Somesoturit – tunteella päin

Sosiaalisen median sotureilla riittää työtä. Viikonvaihteessa on puhuttu Venäjän vaikutuksesta. Presidentti Sauli Niinistön mukaan informaatiosota on käynnissä ja se uhkaa Suomea. Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko sanoo pitävänsä todennäköisenä, että verkkolehden sivujen kautta pyritään vaikuttamaan suomalaisten käsityksiin maailmasta.  ”Pidän hyvin todennäköisenä, että myös tämän palvelun kautta on pyritty ja pyritään edelleen vaikuttamaan organisoidusti venäläismyönteisten ja länsikielteisten ajatusten levittämiseen”, Huusko kirjoittaa Puheenvuorossaan.

Kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, että suomalaiset vihasivustot, epämääräiset vastavalkeat ja erityiset keskusteluryhmät levittävät tietoa, jota on tuotettu useilla kielillä jaettavaksi eri maiden sivustoilla. Olisi tosiasioiden kieltämistä olla huomaamatta, että jotkut näkemykset on sovitettu suomeksi suoraan Kremlin propagandan myllystä.

Samalla kun todistellaan, ettei Ukrainasta tai MH17 alasampumisesta saati Syyrian tilanteesta tiedetä riittävästi, ollaan autuaan ymmärtämättömiä vaikuttajien motiiveista.  On luonnollista, että Yhdysvaltoja vastaan kääntyessään Venäjä on saanut puolelleen äänekkäästi amerikkalaista hegemoniaa vastustavia myös Suomessa.

 

Monet organisaatiot pyrkivät vaikuttamaan meihin  ja jotkut yksittäiset ihmiset vaikeuttamaan valtiollista päätöksentekoa.

Pehmeästä kovaan diplomatiaan

Näkyvyyttä saavat suurtapahtumat, kulttuuriyhteistyön varjolla edistetty oman edun tavoittelu on toinen juttu. Suuri osa ihmisistä ei huomaa sitä, miten heihin vaikutetaan joka päivä.

Joissain tapauksissa esitetään jonkun muun kantoja meille suomalaisille välttämättöminä totuuksina. Medialukutaidon ongelmat vahvistuvat jos pitäydytään vain perinteisen median kautta välittyvissä tulkinnoissa.  Yleisesti voi sanoa, että kotimaiselle yleisölle tarkoitettujen uutisten tulkinta ulkomailla on aina hankalaa, eikä analyyseissa onnistuta sen paremmin diplomaattien kuin journalistien piirissä. Vetävien otsikoiden innoittama tavallinen lukija on helposti hämmentynyt.

Infosodassa on kyse siitäkin, että verkossa tilaa valtaavat erilaiset harhauttavat sivustot, joiden kautta on helppoa kierrättää keksittyjä uutisia, välittää meemejä ja osallistaa sadat tuhannet ihmiset parjauskampanjoihin jäämättä heti kiinni virheellisen tiedon aloittamisesta. Osaavissa käsissä vaihtoehtoisesta näkemyksestä syntyy hyvä liiketoimi ja yhdenlainen totuus, joka kertautuu postauksissa ja teksteissä.

Propaganda lähentää ystäviä, torjuu epäileviä ja raaistaa vastustajia

Venäjällä on edetty jo pitkälle kansalaisten mielien kääntämisessä, mutta työ ulkomailla on aina kesken. Venäjän pehmeän diplomatian ohjelma on hyvin suunniteltua eikä perusteiltaan kyse ole yhtään sen kummallisemmasta asiasta kuin minkään muunkaan valtion julkisuusdiplomatiassa.

Taustana on liki kymmenen vuotta sitten koettu herätys, jolloin Venäjä palkkasi amerikkalaisen viestintäyhtiön tehostamaan maan julkista kuvaa.

Venäjän diplomaattiakatemian MGIMO:n opettaja Anton Gumenski sanoo Venäjän ulkopolitiikan asiantuntijajulkaisussa, että nykyisen propagandan oloissa on diplomaattinen käytäväkeskusteluilla yhä vähemmän merkitystä, koska sosiaalisen median merkitys on kasvanut ylitse perinteisen median vaikutusvallan. Kaikki käyttävät tiedonvälitykseen somea.

”Ei se ole tärkeää, mitä meistä ajattelee keskustelukumppani eikä sillä ole yhtään mitään merkitystä, mitä mieltä meistä on se, joka on toisella puolella. Tärkeä on vain niiden mielipide, jotka ovat vierellämme ja takanamme.”

Gumenskin mielestä informaatioanalyysi ei auta eivätkä paikan päällä olevat agentit.

