Mielenosoitukset Venäjältä ovat naapurimaamme vakiokuvastoa: ihmiset kadulla kertovat meille sen, ettei maan johto ole onnistunut täysin sotauhon vahvistamisessa.

Sota määrittelee agendaa eli sitä, mistä puhutaan.

Raakaa taistelua myydään kaikkialla siistissä paketissa. Sotaa näytetään yleisölle, joka ei lue.

Kukaan ei tiedä tällä hetkellä sitä, kuinka paljon Venäjän johto on valmis uhraamaan miehiä ja naisia.

Sen sijaan monille on valjennut, että kutsu voi tulla vaikka pienen paikkakunnan ainoalle lääkärille, jonka kokemus armeijasta on yli kahdenkymmenen vuoden takaa.

Maasta poistuvien jonot ovat pitkiä kaikilla Venäjän maarajoilla. Niin Suomessa kuin Georgiassa ja Mongoliassa sekä Kazakstanissa.

Liikekannallepanosta putosi muutamassa päivässä sana – osittainen. Mobilisaatiosta on ollut suurempi järkytys venäjäläisille kuin sodan aloitus 24. päivä helmikuuta.

Keskiviikon jälkeen on saatu joka päivä ilmoituksia uusista seurauksista.

Liikekannallepano on sotilaalliselta kannalta pienempi kuin sen kokonaisvaikutus. Samalla koetetaan ratkaista myös pulaa joukoista, jotka tarvitaan moniin muihin armeijan tehtäviin, ja taloudellisesti yhä ahtaammalle joutuvan Venäjän sotatalouden tarpeisiin.

Suursota vaatii liikekannallepanon

Putinin alkuperäinen suunnitelma oli valloittaa Ukrainan pääkaupunki Kiova kolmessa päivässä. Tämä epäonnistui.  Ankara vastarinta ja lännen tuki auttoivat Ukrainaa.

The Financial  Times -lehdessä Aleksandr Gabujev kirjoittaa, että nyt näemme suunnitelman B, joka on muodostettu vastauksena kehitykseen.

Kyllä vai ei. Neljällä Ukrainalta miehitetyllä alueella “äänestetään” 27. päivään saakka Venäjään liittymisestä.

Venäjä keskitti kesän aikana joukkonsa ja tulivoimansa Donbassiin, Itä-Ukrainaan.

Kahdeksan vuotta miehitettynä olleen ja kahden etelämpänä Mustanmeren ääressä sijaitsevan miehitetyn maakunnan sitominen Venäjään etukäteen määrätyllä “kansanäänestyksellä”  antaa mahdollisuuden väittää, että jatkossa voidaan käyttää kaikkia tarvittavia keinoja – mukaan lukien ydinaseita – näiden uusien Venäjän alueiden suojelemiseksi, jos Kiova yrittää ottaa ne takaisin.

Carnegie-tutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Gabujev arvioi, että sodassa saatetaan lähestyä vaikeinta vaihetta, jossa ongelmaksi on jo muodostunut takkuileva puheyhteys paitsi Ukrainan ja Venäjän myös tämän ja muun maailman kanssa.

Vaarallisimmillaan taktisen ydinaseen käytön todennäköisyys suurenee.

Ukrainassa tämä ymmärretään hyvin.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky vetosi sotaan lähtijöihin venäjäksi. “Tiedämme, että Venäjä aikoo saada aseisiin miljoona miestä.”

Venäjällä vain hyvin harvat tietävät sen, millaisessa kunnossa on Venäjän kyky kutsua miehiä aseisiin. Sotilaat ovat ehdottaneet jo aiemmin, että henkilöstöä tarvitaan. Mutta riskit on tiedostettu. Väkisin kootut joukot voivat aiheuttaa vakavia ongelmia vuosikausia myöhemminkin myös tilanteen joskus rauhoituttua.

Liikekannallepanojärjestelmää on testattu viimeksi Neuvostoliitossa vuonna 1987. Afaganistanissa ja muissakaan sodissa järeää asetta ei ole käytetty.

Käytännössä jo 300 000 ihmisen mobilisointi 84 alueelta kerralla on valtava logistinen tehtävä, jonka ratkaiseminen on hidas ja kallis urakka.

Eli ensimmäinen kysymys on liikekannallepanon taloudellinen vaikutus, jota seuraa yhä laajeneva epäjärjestys. Töistään ja opinnoistaan pois jäävät ihmiset tekevät loven monelle alalle.

Kun nämä väkisin koolle kutsutut joukot viedään rintamalle, voidaan nähdä jotain vielä vaarallisempaa.

Kansan sota

Maailmanhistoria ei tunne sellaista taistelua, jota olisi lähdetty valmistelemaan, koska kansa sitä niin kovasti halusi. Venäjä on käyttänyt valtavasti varoja ja erilaisia tekniikoita todistaakseen, että kyseessä on venäjäläisten yhteinen päämäärä.

