Sotatarinoita

Maailmassa on useita totuuksia. Sota-aika rikkoo ajattelun – jaksamista auttavat yhteiset tarinat. Kovista kokemuksista ammennetaan voimaa.

Internet on sakeana meemejä. Naurua itkun sekaan.

Moskva-laivan uppoamisesta Venäjän Ukrainan sotaretken kuva: jotain meni pieleen.

**

Moskva oli tapetilla jo aivan sodan alussa, kun se uhkaili ukrainalaisia Käärmesaaren puolustajia, jotka vastasivat haistattelemalla. Mielialoja nostattaneen tapahtuman kunniaksi Ukrainan posti julkaisi vastikään uuden postimerkin, jossa merisotilas esittää sotalaivalle tunnetun keskisormitervehdyksen. Käärmesaaren puolustajat otettiin lopulta vangeiksi.

**

**

**

Presidentti Volodymyr Zelenskin esittelemä postimerkki oli jo itsessään klassikko. Upotetun laivan symboliarvo vertautuu tweettauksissa Titaniciin.

**

Laivaston kokema takaisku on joka tapauksessa valtava arvovaltatappio Venäjän diktaattorille, joka kamppailee myös merkittävien sisäisten ongelmien kanssa.

Propagandan vuoksi me emme voi tietää kovin paljon Venäjän kaikista jännitteistä ja “kollektiivisen Putinin” pulmista. Myös Kremlissä pitää vetää yhtenäistä linjaa.

Puhdistuksista Venäjän turvallisuuselimissä kertovat kertomukset johtavat monien näkyvien venäjäläisten hiljenemiseen entisestään.

YouTube toimii edelleen hyvänä kurkistusaukkona ulkopuolisille ja samalla monipuolisen kanavana venäjäläisille, jotka ovat ottaneet valtion sensuurin kiertämisen mahdollistavat VPN-palvelut käyttöönsä.

Siitä huolimatta televisio on edelleen enemmistön tärkein tiedonlähde.

Toisaalta riippumattoman Levada-tutkimuslaitoksen mukaan 68 prosenttia haastatelluista käyttää internettiä joka päivä.

VPN-palveluita käyttää noin neljännes vastaajista, 18-24-vuotiaiden ryhmässä niitä käyttää puolet vastaajista.

Tummansininen: käytän säännöllisesti; sininen: ajoittain; keltainen: en käytä mutta tunnen mahdollisuuden; punainen: kuulen ensi kertaa.

Kommentteja ja näkemyksiä tuottavat edelleen myös oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin perustaman kanavan väki. Tutkiva toimittaja Andrei Soldatov (47v.) on selvittänyt vuosien ajan Venäjän turvallisuuspalvelujen toimintaa. Putin nöyryytti julkisesti johtajiaan jo ennen sodan aloittamista.

Tutkivien toimittajien verkoston, Bellingcatin Christo Grozev (52v.) tuli tunnetuksi Venäjän myrkkypolitiikan paljastamisesta, mutta on sujuvasti siirtynyt esittämään valistuneita näkemyksi sodasta Ukrainassa. Ryhmän luotettavuutta lisää se, että tiedon tarkistamisella on merkitystä koko yhteisön maineen ylläpitämiseksi.

Epäviralliset tilastot kertovat muun muassa Venäjän tappioiden saavuttaneen valtavat mittasuhteet. Grozev sanoo 17 000 hyökkääjän kaatuneen. Ukraina on ilmoittanut huomattavasti pienemmistä tappioista ja valtavista siiviliuhreistaan, mutta sota-aikana ei mihinkään lukuihin kannata luottaa.

Ukraina tarvitsee vahvaa tukea, jota se voi saada oikealla tavalla markkinoidulla julkisuudella.

Venäjän johtaja ei pääse juurikaan kuviin edes oman väkensä kanssa. Syitä voi olla monia.

Ukrainasta kerrotaan ulkomaisten edustustojen paluusta Kiovaan.

Valtiojohtajien tapaamiset edustavat perinteisempää kuvajournalismia, mutta niissäkin on oma sodan tuoma leima.

Liettua presidentti Gitanas Nauseda (vas), Puolan presidentti Andrzej Duda, keskellä Ukrainan presidentti Zelenski, josta oikealle Latvian presidentti Egils Levits ja Viron presidentti Alar Karis Kiovassa huhtkuun 13.päivä.

