamme ja velvollisuuksiamme.
Mitä vanhemmasta kulttuurista on kyse, sitä helpommin pidämme sitä myös omanamme.
Perimme paljoa sellaista, tietoa ja tavaroita, jotka ovat lainaa jostain muualta, mutta joita ilman kehitystä ei olisi tapahtunut.
Frankopan pohtii sitä, millaisen muutoksen maailma koki uuden kulkutaudin -ruton jälkeen ja mistä Eurooppaa rajusti ravistellut kulkutauti lähti liikkeelle 1300-luvulla. Tauti levisi nopeasti 1340-luvulla arojen yli Eurooppaan, Iraniin, Lähi-itään, Egyptiin ja Arabian niemimaalle
“Tauti kiristi otettaan vuonna 1346, jolloin erään italialaisen aikalaisen mukaan ‘salaperäinen tauti, joka tuotti äkkikuoleman’ levisi Kultaisessä ordassa Mustallamerellä. Tauti, joka silminnäkijän mukaan tappoi ‘päivittäin tuhansia ja taas tuhansia’, tuhosi mongoliarmeijan, joka piiritti kauppaehdoista syntyneen kiistan takia genovalaista Kaffan kauppakaupunkia. Ennen vetäytymistään mongolit kuitenkin pinosivat ruumiita katapultteihin ja ‘heittivät ne kaupunkiin siinä toivossa, että sietämätön haju tappaisi kaikki muurien sisäpuolella olevat’. Sen sijaan, että kaupunkilaiset olisivat kuolleet hajuun, he sairastuivat herkästi tarttuvaan tautiin. Mongolit olivat tietämättään turvautuneet biologiseen sodankäyntiin vihollisensa voittamiseksi. ”
Ruttoa levittivät tehokkaimmin ja nopeimmin rottien kaltaiset jyrsijät, mutta myös kamelit saattoivat saada tartunnan ja toimia välittäjinä. Tämä käy ilmi tutkimuksista, joita tehtiin Neuvostoliiton biologisen sodankäynnin ohjelman yhteydessä kylmän sodan aikana.
Mutta taudin laannuttua ja miljoonien kuolleiden jälkeen oltiin tilanteessa, jossa vähemmällä väestölle oli enemmän töitä. Lontoon hautausmailta kaivetut luut osoittavat, että elintaso oli parantunut ja ruokavalio kohentunut. Tutkimustuloksiin perustuvat tilastolliset mallit viittaavat jopa siihen, että elinajanodote piteni: Lontoon väestö oli ruton jälkeen huomattavasti terveempää kuin se oli ollut ennen mustaa surmaa.
Taloudellinen kehitys ei kuitenkaan ollut mitenkään tasaista kaikkialla Euroopassa. Naiset synnyttivät esimerkiksi Italiassa yhtä monta lasta kuin ennen ruttoa. Tämä piti heidät poissa palkkatyöstä. Alankomaissa runoiltiin: “Onnellinen on nainen, jolla ei ole miestä.”
Muutos perheiden koossa ja lasten hankkimisessa vaikutti nykytutkimuksen mukaan siihen, että 1700-luvun teollisen vallankumouksen juuret olivat rutonjälkeisen maailman uutteruuden vallankumouksessa.
Tuottavuuden noustessa tavoitteita hilattiin ylöspäin ja käytettävissä olevien varojen määrä lisääntyi samaan tahtiin kuin mahdollisuus käyttää niitä.
Historia on kiehtovia tarinoita
Maailma muuttuu jatkuvasti. Epävarmuutta ruokkivat jatkossakin niin poliittista ja taloudellista ylivaltaansa ylläpitävät valtiot kuin sellaisiksi pyrkivätkin alueelliset mahdit.
Frankopanin kirjan lukija voi vakuuttua siitä, että silkkitiet ovat elossa.
**
Atena: Historiateos, joka sitoo silkkiteiden historian Aasian nykypäivään
1800-luvulta alkaen siirtomaavallat pelasivat ”suurta peliä” vallasta Afganistanissa, Persiassa ja Intiassa, minkä kaiut voi havaita tälläkin hetkellä, ja myöhemmin Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta tuli yksi kylmän sodan näyttämöistä. 2000-luvulla Kiina on ottanut takapihallaan vahvempaa roolia, mikä näkyy siinäkin, että kun Yhdysvallat lähti Afganistanista, Kiina ilmoitti nopeasti tekevänsä yhteistyötä Taliban-hallinnon kanssa.”
**
SK Teppo Tiilikainen: Silkkitien käännekohdat
“Kiina vahvistaa asemiaan kehitysohjelmalla, jota kutsutaan Vyö ja tie -hankkeeksi. Puoluejohtaja Xi Jinpingin 2013 lanseeraamassa ulko- ja talouspoliittisessa ohjelmassa investoidaan satoja miljardeja dollareita rautateihin, satamiin ja muuhun infrastruktuuriin kymmenissä maissa. Kiina uhkaa Yhdysvaltojen valta-asemaa. Samalla Eurooppa menettää merkitystään.
Kirjassa ei käsitellä koronaviruksen vaikutuksia. Englanninkielinen alkuteos julkaistiin ennen epidemian puhkeamista.”
**
MTV Kirja-arvio: Silkkinen ja öljyinen maailman selkärankä
“Frankopan ei toimi vain historian kirjurina. Hän luo Eurooppa-keskeisyydestä irtautuvan vahvan näkemyksen, mutta ei tietenkään vähättele Euroopan vaikutusta silloin, kun sillä on ollut vaikutusta, kuten imperiumien rakentamisen ja kolonialismin aikoina.
Tai esimerkiksi – jos antiikin Kreikasta voidaan puhua eurooppalaisena piirteenä ja kulttuurina – kreikan kielen leviäminen kauas itään jätti vahvoja jälkiä. Rooman valtakunnan vaikutuksia painettiin puolestaan vaikkapa paikallisiin teksteihin Intiassa.
Kirjassa maailman ”selkäranka” on keskinen Aasia, minkä Frankopan hyvin perustelee.”
**
Kemppinen: Silkkitie länteen ja itään
“Frankopanin omaperäinen ajatus on suunnilleen se, että maailmankaupan keskipiste oli tuhansia vuosia Pamirin takana Keski-Aasiassa. Länsimaisuus ja länsi oli niin kurjaa seutua, ettei sen kanssa käyty ihmeemmin kauppaa pitkiin aikoihin. Silti silkki ja posliini löysivät tiensä Eurooppaan, jostaq hankittiin itään orjia. Orjakaupan suuri investoija oli ensimmäisen vuosituhannen lopulla nousuun läåhtenyt Venetsia.”
**
Peter Frankopan’s “The Silk Roads: A New History of the World” explores the history of Eurasia from about the 200s to the present day. In the book, Frankopan argues that if we really want to fully understand Eurasian History, we need to shift our focus from the extremes–that is, Europe and East Asia–and towards what we know as “Central” or “Inner” Asia