Rajamaa
Venäjän valtapuolue, Yhtenäinen Venäjä kehottaa maansa johtoa päättämään Itä-Ukrainan kapinallisalueiden aseistamisesta. Tämän tarinan venäjäläisten puolustamisesta ulkomailla olen kuullut ennenkin.
Jännite on ollut jo viikkoja käsin kosketeltavaa. Joka päivä jotain uutta. Niin tätäkin blogia kirjoitettaessa: Yhdysvallat kehottaa kansalaisiaan poistumaan Ukrainasta.
Samaan aikaan entinen kansanedustaja, tutkija Sergei Markov arvioi, että suurin osa ukrainalaisista kääntyy miehittäjiään vastaan ainakin Asovanmeren ja Mustanmeren rannikolla. Pääkaupungissa Kiovassa on vaikeampaa. Mitään sotaa ei tarvitse aloittaa, koska maata Ukraina ei ole olemassa. Markovin mielestä Ukrainaa hallitsevat nykyisin terroristit.
**
Markovia (pienessä kuvassa) haastatteli Eho Moskvyssa toimittaja Maksim Kurnikov.
Päällisin puolin voisi siis nähdä niinkin, että Euroopassa on rauhallista.
Mutta sodan uhka Ukrainassa on läsnä aivan arkisissa sosiaalisen median keskusteluissa ja näkyvästi esillä uutisissa.
Monessa maassa, myös Suomessa, Ukrainaan matkustamista kehotetaan välttämään, vaikka ukrainalaiset rauhoittelevat sotilaallisen uhan olevan vain yksi osa maan painostamista.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin mielestä länsimaihin on tarttunut jonkinlainen sotilaallinen vimma.
Rauhoittelua on aiemmin kuultu myös Ukrainasta.
KUVA: YLE UKRAINASSA
Lyhyesti: Venäjä kiistää suunnittelevansa hyökkäystä Ukrainaan, mutta vahvistaa joukkojen liikuttamisen ja sanelee mahdottomia ehtoja Natolle: Venäjä ei pelkästään vaadi puolustusliittoa lopettamaan itään laajentumistaan vaan myös keräämään kalunsa ja vetäytymään vuonna 1997 vallinneeseen tilanteeseen. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa neuvonantajien ilmestymisen Itä-Ukrainaan ylittäneen kärsivällisyyden rajat. Odotetusti useita viikkoja jatkuneet keskustelut ovat olleet julkisuudessa nähdyn perusteella tuloksettomia. Kruununa kehitykselle Venäjä siirtää joukkojaan Valko-Venäjälle yhteisiin sotaharjoituksiin.
Eräät turvallisuuspolitiikan tulkitsijat uskovat Venäjän bluffaavan siinä toivossa, että maa saisi myönnytyksiä kärjistämällä tilannetta Ukrainassa. Näkemyksen mukaisesti Venäjä aikoo käyttää vain minimaalista voimaa tai vetäytyä kokonaan.
Tutkija Tatjana Stanovaja muistuttaa: “Mikään palkinto ei ole Venäjälle niin houkutteleva kuin Ukraina. Se on Venäjälle erityisen historiallisesti tärkeä maa, strateginen puskuri Venäjän ja Euroopan välillä, ja se on kielellisesti ja kulttuurisesti lähellä Venäjää.”
Kyse ei ole kuitenkaan ole Ukrainasta – vaan Natosta ja sen laajenemisesta. Jälleen ja edelleen.
Kuten on ollut edelliset 30 vuotta.
Näin ainakin, jos kysytään Venäjän johtavilta ulkopolitiikkaa julkisuudessa selittäviltä.
Toisaalta Kreml tietää varsin hyvin, ettei “lännessä” voida hyväksyä sen vaatimuksia, ja etsii vain tekosyytä täysimittaisen sodan aloittamiselle.