Kyllästymisen kynnys madaltuu, mutta samaan aikaan viha kasvaa. Tähän yhteiskunnan akttiviseen sotaa lietsovaan ryhmään Putinin porukka ei kuitenkaan voi luottaa.

Suuri osa ihmisistä Venäjällä suhtautuu tapahtuvaa fatalistisesti – miettimättä sitä miksi sotaan Ukrainassa on osallistuttava. Venäjän johto tietää, ettei sodan ideologiaa mietitä.

Korkeintaan ajatellaan, että käynnissä on joku konflikti Naton kanssa.

Kännykkäkuvat leviävät internetissä. Köyhimmillä alueille haetaan miehiä ilman kuvaajia.

Lakkautetun Eho Moskvy -radioaseman päätoimittaja Aleksei Venediktov arvioi lauantaina, että Venäjälle liikekannallepanossa on kyse halusta osoittaa se, miten hyvin maan resurssit riittävät.

Tähän asti sota ei ole vaikuttanut koko Venäjään ja kaikkiin ihmisiin. Sodan tulo kaupunkeihin, joissa ei ole aiemmin koko asiaa ajateltu, muuttaa asetelmaa.

Toistaiseksi korkeintaan viidennes venäjäläisistä on ollut valmis sotaan kyseenalaistamatta käytännössä mitään.

Venäjällä on ollut voimassa Putinin kanssa tehty yhteiskuntasopimus, jonka mukaisesti puolet maan väestöstä on pitänyt normaalina sitä, että vallanpitäjät tekevät omat valintansa ja he antavat kansalaisten elää tavallista elämäänsä.

Sotauho tuottaa tuloksen

Kremlin tarina sodan tarkoituksesta on pysynyt kohtuullisen samana. Jotkut tietenkin kyseenalaistavat sodan julkilausutun tarkoituksen, mutta Venäjän johto on pysynyt tiukasti valitulla linjallaan.

Kansalaisille on edelleen epäselvää, minkä puolesta pitää taistella ja kuolla – jonkin “denatsifikaation” tai jopa tuntemattomien “Donbassin lasten” suojelemiseksi. Valtaosa venäläisistä ei selvästikään pala halusta sotimaan.

Näin ollen Krimin innostuksen kuihtuessa päätettiin tarjota yksinkertaisempaa ja selkeämpää ideaa: taistelua maasta, kuten keskiajalla.

Tutkija Oleg Kozlovski arvioi, että venäläiselle yleisölle kerrotaan: “mitä saamme valloitettua, on meidän.”

Tämän ajatuksen pitäisi oikeuttaa venäläisten silmissä tehdyt uhraukset: “ne eivät ole turhia, meille tulee uusia alueita.” Muinaisina roomalaisina viranomaiset alkavat jopa antaa (tai joka tapauksessa lupaavat) tontteja armeijalle.

Etenemisvauhti hämmentää

Vauhti, jolla ihmisiä kootaan tarttumaan aseisiin on yllättänyt. Kyse on suunnitelmasta, johon on ollut hyvää aikaa valmistua pitkään. Siihen nähden toimitaan yllättävän hämmentyneinä.

**

**

Venäjän diktaattorin vastustaja, yhteiskunnallinen vaikuttaja Mihail Hodorkovski (oik) esittää, että Putinilla on ollut kolme vaihtoehtoa. Todeta epäonnistuminen sodassa tai  aloittaa liikekannallepano. Kolmas vaihtoehto on ydinaseen käyttö.

Dožd-kanavan Tihon Dzjadkon haastattelussa Hodorkovski sanoo ymmärtävänsä maita, jotka ovat muuttaneet viisumikäytäntöjään, mutta hänen mielestään kokonaan rajoja ei pitäisi sulkea ja mahdollisuus maahantuloon pitäisi sallia ainakin niissä maissa, jotka eivät ole päättäneet turvapaikkojen myöntämisen kieltämisestä.

Hodorkovskin vastauksesta kuuluu, että maahantulo-kysymykseen ei ole kaikilta osin helppoa vastata joko-tai.

Euroopassa joudutaan pohtimaan samaa vaikeaa kysymystä kuin Venäjällä. Kenelle olisi annettava mahdollisuus päästä pois Venäjältä?

Venäläinen valtiotieteilijä Aleksandr Knyjev kirjoittaa Facebookissaan ongelmasta, joka on syntynyt (ainakin osittain) niin Baltian maissa kuin Puolassa (ja miksipä ei myös Suomessa) kansallismielisestä ja kollektiivisesta lännen päätöksestä taistella Putinia vastaan ottamalla kohteeksi kaikki venäjäläiset – myös muut kuin etnisesti venäläiset – burjaatit, jakuutit ja ylipäätään kaikki, joilla Venäjän passi.

Venäjäläisten ongelmat alkoivat maksujärjestelmien ja muiden palveluiden sulkemisella. Pakotteet iskivät venäläisen yhteiskunnan Eurooppa-myönteisimpään osaan. Nyt tätä jatketaan viisumikielloilla ja luottokorttien käytön estämisellä. Synkkää kuvausta on sekin, että samalla viivalla ovat kaikki: putinismin mahdollistamat hyväosaiset sekä Putinin vastustajat.

