Kirja-arvio: Timothy Snyder – Tyranniasta

Isänmaallisuuteen kuuluu palvella omaa maata. Muista ihmisistä välittäminen on inhimillistä, mutta se ei ole politiikan tavoite. Politiikka on mahdollisuuksien taidetta. Kompromissit, sovitellut sopimukset liimaavat poliitikot toisiinsa, mutta karkottavat politiikan änkyrät omiin kuppikuntiinsa.

Suomalaisen eliitin, niin tunnetun pankkiirin kuin entisten puoluejohtajien, näkemykset osoittavat, että historian kertaus on paikallaan. Pankkiiri käy kirjasellaan demokratian perusteita vastaan ja kansanedustaja hakee vihamiehiä väärästä paikasta.

Poliittisessa pamfletissaan Tyranniasta [20 opetusta 1900-luvulta] (Siltala)  historioitsija Timothy Snyder muistuttaa meitä, mitä meidän on syytä ymmärtää, kun alkaa vaikuttaa siltä, että demokratiamme on uhattuna.

”Politiikassa ei riitä tekosyyksi, että on tullut petetyksi”, kuuluu kirjan motto, lainaus Leszek Kolakowskilta. Kolakowski oli merkittävä puolalainen filosofi ja kirjailija, joka menetti oppituolinsa Varsovan yliopistossa siksi, että ilmaisi vastustavansa kommunistihallitusta, eikä saanut julkaista teoksiaan.

Snyder on kiertänyt luennoimassa kirjastaan, kuten hän itse sanoo, kyllästymiseen asti. Kirjan voi lukea pieninä annoksina. Ei sen laajuuden vuoksi vaan koska jokainen luku herättää ajattelemaan ja tuntuu joka päivä ajankohtaiselta. Se ikään kuin selittää sen, missä juuri nyt mennään.

Mihin kaikki läheisten ajatusten ymmärtäminen ja myötätunto on kadonnut? Jokainen aikalaisnäkemys on tärkeä, eikä historiasta oppimista voi pitää kovin kummoisena viisautena, jos hakee analogioita, ja vertaa tapahtunutta kritiikittä nykypäivään.

Mutta jos ymmärtää edes osan siitä, miksi maailmamme on sellainen kuin se nyt on siksi, että jotkut asiat toistuvat ihmisten käyttäytymisen vuoksi, ollaan jo paljon pidemmällä. Samalla on viety osa poliittisten helppoheikkien ja pahinta laatua olevien älykkäiden opportunistien, tilaisuuteen tarttuneiden ihmisten voimavaroista.

Snyder on juutalaisten kansanmurhan ja natsien hirmutöiden tuntija. Hänen kirjansa Musta maa ja Tappotanner, joka kertoo niin Stalinin kuin Hitlerin hirmutöistä, ovat merkittäviä kokonaisteoksia Euroopan synkästä lähihistoriasta.  Molemmat ovat Siltalan kustantamia.

Snyder kirjoittaa, että demokratia epäonnistui Euroopassa 1920-, 1930- ja 1940-luvulla ja epäonnistuu nykyään suuressa osassa Eurooppaa ja eri puolilla maailmaa. Sen historia ja kokemus paljastavat meille mahdollisen tulevaisuutemme synkät vaihtoehdot. Nationalisti sanoo: ”se ei voi tapahtua täällä”, mikä on ensimmäinen askel kohti tuhoa. Patriootti sanoo: ”se voisi tapahtua täällä, mutta me pysäytämme sen”.

Kokemus isänmaasta on hyvin henkilökohtainen

Snyderin kirja on seurausta maailman myllerryksestä. Katalonian itsenäisyys on yhtä aikaa pelottava ja samalla oikeutettu päätös.

 

Snyder sanoo, että omaksumalla vaihtoehdottomuuden politiikan on kasvatettu sukupolvi, jolla ei ole historiaa. Venäjä ei hajota Eurooppaa kansojen itsemääräämisoikeutta tukeakseen, vaan omaa vaikutusvaltaansa lisätäkseen.  Voimme vain huomata joutuneemme sen tosiasian eteen, että Yhdysvalloissa isänmaallisuuden käsite muokkautui toisenlaiseksi Donald Trumpin noustua presidentiksi.

”Ei ole isänmaallista nimittää kansallisen turvallisuuden neuvonantajaksi henkilö, joka on ottanut rahaa venäläiseltä propagandaelimeltä. Ei ole isänmaallista nimittää ulkoministeriksi öljyalan mies, jolla on taloudellisia etuja ajettavana Venäjällä, joka on venäläis-yhdysvaltalaisen energiayhtiön johtaja ja joka on saanut ystävyyden kunniamerkin Putinilta.”

Tyranniasta-kirja on syntynyt tarpeesta vastata muuttuneeseen tilanteeseen Yhdysvalloissa. Kuitenkin myös jokaisen eurooppalaisen olisi syytä huomata Euroopan demokratioiden joutuneen vastaamaan kotimaisten haasteiden lisäksi myös suurvaltaintressiensä ohjaamana toimivan Venäjän tekoihin.