Venäjän liittoneuvoston puheenjohtaja Valentina Matvijenko sanoi keskiviikkona kevään istontokauden avajaisissa, että informaatiosota kiihtyy eikä Venäjä ole saanut haluamiaan vastauksia Yhdysvalloilta. Saman päivän iltana uutisoitiin vastausten saapuneen, mutta Yhdysvaltojen toivoneen, että niiden julkistamisesta pidättäydyttäisiin ennen tiedotustilaisuutta.
Matvijenko käänsi puheessaan duuman ylähuoneelle muun Venäjän johdon tavoin sodanuhan nurin niskoin. Moskovasta katsoen uhka on tietenkin Ukraina ja sitä tukevat maat.
”Kiovan nykyinen hallinto todennäköisesti suunnittelee taas Donetskin ja Luhanskin ongelman ratkaisua voimakeinoin, ja se tekee nämä suunnitelmat läntisten isäntiensä suosituksesta syyttääkseen siitä jälkikäteen taas Venäjää ilman perusteluita.”
**
YLE /Mika Mäkeläinen: “Jos Venäjä hyökkää Ukrainaan, se yrittäisi todennäköisesti laajentaa sotaa Itä-Ukrainassa tai hankkia maayhteyden Krimille.”
Ukrainakin Venäjän sisäpolitiikkaa
Siinä missä Venäjä vaatii keskustelua Itä-Ukrainan asemasta, Ukraina odottaa kutsua Moskovasta todellisiin neuvotteluihin.
Venäjää tarkkailevan maailmassa on yhä hänkalampaa erottaa sitä, mikä on sisäpolitiikkaa – mikä ulkopolitiikkaa, joka on maan johdon erityinen kiinnostuksen kohde.
Propagandassa on tärkeää toistaa omaa sanomaa eri kanavia pitkin ja varmuuden vuoksi eri sanoin.
Venäjällä kaikki on tukitomintaa itsevaltiaan haluaman näkemyksen esittämiseksi. Yhä useammin myös muualla ymmärretään, että Venäjän itsevaltias alkaa olla samanlainen johtaja kuin kaiken vallan itselleen keskittäneet hallitsijat, joita vastaan voidaan asettaa henkilökohtaisia pakotteita.
Pakotteilla on painostettu Venäjää vuodesta 2014 alkaen, ja niitä on kiristetty vuonna 2016. [Ukrainan tilanne: pakotteet (sisältää Venäjän federaatioon ja venäläisiin tahoihin kohdistetut pakotteet)]
Varmasti voimme sanoa ainoastaan sen, että jännite on olemassa. Jokainen päivä tuo kuitenkin esiin uusia asioita, jotka voivat vaikuttaa siihen, miten vakavana tilannetta on pidettävä.
Venäjän asema kansainvälisen politiikan osaajana on vahva.
Maa käyttää valtavasti varoja ja voimia propagandaansa ja onnistuukin siinä, vaikka muun muassa Euroopan unionin valheiden paljastukseen erikoistunut keskus tekee hartiavoimin töitä.
Venäjä lietsoo sotaa
Kun käydään keskustelua turvallisuuspolitiikasta, ollaan kiinni tunteissa. Myös välinpitämättömyydessä. Monesta tuntuu siltä, että emme voi vaikuttaa, olkaamme hiljaa.
Tämän blogin tarkoitus on koota yhteen muutamia näkemyksiä, ja omia ajatuksiani useiden vuosien ajalta.
Helpossa maailman hahmottamisessa turvaudutaan vanhaan ja koetetaan päätellä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Se on mahdotonta, mutta vanhoista tiedoistani voin minäkin rakentaa tarinan.
Venäjä jakaa jälleen passejaan, tyrkyttää kansalaisuuttaan naapurivaltion kansalaisille ja puhuu Pohjois-Atlantin puolustusliiton, Naton laajenemisesta niin, että meillä Suomessakin monen päivä on jo aamukahvilla somen keitosten äärellä myrkytetty.
