Kirja-arvio: Veli-Pekka Tynkkynen – Venäjä, energiavalta
Muutama vuosi sitten jätin väliin, kun minua pyydettiin kirjoittamaan Venäjän energiaa myyvän yhtiön julkaisuun. Katsoin, etten voi kirjoittaa vastoin näkemyksiäni. Kritiikittä Venäjää ei ole voinut seurata vuosiin.
Venäjä on valtio, jonka tavoitteet sen nyky-johdon käsissä ovat auenneet useille ihmisille vasta muutaman edellisen kuukauden aikana.
“Geopoliittisen suuruudenhulluuden ohella hyökkäystä Ukrainaan, samoin kuin väkivallan käyttöä omia kansalaisiaan kohtaan motivoi pyrkimys pitää kiinni vallasta – mutta myös [Vladimir] Putinin itsesuojelu, hengissä säilyminen.”
**
Venäjän ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen (s.1972) on osannut kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä; ohjata tohtoriopiskelijoita ja osallistua suomalaisen Venäjä-tutkimuksen uudistamiseen, vaikka ei omien sanojensa mukaan vaikuttanut kovinkaan paljon uuden paradigman kehittämiseen.
Aleksanteri-instituutin aiempi johtaja, emeritusprofessori Markku Kivinen saa kirjoittajalta kuitenkin erityiskiitoksen kuten Suomen Akatemia ja Koneen säätiö, joiden avulla tutkimustyö on edennyt erilaisissa kokoonpanoissa. Tynkkysen Venäjä, energiavalta -kirjan pohjana on aineisto, jota on kertynyt reilun vuosikymmenen aikana.
“Vaikka Venäjä on täysin riippuvainen öljystä ja kaasusta, maalla olisi valtavine luonnonvaroineen kaikki edellytykset muuttua myös uusiutuvan energian suurvallaksi. Samalla autoritaarisuuden ja sotilaallisen voimankäytön tilalle voisivat astua demokratia ja kansainvälinen yhteistyö.” (“Venäjä, energiavalta – Gaudeamus”)
Minä sain lukijana vastauksia kysymyksiin siitä, miten luonnonvarojen käyttö ohjaa Venäjää, ja kuinka maantieteelliset tekijät vaikuttavat päätöksentekoon ja poliittisen vallan luonteeseen.
Tynkkysen kirja taustoittaa ja selventää – tutkittu tieto rauhoittaa. Energia on Venäjälle ulkopolitiikan väline vielä tuleviksi vuosiksi. Kestävän ja turvallisen, kunnioituksen ja luottamuksen arvoisen Venäjän rakentumisessa energia-alalla on valtava merkitys tulevaisuudessakin.
Venäjän kieli ja naapurimaa tuli Tynkkyselle tutuksi jo lapsena Moskovassa vietettyjen vuosien aikana. Tämän vuoksi ei varmaan ole liioittelua sanoa, että valtavaa tutkimuskohdettaan lähestyy maata tunteva ihminen.
Selkeän aihepiirien ryhmittelyn ja luontevan kirjoitustyylin viedessä lukijalle avautuu kokonaiskuva rakennelmasta, joka antaa Venäjän johdolle sen itsevarmuuden, ja mikä tärkeintä: varat sodankäyntiin.
**
**
Yhteiskunta valjastettu hiilivetyjen vientiin
Hiilivetyjen virrat alkutuotantoalueilta kuluttajille synnyttävät pullonkaulojen maantieteen: taloudellisesti ja strategisesti tärkeitä putkistoja, joiden kontrolli tarkoittaa niin taloudellista kuin poliittista valtaa.
“Venäläinen öljy ja erityisesti kaasu viedään kuluttajille laajalle levittäytyviä, mutta lukumäärältään vähäisiä väyliä pitkin. Tämän vuoksi energia voidaan käyttää sekä sisä- että ulkopoliittisena välineenä. Mikäli valtio ei kontrolloisi putkistoja, olisi poliittinen vallankäyttö energiavirtojen ja infrastruktuurin avulla hankalampaa.”
Tynkkynen muistuttaa Putinin Venäjän muuttuneen konservatiivisemmaksi, harvainvaltaisemmaksi ja määrätietoisemmaksi tämän presidenttikausien taitekohdassa vuonna 2012.
Vaikka valtaosa venäjäläisistä pitää maata energiasupervaltana, enemmistö heistä suhtautuu kielteisesti rikkauksiin, jotka on haalittu samaan aikaan kun suuri joukko venäläisiä elää (energia)köyhyydessä.