”Vuoden 2016 alussa Venäjä lavasti valheellisen terroriteon Saksaan. Samaan aikaan kun Venäjä pommitti syyrialaisia siviilejä ja siten ajoi muslimipakolaisia Eurooppaan, se koetti perhedraamaa hyväksi käyttämällä opettaa saksalaisille, että muslimit olivat lasten raiskaajia. Tavoitteena näyttää taas olleen demokraattisen järjestelmän horjuttaminen ja äärioikeiston puolueiden tukeminen. ”

Venäjää ei voi pitää totalitaarisena yhteiskuntana, mutta jo vuosia on sanottu maan muuttuvan autoritaarisesti itsevaltaiseksi.

Vuoden 2018 presidentinvaalit ovat varmasti yksi rajapyykki, kuten oli Trumpin valinta Yhdysvalloissa viime vuonna. Yhdysvalloissa muutosta avittivat monet tietoisesti ja toiset ymmärtämättä yksittäisten tekojen vaikutusta. Media sokaistui omista mahdollisuuksistaan.

Yksityisyyden suojaa avaamalla annettiin työkaluja demokratiaa halveksiville ihmisille. Yhdysvaltoihin vaikutettiin uudella tavalla maan sisällä.

Snyder reagoi kaivamalla historian opetukset esiin.

”Poliittinen ajattelija Hannah Arendt ei tarkoittanut totalitarismilla kaikkivoipaa valtiota, vaan yksityisen ja julkisen elämän rajan murenemista. Olemme vapaita vain niin kauan kuin pystymme valvomaan sitä, mitä ihmiset meistä tietävät ja missä tilanteessa he saavat tietonsa.”

Yhdysvalloissa astuttiin vuoden 2016 vaalikampanjassa aivan huomaamatta askel kohti totalitarismia, kun sähköisen tietosuojan loukkaaminen hyväksyttiin normaaliksi. Snyder kirjoittaa, että olipa loukkaajana yhdysvaltalainen tai venäläinen tiedusteluvirasto tai mikä instituutio tahansa, yksityisten viestien varastaminen, käsitteleminen tai julkaiseminen tuhoavat länsimaisen käsityksen oikeuksistamme.

”Jos emme voi määrätä, kuka lukee mitä ja milloin, meidän ei ole mahdollista toimia tässä hetkessä eikä suunnitella tulevaisuutta.”

Puolusta yksityiselämää

Liberaali ja avoin maailmankäsitys on haavoittuvainen. Snyderin mukaan ihmisten on voitava luottaa mediaan. Nyt tuota luottamusta horjutetaan koko ajan ja erityisesti näin kävi Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhteydessä.

Yleensä on ajateltu, että journalistisen ärhäkkyyden tasoittavat toimitusten linjaukset, joilla tuetaan olemassa olevaa yhteisymmärrystä, konsensusta, näkemystä kaikkien hyvästä. Toimituksissa tehdään journalismia. Yksittäinen mielipide ei ole yhtä arvokas kuin kollektiivin luoma, mutta ei se välttämättä ole väärä tai rikollinen. Suunta on kuitenkin ehdottoman väärä, kun pääuutiseksi nousee halu paljastaa jotain, joka on joskus ollut luottamuksellista.

(Snyder kertoo esimerkiksi sen, että on ällistyttävää kuinka uutismedia onnistuu luottamuksellisuuden säilyttämisessä paljon kehnommin kuin esimerkiksi muoti- tai urheilutoimittajat, jotka tietävät mitä takahuoneissa tapahtuu, mutta eivät mässäile suihkukuvauksilla tai kertomuksilla vaatteiden vaihdosta.)

Vikaan mentiin ja pahasti, kirjoittaa Snyder, silloin kun media alkoi seurata sähköpostipommeja ikään kuin ne olisivat olleet uutisia, ne pettivät oman tehtävänsä.

”Harva toimittaja edes yritti selittää, miksi ihmiset sanoivat tai kirjoittivat niin kuin he siinä tilanteessa tekivät. Kertoessaan yksityisyyden loukkauksista uutisina media harhautui jättämään tärkeät päivän varsinaiset tapahtumat kertomatta. Eräs melko tärkeä esimerkki: mediamme ei kertonut perusoikeuksien loukkaamisesta, vaan piti usein tärkeämpänä mässäillä luontaisella kiinnostuksella muiden ihmisten asioista. ”

Valemedia olemme me

Mediaa on tietenkin syyttäminen muustakin kuin yksittäisistä ylilyönneistä, mutta varsinkin silloin, kun lähdetään ruotimaan yksittäisen ihmisen tekemisiä porukalla kaikissa mahdollisissa julkaisuissa, on yhteiskunnallisen merkittävyyden oltava erittäin hyvin perusteltua.

Sananvastuu on ymmärrettävä olipa kyse #meetoo –kampanjan paljastamasta häirinnästä tai jonkun ihmisen huumeiden käytöstä aiheutuneesta keskustelusta.