**

Euroopassa voitaisiin vieläkin laajemmin tuomita Venäjä kansanmurhasta, mutta tällaiseen ei ainakaan Ranskan presidentti Emmanuel Macron ole vielä valmis.

Kuluneella viikolla koko Ukrainasta tuli sotarikoksien tutkimuskohde. “Lasten puolesta” ammuttu ohjus kylvi tuhoa Kramatorskissa. Joukkohaudoista on löydetty jo ainakin 900 ruumista, joista valtaosa on todennäköisesti murhattu teloittamalla.

Venäjällä ei edes sodasta saa toistaiseksi pitkien vankilatuomioiden uhalla puhua ääneen.

Vaikka Venäjän näkemykset pääsevät esiin sen haluamalla ja harjoittelemalla tavalla lähes ainoastaan kotimaassa, se voi luottaa siihen, että maata ei tuomita kaikkialla ilman, että ilmeiset sotarikokset vahvistetaan vasta tutkimusten jälkeen.

Sitä ennen Venäjä voi tuttuun tapaansa koettaa hämmentää todellisuuden erilaisen informaatiovyöryn alle.

Venäjä tekee parhaansa vakuuttaakseen oman yleisönsä. Sodan tarina on peilikuva.

“Miten voit olla vihainen toiselle maalle jonka kanssa et oman väitteesi mukaan ole sodassa, laivan uppoamisesta joka oman väitteesi mukaan oli vahinko, eikä johtunut kenestäkään?”

Somessa nousi pitkänä perjantaina näkyvästi esiin raivo Moskva-aluksen uppoamisesta. Erikoislähetyksessä ohjelman juontaja, Olga Skabeeva (37v.) uhosi studioyleisönsä mylvinnän jatkoksi erityisoperaation venyneen ja laajenevan Ukrainassa kolmanneksi maailmansodaksi.

– Monet venäläiset kyselevät, että eikö erikoisoperaation olisi voinut hoitaa nopeammin. Tietenkin me kaikki olisimme halunneet lopullisen ratkaisun nopeammin. Mutta operaation loppuun saattamisesta ovat hidastaneet sellaiset tahot, joille asia ei mitenkään kuulu, Skabeeva sanoi.

**

–Venäjällä sensuuri on välttämätöntä, sanoo propagandaa puolet elämästään tehnyt mediajohtaja Margarita Simonjan (42v.)

Simonjan esittää, että Venäjää vedättäneet demokraatit saivat perustuslakiin maininnat sanavapaudesta, vaikka Venäjä tai mikään muukaan suurvalta ei pysy ojennuksessa, jos mediaa ei hallita.

Venäjällä näin on totisesti tehty. Aktivisti Dmitry Silin sai viranomaiset kimppuunsa jaettuaan ilmaisia Vuonna 1984-kirjoja.  George Orwellin teoksessa  “henkilöpalvonnan kohteena oleva diktaattori nimeltä Isoveli valvoo kansalaisten kaikkia liikkeitä.”

Venäjä on Ukrainaan tekemänsä hyökkäyksen jälkeen rajoittanut riippumattomien medioiden toimintaa kasvavassa määrin. Lisäksi maa on estänyt pääsyn Facebookiin, Twitteriin ja Instagramiin.

Kun Kreml hallitsee mediakenttää, se on vain kasvattanut merkitystään toistamalla samaa viestiään.

Putin voi myydä ratkaisunsa, on se sitten mikä tahansa – omalle – yleisölleen.

Silmitönkin väkivalta käsitetään Venäjällä pyrkimyksenä pakottaa Ukraina käytettävissä olevin keinoin Venäjän alaisuuteen.

Vuosia Venäjän mediaa seuranneena voin todeta, että huolimatta kaikenlaisista rajoituksista journalismin ammattilaiset ovat löytäneet keinonsa kertoa tärkeistä asioista.

Nuoremmille sukupolville sota aiheuttaa moraalisen ristiriidan, kuten Meduzan katsaus journalismin opiskeluun selvittää:

“Monet eivät näe mitään järkeä valmistua. Meillä oli ennen moraalinen dilemma: tee töitä hyvällä palkalla propagandaa varten tai kirjoita riippumattomalle medialle vähemmällä rahalla. Ja nyt valinta on mennä propagandaan vai olla tekemättä työtä ollenkaan.”