Ukrainalaisen kansanedustajan mukaan Putin ymmärtää vain voimaa.
Itä-Ukrainan asemasta neuvotellaan jälleen ja Venäjällä voimistuvat puheet aseiden viemisestä Ukrainaan.
Rikollisten johtamien maakuntien tunnustaminen on lähempänä kuin koko kahdeksan vuotisen sodan aikana. Näin voisi päätellä julkisuuteen vuodetuista tiedoista ja rajuista poliitikkojen puheista.
Venäjä on toistanut, ettei se ymmärrä sitä, miksi heiltä kysytään Minskin sopimuksen noudattamisesta. Eiväthän he ole osapuoli, jonka pitäisi noudattaa jotain osaa sopimuksesta.
Moskovassa toistetaan väitettä, jonka mukaan Ukraina sabotoi neuvotteluprosessia. Venäjällä on keskeistä edistää Itä-Ukrainan, Donbassin erityisasemaa.
Venäjän parlamentin alahuoneessa, duumassa ovat puhuneet itsevaltiaan puolesta niin suurimpien puolueiden johtajat, kommunistien Gennadi Zjuganov kuin liberaalidemokraattien Vladimir Žirinovskikin.
Keskiviikkona duumassa toimittajien kysymyksiin vastanneen ulkoministeri Lavrovin mukaan hän ei enää edes kiinnitä huomiota Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin lausuntoihin, koska tämä on menettänyt kosketuksen todellisuuteen.
Karkeat puheet ovat arkea. Lavrovin kielenkäyttö on samaa kuin itsevaltiaalla.
Valtioiden historia kulkee yleensä kahta kanavaa pitkin. Toisessa on valtio ja toista käyttävät kansalaiset.
Joskus nämä yhtyvät, mutta yleensä ne ovat rinnakkaisia.
Venäläisen Eho Moskvy radioaseman aamulähetyksessä toimittaja Konstantin von Eggert arvioi Venäjän onnistuneen monissa tavoitteissaan: se ei ole enää eristyksissä. Siis tänään. Huomisesta emme tiedä.
Yhdysvallat neuvottelee itsevaltiaan kanssa.
https://www.youtube.com/watch?v=4tvEnopRK3U
Naton herkyyttä – tai vähintään Pohjois-Atlantin puolustusliiton jäsenmaiden yleisen mielipiteen yhtenäisyyttä, koetellaan.
Sodat eivät ala koskaan niin kuin kenraalit niitä suunnittelevat. Sumussa toimivat monet.
Ukrainskaja Pravdan laaja artikkeli sodan mahdollisuudesta on käännetty riippumattoman The Kyiv Independent-sivustolle englanniksi.
Artikkelissa esitetään, että täysimittainen hyökkäyssota, ja Ukrainan valloittaminen kokonaisuudessa näyttää epätodennäköiseltä.
Skenaarioita on muitakin. Ne voivat toteutua. Keskeistä on pysytellä rauhallisena ja valmistautua aktiivisesti maan puolustamiseen.
Tutkijat uskovat, että Ukrainalla on tavanomaisen sodan sijasta varsin todennäköisesti edessään jatkuvasti käynnissä olevan matalan intensiteetin sodan kiihtyminen esimerkiksi uusilla ja entistä kovemmilla kyberiskuilla ja disinformaatio-operaatioilla.
Yhteisen Eurooppaamme turvallisuuspolitiikka nojaa Natoon
Monet tutkijat arvioivat, että avoimeen sotaan tarvitaan konkreettinen poliittinen syy. Nyt sellainen on lähinnä Venäjän propagandassa.
Suuren maan myötäilyssä ollaan juuri nyt herkkiä, ja ymmärtämisellä on rajansa kuten sai todeta saksalainen amiraali, joka joutui eroamaan, koska tämä muun muassa esitti, että Venäjän itsevaltiasta on kunnioitettava, eikä uskonut, että Venäjän valtaamaa Krimiä voitaisiin palauttaa Ukrainalle.
