Intin koulutus hyötykäyttöön.
"Pääaineensa ohella Helin opiskelee Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimusta. Armeijasta hänellä on tiedustelu-upseerin koulutus."https://t.co/lAKW09Kn1R— Pekka Toveri (@PToveri) March 27, 2022
Musertava kevät
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vasta alussa. Jokainen ukrainalainen on potentiaalinen taistelija.
Isänmaan pettämiseen ei kannata houkutella kotinsa menettänyttä, perheestään erossa olevaa.
Edellisten viikkojen aikana Ukrainaan on palannut parisataa tuhatta miestä ulkomailta.
Rauhanomaiseen ratkaisuun pyrkivät näkemykset ovat vielä melko harvassa. Ukrainalaisia kiehtoo ajatus jättiläisen lyömisestä.
Venäjällä uskotaan omia. Siitä pitää huolen propaganda.
Suomalaiset tuntevat historiastaan vaikean tien rauhaan: sotansa hävinneen kansakunnan myöntyminen voittajan tahtoon herättää katkeruutta, joka on hallittava. Kuten Saksa on tehnyt. Ja Suomi, vaikka myöntyväisyydestä – suomettumisesta, ikäpolveni ei pääse koskaan eroon.
Nuoremmille 1970-luku on kaukaista historiaa.
Ukrainassa hautausmaat talojen pihoilla muistuttavat hyökkääjästä vielä pitkään.
“Teille on varmaan tuttu vitsi: venäläisten kuljetuskalustossaan käyttämät tunnukset V ja Z tulevat nimenne etukirjaimista.”
Venäläisiä päätoimittajia sunnuntaina tavannut presidentti Volodymyr Zelenski haluaisi, että rauhasta sovittaisiin vasta laajaan kansanäänestyksen jälkeen. Zelenski arvioi, että 90 prosenttia paenneista palaisi heti laukausten päättymisen jälkeen takaisin.
Ukrainaan hyökkäämisen jälkeen Venäjästä tuli Euroopassa hylkiö – ahneutensa vanki.
Venäjällä tarina naapurimaan pelastamisesta pysyy uskottavana vain sotasensuurin vuoksi.
Muu maailmaa karkaa toiseen suuntaan. Ennemmin tai myöhemmin Venäjä herää järkytykseen.
Ukrainassa on pakko ymmärtää, että Asovanmereen rajoittuvan kaistaleen hallinnasta on neuvoteltava.
Pakolaisia on Euroopassa – jälleen – miljoonia. Toistaiseksi ihmiset ovat löytäneet Suomessakin majoitukseen.
Monen miehen jäätyä taistelemaan liikkeellä ovat ennen muuta naiset ja lapset. Varsinkin lasten traumat kulkevat mukana vuosikymmenet.
Sotaa pakenevat ovat erityisessä riskissä joutua rikollisten käsiin. Kaikkialla Euroopassa pyritään ehkäisemään hyväksikäyttöä
Suomen viranomaiset uskovat, että nämä pystyvät ennakoimaan ja löytävät vastaanottopaikan.
Sodan absurdiutta kuvaa se, että erityisoperaatioonsa kansan hyväksyntää janoavalla Venäjällä “Ei sotaa” – tunnusta vaaditaan kiellettäväksi.
Ehdotuksen arvostelijat sanovat, että kyse on Venäjän omasta “natsismista”.
Monet ovat yrittäneet meilläkin sanoa: seuratkaa tarkkaan, mitä Venäjällä tapahtuu. Koettakaa myös katsoa, miten Venäjällä nahdään sota.
Vuosien seuraamisen jälkeen voin omasta puolestani todeta, että nyt ei ole aikaa tuhlattavaksi.
Sotasensuurin vallitessa näkemykset ovat yhä hajanaisempia.
Venäjän propagandan sijaan minäkin seuraan etupäässä Euroopassa vapaasti saatavilla olevia uutislähteitä.
Sodan seuraamisessa kannattaa luottaa tunnettuihin tekijöihin mediaan ja yksittäisiin kirjoittajiin, jotka pyrkivät tarkistamaan niin hyvin kuin kykenevät tietonsa ja lähteensä.