Sotaa vastaan ääntä pitämättä. Semnasem-sivusto.

Ukrainaan hyökkäyksen aikana toimitukset ovat järjestäytyneet uudelleen: toiset jatkavat propagandan äänitorvina, mutta jokaisella joka haluaa lukea tai kuunnella venäjäksi löytää aineistoa.

Erinomaisia sivustoja on useita: Meduza, jolle löytyvät myös englanninkieliset sivut.

Ukrainasta uutisia löytää monilta sivustoilta. Kuten Ukrinformista.

Venäjän diktaattorin ajatuksia toteuttavat viranomaiset jatkavat sortotoimien toteuttamista, kuten on tehty jo vuosikymmen verran.

Ukrainaan hyökkäämisen jälkeen tahti on vain kiihtynyt.

**

(Ote käsikirjoituksesta teokseeni Putinin naapurissa vuodelta 2016)

Mediasodan merkitys

Professori Gelman sanoi Otavamedian Kanava-lehden Venäjä-seminaarissa tammikuussa 2016 naapurimme edenneen valheissa siihen pisteeseen, että on hyväksyttävää puhua omista valheista, koska ne ovat maan edun mukaisia tekoja.

Muiden valheet ovat pahanilkisiä Venäjän vahingoittamiseksi esitettyjä.

Propaganda perustuu viholliskuviin.

Liberaali oppositio on leimattu maanpetturiksi. Ukrainalaisia luonnehdittiin Maidanin vallankumouksen jälkeen fasisteiksi. Nyt uudeksi pääviholliseksi on nostettu Turkki. [Kanavan Venäjä-seminaari 22.1.2016 Minne Vladimir Putin vie Venäjää? Mistä kaikesta infosodassa on kysymys? Mitä Venäjä tavoittelee politiikallaan?]

Gelman ei kuitenkaan usko, että Putinin luoma järjestelmä voisi toimia pitkään, koska se perustuu valheeseen. ”Lännen vastaiset propagandistit ajavat mersuilla. He puhuvat iPhonella ja lähettävät lapsensa opiskelemaan Harvardiin tai Oxfordiin. Se ei voi onnistua pitemmän päälle.”

Propagandaa analysoitaessa on lähdettävä siitä, että se nojaa valheeseen, kunnes vastaansanomattomasti toisin todistetaan, kirjoittaa Heikki Tiilikainen teoksessa Hybridisota (Auditorium, 2015). Suunnitelmallisessa valheessa on hallittava monta asiaa ja pysyttävä totuudessakin mahdollisimman paljon.

Väitteet on pidettävä hallinnassa, valheeseen sitouduttava käytöstä myöten, hallittava kehonkielen signaalit, ajoitettava paineenlisäykset oikein sekä oltava valmiina niin vastahyökkäyksiin kuin sovitteluunkin. Suomalaisten on helppo muistaa valehtelun merkitys vuonna 1939 alkaneesta talvisodasta, jonka aloittamisen syyksi Venäjällä väitetään edelleen myös sitä, että sota alkoi 26. päivä marraskuuta sen jälkeen, kun suomalainen tykistö ampui Neuvostoliiton alueelle Mainilassa ja surmasi neljä neuvostoliittolaista rajavartijaa. Tiilikainen muistuttaa, että Neuvostoliitto kehitti nipun emävalheita: keinotekoisen Terijoen hallituksen ja aluevaihdot ja lopulta sen itsensä ampumat niin sanotut Mainilan laukaukset saadakseen syyn sotaan.

Suomessa tämä valehtelu kääntyi itseään vastaan ja synnytti osaltaan ”talvisodan hengen”. Neuvostokansaan tieto upposi.

Propagandan ammattilaisen silmin nähtynä kehitys Ukrainassa noudatti selkeää kaavaa.

Eidman  tietää varmasti, että ihmisiä palkattiin hoitamaan jäsenneltyä ja suunnitelmallista mediasotaa.