”Niinpä Venäjän ulkoministeriötä lähellä olevan lähteen mukaan nykyisin virallisissa dokumenteissa, jotka käsittelevät länsimaisten kollegojen suhtautumista Venäjään, kaikki kritiikki luokitellaan antivenäläiseksi propagandaksi ja stereotypioiksi, ja myönteisten arvioiden puuttuminen puolestaan tulkitaan suorastaan huutavan länsimaiden kyvyttömyyttä tunnustaa Venäjän politiikan ilmiselviä saavutuksia.”

Joissain tapauksissa on selvää, että julkisuudella koetetaan saada toinen osapuoli huonoon valoon. Asiat ovat niin kuin ne näyttävät olevan. Näytti todella pahalta kun kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) istutettiin Moskovassa samaan pöytään tunnetun suomalaisen propagandistin kanssa. Järkyttäviä ovat myös uutiset suomalaisista, jotka osallistuvat tapahtumiin, joilla tuetaan Venäjän laitonta Krimin miehitystä.

Diplomaatit käsittelevät tapahtumia sopimusneuvotteluissa ja tavalliset kansalaiset odottavat vaikkapa Syyriassa tappamisen seuraavaa astetta.

Sosiaalisen median voima  läheisyydessä

Kyynisesti voi todeta, että kikkailu käsitteillä kuuluu politiikkaan myös kansainvälisesti.  Venäjän ulkoministeriö on aivan viime kuukausina tehnyt uusia aluevaltauksia. Ulkoministeriö näkyy Facebookissa ja sen venäjänkielisessä kloonissa VKontaktessa.

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja avasi linjauksia Lenta.ru sivustolta. Maria Zaharova kertoi, etteivät hänen virkamieskollegansa aluksi ymmärtäneet, mitä somessa tehtiin: klassinen diplomatia eroaa siitä, mitä Venäjän ulkoministeriössäkin on tehty muutaman viime vuoden ajan. Perinteisestihän diplomaatin työ on kabinettineuvotteluja ja tapaamisia suljettujen ovien takana. Zaharova painottaa, että ei neuvonpito sinänsä estä virallisia ilmoituksia, kommentteja tai kumoavia lausuntoja.

”Mutta kun aloimme kokeilla sekä materiaalin muodolla että sen sisällöllä, se herätti monissa hämmennystä. Ei tullut kritiikkiä, mutta ei ymmärretty, miksi näin pitää olla ja kuinka sitä voisi kehittää. Lukijat kritisoivat. Välillä olimme samaa mieltä heidän kanssaan, välillä emme. Saattoi käydä niinkin, että emme olleet samaa mieltä, mutta jouduimme miettimään ankarasti sitä, mitä oli sanottu.”

Zaharova arvioi, että eurooppalaisten ja amerikkalaisten kirjeenvaihtajien Venäjästä antamaa kuvaa voi luonnehtia katastrofaaliseksi. Maahan lähetetyt toimittajat eivät ole ulkoministeriön tiedottajan mielestä ollenkaan kiinnostuneita Venäjästä. ”He tulevat maahan valmiiden näkemystensä kanssa, eivät edes yritä laajentaa ymmärrystään ja työskentelevät 30 vuotta vanhan sapluunan mukaan.”

Vaikuttamisen teho

Suomessa on vaikea edes kuvitella, millaista on kaiken peittävä propaganda.

Venäjän yhtenäisyyttä nakertavat toimittajat, jotka päättävät luopua urastaan. The Guardian kertoo, kuinka Venäjän Rossija-kanavalla työskennellyt Lisa Lerer otti lopputilin, koska häntä alkoi etoa presidentti Vladimir Putinin markkinointi. Lerer teki ohjelmien ennakkomainoksia muun tv-ohjelman välissä esitettäviksi. Äkkiseltään voisi ajatella, että tulevista ohjelmista kertominen ei ole propagandaa, mutta kun yhdentekevästä ohjelmasta tehdään televisiossa säännöllisesti toistuva ennakkomainos, alkaa vaikutus kertautua ja iskostua ihmisten mieliin.

Meillä vastavoimaa hakevat pitävät jopa YLE:n ohjelmatarjontaa yhden äänen esittäjänä.

On toki muistettava, että monet suhtautuvat kielteisesti myös englanninkielisessä maailmassa BBC:n tasapaksuihin eri osapuolet huomioiviin uutisiin. Neuvoksi suomalaiselle voi vain sanoa, että jos kansallisessa uutisoinnissa ei ole riittävästi, voi aina avata vaikka Al Jazeeran tai Bloomberg Viewin, Deutsche Wellen tai France24 -kanavan. Vaihtoehtoja riittää, jos kielitaitoa on tarpeeksi.

Venäjän kanavia katsova alkaa mitä luultavammin miettiä, että mitä jos sittenkin: jos Venäjän toimet Syyriassa ja Ukrainassa ovat vain luonnollista kehitystä? Yhdysvallat ja läntinen maailma on pahantahtoisesti saartanut Venäjän. Mutta samaan aikaan on syytä ymmärtää, että näkemys, jonka Venäjä tuottaa, perustuu maan politiikan selittämiseen informaatiosodan olosuhteissa.