Ukrainan jännite tuntuu muuallakin kuin vain Naton jäsenten piirissä.
Venäjälläkin on huomattu, että myös Suomi ja Ruotsi vahvistavat puolustustaan tai jopa harkitsevat tulipalon sattuessa luopuvansa puolueettomuudestaan ja hakeutuvansa Natoon, jonne ne otettaisiin tervetulleina vastaan avosylin.
Länsi-Euroopassa pidettiin vuosia sotaa vanhentuneena ajatuksena
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen lännessä siirrettiin painopistettä maanpuolustuksesta kansainväliseen kriisien hallintaan.
Venäjä on toiminut toisin. Nyt sen on mahdollista uhata muita rauhanajan joukoillaan.
Nato ei pysty puolustamaan Baltian maita, mutta se voi iskeä takaisin. Uskottava puolustus on sellainen, että se käy hyökkääjälle kalliiksi.
Venäläisten vastahyökkäys on ollut käynnissä jo vuosia. Erityisen selvästi tämä on ollut nähtävissä maan sotateollisen kompleksin ponnisteluissa. Aseita ja joukkoja on terästetty.
Venäjä lennätti koneitaan maan toiselta laidalta Habarovskista Valko-Venäjälle.
Ukrainan entinen pääministeri Arseni Jatsenjuk (2014-2016) arvioi, että sota alkoi kun Venäjän itsevaltias teki päätöksen rikkoa kansainvälistä oikeutta.
– Meille sota Venäjän kanssa on ollut todellisuutta jo kahdeksan vuotta, Jatsenjuk sanoo ja jatkaa, että Venäjä valehtelee taukoamatta. Ensin nämä kielsivät joukkojensa miehittäneen Krimin, ja myöhemmin itsevaltias kertoi itse komentaneensa sotilaat toimiinsa.
“Venäjän johtaja on sanonut, että hän pitää Goebbelsistä.” [Vuonna 2014 Putin sanoi pitävänsä Joseph Goebbelsiä lahjakkaana miehenä.] Punnitaan hyökkääjää miten tahansa jää tulokseksi se, että Venäjä on hyökännyt Ukrainaan.
Historia on läsnä kun Venäjän television ykköskanavan keskeisiin propagandan toimittajiin kuuluvan Moskova.Kreml.Putin -ohjelman toimittaja Pavel Zarubin esittelee tiivistelmän, jonka mukaan länsi kieroilee ja valehtelee tällä hetkellä Ukrainasta niin kuin vuonna 2008 ja 2014.
Katsottavissa YouTubessa – Yhdysvallat: maailmanlaajuisten huijausten historia.
Venäjän itsevaltiaalle kyse on jälleen (hänen) imperiumistaan.
Yksinkertaisuudessaan kysymys on siitä, kuka on isäntä?
Kysymys on kiteytys Euroopan jännitteen syystä, jonka esitti vastauksessaan Venäjän ulkopolitiikan arvioija Fjodor Lukjanov Vladimir Poznerille, nimeään kantavan ohjelman juontajalle.
Lukjanov katsoo jännitteen Ukrainassa kulminoituneen vuodenvaihteeseen 2022.
Venäjän reaktiot seuraavat linjaa, joka on syntynyt Jugoslavian hajoamissotien aikana 1990-luvulla. Nykyinen näkemys maailmasta pohjaa itsevaltiaan puheeseen Münchenissa vuonna 2007 ja seuraa vuoden 2008 sotatoimia Georgiassa – Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa.