Klassinen psykologinen koe paljastaa, miksi Venäjän kansa vaikenee Putinin sodasta
Laumasielu tahtoo toimia niin kuin muutkin.
Valhe uppoaa sitä paremmin, mitä korkeammalta taholta se kerrotaan. Kun Putin puhuu, asian täytyy olla totta. https://t.co/UdscyWql8h #Venäjä #laumasielu— Juhani Kaukoranta (@jukaukor) March 28, 2022
Sodan aikana ylilyönnit ovat mahdollisia. Minäkään en tietenkään ole ollut johdonmukainen.
Uskon silti, että Venäjällä on useita vloggaajia ja podcastien tekijöitä, jotka pyrkivät tuomaan esiin monimutkaisesta vyyhdistä tärkeitä asioita, joiden lopullisen arvon näemmä vasta vuosien kuluttua.
Osa kaikesta esitetystä päätyy historian kirjoittajille, joille toimitukset tuottavat muistilappusia.
Kukaan ei tiedä kuolleiden, kadonneiden tai loukkaantuneiden määrää. Ei näitä lukuja ole käytettävissä edellisistäkään isoista sodista, muistuttaa Eho Moskvyn radioaseman päätoimittajan tehtävistä erotettu Aleksei Vendiktov.
Venäjällä tapahtuu
Sotaa (erityisoperaatiota) vastustaa neljännes haastatelluista venäjäläisistä, kertoi Levada-tutkimuslaitoksen (Venäjän viranomaisten mukaan ulkovaltojen agentti eli petturi) tutkimusjohtaja Lev Gudkov.
Venäjän media ei ole pystynyt uskottavasti selittämään sitäkään, mihin maan katosivat pariksi viikoksi puolustusministeri Sergei Šoigu ja asevoiminen komentaja Valeri Gerasimov.
Šoigun ilmestyminen julkisuuteen päiväämättömällä videolla pani epäilemään, että kyse on jälleen kerran pitkitetystä kuolinilmoituksesta.
Tällaiseen törmättiin viikolla kun vanha suomensyöjä Vladimir Žirinovski (75 v.) julistettiin valtion mediassa kuolleeksi. Tosin vain hetkeksi.
Useamman kuukauden sairaalassa ollutta puoluejohtajaa tarvittaisiin kansan villitsijäksi. Työhön, jota hän on tehnyt Venäjän itsevaltiaan apuna jo vuosikymmenet.
Venäjän sisäpolitiikan kuviosta kiinnostavimpia on se, onnistutaanko ulkoministeri Sergei Lavrov tarvittaessa korvaamaan. Saattaa olla, ettei Lavrovkaan uskonut johtajansa ajavan Venäjää suoraan sotaan, mutta tämän todistaminen on jo käynyt mahdottomaksi.
Sanotaan, että tulitaukoneuvotteluja Venäjän puolelta vetävä Vladimir Medinsky kärttää jo pitkäaikaisen ulkoministerin paikkaa itselleen.
Medinskystä tiedetään, että hän ei aio jäädä itsevaltiaan kulttuuriin liittyvien asioiden avustajaksi. Lausunnot julkisuudessa puhuvat urasuunnitelman puolesta.
Jossain vaiheessa saamme selville, pitävätkö väitteet siitä paikkansa, että maan ylimmässä johdossakaan ei tiedetty sitä, milloin itsevaltias aloittaa sodan. Putin kiisti kysyttäessä valmistautumisensa niin että muissa maissa vellonut puhe sodan uhasta alkoi näyttää lännen syyltä.
Valmisteluista ei kukaan voinut olla tietämätön, vaikka rivikansalaisten joukossa voitiinkin ajatella, että sodan uho liittyy vaan pyrkimykseen kiristää muulta maailmalta oikeus määritellä Venäjälle sen oman turvallisuuden “rajat”.
Vain kaikkein kyynisimmät tai omaneduntavoittelijat uskovat, että Venäjällä on oikeus vaatia muiden – ennen muuta pienempien valtioiden yli omaa “etupiiriään” itselleen.
Vakoilu ja vaikuttaminen muissa maissa on vain tiivistynyt.
