Kremlin sota mielenosoittajia vastaan

Lyhyesti siitä, miksi tämä on tärkeää:

Kreml on julistanut ”sodan” mielenosoituksille; etsii länsimaisia vaikutteita ja uhkaa vastustajiaan henkilökohtaisesti.

Monen mielestä käynnissä on yritys taistella aikaa vastaan. Suuri omaisuuksien puhallus jatkuu. Palkkasotureina käytetään valehtelevia toimittajia.

Onko väkivalta estettävissä? Mihin Venäjä on menossa? Venäjää on mahdotonta avata yksiselitteisesti. Tässä blogissa tulkitaan tapahtuvaa median välittämästä tiedosta ja tunteesta.

Selkein ponnin kesän poliittiisiin mielenosoituksiin on ilmiselvästi paikallisvaaleissa ehdokkaiksi hyväksymättömien puolustaminen. Mutta on kyse myös oikeudesta asettua ehdokkaaksi ja äänestämisestä.

Poliitikot, kolmas sektori ja aktivistit ovat vain pieni osa sukupolveaan. Ne ihmiset, jotka ovat vähitellen nousemassa merkittäviin asemiin venäläisessä liike-elämässä ja valtiojohdossa, ovat presidentti Vladimir Putinin todellisia perillisiä.

**

Moskovan kaduilla mielenosoitukset ovat kestäneet toista kuukautta. Useana viikonloppuna on vaadittu myös vallanpitäjien arvostelijoita ehdokkaiksi paikallisvaaleihin. Vaalit ovat jo syyskuun 8. päivä muun muassa Moskovassa ja Pietarissa eikä protestoinnille näytä tulevan loppua. On muistettava, että protestit ovat vain näkyvin osa kuohunnasta Venäjällä.

Venäjällä on pelästytty oranssia värivallankumousta niin paljon, että kansalaisille ei haluta antaa pienintäkään mahdollisuutta erimielisyytensä ilmaisuun (Ettehän halua, että tapahtuu kuten Parisiissa, Hongkongissa, Jerevanissa tai Bishkekissä).

Presidentti Putinin käytös mielenosoitusten vastapainona oli huomattava. Hän jätti pitkään julkisuudessa tapahtumat huomioimatta tarkoituksellisesti – jopa näytöksellisesti: sukelteli mieluummin Suomenlahdella tai ajeli kypärättä Krimillä moottoripyöräjengin kanssa, kuten politiikan tutkija Stanislav Belkovski arvioi Snob.ru -julkaisuun kootussa asiantuntijoiden haastattelussa. 

Putin otti mielenosoitukset puheeksi vasta kun oli pakko: vierailuillaan Ranskassa ja Suomessa. Syyllinen löytyy Venäjän ulkopuolelta, vaikka tiedetään, että mitä syvemmässä jäässä yhteiskuntaa on pidetty, sen rajumpi on suojasää.

Vuosien tauon jälkeen toistaiseksi suurin protesti sai Moskovassa liikkeelle noin 60 000 ihmistä. Pidätettyjä on yli 2000: monia heistä on hakattu ja useita odottaa jopa 15 vuoden tuomio mellakoiden järjestämisestä.

Sosiaalisen median kirjoituksissa näkyy, että liian monta ohikulkijaa on joutunut kovien otteiden uhriksi. Ei ole ihme, että Kremlistä esitetään vaatimus Youtuben sulkemisesta mielenosoitusvideoilta.

Toimitusten ja kansalaisjärjestöjen tekemät selvityksetkin ovat jo tulehduttaneet tilannetta. Monet mielenosoituksiin osallistujat kertovat saaneensa innoituksen sosiaalisesta mediasta.

Valta ja omaisuus ovat lainassa

Moskovan mielenosoitusten merkitystä yhteiskunnan kuumemittarina ei pidä vähätellä: valtavat omaisuudet ovat siirtymässä vanhemmilta lapsille.

Poliittinen johto haluaisi sukupolvenvaihdon ”ylhäältä” käsin niin, että Venäjällä asuvien mieliin jäisi perinnöllinen nomenklatuuri, virkamiesten yläluokka, mutta sukupolvi voi vaihtua myös ”alhaalta” käsin.