”Kun Janukovitshin valta sortui vuoden 2014 alussa, internet oli täynnä Kremliä lähellä olevien PR-toimistojen ilmoituksia, joissa haettiin asiantuntijoita Ukrainan-projekteihin. Donbassin alueen epäjärjestys vähän myöhemmin kelpasi syyksi valtavaan venäläiseen tv-propagandaan, jossa levitettiin kansan keskuuteen paniikinomaisia huhuja ´verenhimoisista banderovtseista´ , jotka ovat juuri tulossa suorittamaan etnisiä puhdistuksia venäjänkielisten keskuuteen. Sitten PR-väen ja erikoiskirjeenvaihtajien jälkeen Venäjältä tuli pihkovalaisia laskuvarjojoukkoja ja burjatialaisia panssarijoukkoja joko sinne eksyneinä tai ihan vain lomaa viettämässä Donbassin alueella.”

(Alaviitteeseen: Banderovtšit = toisen maailmansodan aikaan itsenäisyyttä ajaneet ukrainalaiset nationalistit; pihkovalaiset = venäläiset erikoisjoukkojen; burjaatit= (”Donbassin intialaiset”) julkisuuteen nousi erityisi yksi burjaatti sotilas, joka sai palovammoja Itä-Ukrainassa, jossa ei virallisesti ole ollut venäjäläissotilaita.)

Itä-Ukrainan taisteluiden alkaessa kaivettiin historiasta esiin Novorossijan käsite ilmeisesti siksi, että propagandaan rakennettiin tarina, joka perustelisi tarvittaessa sitä, että Krimin jälkeen oli luontevaa vallata koko Mustanmeren rannikko. Sittemmin Novorossija katosi uutisista. Novorossijalla osa Ukrainasta määriteltiin venäläiseksi.

Politiikan tutkija Dmitri Oreškin pohti joulukuussa 2015 kirjoituksessaan stalinistisen logiikan yhteyttä nykypäivään: Kremlin miehet ovat varmoja siitä, että voivat voittaa jonkun. Pikkupoikien logiikan mukaan on ”iskettävä vastaan” ja juuri sen tehtävän he ovat ottaneet itselleen. ”Ei heillä ole strategiaa eivätkä he oikein tajua, mitä se oikein on. Tai jos strategia onkin, se on sukua stalinilaiselle strategialle – laajentaa vaikutusaluetta.”

”Logiikka on tällainen: toveri Stalin liitti itselleen osan Suomea ja leikkasi siitä 20000 neliökilometriä. 40000 suomalaista maanviljelijää pakeni alueelta, monet sytyttivät kotinsa palamaan lähtiessään. Kahdenkymmenen vuoden päästä tuo alue oli tavallista neuvostomaaseutua rikkinäisine teineen, hirmuisine kolhooseineen ym. Sen sijaan naapurialueilla, jonne nuo ihmiset olivat menneet alastomina, köyhinä, kaiken ansaitsemansa jättäneinä, alkoi jo parinkymmenen vuoden kuluttua taloudellinen kasvu, jota seuraamme edelleen. Suomeen tuli Nokia, maasta tuli yhtä suurta kylpylää ja vaikka mitä. Me tiedämme, ettei Karjala pysty ylpeilemään vastaavalla.”

Oreškin muistuttaa, että Puolassa, jonka Stalin käytännössä liitti itselleen vääristelemällä vaalitulokset ja järjestämällä Władysław Gomułkan valtaan, hänen valtansa johti siihen, että läntisistä naapureista jäätiin jälkeen reilusti. Itävalta jäi vapaaksi ja kehittyi keskisen Euroopan naapureitaan nopeammin. Unkari ja Tšekkoslovakia jäivät kahdenkymmenen vuoden aikana kehityksessään kauas taakse. Se pitää tietysti meidän muistaa, että Krim miehitettiin ja samalla periaatteella voidaan miehittää ihan mitä tahansa alueita. Karjalankannas on muistomerkki siitä, että valloitetulla alueella ei ole välttämättä mitään käyttöä. Niin paitsi nyt, kun Pietarin kaupunki leviää rantaa pitkin kohti Suomea.

Ennaltaehkäisevät valheet

Kremlin tehokkain propaganda-ase ei siis ole Venäjän suuruus. Pyrkimys todelliseen suuruuteen voi loppujen lopuksi herättää kansassa vaatimuksen muutoksista parempaan. Moskovassa asuva blogisti Jim Kovpak muotoilee osuvasti, että patrioottien tärkein ase on russofobia. ”Itsehalveksunta, ikuiset epäilykset itsestä, vahingonilo, pelko ja vainoharhaisuus. Vallanpitäjät tietävät hyvin, että pysyvät vallassa vain siihen saakka, kun venäläiset ovat peloissaan siitä, mitä voivat saada aikaan ilman valtion johtajien karjumista, kun heillä ei ole uskoa omiin voimiinsa, omaan kykyynsä hallita itse omaa kohtaloaan.”

