Kirja-arvio: Risto Alapuro – Vallankumouksessa

Imperiumien hajoamiset ovat pitkiä prosesseja. Aikalaisena on aina tapahtumien osallinen. Sosiologi Risto Alapuro näkee murroskohdan läheltä. Koko maata ravistellaan.

Alapuro (s. 1944) teki muistiinpanoja vuosina 1990–91 Moskovassa ja Leningradissa (Pietarissa).

“‘Vallankumouksessa’ on kertomus yrityksestä tehdä tutkimusta siitä, miten Neuvostoliitto romahti sisältäpäin ja koki yhteiskunnallisen vararikon. Tutkimuskirja ei koskaan valmistunut. Jäljelle jäi päiväkirja, jossa ei ole erityistä juonta. Se on kokoelma sirpaleita, fragmentaarisia tähdenvälejä, mosaiikkia, anekdoottimaisista aineksista koottua tilkkutäkkiä, päivittäisen katuelämän ja TV-ohjelmien hämmästelyä sekä poliittisen kuohunnan ihmettelyä. Välillä sosiologisia kohtaamisia ja ponnisteluja sen hahmottamiseksi, mitä on oikeastaan tapahtumassa.”

**

Sukellan Alapuron kirjan kanssa myös omiin muistoihini. Vaikka en tiedäkään, kuinka paljon kirjaa on jälkikäteen toimitettu, on antoisaa lukea hajanaisia huomioita, ja ammattitutkijan näkemyksiä ihmisistä, ulkomaalaisen – välttävästi kieltä osaavan (Alapuron oma arvio), pyrkimyksestä paneutua naapurimaan elämään.

Alapuro kirjoittaa huomioistaan televisiossa ja kaduilla. Tuttuja näkymiä: kodeissa avataan televisio ruokailun ajaksi. Aulatilojen “vartijamummot” näkevät kaiken.

”Alakerrassa istuu päivystäjätäti – tai -tätejä. He pitävät silmällä sisääntulijoita, kuuluvat talon hallintoon. Katsovat televisiota. Vanhin ja mukavin keräsi talteen postiani, kun olin jouluna Suomessa. Annoin hänelle pullon Pisang-likööriä, Fazerin nougatkonvehteja… Stockmannilta. Sen jälkeen täti on puhunut niistä ainakin viisi kertaa. Pullo on kaunis; hän kerää kauniita pulloja.”

Neuvostoliitto oli kovin toinen. Ulkomaalaisten asema korostui eri tavalla kuin nykyisin. Valitettavasti maa oli monilta osin myös samankaltainen kuin nykyään.

”TV:stä tulee Vremjan jälkeen [Mihail] Gorbatšovin syntymäpäivän kunniaksi tehty ‘Ensimmäinen presidentti’ – Gorbatšov on ensimmäinen virkaansa demokraattisesti valittu presidentti. Filmiä mainostettiin jo Vremjassa. Ljudan syntymäpäivävieraat nauroivat sille hervottomasti: ’Malaja zemlja on tullut takaisin’. Kammottava ja nimenomaan kammottavan ontto filmi olikin (vertaa Urho Kekkosen karisma-aikaan tehtyihin Kekkos-ohjelmiin) lähtien aloituksestaan, viistosti alhaaltapäin kuvatusta päivänsankarista puhumassa Kremlin suuressa kongressipalatsissa.”

Kokemukseni mukaan ulkomaalainen voi havainnoida vain pintaa, mutta muuten hän on oman taustansa, ja hänelle kerrotun – asiantuntijoiden näkemysten varassa.

Raportointi – niin median kirjeenvaihtajan kuin ulkomaalaisen tutkijankin, nojaa usein muiden tekemiin selvityksiin: kollegoiden juttuihin ja asiantuntijoiden todistuksiin. Parhaimmillaan lähteitä käytetään onnistuneesti, värittämättä ja todenmukaisuuteen pyrkien.

Alapuron kohtaama “vallankumouksessa” elänyt Neuvostoliitto oli kaikille koettelemus, mutta myös tavallaan toiveikkuutta herättävä.

Neuvostoliiton murentuminen oli rajua

Muistiinpanoissa ei ihmetellä, että venäläiselle älymystöllekin on mahdollista omaksua neuvostovastainen linja. Samastua Venäjään.