**
“Jo nyt tiedämme, että vuonna 2007 Münchenissä pitämänsä puheen myötä Putin teki selväksi maansa olevan näreissään siitä, miten Venäjää kohdeltiin lännen taholta. Viimeistään Venäjän vieminen sotiin ulkomailla on vahvistanut sen, että Putinin Venäjä on vakavissaan ja sisäisesti riittävään yhtenäisyyteen pakotettu. Sotaa käydään useilla tasoilla eikä sodan julistuksia enää odoteta. Ihan syystä monia hämmensivät vuonna 2014 Venäjän toimet Krimillä ja vielä enemmän valehtelun ilmapiiri, joka luotiin Itä-Ukrainassa. Julkiseen keskusteluun tuli mukaan käsite hybridisota. Hybridisota on prosessi, joka elää yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Rauhan voi edelleen erottaa sodasta.”
**
https://www.youtube.com/watch?v=MS2i_E-fd00&t=348s
Lukjanov arvioi ykköskanavan ulkopolitiikan erikoisohjelmassa “Suuri peli”, että maan asevoimien ylipäällikkö toimii harvoin niin kuin häneltä odotetaan.
“Kun Amerikassa odotetaan ja sanotaan, että joku rajoitettu operaatio on tulossa, pidän todennäkäisimpänä, että mitään sellaista ei ole tulossa.”
Ukraina kumppani, liittolaisilla turvatakuu
Venäjä on pitänyt tiukasti kiinni siitä, että ensin ratkaistaan poliittiset kysymykset ja sen jälkeen tekniset asiat.
Lukjanovin johtaman lehden Rossija v Globalnoi politike -lehden Telegram-kanavalla muistutetaan, että paluu kylmän sodan lopussa muodostuneeseen eurooppalaiseen turvallisuuskehykseen (Nato on sen ydin) on mahdotonta.
Uuden kehyksen rakentaminen on kunnianhimoinen tehtävä. Avoin kysymys on, kuinka se saavutetaan ilman sotaa. Itse asiassa sellaisesta ei ole kokemusta.
On selvää, että kierrokset nousevat.
Mutta todellinen keskustelu, jossa on liikkumavaraa ja asialista, joka on laajempi kuin mitä tällä hetkellä nähdään, on käynnissä. Nykyisessä tilanteessa on lähes mahdotonta kuvitella jonkun vetäytyvän.
Diplomatialle on tilaa. Huolimatta erimielisyyksistä ovia ei ole paukuteltu. Ei Venäjän, eikä Yhdysvaltojen puolelta. Keskeistä on että molemmat kuuntelevat toisiaan.
**
Lukjanov on tullut tutuksi venäjäläisille myös televisiosta.
Vaikka emme todistaisikaan lähitulevaisuudessa täysimittaista sotaa, on Venäjä kevään tullen valmis toteuttamaan laajoja kyberhyökkäyksiä.
Maan pyrkimyksenä on todennäköisesti edelleen levittää sekaannusta aiheuttavaa disinformaatiota. Naton Euroopan joukkojen entisen komentajan kenraaliluutnantti Ben Hodges mukaan Venäjä voi myös kohdistaa rajoitettuja iskuja esimerkiksi liikenteen solmukohtiin.
2020-luvulle tultaessa Venäjä on hionut sotilastiedustelun käyttöön tarkoitettu vaikuttamista internetissä valtavasti. Niin kuin ovat tehneet kaikki muutkin.
Hakkerien ilmi tulleet iskut ovat tästä vain kalpea aavistus.
Jo vuonna 2008 Venäjä häiritsi voimalla Georgian internetiä ja kehitteli valtavasti erilaisia keinoja vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen.
Propagandaa viritetään
Tammikuiset tapahtumat Ukrainassa muistuttavat minua monesta syystä siitä, miten sitten seurasin Georgian tapahtumia kotonani.
Jännite lisääntyi ja sodan uhka muuttui teoiksi. Lopulta ruudulle ilmestyivät uutistoimistojen bannerit – uutisnauhat: SOTA!