Professori Dmitri Strovski sanoo, että venäläisille on viime vuosina saatu kehitettyä henkilökohtainen vihasuhde Venäjän ulkopuoliseen maailmaan. ”Ihmiset kokevat henkilökohtaisena loukkauksena muiden maiden hyvinvoinnin kituuttaessaan omissa oloissaan.” Venäjän johdon puheet ymmärretään valheeksi, mutta propaganda on tehnyt tehtävänsä. Sosiologisiin tutkimuksiin professori ei usko, koska tiedossa ei ole se, miten kysymykset on aseteltu.

”He voivat kertoa totuuden silloin tällöin tai valehdella häpeämättömästi, mutta viesti on aina puettu tietyllä tavalla”, sanoo puolestaan brittitoimittaja Peter Pomerantsev, joka on kirjoittanut Venäjän mediasta paljastavan kirjan Mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista (Like, 2015). Vaikka ihmiset tietävät, että heille valehdellaan – ja venäläiset ovat melko kyynisiä, he sanovat virallisesti uskovansa näkemäänsä ja kuulemaansa. Toki todellisuudessa he tietävät aivan hyvin, että heitä manipuloidaan. Silti päällekäyvä viesti toimii alitajuisesti, se painautuu mielikuvitukseen ja ajatteluun.

Venäläinen media hyödyntää erityisiä propagandatekniikoita, jotka perustuvat monien stereotyyppien ja myyttien käyttämiseen ja jotka ovat johtaneet yleisen tietoisuuden täysimittaiseen manipulointiin. Näin saadaan aikaan koko Venäjän virtaviivainen ja ohjailtavissa oleva media. Gatov muistuttaa siitä, miten pääpiirteissään median agendaa ohjaillaan. Putinin järjestelmä on heikompi kuin neuvostoliittolainen oli ja taipuvainen syttymään äkisti. Nykyjärjestelmän kyky sensuuriin on erittäin heikko.

Putinin ideologiset johtajat ovat päättäneet, että tässä tilanteessa täytyy: [Presidentin hallinnon varajohtaja Vjatšeslav Volodin, Konstantin Kostin, Dmitri Badovski ja nuoriso asioista vastaava Timur Propenko sekä presidentin tiedottaja Dmitri Peskov ja Aleksei Gromov, jotka ohjaavat myös mediaa televisiota ja uutistoimistoja.]

• pyrkiä pitämään esillä ”objektiivisen totuuden” ideaa; Venäjän diskurssissa ei ole enää totuutta, kaikki on rakenneltua
• pyrkiä pitämään esillä ”muiden” kritiikkiä Putinin ja Venäjän politiikkaa kohtaan; nuo kriittiset näkökannat leimataan ”russofobiaksi” ja ”Venäjän ja venäläisten vastaisiksi ennaltaehkäiseviksi valheiksi”
• pitää yllä jatkuvaa negatiivista asennetta länsimaiden puheenvuoroja kohtaan – niistä on oltava välittämättä, ellei niitä voi leimata russofobiaksi.

–Jotta edellä esitelty lähestyminen olisi mahdollinen, ihmisten pitää olla vähintäänkin aivopestyjä tai sitten luonnostaan idiootteja patriootteja, Gatov sanoo.

Venäjän media vaihtoi syksyllä 2015 propagandassaan suuntaa.  Pommitukset Syyriassa saivat enemmän huomiota mediassa, ja lopulta turkkilaisten alasampuman venäläispommittajan noustua voimallisesti otsikoihin on Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanista saatu samanlainen vihollinen kuin Ukrainan Pjotr Poroshenkosta.

Gatov kertoo esimerkin, jonka mukaan viha Turkkia kohtaan oli alkanut uutisissa tyyliin ”Donbassin alueella banderovtsien tappamien lasten elimiä kaupannut turkkilainen pidätetty.” (Itä-Ukrainassa lapsia murhanneet ukrainalaisnatsit.)