Rahan ja poliittisenkin vallan siirtäminen, jota tavataan ajatella kuuluvaksi johonkin hetkeen tulevaisuudessa, esimerkiksi Putinin jäljellä olevaan kauteen – vuoteen 2024, on jo alkanut. Se on seurausta siitä, että venäläinen poliittinen järjestelmä ei pysty erottamaan valtaa ja omaisuutta.

Jopa tähän asti melko huomaamattomat paikallisvaalit on pakko hyödyntää. Valtapuolueen ehdokkaiksi ei haluta jäädä, oppositio kannustaa äänestämään ketä vaan muuta kuin ykkösehdokkaasi nimettyä vallanpitäjien kandidaattia.

Kiistelty ehdotus muhii oppositionkin parissa vasta keskusteltavana. Varsinkin alueilla valtapuolueen kannatus on tiukoilla,  jos ihmiset koettavat hakemalla hakea vaihtoehtoisia ehdokkaita.

Journalismissa nähtävissä oleva uusi aalto on esimerkki sukupolvenvaihdoksesta. Tuo uusi aktiivisesti toimiva sukupolvi ei muutakaan maasta, vaan lähestyy vallan kamareita eikä mene mihinkään pois.

Toiset ostetaan, jotkut pelotellaan

Venäjällä tapahtuvan poliittisen vainon riippumattoman ihmisoikeusaktivismin mediaprojektin, OVD-infon yksi perustajista Grigori Ohotin kirjoittaa, että uutinen ei olekaan itse sorto, eivät pidätykset ja oikeusjutut Moskovassa ja ympäri maata, joita on nähty nuorison protestien jälkeen toukokuussa 2017 ja vaalien jälkeisten protestien jälkeen keväällä 2018.

”Uutinen onkin se, että ne kansankerrokset, jotka eivät aiemmin osallistuneet protesteihin ovat nyt osallistuneet niihin yhtenäisesti. Se jos mikä on todella uusi vaihe.”

Tämän ajatuksen politiikan tutkija, yhteiskunnallinen vaikuttaja Jekaterina Schulman kiteyttää Facebook-päivityksessään Venäjän tämän hetkisestä tilanteesta.

Humanistinen julkaisu Ortodoksisuus ja maailma kysyi mielenosoituksista, mikä ero on yksimielisyydellä ja erimielisyydellä, perustuslailla, lailla hallinnollisista rikkomuksista ja rikoslailla sekä Venäjän presidentin ihmisoikeusneuvostolla ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimella.

”Kansalaisaktiivisuushan ei katoa mihinkään. Olemme tulleet siihen pisteeseen, jossa jokainen johtopäätös, perustuipa se sitten vaaleilla valittuun tai muunlaiseen järjestelmään, herättää kansalaiset toimimaan. Olemme viimeisen kuukauden aikana nähneet sellaista itseorganisoitumista ja keskinäistä avunantoa, jollaista emme olisi voineet kuvitellakaan vielä muutama kuukausi sitten.”

Mielenosoituksiin osallistujat ottavat ison riskin

Mielenosoitusten taustalla on monia tekijöitä. Väkivaltaa ja mielenosoittajien massapidätyksiä voi pitää Venäjän johdon harkittuna näytöksenä, joka kertoo vallanpitäjien päättäväisyydestä ja kyvystä iskeä oppositioon ennen kuin sellaista on edes päässyt muodostumaan.

Mielenosoitusten nimittäminen joukkomellakoiksi on selvä sortotoimi.

Venäjää tarkkaileva ei voi välttyä huomiolta, että maassa on ohitettu ajatus Neuvostoliitosta tutun järjestyksen palauttamisen riittävän. Venäjän vertaaminen Pohjois-Koreaan tai mielenosoitusten seurausten vertaaminen vuoden 1937 puhdistuksiin on vielä väärin, mutta painetta kansaa kohtaa on lisätty. Monestakin syystä tapahtumia on verrattu vuoden 1989 joukkoliikkeisiin.

Todennäköisesti ajattelussa on menty paljon kauemmas historiassa ja koetettu valjastaa tämän mahdottoman tehtävän eteen myös osa akateemisesti koulutetuista ihmisistä.

Psykologinen hyökkäys

Politiikan tutkija Kirill Rogov sanoo sosiologisten selvitysten avulla voitavan nähdä, että protestimielialojen kehittymisessä on Kremlin kannalta kysymys lähinnä ”psyykkisestä hyökkäyksestä”.