Maaseudulla on energiaköyhyyttä yritetty vähentää kansallisen kaasuohjelman avulla. Mutta samalla on vahvistettu mustavalkoista kansallismielisen identiteetin rakentamista hiilivetyjen varaan. Talouden uudistaminen on hidasta ja opposition vaimentaminen helpompaa.
Hiilivetyteollisuuden luoma energiaidentiteetti nojaa siihen ajatukseen, että kaikki – etenkin länsimaat, ovat Venäjää ja sen kansaa vastaan.
Putinin hallinto seuraa kansalaisten näkemyksiä ilmastokysymyksistä, mutta on ottanut kantaa helpommin näkyviin tekijöihin, kuten kaatopaikkoihin.
Maailmanlaajuisessa ilmastopolitiikassa Venäjä tuskin osoittaa johtajuutta ja asettuu päästöjään alentavien maiden etulinjaan.
Kaasuputkistoista riippuvaiset
Kaasuteollisuutta verrataan Venäjällä avaruusteknologiaan. Maantieteessä kaasun jakeluverkostot edistävät maan yhtenäisyyttä – lämmön sekä hyvinvoinnin tuojana Venäjän syrjäseuduille.
Kaasu esitellään alueellisen kehityksen airuena, joka edistää sivistystä. Mahdollisuutta hallita alueita ei ilmaista kaasuyhtiö Gazpromin tavoitteissa avoimesti.
Kaasun käytöstä aseena puhuttiin Ukrainan osalta jo vuosina 2006 ja 2009. Uudelleen kaasukysymys nousi esiin vuonna 2014 ja vuoden vaihteessa 2021–22, jolloin kaasun hinta kohosi Euroopassa korkeuksiin.
**
**
Kaasuverkoston myötä alueet ovat yhä tiukemmin Kremlin ohjattavissa. Tynkkysen mukaan Gazpromin läsnäolo Karjalan alueella konkretisoituu pehmeässä vaikuttamisessa kuten urheilun parissa.
Puolivaltiollinen Gazprom on onnistunut luomaan totuuden ja valtapuheen, jonka mukaan urheiluinvestoinnit ovat vastuullista yhteiskunnallista toimintaa. Samalla ne edistävät Putinin suurvaltapolitiikkaa yhteiskuntavastuun nimissä.
Energiasta riippuvaiset naapurit
Ulkomaille on tuputettu ajatusta, jonka mukaan erityisesti Ukraina on kroonisesti riippuvainen Venäjän hiilivedyistä ja uraanista.
Venäjä tulkitsi laimeat otteet Krimin miehityksen jälkeen energiariippuvuudesta johtuvaksi.
–Putin ei pelkää menettävänsä energiamarkkinoita EU:ssa, Tynkkynen arvioi, ja esittää keskinäisriippuvuuden Euroopan ja Venäjän välillä pohjautuvan vääriin oletuksiin.
Kyse on siitä, että “Putin” käy kauppaa yksityisten yritysten kanssa. Valtiollisen Venäjän kauppakumppanit ovat merkittäviä yksittäisten jäsenvaltioiden sisällä, mutta eivät koko unionin mittakaavassa.
**
**
Tynkkysen visioissa on edelleen Venäjä, joka voi vaikuttaa pehmeillä keinoilla ja panemalla EU-maat kilpailemaan keskenään.
Vaikka juuri nyt näyttää siltä, että EU on yhtenäinen, voi repeämiä tapahtua. Energia on edelleen niin sanottu isäntäresurssi eikä se ole kauppakumppanien keskinäisriippuvuuden osalta verrannollinen maatalouteen, koneenrakennukseen tai palveluihin.
Nurkkakuntainen linnake-ajattelu, ja Putinin hallinnon konservatiivinen ja kansallismielinen ideologia, ovat tehneet vaikeaksi nähdä Venäjällä merkittävää roolia taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.
-Ilmastonmuutos on kuitenkin ennen kaikkea turvallisuusuhka, joka vaikuttaa kaikkiin kansoihin, myös venäläisiin, Tynkkynen kirjoittaa.
Hän arvioi Venäjän hallinnon olevan kyvytön arvioimaan ilmastonmuutoksen rajat ylittäviä turvallisuusuhkia.
**
MTV/ Janne Hopsu: Veli-Pekka Tynkkynen: Venäjä, energiavalta. Öljykulttuuri kohtaa ilmastonmuutoksen. Gaudeamus. 2022. 232 s.