Yksi suhde on muuttunut merkittävästi. Monen suomalaisen lempipresidentti Dmitri “pärjäilkäähän” Medvedev on ihan samanlainen sotaoperaation haukka kuin itsevaltiaskin. Medvedevin puheet esimerkiksi kuolemantuomion palauttamisesta kuuluvat ajan henkeen.
Toisaalta Medvedev kertoo antamissaan haastatteluissa myös sen, että neuvottelijat tarvitsevat nyt rauhan.
Tietenkin rikoslakien uudostaminen vaatii paljon työtä, mutta kumileimasimen asemassa ollut parlamentin alahuone, duuma on tottunut keskustelemaan joistakin asioista muodon vuoksi ja viemään itsevaltiaalta tulevat määräykset nopeasti läpi muodollisten prosessien.
Venäjän sisäpolitiikan seuraaminen on niin työlästä, että Suomessakin on etupäässä todisteltu, että mitään sellaista, josta kenenkään pitäisi huolestua ei tapahdu niin kauan kuin instituutioista osa toimii.
Vaikka yksittäinen toimittaja, blogaaja tai mielipidekirjoittaja olisi jokaisessa jutussaan nimittänyt duumaa teatteriksi, kumileimasimeksi tai sirkukseksi, julkisuudessa tällainen kirjoittelu tai puhe on lähinnä leimattu loukkaavaksi Venäjää kohtaan, ei kovin syvälliseksi analyysiksi.
Edelleen toivoisi, että Venäjä-uutisoinnissa lähteenä käytettäisiin niitä harvoja venäläisiä tiedotusvälineitä, jotka hoitavat yhteiskunnallista tehtäväänsä niin kuin valtaosa toimittajista osaa tehdä.
Kansa Venäjällä lukee rivien välitkin. Samaa ymmärrystä on vaikempi löytää lännestä, mutta ei mitenkään mahdotonta.
Kun lukee ihmisten näkemyksiä, palaa usko siihen, että talvea seuraa aina kevät.
Ihailtavaa viileyttä osoittavat venäjäläiset ystäväni, joiden myötätunto on ukrainalaisten luona.
Ihmisoikeusväki muistuttaa, että vaikka Venäjä pantiin pihalle Euroopan neuvostosta eivät venäläisetkään ole jäämässä kokonaan ilman kansainvälistä suojaa niin kauan kuin YK toimii.
Vuoden 1917 jälkeen sosialistinen kokeilu kesti hieman reilun 70 vuotta. Demokratiaa yritettiin pari vuotta. Ja vuodesta 1993 alkanut siirtymäkausi jatkuu.
Sodan kokonaisuudessa uhrien määrän ilmoittaminen kertoo vain turhan kuoleman etäännyttämisestä.
Varmaa on se, että lapsia ja muita viattomia on menehtynyt Ukrainassa – ei Venäjällä.
Toistaiseksi.
**
Facebook-sivujeni päivityksiä maaliskuun toiseksi viimeiseltä viikolta.
**
Kommentti 24. päivä maaliskuuta!
Kieli on yhtä naurettava syy sotaan kuin de-natsifikaatio. Jälkimmäinen tarkoittaa hallinnon vaihtamista, edellinen Venäjän imperialistisen roolin korostamista.
Miehitettyään alueita Ukrainasta, ja jaettuaan halukkaille Venäjän passit, Moskovasta voitiin antaa määräys pelastaa naapurimaassa asuvat venäjäläiset. Sama kaava kuin Georgissa, jossa puolustettiin eläkkeitään Venäjältä saavia osseetteja kansanmurhalta.
Ukrainassa kansanmurhan uhreiksi väitetään kansalaisuudestaan luopuneita Itä-Ukrainan asukkaita, jotka Venäjän ulkoministerin selityksen mukaan halusivat itsenäiseksi kahdeksan vuotta sitten vallankaappauksella valtaan nousseista natseista.
Ihan selvää. Jos uskoo Venäjän tarinaa.
Putinin kuvilla autonsa koristellut mies huutaa erikoisoperaation tukimielenosoituksessa, että nyt korjataan vuodesta 1945 kesken jäänyttä puhdistusta.