Hyökkäykseen alettiin todennäköisesti  kesän ollessa kukkeimmillaan, jotta mahdollinen hyökyaalto saadaan taltutettua ennen hyvänolon tuovan lomakauden päättymistä ja ennen kuin uusi poliittinen kierros pyörähtää käyntiin.

”Hallinnon kannatuspohja on jo sulanut, ja yhteiskunnan kaikissa sosiaalisissa kerroksissa on valtavasti väkeä, jotka eivät halua että ”Venäläinen Turkmenia” -projekti realisoituu. He ovat kuitenkin iloisia siitä, että ovat vielä lomilla eikä tarvitse tehdä mitään päätöksiä juuri nyt. He vakuuttelevat itselleen, että kysymys on moskovalaisista rähinöitsijöistä, [Aleksei] Navalnyista ja korruptionvastaisesta säätiöstä FBK:sta eikä suinkaan heistä itsestään.”

Moskova on kuitenkin erityisen tärkeä, koska jos ja kun kaupunki kaatuu, se jää rosvojen käsiin.  Rogovin mukaan tulos on sama, jos kaduille lähteneitä ihmisiä onnistutaan pelottelemaan tarpeeksi.

“Niin tai näin, koko yhteiskunta on täysin suojaton näiden rosvojen edessä. On hyvin todennäköistä, että seuraava ´historiallinen risteyskohta´ on muutaman lähimmän viikon asia.”

Valtion ohjaama väkivalta on toiminut

Blogaaja Oleg Kashin arvioi, että kahdeksan vuoden keskeytymätön kokemus on antanut venäläisille mahdollisuuden tunnistaa viranomaisten taktiikan, jolla ”iskukykyiset joukot” pysyvät vallassa.

”Mutta voiman käytöllä sivuvaikutuksensa: jotkut lakkaavat samanaikaisesti pelkäämästä, muuttuen joko sadisteiksi (poliisiksi) tai pilkkaamaan roistoja (propagandisteiksi), kun taas toiset päinvastoin löytävät itsestään parhaat inhimilliset ominaisuudet, jotka ilmenevät äärimmäisissä tilanteissa. Solidaarisuudesta ja kansalaisen kunniasta pyhyyteen, kirjaimellisesti.”

Tämä on suoraan kuin Stalinin sääntökirjasta, sanotaan. Juoneen kuuluu, että yhdessä kaikki on hyvin, valtio on tiukasti itsensä vartioima.

Samaan aikaan jotkut kansalaisista ovat jo peruuttamattomasti muuttuneet pahoiksi ja toiset kiistattomiksi hyödyllisiksi. Ja juuri tämä jako, kuten aina tapahtuu, on tulevaisuuden kannalta ratkaiseva, vaikka nykyisessä tilanteessa “kaikki ei ole niin yksinkertaista”.

Takaumia liki 30 vuoden päähän

Venäjän nykymenon arvostelijat epäilevät, että maa on sulkeutumassa itsepetokseen, joka on minullakin Neuvostoliitossa asuneena hyvin muistissa.

Myös vuonna 1990 peloteltiin ihmisiä jäämään kotiin. Pelko ei tarttunut. Ei ainakaan riittävästi.

Mielenosoituksiin osallistuvat olivat sitä sukupolvea, joka oli alistunut Tšekkoslovakian miehitystä seuranneiden vuosien aikana Neuvostoliitossa. He kokivat aikansa tulleen.

Seurasin tuolloin demokratiaa vaativien mielenosoituksia Moskovassa.

Yksi skenaario on, että valta pelottaa kaikkia. Ihmiset ymmärtävät, että lähteminen ulos ei ole turvallista ja hyväksyy valtion tarjoaman uuden tyyppisen sosiaalisen sopimuksen, jonka viranomaiset asettavat: aivan niin kuin yritettiin tehdä liki 30 vuotta sitten.

Valtiovalta koettaa tällä hetkellä todistaa, että äänioikeuden puute ei vie mahdollisuuksia menestyä tai että puolueiden puute ehkäisisi kehitystä, mutta jos tarkastellaan Venäjän viimeisen 30 vuoden historiaa, voi ymmärtää, ettei tämä tilanne voi jatkua ikuisesti.

”Vaaleja” koskevat häiriöt ovat pyramidin ensimmäisiä halkeamia ja ne voivat haitata tulevaisuudessa sen eheyttä toimia yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaan.”