“Vanhaan Venäjään, tuhottuun intelligentsijan Venäjään, Jeltsinin Venäjään… Samastumalla Venäjään Galja, Vadim, Ljuda ja heidän kaltaisensa voivat luontevasti ja johdonmukaisesti puolustaa tasavaltojen itsenäisyyttä ja vastustaa väkivaltaisia neuvostotoimia Baltiassa. Tämä asetelma, Venäjä versus Neuvostoliitto, avaa nimenomaan mahdollisuuden sellaiseen NL:n haastamiseen, johon Galja ja muut sitä käyttävät. Venäjä on paljon muutakin, mutta tällä hetkellä asetelma toimii niin, että se yhdistää opposition rivejä (miinus Pamjat yms.).”

Kesä 1990. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ote kirposi televisiosta. Viestintämonopolin murtuminen ravisteli kaikkea. Maahan perustettiin marraskuussa 1990 neljä erillistä televisioyhtiötä. Kesällä Gosteleradion pääjohtaja Mihail Nenašev pelkäsi demokraattisten voimien mielivaltaa. Leningradissa Aleksandr Nevzorov juonsi joka päivä 600 sekuntia ohjelmaansa. Nevzorov ei kumarrellut kommunisteja eikä myötäillyt demokraatteja. Suorat televisioinnit virittivät ihmiset seuraamaan politiikkaa. YLE: Jarmo Koponen, Pepe Arkila ja Boris Terešenkov

**

Myös Alapuro katsoi useaan otteeseen pietarilaisen Aleksandr Nevzorovin provokatiivisia ohjelmia. Hänen sosiologituttunsa Virosta ei epäröi kutsua venäläisten oikeuksia ajavaa tv-toimittajaa fasistiksi. (Nykyisinkin omia ohjelmiaan vetävä Nevzorov saa välillä niskavillat pystyyn, mutta pysyy enimmäkseen asiassa valtiollisen kaasuyhtiön omistamalla radiokanavalla ja YouTubessa.)

Alapuron päiväkirjoissa on enemmän asiaa. Hän kuvailee itselleen tapahtunutta, ja tulee samalla kertoneeksi hyvin paljon muutoksessa olevasta yhteiskunnasta.

Vuonna 1990 Alapuro kirjoittaa arvioineensa yksityiskeskustelussa, että maassa edettäneen kuten niin monesti aiemminkin: purkausta, liberalisointia seuraa hidas vähittäinen paluu kuriin ja järjestykseen – ei vanhaan, mutta tilanteeseen, jossa valtion luonne on kuitenkin samantapainen kuin ennenkin.

Neuvostoliitossa kehittyi edelleen voimissaan oleva lahjuksen muoto, joka johtaa palvelusten ja tavaroiden ylihinnoitteluun. Osa rahoista siirtyy “kätevästi” virkamiehille.

“Otkat” eli takaisin vierittämisen systeemi, josta tutkija Ilmari Susiluoto kirjoitti vuosikymmeniä myöhemmin, selittää myös valtion johdon suosiota.

Toimittajan työtä Neuvostoliitossa ja Venäjällä tehneenä mietin ammattiani mieluusti ihmisten kautta.

Niin tekee myös Alapuro tarkkaillessaan “vallankumousta” vuoden 1990 syyskuussa Moskovassa Punaisen torin kulmalla. Ystäviensä kanssa liikkuva tutkija saa tietoja suoraan ihmisiltä.

“Mielenosoituksessa osallistujat ovat enimmäkseen 40–55-vuotiaita ja ’90 prosenttia intelligentsijaa’, kuten Nataša sanoo. Hänen mukaansa laajemmat joukot ovat liian epätoivoisia osallistuakseen tällaiseen toimintaan, sillä heidän mielestään se ei hyödytä mitään.”

Alapuro kirjaa erikseen huomion: Perestroika on tähän asti ollut paljolti intelligentsijan ristiretkeä.

Valtaosa neuvostoliittolaisista oli turhautunut toteutumattomia lupauksia enemmän jatkuvaan konkreettiseen pulaan tavaroista. Jopa ruuasta.