Tietenkään kyse ei ole enää pitkään aikaan ollut vain toimituksista, vaan meistä kaikista internetin miljoonista kirjoittajista ja vaikuttajista. Yksittäinen meemi voi olla paljon vaikutusvaltaisempi mielipiteenmuokkaaja kuin hyvä ja ajateltu kirja. Mutta toisten ajatusten levittäminen onkin aina helpompaa.

”Internet-ajassa me kaikki olemme julkaisijoita, joten kukin meistä kantaa henkilökohtaista vastuuta suuren yleisön totuuskäsityksestä. Jos haluamme vakavissaan etsiä tosiasioita, jokainen voi tehdä pienen vallankumouksen internetin tavassa toimia. Jos tarkastaa hankkimansa informaation, ei välitä valheuutisia edelleen muille. Jos päättää seurata toimittajia, joihin on syytä luottaa, heidän selvittämiään tietoja voi välittää myös muille. Jos tviittaa eteenpäin vain sellaisten ihmisten töitä, jotka ovat tehneet oikeaa toimittajantyötä, ei kovin todennäköisesti pilaa aivojaan vuorovaikutuksessa bottien ja trollien kanssa.”

Snyder pureutuu oleelliseen todetessaan, että emme näe keiden ajatuksia loukkaamme julkaistessamme valheita, mutta se ei tarkoita, että emme vahingoita heitä.

”Ajattelepa autolla ajamista. Emme näe toista kuljettajaa, mutta tiedämme, että hänen autoonsa ei pidä törmätä. Tiedämme, että vahinko olisi yhteinen. Suojelemme toista ihmistä häntä näkemättä kymmeniä kertoja joka päivä. Emme liioin näe toista ihmistä tietokoneensa ääressä, mutta kannamme osavastuun siitä mitä hän siellä lukee. Jos kykenemme olemaan internetissä tekemättä vääryyttä näkymättömien ihmisten ajatuksille, toiset oppivat tekemään samoin. Ehkä internetliikenteemme lakkaa silloin näyttämästä suurelta veriseltä onnettomuudelta.”

Jotenkin kohtalon ivalta tuntuvat tämän päivän uutiset Tšekistä, jossa vaihtoehtomedialla on vahva jalansija.  

Tuoreiden selvitysten mukaan Venäjän tiedusteluelimet hyödyntävät hybridivaikuttamisessaan kaikkia käytettävissään olevia keinoja. Vaikuttamistoiminta pyritään mediatietojen mukaan mitoittamaan siten, että ”se ei ylitä vastustajan reaktiokynnystä, vaan johtaa joko halvaantumiseen tai vääränlaisiin reaktioihin.”

Snyder tuntee hyvin itäisen Keski-Euroopan historian ja muistuttaa siitä, kuinka toisinajattelija Vaclav Havel kirjoitti kolme vuosikymmentä sodan jälkeen vuonna 1978 teoksensa ”Vallattomien valta”, jossa hän selitti sortovallan jatkumista, vaikka sen päämääriin ja ideologiaan harva enää uskoi.

Snyder kirjoittaa, kuinka Havel, tärkein ajattelija 1970-luvun kommunistidissidenttien joukossa, esitti vertauksen vihanneskauppiaasta, joka tekstaa puotinsa ikkunaan kyltin ”Maailman työläiset, liittykää yhteen!” Se ei tarkoita, että kauppias todella kannattaisi kommunistisesta manifestista otetun lainauksen viestiä. Hän asettaa kyltin ikkunaansa, jotta voisi jatkaa arkielämäänsä joutumatta vaikeuksiin viranomaisten kanssa.

”Vihanneskauppias ilmoittaa lojaalisuutensa ainoalla tavalla, jota hallitus pystyy kuulemaan; toisin sanoen hyväksymällä määrätyn rituaalin, hyväksymällä ulkokuoren todellisuudeksi, hyväksymällä annetut pelisäännöt ja siten mahdollistamalla pelin jatkumisen, sen koko olemassaolon.”

Kun ihmisluonto antaa periksi, se valitsee helpomman tien

Snyder opastaa myös näin: säilytä maltti kun tapahtuu mahdottomia. Nykyajan tyrannia on terrorin hallintaa. Kun terrori-isku tapahtuu, autoritaariset vallanpitäjät käyttävät sitä valtansa vahvistamiseen.

Laumaväkivallan tarkoitus oli muuttaa poliittinen ilmapiiri, minkä se myös sai aikaan.

”Jotta väkivalta voisi muuttaa sekä ilmapiirin että koko järjestelmän. Joukkokokousten mielenliikutukset ja poissulkemisen ideologia on liitettävä osaksi aseellisten joukkojen koulutusta. Ensin ne uhmaavat poliisia ja asevoimia, sitten ne tunkeutuvat poliisiin ja asevoimiin, ja lopuksi ne muuttavat poliisin ja asevoimat. ”

Snyderin kirjan helmiä on vaikea erotella. Yksi niistä on kuitenkin tämä: ”Jos todella tavoittelemme tosiasioita, internet antaa kadehdittavan mahdollisuuden välittää niitä. Aiemmin lainatuilla auktoriteeteilla ei ollut sellaisesta tietoakaan.”