Meiltä hukkuvat käsitteet ja ymmärrys

Mielikuvilla kikkailu kuuluu propagandaan. Saara Jantusen Infosota-kirjan laineissa on käyty vilkasta mielipiteenvaihtoa siitä, milloin jonkun asian julkisen keskustelun ja somessa esitettyjen mielipiteiden analysointi on vain ihmisten mielipiteiden kyttäämistä. Siihen en ota kantaa, mutta toteanpa, kuten Jantunenkin mielestäni tekee, että kuka tahansa voi uskoa, mitä sivua haluaa.

Neuvostoaikoina vihollinen oli ulkomailla, ja muissa maissa yritettiin vaikuttaa niihin varta vasten toimitetulla aineistolla ja radiolähetyksillä. Toki uutisia kierrätettiinkin jonkin ystävällismielisen maan median kautta, kun haluttiin saada joku tärkeänä pidetty asia kansainväliselle agendalle.

Saara Jantusen kirjan julkistustilaisuudessa tulin puhuneeksi tohtori Jukka Tarkan kanssa.

-Natosta pitäisi ainakin puhua sen oikealla nimellä Pohjois–Atlantin Sopimusjärjestö NATO (North Atlantic Treaty Organization) eikä käyttää nimeä sotilasliitto, muistutti Tarkka.

(Ja jos oikein haluan itse saivarrella voin todeta, ettei Varsovan liittokaan ollut sotilasliitto, koska senkin nimessä oli vain ”sopimus”. Näin ollen Tsekkoslovakiaan eivät v. 1968 marssineetkaan sotilaat, vaan sopimusosapuolet.)

Valehtelua ei ole kriminalisoitu

Olemme tottuneet siihen, että  ennemmin tai myöhemmin mikä tahansa vedätys kuitenkin paljastuu. Valitettavasti Venäjä on liikkumassa päinvastaiseen suuntaan.

Meille väärissä yhteyksissä julkaistujen kuvien ja asiayhteydestä irrotettujen tekstien paljastamiseen erikoistuneet sivustot ja faktoja tarkastavat uutispalvelut ovat tulleet jäädäkseen. Mutta niin ovat myös rahan ansaintamielessä perustetut sivustot.

Median vapauksien säätely olisi kuitenkin tässä tilanteessa väärä liike siksi, että tiukat säädökset ja mediaa koskevat lait tarkoittavat yleensä rajauksia viranomaisten hyväksi.

Venäjällä mediaa valvova viranomainen Roskomnadzor toteuttaa koko ajan lainsäädäntöä, jolla pyritään heikentämään opposition ääntä rajoittamalla verkossa kuvien, videoiden ja muun aineiston välittämistä.

Rangaistuksen uhalla verkossa on kiellettyä kiroilla, välittää ääriliikkeitä tukevaa aineistoa, edistää seksuaalista vapautumista tai luvattomien mielenosoitusten järjestämistä. Uuden lain voimaanastumisen jälkeen on raportoitu viranomaisten sulkeneen 180 000 sivustoa Venäjällä.

Vaikka Venäjällä ei ole samanlaista innostusta virheiden julkiseen paljastukseen kuin muualla maailmassa, venäjänkielinen maailma ulottuu kauas maan rajojen ulkopuolelle.

Kauanko perinteinen media kestää?

Venäjän valtiolla on vuoteen 2020 ulottuva ohjelma venäjänkielisen median tukemiseksi, josta pääministeri Dmitri Medvedev puhui kesäkuussa suuressa venäjänkielisten journalistien ja median tapaamisessa Moskovassa.

Medvedev painotti sitä, että toimittajien tulisi pysyä riippumattomina painostuksesta huolimatta. Viestin voi arvioida tarkoittaneen, että muualla kuin Venäjällä on erityisiä haasteita: venäjänkielisiä julkaisuja on löydettävissä 80 maasta yhteensä noin 3500. Parhaimmin menestyvät julkaisut Yhdysvalloissa ja kaikissa Saksan osavaltioissa.

Kyseenalaista on se, kuinka Venäjä onnistuu, jos se laskee kovin paljon perinteisen median varaan. Jatkuva mainostulojen alamäki syö kaikkien muiden kuin maailmanlaajuisten Googlen ja Facebookin kaltaisten yritysten kannattavuutta.

Toimittajien rooli muuttuu ja ”harrastajien” kasvaa.

Yhdysvaltojen geostrategiset tavoitteet näyttävät toteutuvan niiltä osin, että sen asemaa ei uhkaa mikään. Ei sen enempää tieteen kuin teknologian saralla.  Ei mikään, paitsi Kiina.