Päiväkirjaan päätyi myös merkintä siitä, että koulutetun kansanosan lisäksi varsinkin Moskovassa asuu myös alaluokka, limitšikit, joka on vailla kulttuuria.

“He näkevät sivistymättömyyden uhkana. Limitšikit ovat eräänlaisia maaseudulta tulleita siirtotyöläisiä.”

**

Neuvostoliitossa eri ammattiryhmien piti palvella vallankumousta. Maan murtuessa myös ammatit menivät sekaisin. Fyysikoista sukeutui liikemiehiä siinä missä kommunistisen nuorisoliiton vaikuttajistakin.

Monet omat kollegani olivat saaneet kuka minkäkin koulutuksen. Sama oli tapahtunut myös Alapuron alalla jo aikaisemmin.

Nykyisin Pietarin Eurooppalaisessa yliopistossa työskentelevä Anna Temkinan kertoo Alapurolle, että sosiologian akateeminen opetus oli laajalti konservatiivien käsissä ja oli yleisesti kehnoa.

“Opetus on myös uutta. Täkäläisen Sosiologian instituutin ja nimenomaan sosiaalisten liikkeiden sektorin väki on saanut alun perin muun koulutuksen (niin kuin neuvostososiologit yleensäkin). Anna itse on taloustieteilijä ja päntännyt päähänsä viisi vuotta taloustiedettä ja oppia kypsästä sosialismista, joka on matkalla kommunismiin. ”

Sosiologien vanhempi polvi yritti 1990-luvun alussa osoittaa sen, miten Lenin pilasi Marxin perinnön. Samaan aikaan nuoremmat tutkijat olivat edenneet tekemään tiliä jo itsensä Marxin kanssa.

”Marxin ja Engelsin kritiikistä on tullut suoranainen muoti, ja kritiikki ulottuu materialistisen historiankäsityksen perusteisiin. Se kiistää Marxin tekemän materialismin ja idealismin välisen erottelun pätevyyden, ja samalla se kiistää koko neuvostoajattelun itsestään selvän pohjan. Se kiistää jotakin sellaista, joka neuvostoajattelussa on ollut yhtä luonnollista kuin ’aritmetiikan säännöt tai vakaumus siitä, että maa kiertää aurinkoa’ (politiikan tutkimuksen ja oikeustieteen tohtori Vladimir Pastuhov).”

https://www.youtube.com/watch?v=2V_poJmmOXo&t=21s

Pastuhov työskentelee nykyisin Lontoossa. Hän on yksi riippumattomien mediayhtiöiden säännöllisesti käyttämistä asiantuntijoista.

**

Nyt 30 vuotta myöhemmin monen on varmasti vaikeaa tajuta, kuinka toisenlainen oli totalitaarinen komento, ja miten ihmiset suhtautuivat uutuuksiin, kuten mielipidetiedusteluihin.

Neuvostoliitossa niihin suhtauduttiin usein kritiikittömämmin kuin lännessä.

“Kansa vastaa niin kuin siltä kysytään, kyllä tai ei, sosiologien muotoilemiin kysymyksiin.”

Suomalaisen tutkijan oli syytä olla perillä siitä, miten tutkimuksia tehtiin, ja kuka oli tutkimusryhmän johtaja. (Samaa on voinut sanoa jo monta vuotta Venäjän tutkimuslaitoksista, joista vain osa on riippumattomia valtiosta. Nämä on kaiken lisäksi leimattu ulkomaisiksi agenteiksi.)

“Oma profiili muodostuu ennen kaikkea tutkimustekniikoista, joita ovat erilaiset mielipidekyselyt ja -haastattelut. Niistä rajoituksista, joita nämä tekniikat sisältävät, ei juuri tiedetä tai valiteta. Eikä niistä, jotka koskevat saatavan tiedon luotettavuutta. Tuloksena on kyllä paljastavia ounasteluja esimerkiksi ihmisten tyytymättömyydestä tai muusta asioiden huonosta tolasta, mutta etenkin vapaana kelluvista prosenttiluvuista,  joiden merkitys jää hämäräksi.”