Nyt Venäjällä on kasvanut uusi tiedostava sukupolvi, joka on tutkimusten mukaan uhka vallitsevalle järjestelmälle. Osa näistä ihmisistä oli aktiiveja jo vuosina 2011-12, jolloin nykyinen linja tiukensi otettaan.

Nuorennuskeikkaus on käynnissä

Toimittaja Max Trudoljubov pohtii erinomaisella tavalla Colta.ru- julkaisussa, mistä Venäjän liikehdinnässä voi olla kyse. Viranomaisten psykologinen hyökkäys valtion mediassa mielenosoittajia vastaan on tyhmää tai julmaa, mutta selitettävissä.

Trudoljubovin mielestä ei ole syytä  huolestua niistä salaliittoteorioista, joiden mukaan Aleksei Navalnyi edustaa joitain oligarkkeja tai organisaatioita. Hän ei tietenkään ole ainoa.

”Hän on vaihtoehtoisten perijöiden sukupolven yksi avainhahmo ja suurin osa hänen yhteistyökumppaneistaan ja seuraajistaan on häntä nuorempia.”

Venäläiset milleniaalit ovat syntyneet 1970-luvun puolivälissä ja 1980-luvun lopussa, jolloin syntyvyys laski Neuvostoliitossa maan vaikeuksien ja hajoamisen seurauksena. Tänään he ovat aktiiveja 30-40 –vuotiaita ja valmiita syrjäyttämään 50–70 -vuotiaat vanhempansa. Kilpailu on kovaa.

Venäjää johtavat perheet

Journalistisissa selvityksissä on tullut esiin räikeitä virkamiesten ja Venäjää ”johtavien” perheiden väärinkäytöksiä. Näillä on merkitystä.

Trudoljubov kokosi artikkeliinsa luettelon median julkaisemista selvityksistä. (Linkeistä pääsee juttuihin, jotka ovat venäjäksi). Venäjän mediaa ei voi sanoa laiskaksi. Toimittajien 1990-luvun paljastuksiin verrattuna nyky-Venäjän media tekee huimaa työtä.

Vain muutama viikko sitten paljastuivat muutoinkin mainetta saaneen toimittaja Ivan Golunovin artikkelista Moskovan apulaiskaupunginjohtajan Pjotr Birjukovin ja hänen sukulaistensa kiinteistöomaisuudet.

Korruptiotutkimuksillaan mainetta entisestään nostaneen Aleksei Navalnyin työryhmä tutki ensimmäisen varakaupunginjohtaja Natalia Sergynin ja hänen sukulaistensa omistuksia.

Navalnyin korruptionvastainen säätiö FBK on selvittänyt myös hotelli- ja toimistotilabisnestä Moskovassa;

Projekt-julkaisu on kertonut Moskovan valtion yliopiston, MGU:n, rehtorin huolehtineen Putinin tyttären projekteista.

Ja BBC:n venäjänkielinen toimitus on kertonut Putinin vanhemman tyttären liiketoimien edistymisestä Venäjällä.

Baza-julkaisu on osoittanut näyttävästi, miten Venäjän valtiollisen öljy-yhtiön johtajan rakennustoimet etenevät Moskovan liepeillä.

Youtubesta löytyy jo aiemmin koostettuja raportteja maan yleisen syyttäjän lasten bisneksistä ja presidentin tiedotussihteerin Dmitri Peskovin elämästä.

Trudoljubov muistuttaa, että nämä tarinat eivät kerro vain liike-elämästä, vaan venäläisten ja ulkomaisten virkamiesten kiinteästä omaisuudesta. Melkein kaikissa tarinoissa on isiä ja lapsia. Kun seuraava julkaisu ilmestyy, ymmärrämme taas hieman paremmin sekä isäntien ja asiakkaiden että vallassa olevien isien ja heidät perillistensä keskinäisiä rakenteita.

Teatteri on halvempi kuin vahvat instituutiot

Teatteria on paljon, koska lavastettuja tapahtumia on useita.  Niitä kutsutaan “kilpailuiksi”, “tarjouksiksi” tai “valinnoiksi”. Vaalit, parlamentti ja valtion media toimivat kulisseina.