Kyse ei tietenkään ollut ensimmäisestä kerrasta, kun naapurimme haastettiin avoimesti, mutta samaan aikaan olivat käynnissä olympialaiset.
Pitkään kysyttiin: kuka hyökkäsi ja miksi? Vastaus ei ole mitenkään yksiselitteinen.
Eräiden näkemysten mukaan Georgia käytti isomman voimaa maakuntiensa kukistamiseen; toinen vallitseva näkemys esittää, että Venäjä käytti tilaisuutta hyväkseen ja esti Naton laajenemisen Kaukasukselle.
Vuosien varrella olen haastatellut paljon Venäjän päätöksentekoon perehtyneitä ihmisiä.
Vuoden 2008 tapahtumat Etelä-Kaukasuksella vaativat vielä omalta osaltani pohdintaa, mutta käsitykseni maailmasta on hieman laajempi kuin silloin, kun seurasin sotatoimia paikan päällä Georgiassa.
Eräs tutkimukseni kannalta kiinnostavista haastatteluistani syntyi Helsingissä presidentin linnan edessä laiturissa olleessa ravintolalaivassa syyskuussa vuonna 2010.
Istuimme ravintolalaivassa päätoimittaja Lukjanovin kanssa. Hän oli juuri luennoinut Ulkopoliittisessa instituutissa Katajannokalla Venäjän suurvaltapolitiikasta.
23.9.2010 Is Russia A Global Power? Perspectives and priorities of Russian foreign policy, Seminaari Puhuja: Fyodor Lukyanov, Editor-in-Chief of Russia in Global Affairs Puheenjohtaja ja kommentaattori: Arkady Moshes, ohjelmajohtaja, Ulkopoliittinen instituutti.
**
Olen tutkinut vuoden 2008 sotaa Georgiassa mediatemppuna. Tutkimustani varten olen haastatellut muun muassa Lukjanovia, joka kertoi minulle sodan ensimmäisten tuntien tiedotuksesta. Niin Venäjällä kuin Georgiallakin oli taustavoimina isoja amerikkalaisia ja globaaleja brändien tekijöitä.
Viestintätoimistojen merkitystä ei pidä vähätellä. Tuoreeltaan Venäjän häviöstä mediasodassa puhuttiin paljon. Ja olihan siinä on perääkin. Tiedän koska osallistuin itse.
Länsimedialla on omat tapansa ja nämä ovat aina olleet tiedossa myös Venäjällä. Faktoja olivat valtava Venäjä ja pieni Georgia. Median tulee – BBC:n standardien mukaan, esittää molempien osapuolten näkemykset. Näin ne halusivat myös venäläiset menetellä, ja siksi viranomaiset etsivät, kuka voisi esittää Venäjän näkemyksen.
Ihan aluksi virallisia tahoja ei yksinkertaisesti ollut. Sodan alku oli yllätys.
– Sergei Ivanov ilmaantui englantia puhuvana vasta muutaman päivän kuluttua. Sitten [presidentti Dmitri] Medvedev ja pääministeri [Vladimir] Putin.
– Sitä ennen minulle soitti Medvedevin lehdistösihteeri Natalia Timakova, joka kysyi enkö minä voisi sanoa jotain. Hän ei antanut mitään ohjeita, siitä mitä pitää sanoa, vaan kun kerran ketään ei ole sanomassa ylipäätään mitään. Kreml pyysi osallistumaan, ja minä osallistuin. Minulle ei annettu ohjeita. Sanoin miten asian ymmärsin.
– Toisaalta tätä informaatiosotaa ei ollut mahdollista voittaa. Ei vaikka Venäjä olisi toiminut kuin kello 50 PR-firman kanssa. Ensinäkin mailla on tietty maineensa. Sitä ei rakenneta vuosissa vaan sadoissa. Toiseksi kun kyse on maailman mitassa valtavasta maasta, joka käy sotaa pientä demokratiaansa korostavaa naapuriaan vastaan – mahdollisuudet vaikuttaa mielipiteeseen ovat olemattomat.