Sosiologi Leonid Kesselman (joka kuului myös minun juttuihini Leningradissa haastattelemien joukkoon) arvioi yhtä maan tulevaisuutta käsitellyttä kyselyä toteamalla, että lähes kaikki haastatellut kannattivat ihmisoikeuksia, mutta sosialismia vain kolmannes. Literaturnaja Gazeta -lehdessä julkaistun selvityksen kysymyksen laatijaa ei ollut saatu selville.

Alapuron havaintojen yksityiskohtaisuus on kiehtovaa

Ainakin näin matkan ja vuosikymmenten päästä tarkastellen. Kuvaillessaan kollegoidensa arkea Alapuro tulee kirjanneeksi hienosti sen, miten akateeminen pariskunta eli Leningradissa, ja samalla myös laajemmin Neuvostoliiton tilan.

“Olin eilen ensi kertaa kommunalnaja kvartirassa eli kommunalkassa, Anna Temkinan ja Oleg Viten asunnossa. Se sijaitsee lähellä Vasileostrovskajan metroasemaa, siis kantakaupungissa, vanhassa talossa. Rappukäytävässä oli tavanmukaisen hirvittävä maailman lopun tunnelma. Oven vastapuolella oli toinen rappukäytävä ja seinä niiden välillä osaksi puhki. Oven pielessä oli yli puoli tusinaa soittopainiketta ja muutamia nimiä. Pieni keski-ikäinen nainen tuli avaamaan ja johdatti käytävää pitkin huoneiston perukoille oikealle ovelle. Taakse jäi vasemmalla oleva yhteiskeittiö. Anna ja Oleg ovat äskettäin muuttaneet toisesta yhteisasunnosta tänne kahden huoneen kotiin.”

Tarkka havainnoitsija osoittaa meille sen, miten akateemiselle uralle lähteneet elävät, ja millaisiin pulmiin heidän kyettävä vastaamaan.

Heikkotasoisesta opetuksesta yliopistossa on ollut se hyöty, että taloustukijoilla kuten Temkinalla on ollut aikaa lukea ja tehdä muutakin.

“Anna kertoi käynnistään Länsi-Saksassa vuoden 1990 alkupuolella. Ennen lähtöään hän oli kiireisesti hankkinut luvan siihen, että saa viedä maasta ulos esitelmä paperinsa seminaaria varten. Sellainen pykälä on kuulemma edelleen laissa. Mutta rajalla hänelle oli kerrottu, että papereiden tarkastuksia ei enää tehdä. Hän kertoi myös miten  [Boris] Firsov [yksi Pietarin Eurooppalaisen yliopiston perustajista – rehtori vuosina 1996-2003 ja nykyisin kunniapuheenjohtaja] oli joutunut vaikeuksiin 80-luvun alun repressiovuosina. Tämä oli lähettänyt Suomeen ympäristötietoisuutta koskevaa aineistoa, joka oli osa leningradilais-suomalais-virolaista vertailua, ja sensuuri oli pysäyttänyt luvatta lähteneen postin. ”

**

Vallankumouksessa teos on tärkeä muistutus siitä, että Venäjän nykyinen johtaja ei ole saapunut Marsista vaan oman kertomuksensa mukaan Leningradin kaduilta.

Seuraavakin johtaja on samasta maasta – propagandan kasvatti.

Siksi myös hän on monista meistä Venäjää etäisyyden päästä tarkkailevan mielestä, jos ei nyt ulkoavaruudesta, niin toisesta yhteiskunnallisesta todellisuudesta.

Esimerkiksi sopii vaikka uutinen viikonvaihteesta. Valokuvanäyttelyn vuoksi Pietarissa pidätettiin 28 opiskelijaa. Valokuvanäyttely oli luvaton. Syytteiden mukaan heitä uhkaa 15 vuorokauden vankeus.

– Kyse ei ole enää vain politiikasta, pohti entinen kansanedustaja Dmitri Gudkov radioasema Eho Moskvyn lähetyksessä elokuun lopulla.

**

Veli-Pekka Leppänen – Arvio Helsingin Sanomissa.

”Neuvostososiologia oli lähinnä valtaklikkiä palveleva apukeino, mielipidekyselyihin, prosenttilukuihin ja -osuuksiin tukehtuvaa tilastointia. Alapuro rinnastaa sen tilan suomalaiseen sosiologiaan 1950–60-luvuilla.”