Venäjän televisio näyttää ilmakuvaa betonimurskaksi pommitetusta Asovanmeren rannikkokaupungista. Juontaja sanoo kauniin kaupungin tuhoutuneen natsien vuoksi.
Minä näin videot kaupungin raunioiden yltä Saksan ulkomaanpalvelun venäjänkielisestä lähetyksestä, joka näyttää, miten Mariupolin tuhoa käsittele – paikan päällä – Мариуполь сеичас Telegram-kanava ja kuinka Venäjän valtakunnallinen televisio näyttää piiritettyä kaupunkia uutislähetyksissään.
En edes tiedä, miten voisin Venäjän televisiota katsoa, jos se minua kiinnostaisi. Oksentamatta.
Samalla kun Venäjää suljetaan askel askeleelta, aiotaan ottaa myös televisiossa toinen linja.
Venäjän itsevaltiaan neuvonantaja, feikkihistorioitsija Vladimir Medinski ehdottaa, että viihdeohjelmien sijaan pitäisi näyttää enemmän elokuvia. Tämän toimiessa kulttuuriministerinä Venäjä panostikin heikkolaatuisiin sotaelokuviin.
Sarkasmi ei pue minua sen enempää kuin ketään muutakaan.
Venäjästä puhuttaessa kannattaa muistaa, että meillä turhan monella on ikävä tapa suhtautua ylimielisesti naapuriimme. Ilkkua selän takana, ja pelätä naamatusten.
Venäjä on vaan liian suuri – eurooppalainen maa. Jossa on satoja toinen toistaan hienompia kaupunkeja ja miljoonia ystävällisiä ihmisiä, joiden kanssa ei nyt haluta olla missään tekemisissä.
Kuinka kauan Suomessa aiotaan olla syömättä venäläisiä suolakurkkuja?
Kun pietarilainen paikallispoliitikko ehdotti uutta homopropagandalakia, sanoin päätöstä odotetuksi, mutta vain paikalliseksi ilmiöksi.
Olin väärässä.
Laki nuoriin kohdistuvan homoseksuaalisuudesta tiedottamisen kieltämisestä on valtakunnallinen sortotoimi, jonka perusteella on annettu tuomioita. Kansan tuella.
Ja nyt jo odotellaan kuolemantuomioita pettureille. Kaukana ei olla enää siiitä, että tuomiolle joutuisi malliksi joku erikoisoperaatiota sodaksi kutsuva.
Sota tyhmentää isomman joukon ihmisiä.
Kun Venäjällä kysyy ihmisiltä sitä, tietävätkö nämä, missä ovat kuriilit, ei ainakaan paikallisessa baarissa Pietarissa tiedetä muuta kuin se, ettei saarista luovuta. Ne ovat sotasaalista.
Japanin kanssa ei ole vieläkään allekirjoitettu rauhansopimusta.
Kuukauden jatkunut sota Ukrainassa on ihmisille yhtä helvettiä.
Suomalaisten pakolaisille antamasta avusta tulee hyvä mieli.
Minä koetan muistaa myös venäjäläisiä ystäviäni.
**
Kommentti 23. päivä maaliskuuta!
Kirjoitin aiheesta toisaalle! Sodassa valehdellaan. Minusta sotaan kuuluu myös tiedon rajoittaminen.
Tämä tarkoittaa, että itseään objektiivisena pitävien on oltava kriittisiä omia töitään kohtaan, ja vältettävä altistumista.
Minä en ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä, miksi kannattaisi opetella tuntemaan propagandan sääntöjä, mutta olen tietenkin aikani mediaa arvioinut ja itsekin osallistunut sodista kertomiseen.
Keskeistä on koettaa olla hermostumatta.
Ongelma akateemisessa keskustelussa on se, että ehkä muutama prosentti niin sanotusta tavallisesta yleisöstä jaksaa analysoida muutamaa kirjoitusta ja lähetystä enempää.
Medialukutaito, joka on tarkoitettu siihen, että pysyy kärryillä kotimaisesta eri ikäisten suomalaisten keskusteluista ei toimi, kun puhutaan vaikkapa Venäjän propagandasta.
Se on maailman luokkaa. Tietenkin.