Moni kyllästyy elämään.

Paluu normaaliin

Kaukoidässä ja Baikalin takana pakataan busseja, junia ja lentokoneita.

Miehet lähtevät. Itkeviä omaisia ei nähdä. Lapset huutavat “isi, heippa! “. Satunnainen trumpetististi soittaa jäähyväisiksi.

Pienistä kaupungeista kutsutaan lähes kaikki.

Kuvat ovat kuin Venäjän aiemmista liikekannallepanoista ensimmäisen ja toisen maailmansodan vuosilta. Silti kyse on ennen muuta ratkaisusta, joka ei strategisessa mielessä muuta sodan kulkua.

Paluu normaaliin

Venäjän valtiovalta voittaa itselleen aikaa ja viivyttää väistämätöntä tappiota.

Toimittaja Mihail Fisman muistuttaa sodista 1900-luvulla. Putin palautti maan päivittäiseen kauhun tilaan. Menossa siirtyminen selviytymismoodiin kirjaimellisesti.

Ukrainan kärsimän sodan hintaa ei pystytä arvioimaan järkevällä tavalla, mutta ei sitää myöskään voida tehdä Venäjällä, jossa menetykset ovat mielettömiä. Toisaalta samaan aikaan näytetään, ettei Venäjän menetyksillä ole hintaa.

Televison uutisissa esitellään sankareina kuolleita ja virallisiin tilastoihin kirjataan vain todistetusti kuolleet. Rintamalle kadonneet tai erityisjoukkojen menehtyneet jätetään pois kaunistelluista tilastoista.

Jälleen kerran: nämä rintamalla kuolleet olisivat elossa, ellei Putin olisi määrännyt “erityissotilasoperaatiota”. Ilmoitettujen muutaman tuhannen kuolleen lukumääräksi arvioidaan moninkertainen määrä ihmisiä.

Venäjä puolustaa raakalaismaisia tekojaan. YK-puheessaan ulkoministeri Sergei Lavrov myös puolusti ”kansanäänestyksiä” vallatuilla alueilla Ukrainassa – ihmiset ”ottavat takaisin” alueita, joilla heidän esi-isänsä olivat eläneet vuosisatoja.

Venäjän valitsemat valtion johtajat ovat tehneet vuosikymmenet kaikkensa, että ihmiset olisivat passiivisia.

Yleisesti ottaen ensimmäiset tunnit keskiviikkona tehdyn osittaisen liikekannallepanoilmoituksen jälkeen osoittautuvat täydelliseksi sotkuksi.

Näin sanoo Telegram-kanavallaan ihmisoikeusjuristi Pavel Tšikov.  Mordvassa sotilaskomissaarit eivät ottaneet käyttöön mitään kieltoja; Samaran alueella ensin kiellettiin matkustaminen alueen ulkopuolelle, mutta määräystä muutettiin ja päädyttiin kieltämään matkustaminen Venäjän federaation ulkopuolelle.

Moskovassa annettu käsky kertoo, että kaupungissa ei aiota takavarikoida ajoneuvoja, eikä määrätä matkustuskieltoa.

Viikonlopulla on eri puolilla maata alettu huhuta siitä, että Venäjä joutuisi estämään maasta paon. Liikenne raja-asemilla on vilkastunut merkittävästi.

Venäjä reagoi – odottaa talvea

Perussuomalaisten kansanedustaja, Jussi Halla-aho (PS) muistutti YLEn ykkösaamussa, että Venäjällä ei tapahdu muutosta.

Jännite Venäjän ja länsimaiden välillä tulee jatkumaan hamaan tulevaisuuteen asti.

Virkamiehenä nykyään neuvoja antava, kenraali Harri Ohra-aho tweettaa näkemyksenään myös ettei Venäjä ei voi väittää, ettei sille olisi annettu mahdollisuutta.

“Putinin totuutta kiertävä retoriikka ja toiminta tuhoaa ja hajottaa koko maan – tekee sen, josta hän syyttää länttä.”

Toistaiseksi näyttää siltä, että päätös liikekannallepanosta on Venäjälle vain paras huonoista vaihtoehdoista

Sisällisota kummittelee

Historian professori kirjoittaa somessa, ettei Venäjällä ole enää hyviä vaihtoehtoja.

Tämän lähes jokaiseen – kaikkiaan kahdeksaan vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen – kuuluu mukaan sisällisota.

Optimaalinen vaihtoehto olisi hallinnon vaihtuminen ilman tappiota taistelukentällä. Tämä johtaisi vetäytymiseen ja demokratian alkuun.

Toinen hyväksyttävä vaihtoehto olisi Venäjän tappio, joka johtaisi Moskovassa komennon vaihtumiseen ja demokratisoitumiseen.

“Se, että pysyn Venäjällä, johtuu toiveistani ja vaihtoehtojen toteutumisesta. Muut [viisi] ovat pahempia, enkä haluaisi asua tällaisessa maassa.”