”Jotta voidaan järjestää ”vaalit”, kaikki työ on tehtävä etukäteen: tehtävä sopimuksia kaikkien kanssa, hoidettava lakimuutokset, asettaa tietyt henkilöt ehdokkaiksi, jaettava ohjeet statisteille. Hämärää hommaa on paljon, mutta jos kaikki on tehty oikein, vaalipäivänä tarvitsee vain antaa komento ”Kamera käy!”. Jos kaikki valmistelut alueilla on suoritettu hyvin, niin koko federaation alueellakin koko pyramidin kruunu kiinnittyy täydellisesti ja kaikki osallistujat saavat levähtää seuraavaan showhun asti.”

Trudoljubov muistuttaa, että ohjaajat ovat erittäin kokeneita, mutta tulokset ovat yhä huonompia. Kansalaisten aiheuttamia häiriöitä alkoi ilmetä viime vuonna joissakin alueellisissa vaaleissa (yleensä kaukana suurkaupungeista). Tänä vuonna uhka tuli jo niihinkin.

Kaukana pääkaupungista on myös ollut ympäristöstä huolestuneiden ihmisten mielensoituksia, ja joillakin alueille on oltu tyytymättömiä paikalliseen johtoon.

Vaalien ennakko on alkanut Pietarissa muistuttaa farssia ja Moskovassa tragediaa: kansalaiset ovat saaneet ihmetellen seurata ”voimaministeriöiden kapinaa” pääkaupungissa eli teatraalisesti liioiteltua voimankäyttöä ja oppositiojohtajien henkilökohtaista uhkailua, jotka ovat olleet nähtävissä valtiollisilla tv-kanavilla.

Valtion mediassa eli pääasiassa television pääkanavilla toistetaan mielenosoittajien valinneen jopa väkivallan asiansa ajamiseen.

Ihmisten tunteet toimittaja Jaroslav Krasijenkoa kohtaan kuuluvat: häpeä, häpeä (pozor, pozor)! Huuto kumpuaa joukon voimalla. Kazakstanissa kannuksensa ansainnut Krasijenko on töissä Venäjän maan propagandan lippulaivatoimituksessa. Tällainen esitys toimii moneen suuntaan.

Ylen kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen selvitti twiitissään sen, kuinka Venäjän hallinnon lehti jakaa demokratiaa vaativat mielenosoittajat kategorioihin: 1) rettelöitsijät (ml. joukkomellakoinnista syytetyt) 2) maksulliset (n. 70€) 3) oikeasti tyytymättömät (eläkeläiset & ylivelkaantuneet 4) paikalle uteliaisuudesta tulleet 5) sivulliset #erkkamikkonen

Mielenosoitukset purkavat painetta

Venäjän turvallisuusviranomaisten logiikan mukaisesti televisio osoittaa, että oppositio uhkaa oranssilla vallankumouksellaan järjestyksestä huolehtivien imagoa. Nämä ovat asettuneet kansalaisten avuksi rauhanpuolustajiksi julmien, lakeja rikkovien mielenosoittajien ja lännen edun mukaisesti toimivia mielenosoittajia vastaan.

Tähän kuvioon sopii aiemminkin mainittu Putinin lausahdus siitä, että emmehän me halua, että meillä olisi kuin Pariisissa.

Viime vuosina Venäjän järjestelmällinen väkivalta on kehittynyt ja ottanut mallia monesta erilaisesta tavasta painostaa kansalaisia. Tehokkaaksi tunnettu keino on luoda vääristeltyjen uutisten avulla esimerkiksi mielikuva siitä, että kansalaiset kiittävät sankoin joukoin mielenosoituksia tukahduttamaan lähetettyjä erikoisjoukkoja näiden urhollisuudesta ja työssään ottamista riskeistä.

Feikkikirjeiden taustoja on selvittänyt muun muassa Fake News-ohjelma #42 Dožd-kanavalla. Internetissä näkyvä kanava on toistaiseksi ollut mielensoitustenkin siivittämänä vapaasti katsottavissa ja muidenkin kuin tilaajien nähtävänä.

Dožd-kanavaa seuraamalla saadun kuvan jälkeen on selvää, että Venäjän valtakunnallisen television räikeä propaganda hämmentää, ja vihastuttaakin, mutta ei ihmetytä.

Journalististen periaatteiden mukaan työskentelevissä toimituksissa ei sorruta samaan kuin valtion mediassa, jossa kerrotaan Moskovan mielenosoituksista samalla sapluunalla. Yksi räikeimistä esimerkeistä on se, että kahdella kanavalla kaytettiin uutisissa 10. päivä elokuuta samaa tekstipohjaa!