Ammatillista kiinnostustakaan en aina oikein enää ymmärrä, koska suurin osa propagandasta on ihan bulkkia. Varsinkin Venäjän televisiossa. Näemme ja tunnistamme kuitenkin vain osan.
Mutta vaarallisinta on kun sotapropagandaa sekoitetaan huumoriin.
Propaganda ei ole hassua seurattavaa vaan valehtelua, joka on vakavasti tehtyä psykologista vaikuttamista.
Ei kannata aliarvioida vuosikymmenten kokeilun ja kovan työn tuloksia. Ihmisten manipulointi on totista työtä.
Helpompia vaikutuksen kohteita ovat he, jotka ovat tietävinään mitä heille kerrotaan.
Minä en ole immuuni.
Minuun propaganda puree. Välttelen. Olen nähnyt riittävästi.
Koetan kertoa ihmisille oleellisen, en opettaa.
**
Kommentti 23. päivä maaliskuuta!
Syypää on Tšubais, sanoi presidentti Jeltsin ja nosti pietarilaisen punapään kaikkien huulille.
Yksityistämisen ongelmille saatiin helppo ratkaisu.
Me muistamme entisen 1. varapääministerin Fortumin Venäjälle houkuttelijana.
Ei hän tietenkään ole ainoa syyllinen edes Putinin Moskovan Kremliin päätymiseen, mutta moneen asiaan Tšubais vaikutti.
Omien sanojensa mukaan hän oli yksi noin 30 talousihmisestä, jotka ylipäätään tiesivät tarpeeksi siitä, miten Venäjän Neuvostoliitolta “perimät” valtavat omaisuudet voidaan yksityistää.
Valittu tapa osoittautui kyseenalaiseksi kuponkien jakamiseksi.
Suurempi virhe tehtiin kuitenkin kun päätettiin, että valtion velkoja vastaan huutokaupataan omaisuutta valmiiksi rikkaille.
Niin sanotut kahdeksan pankkiiria liittoutuivat media kanssa Jeltsinin uudelleen valinnan taakse.
Juoppo sai paikkansa, vaikka kukaan ei tiennyt tätä äänestäessään sitä, onko ehdokas edes hengissä.
Tšubais pysyi Kremlissä, ja sai osan palkkiostaan maksuna kirjasta, jota ei ollut kirjoitettu.
Palkkio oli naurettavan pieni.
Kiinnostuneet voivat lukea graduni.
“Kirjailijoiden tapaus” Venäjällä vuonna 1997
“Tutkimus osoittaa, että vuoden 1997 kirjailijoiden tapaus varmisti sen, miksi Tšubaisin kollegasta Boris Nemtsovista ei voinut tulla Jeltsinin seuraajaa.”
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/19616
Tšubais päätti lähteä Turkkiin. Putin ilmoitti, että energiaa myydään vastedes “epäystävällisille” vain ruplilla.
Pienistäkin summista voidaan mediassa aina kasvattaa meteli.
Politiikkojen ollessa kyseessä saadaan aikaan kohu, tavallisille ihmisille luodaan pelote.
Fasismi ei katoa -teksti toi julisteen kantajille Moskovassa noin 500 euron sakot (50 000 rbl).
Mikään ei näytä lannistavan Venäjän mediaa.
Sotasensuuri uhkaa kaikkea.
Entiset Doždin ja Eho Moskvyn toimittajat avaavat omia YouTube-kanaviaan. Toiset tuovat tv-kokemuksensa Novaja gazetan ja The Insiderin videopalveluihin.
Suosittelen.
**
Kommentti 22. päivä maaliskuuta!
Älkää uskoko neuvostolehtiä: pelkkää valhetta, sanoi Mihail Bulgakov.
Sata vuotta sitten.
Venäjän virallisen aseman valheen äänenkannattajana saanut Komsomolskaja Pravda väittää joutuneensa hakkereiden uhriksi. Lehteen oli ujutettu lukuja sotatoimissa kuolleista ja loukkaantuneista.
Ovelia ovat. Olivat piilottaneet tiedot artikkelin toiseksi viimeiseen kappaleeseen.
Ihan niin kuin neuvostoaikoina. Eikä tämä ole vitsi.
