Näkemiin demokratisoitumiskokeilu

Valehtelulla on pitkät jäljet. Valtiojohtajia ei ole tapana syyttää valehtelusta. Valehtelu ei ole laitonta. Harhaanjohtaminen voi olla lähes valtiomiestaitoa. Silti kenen tahansa kunnioitus kärsii, jos jää toistuvasti kiinni liioittelusta ja muunnellusta totuudesta.

Oikeutusta teoille voidaan esitellä valheen keinoin. Populistipoliitikko puhuu selvää ja kovaa kieltä. Totuus on sivuasia, kun tarkoitus pyhittää keinot. Retoriset vedätykset toki tunnistetaan, mutta vie aikansa ennen kuin niihin totutaan. Jos puhuu rauhasta, valmistautuuko silloin sotaan?

**

Törkeyksiä laukovana vastustajien tyrmääjänä Venäjällä on vaikuttanut jo neljännesvuosisadan erityisesti yksi mies – Vladimir Žirinovski. Television keskusteluohjelmien vakiovieras.

Suomessa hänet tunnetaan Suomi-syöjänä lausunnoistaan 1990-luvulla. Žirinovski muistutti Venäjää sen suuruudesta. Ajatusta Suomen kuulumisesta jälleen Venäjän yhteyteen tämä ns. liberaalidemokraatti, jonka puolueessa ei ole mitään liberaalia eikä demokraattista, on pitänyt yllä Neuvostoliiton kaatumisesta alkaen.

Viime aikoina tästä räyhäkansallisesta hahmosta on tullut television vakiokasvo. Ukraina-propagandassa Žirinovski on elementissään: puhujana suositumpi ja käyttökelpoisempi kuin koskaan. Aiemmin hän oli koko kansan pelle, jonka puheita ei pitänyt ottaa tosissaan tai vähintäänkin kääntää asiat päinvastaiseksi.

Tätä kansankunnan klovnin asemaa ei uhkaa kukaan, mutta presidentti Vladimir Putinin puheet alkavat olla yhtä kaukana tosiasioista.

Venäjän johtaja puhuu kuten Žirinovski. Totuus vaikuttaa päinvastaiselta kuin puhe:

”Krimillä ei ole venäläisiä joukkoja. Venäjä on rauhantahtoinen, mutta lentää muiden maiden ilmatilassa luvatta.” Kolumnisti Matvei Ganapolovski on edellä kuvatussa pohdinnassaan enemmän kuin oikeassa, valitettavasti. Näin on jos siltä näyttää.

**

Värivallankumouksien pelko on Venäjällä todellista. Putinin sanotaan ja ajatellaan uskovan puheisiinsa. Retoriikalla tarkoitetaan totisinta totta.

Muiden valtioiden katuprotestit koetaan Kremlissä todellisena uhkana. Venäjän puolustusministeriö tutkii värivallankumouksien syitä ja miettii sitä, miten sotilaat voivat estää kansalaisten liikehtimisen.

Kyse on heidän kertomuksestaan, narratiivistaan ja meidän narratiivistamme. Näissä keskusteluissa on menty jo niin pitkälle, että kaikki eivät halua enää edes puhua N-sanasta.

Poliittisessa puheessa on tarinalla aina merkitys. Tutkijat pystyvät erottelemaan motiiveja ja yksityiskohtia hyvinkin tarkkaan. Kun ymmärrät poliittisen kertomuksen puhujan motiivit, ymmärrät, mistä puheissa on kyse.

Vanhaan kunnon diplomatiaan kuuluu pyrkimys ymmärtää, mitä vastapuoli yrittää sanoa.

Putinin puhetta Krimistä maaliskuussa 2014 arvostetaan, vaikka sitä pidettiin tuoreeltaan sekoituksena harhaluuloisuutta ja uhoa. Mutta esitystä voidaan pitää myös hänen parhaanaan tähän asti, koska hän näyttää uskovan kaikkeen siihen, mitä sanoi. Nykyään sellainen on yhtä mahdollista kuin rehelliset vaalit. Toistaiseksi Putinin viesti on: ”Krim on meidän”.

**

Kolumni on julkaistu otsikolla “Putin on Žirinovski” Saara Jantusen (Otava) Infosota-kirjassa. (Ohessa mukana linkit lähteisiin)