Muiden kuin venäläisten kanavien mielenosoituksista tekemät uutiset saadaan kuulostamaan ulkomaiselta vaikutusyrityksiltä. Saksalainen Deutsche Welle leimattiin pelkän tweettauksen vuoksi – Yhdysvaltojen Moskovan-suurlähetystö, koska tämä tiedotti puistokehällä kulkevista mielenosoittajista ja kehotti välttämään kulkuetta, jotta sen kansalaiset eivät tulisi vedetyksi mukaan mielenosoitukseen.

Poliisin erikoisjoukkojen näyttävät otteet

Useiden venäläisten politiikan tutkijoiden vetoomuksessa yritetään vielä löytää sovinto ja jonkinlainen kompromissi.

”Useita osallistujia vastaan on nostettu syytteitä mellakoiden järjestämisestä tai niihin osallistumisesta. Syytteitä on niinikään nostettu poliisiin kohdistuvasta väkivallasta. Teonkuvauksista käy ilmi, ettei syytetyn toiminta mitä ilmeisimmin ole täyttänyt Venäjän lakiin kirjattuja mellakan järjestämisen tunnusmerkkejä (tuhopoltot, väkivallan käyttö, aseiden ja räjähteiden käyttö, omaisuuden tuhoaminen, aseellinen virkavaltaan kohdistuva vastarinta jne.).”

Vetoomuksessa todetaan, että Venäjällä on ollut voimassa maan perustuslakiin kirjattu kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja yleissopimuksissa vahvistettu aseettomien kansalaisten kokoontumisvapaus. Tätä laillista oikeutta ollaan nyt rinnastamassa rikoksiin väärennettyjen mellakoiden ja rikokseen yllyttämisen varjolla.

”Lisäksi kaikki viestit, lausunnot, kaikki erimielisyyden ilmaisut, yritykset puolustaa oikeuksia voidaan julistaa mellakoiksi. Venäjän perustuslakia ei kunnioiteta, ihmisoikeuksia rikotaan. Kuvitteellisten ”joukkomielenosoitusten” osallistujia tuomitsemisella luodaan pohja käytännölle, jonka avulla voidaan tuomita keitä tahansa omia oikeuksiaan ajavia kansalaisia.”

Venäjä ei elä perustuslakinsa mukaan

Tutkija Tatjana Stanovoitova arvioi, että Putin, joka on kiireinen geopolitiikan kanssa, jättää paljon tilaa tulkitsijoille, ja luo tilaisuuksia yrittäville. Kansalaisten kurinpalautus voidaan tulkita tarpeeksi tehdä päättäväisiä toimia.

Jos aiemmin valtiokoneiston käyttöönottamiseksi vaadittiin presidentin suoraa osallistumista, nyt kaikki, mitä Putin ei ole erikseen kieltänyt, on sallittua, ja toimimattomuus on päättäväisyyttä vaarallisempaa. Jokainen valtainstituutti haluaa todistaa tarpeellisuutensa, olipa kyse valtiollisesta sisäisen turvallisuuden FSB:stä, Venäjän armeijasta, ulkoministeriöstä tai RT-kanavasta.

Poliittisen epävarmuuden olosuhteissa, kun kaikki osoittavat Putinille luotettavuutensa, laitosten on todistettava oma tarpeellisuutensa, taisteltava oman tulkintansa puolesta ja pyrittävä tyydyttämään Putinin kuvitteelliset toiveet, Stanovaja

 arvioi.

Tämän vuoksi hallituksessa ei ole ketään, joka osallistuisi suoraan itse protestiin, yrittäisi ymmärtää sen luonnetta ja potentiaalia, koettaa löytää mahdollisuuden kompromisseihin.

 Tämä puolestaan on ​​johtanut siihen, että järjestelmä menettää kykynsä tunnistaa ongelmia ja niihin sopivia ratkaisuja.

Voimankäyttö, vaikka toimiikin yleisen voimalogiikan puitteissa, on hajanaista. Jokainen keskittymä noudattaa oma tärkeysjärjestystään, jotka ovat kaikkea muuta kuin hyödyllisiä koko järjestelmän säilymiselle.