Usein oli niin, että tärkein asia löytyi lehtien artikkelien loppupuolelta. Käytäntö hämäsi länsimaista toimittajaa, mutta ei omia, jotka lukivat rivien välistä.
Neuvostoajoista on vasta 30 vuotta.
Uusi asetus valheiden kieltämisestä voi olla katastrofi Venäjälle.
Maasta on jo vuosia puuttunut kunnon palaute. Mielivalta aiheuttaa vain kusipäisiä päätöksiä.
Yhä harvempi haluaa enää ajatellakaan Venäjälle matkustamista. Mustalle listalle voi joutua omalta sohvaltaan.
Pietarilainen Aleksandr Nevzorov tuli kuuluisaksi kun hänen 10 minuuttinen ohjelmansa paljasti rikollisen Leningradin reilu 30 vuotta sitten.
Nyt hänen väitetään julkaisseen valheita Venäjän asevoimista.
Venäjä oikeuslaitos saa selvittää sitä, millainen tuomio annetaan Mariupolin lastensairaalan tuhoamisesta puhumisesta.
Naton feikeistä?
Novaja gazetaa varoitettiin. Lehden päätoimittaja Dmitri Muratov päätti myydä Nobelin rauhanpalkinnon tukeakseen Ukrainan pakolaisia.
Muratovia ja Meduzaa arvostellaan, koska ne jatkavat sotasensuurin oloissa. Toistaiseksi.
Kuka on oikea ihminen arvioimaan median tai yksittäisten ihmisten tekopyhyyttä?
Kuinka moni voi jatkossa esittää, ettei ota kantaa politiikkaan.
Moniko lapsi joutuu vielä kirjoittamaan kellarissa muistilappusia vanhempiensa kuolemasta.
Tai naapuri antamaan haastattelua 47-vuotiaana sydänkohtaukseen kuolleesta miehestä.
Syyllistyinkö minäkin rikokseen Venäjän silmissä?
**
Kommentti 22. päivä maaliskuuta!
Poimin kuvan yhdestä somen postauksesta. Jos tässä ei olisi päivämäärää, en uskoisi tuoreeksi.
Näkemyksessä on jotain samaa epämääräistä kuin ajatuksessa, että luetaan nyt vaan Tolstoita ja ymmärretään paremmin Venäjää.
Valtapolitiikka hallitsee maailmaa, mutta ihmiset elävät joka hetken.
Sodassa Ukrainassa on kyse väkivallasta, jolla uhataan ilman mitään ideologiaa koko maailmaa.
Juuri nyt näyttää siltä, että Venäjä on valmis jyräämään kaupungit betonimurskaksi.
Maan propagandan mukaan – vuosien rummutuksella – on tehty selväksi, että puolustautumista (hyökkäämistä) jatketaan tarvittaessa vaikka kaiken tuhoavalla ydinaseella.
Perustelu on järjetön: koska Hirošimassa ja Nagasakissakin voitiin käyttää ydinlatausta.
Kuva on pelottava. Se on jokaisen mielessä.
Ymmärrän, että monet ovat valmiita antamaan Venäjän itsevaltiaalle periksi.
Niin tehty jo vuosia.
Pitkän historian aikana on jouduttu aina tilanteisiin, jossa väistäminen on paras ratkaisu.
Ratkaisevaa taistelua edeltävät raskaat ajat.
Tuskin kukaan haluaa päättää sodasta ja rauhasta kun asiaa järkeilee.
Järjettömyyden voi hyväksyä vain tunteella.
Sen takia on kehitetty propagandaa, jolla koetetaan saada tunteet ohjaamaan ajattelua.
Muistakaa, ettei venäjäläisillä ole mitään kollektiivista vastuuta. Ei yhtään enempää kuin saksalaisilla.
Tai suomalaisilla natsi-Saksan rinnalla taistelleiden jälkeläisillä.
Putinismin katoaa aikanaan.
Kaikki eivät ole olleet hiljaa edellisen kahdeksan vuoden aikana. Meille kaikille on opetettu käsitys hyvästä ja pahasta.
Käsityksiään voi jokainen muuttaa ja virheensä tunnustaa sekä tunnistaa.
Jokaisella teolla on merkitystä, journalismi syntyy toimituksissa.