– Minulle oli positiivinen yllätys, että lännessä alettiin korjata näkemyksiä nopeasti, viikossa. Ja alettiin esittää kysymyksiä, että oikeastaan, mitä tapahtuikaan.
– Täytyy antaa täydet pisteet loistavasta esiintymisestä [Georgian presidentti Mihail] Saakashvilille. Hänen esiintymisensä ja kielitaitonsa ovat omaa luokkaansa. Hän puhuu niin englantia kuin ranskaa vapaasti ja tunteikkaasti. Tämän lisäksi hänellä on puhelimessaan käytännössä kaikkien Yhdysvaltojen kongressin jäsenten puhelinnumerot. Hän voi soittaa ja sanoa, terve tässä Misha. Meitä pommitetaan. Tällaista henkilöä vastaan ei ole mahdollista voittaa julkisuutta.
– Huomasin, kun tapasin syyskuussa (2008) Carl Bildtin [Ruotsin entisen pääministerin], että hänen Blackberryynsä tuli viesti Saakashvililtä, että venäläiset valmistelevat provokaatiota.
– Se, ettei mediasotaa voitu voittaa, ei tietenkään tarkoita, etteikö Venäjä olisi tehnyt paljon asioita väärin, tavalla jota ei voi hyväksyä. Mutta objektiivisesti asia nyt vaan on näin!
**
Tammikuussa 2022 venäläinen kolumnisti pohtii Ukrainaa Venäjän ja Yhdysvaltojen puristuksessa.
Tapahtumat ovat kuin ajatusleikissä, jossa ei tiedetä, onko myrkyn kanssa purkkiin suljettu kissa elossa vai jo kuollut. “Joten sanon, ettei ole yhtään maata, jolle tämä hullu sota olisi niin kannattamaton kuin Venäjälle.”
Minua kiinnostaa kissa, mutta se on kaikissa tarinoissa vain kiinnostuksen herättäjä ei itse asia. Kuka pelastaisi Ukrainan, rajamaan, jota Venäjä käyttää häikäilemättömästi hyväkseen.
Vilpittömyyttä ei uskota missään. Ei edes Ukrainassa.
Taistelu rauhan puolesta etenee sitä vauhtia, että keskustelemme jo vakavasti ydinsodan näkymistä.
Tiedämme, että sotilaat eivät ota ensimmäistäkään askelta ennen kuin ovat miettineet myös sen viimeisen.
Tarina on jatkoa monille tutuille kertomuksille valmistautumisesta sotaan: junat suhisevat kun raskaita aseita siirretään, diplomaatit vaihtavat muitakin näkemyksiä kuin kohteliaisuuksia.
Mutta kissaa on enää turha koettaa sulkea purkkiin. Mielipiteitä on monia. Kissan kuolema ei välttämättä edes kiinnosta. Siirtymistä tilasta toiseen on vaikea ennustaa, mutta tiedemiehet eivät anna periksi.
**
YLE / Erkka Mikkonen – Ukrainassa leijuu suursodan uhka, mutta Venäjä voi lisätä sotilaallista painetta myös näillä kolmella keinolla
YLE/ Petri Burtsoff – Ilmoittaako Nato, mitä se vastaa Venäjän vaatimuksiin? Katso pääsihteeri Stoltenbergin tiedotustilaisuus kello 20 Venäjä on vaatinut Yhdysvalloilta ja Natolta takuita siitä, ettei se laajene enää lähemmäs Venäjää. Yhdysvallat toimitti vastauksensa Venäjän vaatimuksiin aiemmin tänään.
HS / Jenni Jeskanen/Kalle Koponen – Etulinjassa – Itä-Ukrainan sodan etujoukoissa Avdiivkassa Venäjän painostus näkyy kohentuneina varusteina ja vihollisen katalampina taistelutoimina.