Esimerkiksi käy se, että Moskovan pormestari Sergei Sobjanin haluaa saada uskollisen kaupunginvaltuuston. Presidentin hallinto puolestaan kieltää kaikenlaisen flirttailun liberaalien kansalaisten ja kansalaisaktivistien kanssa. Ristiriita on selkeä.

Voimankäyttäjien kapinalliset ajatukset

Tšekissä asuva politiikan laaja-alainen tarkkailija Alexandr Morozov pohtii Facebookissa sitä, millaisesta sisäisestä voimaryhmittymien kamppailusta on Venäjällä kyse: kapinan tarkoitus ei ole aivan selvinnyt.

Morozov myöntää, että jotkut ovat sitä mieltä, että kyseessä on ”vuoden 2024 ennenaikainen muutos”, toisin sanoen seuraavan kauden putinilainen hallinto.

Toiset taas ajattelevat, että ”voimaministeriöiden kapina” on vain tapa kääntyä tsaarin puoleen: ”Jo riittää kärsivällisyys, eiköhän heitetä Navalnyi tyrmään!” eikä sen kummempaa.

Kolmannet taas tuumivat kapinan johtuvan pelkästään siitä, että viimeisen vuoden aikana on ollut joitain käsittämättömiä FSB:n johdon pidätyksiä ja voimaministeriöt haluavat kapinoinnillaan näyttää, etteivät he pelkästään varasta rahaa, vaan ovat myös ”isänmaalle eli Kremlille tarpeellisia” ja pyytävät lopettamaan miljardien poisviennin huoneistoistaan ja huviloistaan.

Neljännet sitten arvelevat, että ”voimaministeriöiden kapina” on seurausta Putinin ympärillä hääräävän ”poliittisen blokin” heikkenemisestä.

Morozov pohtii, että presidentin hallinnossa nämä niin sanotut nuoret teknokraatit Karl Vaino, Sergei Kirijenko ja hallituksen talousblokki ovat menettäneet täysin tilanteen kontrollin, puuhastelevat jotain ”humanitaarista” sössöä eivätkä pysty takaamaan ”toisen siiven” olemassaoloa ja pitämään ”voimaministeriöitä” kasarmeissaan.

Tuloksena on nähty, että poliisivaltio kaappaa yhä suuremman osan yhteisestä avoimesta tilasta.

Tämä kehitys on ollut nähtävissä vuosien ajan, vaikka ruohonjuuritasolla on vaikea huomata muutoksia saati kiinnostua politiikasta silloin kun on toisaalta pulaa jopa lääkkeistä, kuten kirjeenvaihtaja Jussi Niemeläinen kertoo. Ajankuvaa on myös se, että toisaalta Moskovassa on mahdollisuus viihtyä paremmin kuin koskaan. 

Opposition vähättelyssä ovat osallisina kaikki viranomaiset

Myös Venäjän ulkoministeriön Facebook-sivuilla kerrataan mielenosoitusten historiaa ja vertaillaan tilannetta muuhin maailmaan.

Venäjää seuraavien piirissä on ollut aina heitä, jotka joutuvat työnsä puolesta tai tulevaisuuttansa ajatellen tekemään työtä hankalassa tilanteessa – valtio valheessa.

Ylivoimainen enemmistö ihmisistä tukee autoritaarista Venäjää. Mutta heitä, joita nykytilanne mietityttää, on erityisesti nuorten, politiikan tutkijoiden ja sosiaalisessa mediassa aktiivien toimittajien joukossa.

Ja lopuksi kertauksen vuoksi vielä: “Mielenilmauksethan Venäjällä alkoivat sen jälkeen, kun useilta opposition edustajilta oli evätty ehdokkuus syyskuussa järjestettävissä Moskovan paikallisvaaleissa (Moskovan kaupungin duumaan). Ehdokkaat itse ja kymmenet tuhannet heitä kannattaneet lähtivät ulos osoittamaan mieltään, kun vaalilautakunta oli mitätöinyt nimikirjoitukset jopa sellaisten ehdokkuutta tukeneiden osalta, jotka olivat itse tulleet vahvistamaan nimikirjoituksensa aitouden.

Moskovalaiset alkoivat vaatia lain mukaista oikeutta päästä ehdolle ja näyttävät jatkavan mielipiteenilmaisujaan huolimatta pidätyksistä, sakoista ja poliisin väkivaltaisistakin tukahduttamisyrityksistä.”